sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Sairaalareissu


Viikko sitten sunnuntaina olin luvannut kotikadullani asuvalle Evelynille  että tulen hänen seurakseen , kun  hän menee sairaalaan tarkistuskäynnille. Hänelle tehtiin leikkaus (aivoaneurysma) viime kuussa,   ja nyt oli aika hänet leikanneelle  kirurgille.  Hänen tyttärensä ei voinut viedä häntä eikä poikakaan,  ja koska  aivoleikkauksen jälkeen voi olo olla hieman  hutera,  ei hän voinut mennä sinne yksin. Matkustimme kahdella eri bussilla Sheban sairaalakompleksiin,  joka on Israelin suurin sairaala.   Bussi kiertää valtavaa sairaala-aluetta,  ja eri klinikkojen kohdalla on pysäkkejä.  Evelynillä oli aika tilattu päärakennuksen klinikalle. Oli sateinen aamu kun saavuimme päärakennuksen kohdalle.
Päärakennuksen alueella on myös hotelli ja kauppakeskus.
Päärakennuksen aulassa roikkui kivoja valkoisia lamppuja.
Käytävällä oli eri kohdissa jättimäisiä tuoleja,  jotka oli maalattu eri teemoilla.  Jouduimme odottelemaan kirurgille pääsyä ihan kamalan kauan, sillä edellisellä viikon torstaina  kirurgi oli joutunut  kesken kaiken lähtemään kiireelliseen leikkaukseen,  ja niinpä  ensin hänen vastaanotolleen pääsivät ne jotka eivät torstaina päässeetkään vastaanotolle.  Lopulta Evelynkin pääsi kirurgille  pitkän odotuksen jälkeen,  ja kaikki hyvin.
Näkymä kauppakeskuksen ikkunasta
Viime  viikko oli aika talvinen,  mutta aina välillä paistoi aurinkokin. Tällä viikolla lämpenee.

Tel Avivin rantakatua
Kuten varmaan olette huomanneet, hehkutan aina "talvista" pilvistä säätä, mutta se vaan on niin paljon parempi kuin  kesän kostea kuumuus.  Talvista viikkoa oli edeltänyt lämmin ja aurinkoinen viikko, ja oli hyvä kävelysää.

Yksi ranta-alueen suosituimmista kuvauspaikosta:)
Sataman puisella dekillä joogailtiin; siellä on ilmaisia joogatunteja aina perjantai-aamuisin, jos sää sen sallii.

Hyvää tulevaa viikkoa ja laskiaistiistaita.  Täällä laskiainen näkyy ainakin ruotsalaisen Fika-leipomon laskiaispullissa:D

24 kommenttia:

  1. Kylläpä on kivan näköinen tuoli ja hienon kesäiset maaalaukset. Muutenkin oli mukava nojatuolimatka sinne päin maailmaa. Olen kerran ollut Israelissa ja kyllä olisi ihana päästä uudemmankin kerran.

    VastaaPoista
  2. Kivat kuvat ! Tuli heti mieleen kans että ois tosiaan kiva käydä Israelissa uudelleen mutta nykyään ei pitkät lentomatkat innosta 🤢 😋

    VastaaPoista
  3. Aino: Olikin kiva tuoli, ja siinä lukee että "maalaa itsellesi paratiisi ja mene siihen". Kiitos,kiva kuulla että pidit, ja kiitos kommentistasi:)

    Ulrika: Olisikin kiva jos voisit tulla uudestaan,niin on maa muuttunut. Mutta eihän tänne ole kuin 4 tunnin lennot....

