keskiviikko 1. elokuuta 2018

Heinäkuinen yllätyssade

Lauantaina iltapäivällä kuulin yhtäkkiä  sateen ropinaa.  Ensin en uskonut että kuulin oikein , eihän täällä koskaan sada  kesällä, eikä takuulla heinäkuussa, mutta kun katsoin tarkemmin niin siellä tosiaankin satoi!  Aamusta oli kyllä ollut harvinaisen pilvistä,  mutta en ajatellut että  sataa. Juoksin ulos  Bambin kanssa:  sade kesti vain muutaman minuutin ,  ja oli  ohi kun  tulin puistoon, mutta  lehtien pinnoilla näkyi että oli satanut.  Tämä oli tosiaankin harvinainen sääilmiö:  kukaan ei muista sadetta  heinäkuussa.  
Aikaisin   viime perjantai-aamuna, viikonlopun ensimmäisenä aamuna,  menin torin kahvikauppa/kahvilapisteeseen kahville kuten yleensä perjantaisin, ja siellä aina kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä.  Kuten kuvassa näkyvän Nathanielin,   joka kertoi tulleensa tänne tapaamaan entistiä opiskelukaveriaan.  Los Angelesistä kotoisin oleva Nathaniel kertoi asuneensa  New Yorkissa 10 vuotta, ja oli sinä aikana opiskellut ja työskennellyt  mallina. Kysyin jos saan  ottaa hänestä kuvan ja laittaa Instagramiin,  ja hänelle se sopi.  Näytin hänelle myös tämän kuvan, ja hän hyväksyi sen.  Muutama tunti myöhemmin huomasin että Instagram-postaukseni , jossa tämä  kuva, oli hävinnyt! Tuollaista ei koskaan ollut aikaisemmin käynyt, enkä edes tiennyt että joku toinen voi tavallaan poistaa  postaukseni, Niinpä päätin googlailla  ja ottaa hieman enemmän selvää tästä mukavasta  keskustelukumppanista.

Selvisi että hänellä on ollut  erittäin menestyksellinen  ura  (edelleenkin..) ammattimallina. Kun vielä selvisi että Vogue-lehti on viime vuonna tehnyt jutun,  jossa hänet mainitaan yhdeksi (yksi kolmesta) Nykin cooleimmaksi mieheksi,  niin tajusin että minun hänestä ottamani kuva oli ehkä ...no  liian vaatimaton.
Löysin ihanan uuden levähdyspaikan  tästä viherseinän edessä olevista penkeistä,  silloin kun aurinko ei tähän paista, eli hyvin aikaisin aamulla. Tämä liittyy  vaatetorin alueelle rakennettuun uuteen  asuntoprojektiin, joka on nyt valmistunut. 
Talot ovat valmiinta mutta kauppatilat eivät. Tämän vasemmalla puolella ovat edelleenkin vanhan vaatekojut, joissa voi tehdä hyviä löytöjä.
Ja eräänä aamuna teinkin tosi hyvän löydön  kun löysin sieltä  nämä housut    , jotka ovat vahvaa kanvasta,  ja sopivat talveksi, ja hinta oli vain  2.33 euroa!  Myöhemmin kävi päässä että tuohon hintaan on pakko saada toisetkin housut (kaikki housut olivat samanhintaisia)  ja löysin hyvät tummanharmaat farkut.  Tuo Projek Raw on kanadalainen miesten brandi, mutta ihan hyvin sopivat housut minullekin.
Muutama päivä sitten huomasin  hyvän valikoiman Muurlan Muumi-astioita  eräässä ketjukaupassa , ja olin aivan innoissani.  Selvisi että muumituotteita oli tuolla ollut jo jonkin aikaan; en vaan ollut huomannut.
Ovat kuulemma suosittuja , ja  näitä ostetaan paljonkin.
Ihania:)

Oikein hyvää alkanutta elokuuta:)

21 kommenttia:

  1. Sadetta saisi tulla tännekin. Seisoin eilen ystävien pihassa 1,5 tuntia letkun kanssa ja silti kaikki on ihan kuivaa. Jos olisin tiennyt, että on näin kuumaa, en olisi suostunut kasteluhommaan.

    VastaaPoista
  2. Allu:Sade oli tosi lyhyt mutta silti ihana yllätys:) Teillä on kyllä ollut siellä ihan kamalan kuumaa, toivottavasti pian tulee viileämpää.

    VastaaPoista
  3. Täälläkin odotellaan sadetta. Melkoinen kohtaaminen Sinulla ollut 😊 jännä kyllä, että hänelle oli ensin ihan ok, että kuva laitetaan IG:hen...
    Mukavaa elokuuta Sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatiaiskanasen Elämää:Toivottavasti saitte reilusti sadetta:tuo meidän sade oli niin lyhyt, eikä oikeastaan mitenkään vaikuta kuivuuteen, mutta kiva silti💙Mukavaa elokuuta sinullekin

      Poista
  4. Oikein hyvä otos on malliherrasta :)
    Minä niin toivon paria sadepäivää tännekin, kaikki kuolee kohta pystyyn ja minäkin olen vain niljakas hikikasa.
    Muumit <3 ja wautsi miten edulliset pöksyostokset olet tehnyt!
    Ihanaa elokuun alkua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Minustakin omi ihan passeli, mutta ei näköjään kelvannut😏Taisitte jo saadakin siellä sadetta mikä tuntuu ihanalta kuivuuden jälkeen💙En voinut vastustaa ja ostin muumimukin, ja se onkin eka muumimukini. Tosi hyvät housut löysinkin, ja niin edullisesti😀Ihanaa elokuun jatkoa sinulle Outi💗

