keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Miten eteenpäin

Nyt kukkivat upeat liekkipuut
Juuri kun täällä luvut olivat laskeneet niin paljon että sairastuneita oli enään muutama päivittäin,  vakavasti sairaitten luku laski koko ajan , eikä kuolleita ollut kuin joskus harvoin,  sairastuneitten luku pomppi ylöspäin, niin että se on viime päivinä ollut yli 100 uutta sairastunutta per päivä.  Lähes kaikki nyt sairastuneet ovat  asymptomaattisia,  ja nuoria.  Ensin tuli uutisia kouluista,  joissa luokkia tai kokonaisia kouluja piti sulkea kun ihmiset joutuivat karanteeniin,  Kun torit  ja ravintolat, kahvilat ja baarit  avattiin täällä,   meno meni joissakin tapauksissa hieman överiksi,  ja jotkut viettivät koronan loppu-juhlia.  Täällä on maskipakko,  mutta viime viikolla ihmettelin kaupungin keskustassa sitä miten niin monet nuoret ihmiset ovat ilman maskia.  En ole ihan varma onko tuolla  välinpitämättömyydellä yhteys siihen että koronaan sairastuneitten määrä nousi, mutta sen vuoksi  jo 3 kk kiinni ollut junaliikenne  pysyy edelleenkin kiinni,  ja uudet helpotukset  siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Kurjaa.....
Taloudellinen korona on niin näkyvää,  ettei sitä voi olla huomaamatta:  monet kaupat kiinni, ja niin monen kaupan ikkunassa "vuokrattavana"-lappu.   Ikävä kyllä täällä hallitus ei ole tehnyt tarpeeksi auttaakseen yrittäjiä.   Koronan aikana täällä nousi uusi hallitus, joka on suurin täällä ikinä ollut, ja varmaankin suurin koko maailmassa: 36 ministeriä,  16 varaministeriä,  jokaisella   liuta avustajia,  turvamiehiä, autoja ym. ym.  ja kaikki tämä maksaa  miljoonia.Kun katsoo täällä politiikkaa, Israel on tänään  kuin banaanivaltio, vaikka ei olekaan riiippuvainen vain yhdestä vientituotteesta  ...Suututtaa että samalla kun maa on menossa pahaan taantumaan,   on hallitus jossa muutamia tyhjänpäiväisiä  ministereitä,  joihin menevä raha voitaisiin käyttää  parempiin tarkoituksiin.
Tel Aviv on kaupunki , jossa paljon turismia, ja se   näkyy katukuvassa.  Nyt kun ei ole yhtäkään turistia ( rajat vielä suljettuna turisteilta)  se todellakin näkyy.  Torilla on monta tyhjää kojua, ja kauppa käy paljon hitaammin kuin ennen.  Viimeisten vuosien aikana turistien määrä torilla oli melkein puolet  siellä käyvistä ihmisistä.    Hotellit avattiin, mutta niistä on auki alle 25 %,  koska turistien poissaollessa   niitä ei kannata pitää auki, eivätkä paikalliset voi tarpeeksi täyttää  hotellien huoneita. Sama tilanne on tietysti kaikissa maissa, jossa turistialueita, jotka edelleenkin kiinni. Kunpa koroaan löydettäisiin jo pian rokote!
Tänään kävin IKEAssa ensimmäistä kertaa sitten alkuvuoden.   Yleensä IKEAt täällä avataan klo 10, mutta kahvila on avattu klo 9.30,  ja sinne on päässyt aamiaiselle/kahville ennen itse liikkeen avaamista. Kahvi on myös ollut ilmaista kunnes liike avataan.  Tulin ajoissa, mutta kiitos koronan,  kahvila avataankin nyt samaan aikaan  kuin  itse liike, eikä kahvi ollut enään ilmaista... Ulkona oli jono , 2 metrin välein, ja koska tulin liian aikaisin,  olin ensimmäinen jonossa:)   Tarkoitus oli ostaa Abban silliä ja Kallen kaviaaria, mutta ei ollut sillejä eikä mitään Abban tuotteita mitä normaalisti on IKEAn ruokakaupassa. Ihan kamala pettymys!
Viime viikolla kävimme  eksän kanssa ihanassa juustolassa, jossa olimme käyneet myös viime vuonna. Juustokaupan ympäristö on niin kauniisti laitettu. Tuon sillan alla on pieni lampi jossa uiskentelee japanilaisia koi-kaloja.
Aivan ihana paikka, ja  ihania juustoja, joita tosin oli vain muutama,  sillä edellisen viikon juustopainotteinen   Shavuot-juhla oli täälläkin tyhjentänyt kaikki juustohyllyt. 
Toisin kuin edellisessä juustolassa  jossa  juustot tehtiin  vuohenmaidosta, täällä ne tehdään lampaanmaidosta. Mutta täällä lampaita ei päässyt koskemaan,  vaan niitä piti ihailla vähän kauempaa.

