perjantai 19. kesäkuuta 2020

Hyvää Juhannuksen aikaa

Hyvää juhannusta:)
Kaunis pinkki kukka on tästä pullopuusta, jonka  kukat nyt putoilevat maahan.
Kuluneella viikolla kaupungin sateenkaariliput heiluivat kaupungin pääkatujen varrella, mutta vuoden suurin tapahtuma Pride-viikko ja paraati oli tietysti peruttu.    Monessa paikassa  huomaa miten on tyhjempää kuin ennen:  ei vaan turistien poissaolon vuoksi vaan myös sen vuoksi että  monet Tel Avivissa asuneet nuoret,  jotka menettivät työpaikkansa,  joutuivat palaamaan vanhempien luokse tai muuttamaan kauemmaksi. Eilen uutislähetyksessä kerrottiin kaupungeista, jossa  ennen koronaa oli toivottu vähemmän  turisteja (kuten Venetsia,  Barcelona, Lontoo)  mutta eivät he ihan nollaturismia sentään tarkoittaneet. Pääasia on löytää  tasapaino ,  jotta esim. Venetsiassa paikallinen väestö ei liikaa häiriintyisi  turistien vuoksi.
Täälläkin sateenkaariliput liehuivat. Normaalisti kaupunki on erityisen täynnä ihmisiä ja elämää tuon tapahtumaviikon aikana.
Jehudan korukoju torilla. Toivottavasti pysyy pystyssä kun ostajia on niin vähän aikaisempaan verrattuna. Tällä viikolla  huomasin että yksi lempikahviloistani oli sulkeutunut. Kirjoitin paikan ihanan sympaattiselle omistajalle, joka kertoi että oli niin vaikeaa ettei pystynyt avaamaan uudelleen,  ja nyt vain toimittaa voileipiä toimistoille. 
Kauppakeskuksessa vastaan tuli tällainen vessapaperirullista koottu juttu. Aika hauskoja juttuja saa niistäkin tehtyä.
Ja kotona suurin tomaattitaimeni kukkii.

7 kommenttia:

  1. Ei tänne Lontooseen ainakaan nyt ole turisteilla mitään asiaa, kun eivät edes hotellit ole auki eivätkä maan kansalaisetkaan saa periaatteessa yöpyä muualla kuin kodeissansa. Eli eipä ole yöpymispaikkoja turisteille eikä juuri muutakaan tekemistä, sillä museot ja pubit/ravintolat ovat edelleen kiinni ja maahantulijoille on määrätty kahden viikon karanteeni, mikä tarkoittaa sitä että pitää ilmoittaa karanteeniosoite ja sitä kuulemma valvotaan. Voi tulla tonnin rapsu, jos ei ole paikalla pistareiden aikana.

    Missä siellä ovat kaikki paikalliset? Täällä riittää kyllä ihmisiä ihan riesaksi asti, vaikka ei niitä turisteja olekaan. Aivan lockdownin alussa täälläkin oli yhtä autiota kuin kuvissasi, mutta ei enää. Väljempää toki silti on kuin normiloissa, muttei ihmisistä pulaa.

    Hyvää juhannusta sinulle, Jael <3

    VastaaPoista
  2. Argh, siis moni paikallinen on joutunut muuttamaan kauemmaksi keskustasta. Todella näkyvä vaikutus katukuvaan!

    VastaaPoista
  3. Elegia: Täällä avattiin hotellit, mutta vain alle 25% auki, ja televisiossa pyörii eri täkäläisten suurempien kaupunkien mainoksia että paikalliset tulisivat edes niihin jotka ovat auki.Jotkut pienet hotellit ovat nyt pakon edestä muuttuneet vuokra-asunnoiksi, eli kuukauden vuokrauksella, ja jopa edullisesti. Täällä myös tulijoille (joita siis ei saa edes tulla,mutta myös paikallisille jos palaavat muualta) 2 viikon karanteeni,jota myös valvotaan, vieläkin, käsittääkseni.

    Nuorilla oli keskustan alueella paljon vuokrakämppiä, mutta nyt kun ei varaa maksaa vuokraa jos ei töitä niin pakkohan oli muuttaa muualle. Yli 20 prosentin työttömyys, ja joissan kaupungeissa, esim. Eilatissa ja
    Tiberiaksessa jotka tosi riippuvaisia turismista, 70-80 % työttömyyttä.
    Hyvää juhannusta sinullekin Lontooseen.Meillä suomalaisilla täällä huomenna juhannusjuhlat :)

    VastaaPoista
  4. Espoo tuntuu olevan tällä hetkellä tyhjillään tai ainakin tämä meidän asuinalue. Rauhallinen juhannus siis täällä tiedossa.
    Kaunista juhannusta sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä koronalla on ollut merkittävän suuria negatiivisia vaikutuksia, tosin positiivisiakin, kun kotoilu ja itse tekeminen on lisääntynyt. Oma esikoiseni(poika) osti mm. monitoimikoneen ja on innostunut leipomaan.
    Kaupungeissa eron huomaa varmasti juuri ihmisten vähyytenä ja pikkuliikkeiden sulkemisena. Täällä maaseudulla eroa ei juuri ole huomannut.
    Kunpa pandemia pian olisi ohitettu!
    Hyvää ja kaikesta huolimatta onnellista kesän jatkoa! <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...