torstai 20. kesäkuuta 2019

Hyvää Juhannusta:)

Hyvää juhannuksen aikaa:) Täällä ei tietenkään ole mitään juhannusta; huomenna ihan tavallinen kuuma kesäinen perjantai, viikonlopun ensimmäinen päivä. Tällä kertaa ei täällä asuvien suomalaistenkaan kesken järjestetty mitään juhannustapahtumaa.´
Koko viikon olen ihaillut eri paikoissa upeasti kukkivia liekkipuita, eihän noita voi olla huomaamatta.   Tämä puu  torin lähellä oli vielä aika pieni, mutta kaunis silti.
Kodin lähellä oli paljon runsaskukkaisemmat  liekkipuut.  Liekkipuiden hyvä puoli on myös niiden antama hyvä varjosuoja.  Varjohan on täällä kuumaan aikaan niin tärkeää.
Eilen  ihastelin tätä liekkipuuta erään bussipysäkin takana olevassa puistossa.
Eräänä iltapäivänä  kun ulkoilutin Bambia huomasin että kaktuspuiston toisen puolen (ylhäällä olevalla kadulla pääportti, alhaalla toinen)  portti oli auki.  Menin katsomaan mitä kuuluu kaktuksille.
Jotkut kaktukset kukkivat nyt.
Ehkä mielenkiintoisinta on katsella kaktuspuiston reunalla olevan talon parvekkeita. Parvekkeet rakennettiin tähän  pari vuotta sitten, ja ovat kivan kokoiset.  Meidän talossa kiersi kysely,  jolla tarkistettiin halukkuutta parvekkeiden rakentamiseen. Parvekkeiden lisääminen on kallis juttu, eikä meidän talossa ollut tarpeeksi kiinnostusta sellaiseen.
Keskustan ihanassa vanhassa kauppakeskuksessa oli  taas uusi näyttely.   Kauppakeskuksen alakerrasssa  on kauppakeskuksen galleria, jossa vaihtuvia näyttelyitä.  Tähän olisi voinut kyllä laittaa teosten viereen laput josta selviää taiteilija ja teoksen nimi...
Eräänä iltapäivänä pysähdyin näpräämään puhelintani penkille, joka oli lemmikkieläintarvikekaupan ulkopuolella.   Näin kun kaupan myyjä toi  kissoille purkillisen märkäruokaa,   ja kuivaruokaa oli jo laitettu kissoille aikaisemmin. Kannattaa olla katukissa eläinkaupan vieressä:)
Punertava kissa oli kaunis.
Kaupan edessä oli juoma-astia. 
Tämän kuvasin liikkuvan bussin ikkunan kautta  lähellä kotia. Huomasin että kadun keskeltä oli kaadettu  kaikki palmupuut.  Sääli palmupuita, mutta  tässä tehdään alustavia töitä tulevan pikaraitiotien reitille.    Pikaraitiotien pitäisi ohittaa kotini  vuonna 2025, mutta on aika epätodennäköistä että se tapahtuu silloin.  Tai eihän sitä koskaan tiedä...

12 kommenttia:

  1. Ah, toivoitin silti sinulle juhannusta ja toivotan♥

    Aika mahtavat parvekkeet: Lisähuone! Meillä on nyt ruokailu siirtynyt yläterassille.

    Nuo puut ovat aivan mahtavia.

    ♥♥

    VastaaPoista
  2. Leena: Juhannus mielessä vaikka ei vieressä:)
    Hyvät parvekkeet rakennettiinkin tuonne. Ja iltaisin ihmiset istuvat parvekkeilla, samoin viikonloppuna, ja syövät ateriat siellä. Teidän ihana terassi,ja kurret:)
    Liekkipuut ovat kaiketi kaikkein kauniimmat täällä kukkivat puut. Ja tosi hyvin antavat varjoa:)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kukinnat, kaktuksessakin, ja kivat kissat. Löydät aina paljon kiinnostavaa kuvattavaa 🖤💚🧡

    VastaaPoista
  4. Kylläpä nuo liekkipuut "liekehtivät" komeasti. Ihmeellistä, että kuivuudesta huolimatta noin kovasti kukoistavat.Zemppiä kuumuuden keskelle ja hyvää juhannusta (vaikka ette sitä siellä juhlikaan). <3

    VastaaPoista
  5. Täällä on hiki! Onneksi just meni vähän pilveen. Sisällä onneksi ilmalämpöpumppu joka viilentää sopivaksi olla.
    Grillausta odottaen...
    Mukavaa jussia tai oikeastaan mukavaa viikonloppua :) !

    VastaaPoista
  6. Rita: kauniisti kukkivat nuo puut, ja myös kaktukset:) Kissat olivat tuolla niin hyvinvoivia, eikä ihme kun ruokahuolto pelaa. Kissat fiksusti valinneet asuinpaikkansa;D Oikein hyvää juhannusta ja kiitos Rita:)

    Piipe: Todellakin liekehtivät:) Puut kai saavat juurien kautta vettä maan alta, mutta muut kasvithan täällä ihan keinokastelun varassa., Kiitos paljon,helteitä riittää moneksi kuukaudeksi eteenpäin, ja vielä on mukavaa koska on vain kuumaa eikä liian kosteaa. Ja oikein hyvää juhannuksen aikaa sinulle:)

    BLOGitse: Toivottavasti hiki ei kestä liian kauan. Ilmapöpumppu on kyllä hyvä juttu kun on kuumaa. Kiitos, ja mukavaa grillailua ja juhannusta:)

    VastaaPoista
  7. Myöhästyneet hyvän juhannuksen toivotukset, Jael! <3 Nettiyhteys toimii nyt niin surkeasti, että kuvat eivät lataudu, joten täytyy palata katsomaan ne joskus toiste.

    VastaaPoista
  8. Satu:Kiitos paljon ihanainen. Täällä oli kyllä ihan tavallinen viikonloppu, mutta olisi kiva olla taas juhannuksena Suomessa, viime kerrasta on aikaa. Toivottavasti pian nettiyhteys jo toiii.

    Hannele:;Tack kiitos:)

    VastaaPoista
  9. Moikka ja hyvää juhannusta näin jälkikäteen :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...