12 kommenttia:

  1. Onpa harmi tuo teidän takapakki koronan kanssa. Onneksi Suomessa ei paikkojen ja koulujen avautuminen lisännyt tartuntoja - ainakaan toistaiseksi. Onneksi on sielläkin kauniita paikkoja, joissa lepuuttaa itseään. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti tuo oli vaan jokin tilapäinen notkahdus, eivätkä koronaluvut lähde taas uudestaan nousuun. Todella kurjaa, kuten myös yrittäjien taloudellinen ahdinko ja maan hallinnollinen tilanne. Sinun puolestasi harmittivat ne sillit ja kaviaari!

    VastaaPoista
  3. Kyllähän tässä varmaan jo jokaisessa maassa on toiveet korkealla koronan loppumisen suhteen. Katsoin Areenasta dokumentin aiheesta. Monella on ollut todella raskasta, itse olen päässyt monessa suhteessa helpolla. Mutta silti, odotan kovasti normaalia elämää. Ja toivon talouden elpymistä kaikissa maissa.

    VastaaPoista
  4. Korona toi paljon surua ja murhetta tullessaan. Toivottavasti siitä päästään pian kokonaan eroon!
    Kauniille näyttää juustokaupan ympäristössä <3

    VastaaPoista
  5. Onpa kurjaa, että tautitapaukset ovat lähteneet jälleen nousuun.

    Täällä ei vielä ole näkynyt nousupiikkiä tartunnoissa, vaikka koulut ja ravintolat avattiinkin jokin aika sitten.

    No, olipas tylsä Ikea-reissu, kun et saanut tarvitsemaasi! Eikä kahvikaan ollut ilmaista!

    VastaaPoista
  6. Tosi kurja kehitys teillä. Meillä taitaa olla alle 50 tartuntaa tällä hetkellä miljoonan ihmisen kaupungissa. Sitä rokotetta minäkin odotan. Täällä on jonkun verran rokotuksen vastustajia, mutta eihän se mikään pakkorokotus oliskaan, kunhan vain keksisivät pian rokotteen.

    VastaaPoista
  7. Voi mikä takaisku. Vähän hirvittää myös täällä, että lähteekö tauti taas uuteen nousuun. Nyt on ollut parikymmentä tartuntaa päivässä enää.
    Kyllä tämä näkyy joka paikassa, pienet firmat kaatuvat ja isoillakin on vaikeuksia :(
    Yritetään nyt kuitenkin olla positiivia, että kyllä tästä selvitään jotenkin.

    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  8. Lissu: tosi harmi tosiaankin, sillä nyt sen vuoksi peruttiin helpotuksia ja lisättiin taas rajoituksia. Luulen että näin kävi koska etenkin nuoret olivat jo niin kyllästyneitä ja helteinen sää innosti juhlimaan..

    Satu:todellakin sitä toivon, täällä ovat nyt sairastuneet oireettomat, mutta sellaiset jotka voivat tartuttaa muita.Sen sijaan vanhempien ihmisten tartunnat, samoin kuin vakavasti sairastuneitten, ja sairaalahoitoa tarvitsevien, määrä on laskenut. Mutta silti rajoituksia lisätään... Jeps, tuo poliittinen puoli täällä ärsyttää kunnolla, ja tietysti huoli tutuista joiden yrityksillä menee tosi huonosti tai ovat työttöminä. Nyyh, silli olisi ollut niin tarpeen nyt;D

    Paluumuuttajatar: Niinpä , mutta taitaa vielä kestää ennenkuin pääsemme taas normaalia elämää kokemaan. Surettaa tosiaankin paljon kun näkee miten niin monet yritykset ovat menneet nurin tämän viiruksen vuoksi, mutta toivokaamme että jossain vaiheessa taas kaikki normalisoituu.