    VastaaPoista
  4. Siellä on aika hienoja sairaaloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu:Tämä sairaala tosiaankin on, ja ehkä tuo aula saa sen näyttämään hyvältä:käyävät missä me odotimme olivat tavallisempia kuin tuo aula

      Poista
  5. Onpa kaunis sairaala! Hyvä, että ystäväsi on parantunut leikkauksesta.
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Hieno aula tosiasnkin sairaalassa, ja tuo tuoli ja käytävillä olevat taulut luovat hieman vähemmän sairaalamaisen ilmeen.Kiitos,leikkauksessa pitkä toipuminen, mutta onneksi hyvin sujunut tähän saakka💗Oikein kaunista viikkoa sinullekin OutI💙

      Poista
  6. Komea on teidän sairaala kohde ja upeita paikkoja muutenkin.
    Oikein hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli:hieno aulaosa todellakin sairaalan päärakennukdessa🏵Oikein hyvää maaliskuuta ja alkavaa kevättä sinullekin💙

      Poista
  7. Kyllä on taas niin kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa:Tuo ranta-alue onkin tosi ihana💙Hyvää alkanutta viikkoa sinulle

      Poista
  8. I wish I could read your blog, but I do enjoy seeing your lovely photos of places so familiar to me :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shalom, and thank you for your comment💗I can imagine that all the places in my pictures are well known to you💗With Google translate sime of my text is quite understandable in other languages as well

      Poista
  9. Hyvä, että ystäväsi on hienosti toipumassa ja ihanaa, että hänellä on sellainen ystävä kuin sinä. Reissu noin isoon sairaalaan yksin silloin kun ei itse ole oikein kunnossa olisi paljon pelottavampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Kiitos ystävän psta. ja muutenkin💗Tio sairaala-alue o niin valtava että kyllä itseänikin pelottaisi jos piräisi mennä tuonne yksin kun on heikossa kunnossa. Bussillakin oli monen monta pysäkkiä sairaala-alueella ennenkuin kuin pääsimme päärakennukseen

      Poista
  10. Mukavaa että Evelyn sai sinut seurakseen ja ihanaa että kaikki on kunnossa 🌷

    Kaunis rantakatu rappusineen. Kivoja pilvenhattaroita kuvissa 💕

    Hyvää uutta viikkoa Jael.

    VastaaPoista
  11. Rita:Vielä ei ihan täysin toipunut,mutta hyvin sujuu toipuminen. Ja oli ihan mielenkiintoistakin olla mukana, :olin tuossa sairaalassa joitakin vuosia sitten kun piti ottaa biopsia.
    Rantakatu on aivan ihana, ja tosi pitkä, monta kilometriä 💗Oikein kaunista viikkoa sinullekin Rita💗

    VastaaPoista
  12. Oi, pääsisinköhän tuonne rantakadulle muutaman viikon kuluttua... ihan kevät siellä teillä. Me vaan luistellaan täällä jäätiköllä edelleen.

    VastaaPoista
  13. Olet ihana ystävä ja naapuri, kun saatoit Evelynin sairaalaan. ♥

    Ja kylläpä siellä näyttää niin kauniilta, tuo rantakuvakin!

    VastaaPoista
  14. Haluatko hetken haaveilla matkoista? Minulla on nimittäin sinulle blogissani reissu-unelmahaaste. Linkkasin sinun Appelsiinaja ja hunajaa -blogiin, mutta ehkä tämä on kuitenkin se oikea paikka.

    https://maailmanaarella.com/2019/03/06/kymmenen-reissu-unelmaa-savanneilta-vuorille-ja-takaisin/

    VastaaPoista
  15. Olipa kiva kuvakooste kotikaupungistasi ja tuo sairaalan tuoli oli erityisen ihana. Jäin taas miettimään, miksi aivokasvaimia on nykyisin niin paljon. Viimeksi puolisoni esimies joutui Kuopioon leikkaukseen ja sen jälkeen vielä pariin lisäleikkaukseen, kun eka leikkaus ei mennytkään ihan putkeen. Nyt hän on toipumassa omassa kotisairaalassaan ja opettelee uudelleen puhumaan.
    Onneksi ystäväsi on toipunut hyvin ja olet saanut olla hänen tukenaan.
    Hyvää sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...