      Poista
  5. Täällä Lahdessa oli tullut tänään oikein kunnolla vettä, niin että keskustassa pystyi suurinpiirtein uimaan ;) Itse oli reissussa, mutta Juniori soitti ja sanoi, että kaikki sadevesiastiat pursuaa jo yli.....nyt voin sitten taas kastella ;)


    Hauskoja kohtaamisia sinulla!
    Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:onneksi saitte vettä mutta veden poistoaukot taisi olla tukossa kun noin tulvi(ihan kuin täällä talvella. .)Oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu💗

      Poista
  6. Meidän piha on menetetty. Nurmikko palanut karrelle ja sato jää onnettomaksi. Sadetta olisi kaivattu moneen kertaan, mutta en valita. Muistissa on nekin kesät, jolloin riipumatto homehtui pilalle jatkuvan sateen vuoksi ja kesäkukat hukkuivat ruukkuihinsa.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kun Muumit on löytäneet tiensä sinne teillekkin:)
    Meillä ei ole satanut aikoihin ja kovasti jo sadetta odotellaan. Harvoin Suomessa täytyy näin kovasti sadetta toivoa, mutta tämä kevät ja kesä on kyllä ollut poikkeuksellinen kelien suhteen.

    VastaaPoista
  8. Siis Muumeja teilläkin, ja tuollaiset määrät, ai miten hauskaa 😀

    Olipa hyvä housulöytö. Kannattaa pitää silmät auki kun kulkee kaupoissa ja toreilla.

    Sade kuulostaa niin ihanalta. Meillä vielä odotellaan, ja eilen oli säätiedotus jo aika lähellä toiveitani; sade- ja ukkoskuuroja lähes joka puolelle Suomea. Ainoastaan etelärannikko jää kuivaksi. Blääh !!!

    VastaaPoista
  9. Onpa erikoista, että kuva voi hävitä noin...
    Kaunis väri noissa sun uusissa housuissa <3

    VastaaPoista
  10. Sateen kastelema vihreä näyttää kuvassasi todella raikkaalta.
    Me törmäsimme pieniin sadekuuroihin pari päivää sitten Ranskan puolella. Kyllä tuntui ihanalta! Vaikka Amsterdamissa sataa normaalisti pieni ripsaus lähes päivittäin, täälläkin on nyt ihan rahisevan kuivaa ja kuumaa. En muista vastaavaa koko neljän vuoden ajalta, jotka olemme täällä asuneet.
    Kiintoisa uusi tuttavuus sinulla ;-).

    VastaaPoista
  11. Oliko siis malliherra itse poistanut kuvansa, vai oliko sen tehnyt joku muu? Aika erikoista, mutta mistä sitä koskaan toisten mielenliikauksista tietää.

    Kiva että saitte sadetta. Olisi varmaan voinut sataa kauemminkin. ;-D

    VastaaPoista
  12. Meillekin tuli tänään pieni ripaus vettä. Monta tuntia kuuntelimme ukkosen jyrinää jostain kauempaa.

    Oli varmaankin kiva löytää Muumeja sieltäkin.

    Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
  13. Malliainesta on kyllä pojassa ! Mun puutarha hirvees kunnossa, ollu niin kuuma ettei ole huvittanu kastella :o/

    VastaaPoista
  14. ja me göteborgilaiset emme muista heinäkuuta ilman sadetta... +34°C yks päivä

    VastaaPoista
  15. Hyvänväriset housut. Niistä tulee jo vähän viileämmät kelit mieleen.

    Noita Muumiastioita kyllä haikailen. Mua ei haittaisi ollenkaan omistaa pari emalista mukia.

    Mutamana päivänä on sadellut, mutta ilma ei raikastu ollenkaan. Sama hikinen, kostea ja kuuma sää jatkuu aina vaan. Yritä jaksaa! Parin kuukauden päästä on jo paljon kivempaa 😀

    VastaaPoista
  16. Tuosta uudesta aukiosta tulee kaunis, jos vain muistavat ja raaskivat kastella pikkupuita. Kun puut ovat isoja, ne puhdistavat ilmaa ja tuovat sekä varjoa että estetiikkaa. Yleensä viihtyisyyttä.

    Olen niin onnellinen, että meillä on satanut noin vuorokauden: Olimme jo luovuttamassa koko homman, sillä vain kahtena iltana viikkoihin, saatoimme olla kastelematta. Mietin,että tähänkö tämän jätämme, sillä ei jaksa. Nyt tuli pelastus ja luvassa on tälle viikolle vain pari hellepäivää.

    ♥♥

    VastaaPoista
  17. Säät ovat todella olleet yllätyksellisiä tänä kesänä varmasti vähän joka kolkassa maailmaa - saa nähdä, onko muutos pysyvää!
    Sinä kyllä törmäät siellä vähän väliä jänniin ihmisiin - tämäkin nuori herra tarinoineen on vallan mielenkiintoinen!
    Hyvää elokuuta sinne, Jael <3

    VastaaPoista
  18. Lady of the Mess: Säät olivat kesällä tosiaankin ihmeellisiä, täällä taas oli suhteellisen siedettävä elokuu. TUossa torin pikku kahvila&kahvikaupassa aina törmää niin mielenkiintoisiin ihmisiin:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...