    Susanne:Korona on tosiaankin tuonut paljon huolta ja surua joka puolella. Tuo juustolan alue on aivan ihana, siellä viihtyisi pitkään.

    SusuPetal: Tosi kurjaa että luvut pomppasivat nousuun,vaikka nämä sairastuneet ovatkin eri tapauksia kuin aiemmin, eli ei mitään vakavasti sairastuneita tai sairaalahoitoa tarvitsevia. Toivottavasti teille ei tule nousupiikkiä. Oli ihan odotettua että luvut jonkun verran nousevat sen jälkeen kun paikkoja avattiin,mutta ne nousivatkin enemmän kuin piti... Jeps., kurjaa kun ei IKEAssa ollut niitä tuttuja herkkuja, Maraboun suklaata olisi ollut mutta kun halusin silliä....

    Allu: Tosi kurjaa että luvut nousivat,vaikka sairastumistapaukset nyt kaikki asymptomaattisiva mutta potentiaalisia tartuttajia. Sen sijaan vanhempien ihmisten sairastumiset ovat kunnolla laskeneet, samoin vakavasti sairastuneitten, eli tämä on erilaista kuin silloin keväällä. Mutta taas se vaikuttaa kaikkiin kun piti avata junaliikenne ja teatterit mutta ei avattukaan...Rokotus saisi kyllä tulla pian ,en ymmärrä että jotkut sitä vastustavat.Otan esim, flunssarokotteen joka syksy astman vuoksi.

    Outi:Tosi kurjaa että luvut lähtivät nousuun vaikkakin kyse nuorista oireettomista. Mutta sen vuoksi uusia rajoituksia mikä ei ole kivaa eli takapakkia:( Toivottavasti teillä ei tapahdu samaa ja luvut pysyvät maltillisina. Kurjaa tosiaankin on koronan vaikutus talouteen joka puolella.. Mukavaa loppuviikkoa Out.

    VastaaPoista
  9. Me olemme täällä niin sivussa kaikesta, että mitään isompia muutoksia ei edes huomata, aina on hiljaista.

    Eduskunnassa täälläkin on monien mielestä liian paljon väkeä, merkillistä sähläämistä riittää.

    Ikeaan olisikin mukava mennä, monta vuotta edellisestä käynnistä.

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Ei niistä maskeista ole apua, jos muuten parveillaan. Täällä on taviksilla maskipakko nyt vain julkisissa liikennevälineissä. Itse valitettavasti veikkaan tänne toista aaltoa, koska täällä on nyt riekuttu viikotolkulla mieltä osoittamassa ja parveiltu biitseillä kuin mitään koronaa ei olisi koskaan ollutkaan. Turhauttaa melko lailla. Muutenkin katukuvassa näkee, ettei ihmiset enää oikein jaksa edes pitää etäisyyksiä. Että uutta lockdownia odotellessa. :(

    Täälläkin on maan talous ihan kuralla ja moni on joutunut laittamaan lapun lopullisesti luukulle.

    Mutta ihania kuvia! Jos nyt jotain hyvää haluaa hakea, niin itse olen nauttinut väljyydestä. Sielläkään ei näytä ruuhkaa olevan, heh. Mutta siis huono juttu tosiaan talouden kannalta.

    VastaaPoista
  11. Olipas varmaan maailman kaunein juustolan ympäristö!

    Minulta koko korona on mennyt vähän ohi, kun nukuin koko kevään pitkää uupumusta pois.

    Kun havahduin tilanteeseen, noudatin tietenkin annettuja ohjeita. Nyt koronaa ei melkein enää täällä pienessä kotikaupungissani muista, vaikka edelleen pitäisi olla varovainen.

    VastaaPoista
  12. Eikö ole uskomattoman outoa ja surullista, miten koko maailma on joutunut pois raiteiltaan koronan takia. Mekin olemme Floridassa ihan omakohtaisesti karanteenissa, mitä kaksi kertaa olemme käyneet pienessä tuorekasviskaupassa, mistä löytyy vähän muutakin. Jos hengissä selviämme, se on tietenkin ensimmäinen toive. Pysy sinäkin turvassa siellä ja muista naamarit ja käsineet. xoxo

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...