keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Rantakeli tammikuussa

Päivää ennen kuin tämä tiukempi lockdown astui voimaan, kävelin pitkin rantakatua. Oli tosi lämmin päivä, niinkuin on ollut jo lähes kuukauden.  Epänormaali ja sadeton sää   on jatkunut lähes kuukauden, mutta huomenna pitäisi tulla muutos,  ja viikonloppuna jopa sadetta, mikä on mahtavaa, sillä luonto alkaa jo kuivua.
Astuin rantakadulle rantakuntosalia vastapäätä, mikä oli aika täynnä. Tämän lockdownin aikana saisi urheilla vain yksin, mutta   tässä kodin edessä olevassa puistossa on pelattu korista lähes  joka ilta... Samoin puisto on ollut  täynnä lapsia ja vanhempia.  Useat eivät enään jaksa näitä jatkuvia lockdowneja. 
Ensi sunnuntaina saan rokotteen toisen erän. Luin että  toisesta erästä   voi saada jälkioireita herkemmin kuin ensimmäisestä erästä , mutta minulla ei ollut minkäänlaisia oireita, kevyttä väsymystä lukuunottamatta, ensimmäisen rokotteen jälkeen. Täällähän  ollaan vähän koekaniineja,  ja sen vuoksi täällä on rokotettu suhteessa enemmän kuin muualla:  täällä on ensinnäkin hyvin toimiva   julkinen terveydenhuolto,  ja  kaikki tiedot rokotteista , niiden jälkioireista ym.  välitetään Pfizerille, ja tietääkseni myös WHO:lle. Rokotukset yli 9 miljoonan asukkaan maassa antavat jo paljon enemmän tietoa  rokotteiden kehittäjille kuin  ne testaukset , jotka tehtiin ennen rokotteiden hyväksyntää.
Eilen julkaistujen tietojen mukaan ensimmäinen rokote-erä ei todellakaan  riitä,  laskua   nähdään vasta 15 päivän jälkeen. Naisilla näkyi olevan hieman enemmän jälkioireita kuin miehille, ja eniten jälkioireita oli ikäluokissa 40-60. Minkälaisia jälkioireita rokotetuilla oli?  Pientä heikkoutta,  päänsärkyä, kuumetta,  lihaskipua, kipua ja turvotusta rokotuskohdassa ym.  Mutta kaikki oireita jotka häviävät nopeasti. Sairaaloissa on pieni määrä koronaan sairastuneita,  jotka olivat saaneet ensimmäisen rokote-erän, mutta tietääkseni ei perusterveitä heidän joukossaan. 
Koskakohan rantaravintola (ja muut ravintolat, kahvilat ym. ) avataan täällä taas...
Naiset pelasivat rantapalloa.
Tel Avivin kaupunki päätti joku aika sitten että kertakäyttöastioita ei enään saa tuoda rannalle. hyvä juttu.Tässä kyltti siitä.
Kaksi vuotta sitten kun täällä oli Euroviisut, tämä  rantavahtien "talo"  muutettiin yhden huoneen  luksushotelliksi,   johon arvottiin öitä jossain kilpailussa.
Lämmintä oli kun bikineilläkin kelpaa..

17 kommenttia:

  1. Kaunista ja näillä pakkasilla täällä ollaan taas vihreänä kateudesta rantakeleistä ;) Kaikki nauraa mulle kun niin inhoan talvea :)
    Hyvä kun rokotukset toimii! Israel on kyllä ollut varsinainen mallimaa rokotusten suhteen ja täälläkin on lehdistössä ihmetelty. No, ehkä meidän vuoro tulee vielä. Toivottavasti et saa niitä jälkioireita siitä toisesta rokotteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepis: Tuo ranta-alue onkin kaunis, ja harmi etten nyt pääse sinne, tai kyllä bussi veisi ihan lähelle mutta jos poliisi tulisi vastaan ja kysyisi missä asun niin voisi olla ongelma,joten en ota sitä riskiä. No en minäkään tykännyt talvesta kun asuin vielä Suomessa. Lumi on ihan kivaa, ja talviurheiluista tykkään tosi paljon luistelemisesta mutta en tykkää kun kylmää ja lumista niin pitkään.
      Olen kyllä onnekas kun täällä on tämä rokotus lähtenyt niin hyvin käyntiin,ja ihan ok olla koekaniinina;D Toivottavasti tekin pian saatte rokotteet niin että elämä muuttuu normaalimmaksi taas. Kiitos, tuskin saan kun en saanut ensimmäisestäkään , ja jos saan ,niin varmasti vain lyhyekisi aikaa. Raportoin täällä sitten,koekaniini kun olen;D

      Poista
  2. Kyllä tuola auringossa ois kiva olla just nytte. Täälä lunta, tuulee ja sataa samaan aikaan, pimeetä jo kl 15.00, mittari miinuksen puolella....
    Vaatetta niin paljon päällä että kävelyvauhtikin hitaanpaa....
    Kivaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Hihii, ja mä haluaisin olla kylmässä.No tänään saimme sitten vihdoinkin sateita, ja vähän kylmempääkin,mutta ei niin että tulisi käyttöä talvitakille. Kohta teilläkin tulee jo valoisempaa.
      Kivaa loppuviikkoa Ulrika.

      Poista
  3. Oi, bikinikelit! Hgissä on eniten lunta Suomessa ja pakkasta -13, mutta en ehkä sittenkään vaihtaisi, täällä lockdown ei ole niin tiukka kuin siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Bikinikelit oli vielä eilen, tänään olemme vihdoinkin saaneet sitä kaivattua sadetta ja lämpötilatkin laski jonkun verran. Juu minäkin olisin mieluummin Suomessa kun ei näitä kurjia rajoituksia.

      Poista
  4. Hyvä kun suomensit kyltin - meistä kaikki eivät olisi osanneet sitä lukea 😀

    Teillä on hiukan erinäköistä kuin meillä. Täällä on nyt hurjasti lunta ⛄️

    Tosi hyvä että sait rokotuksen toisenkin osan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita;hih, eihän sitä muuten ymmärtäisi;D Mutta tosi hyvä että on tuo kielto ja saisi koskea kaikkia julkisia paikkoja.
      No on todellakin eri näköistä,mutta tänään ollut pilvistä ja sadetta, pitkästä aikaa, kaiken auringon ja epänormaalin lämmön jälkeen,mikä on tervetullutta. Lunta olisi kyllä kiva nähdä..
      Kiitos, sunnuntaina aamulla tulossa tuo toinen rokotukseni. Hyvää loppuviikkoa Rita.

      Poista
  5. Huhtikuussa on jo porukkaa tulossa lomalle sinne, kuulin radiosta että matkaa myydään jo sinne,
    eli lentokieltoa ei kaiole tänä vuonna enää, vai onko ollut ollenkaan ? minkalainen korona tilanne lie siellä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo:pitää vaan toivoa että silloin jo pääsisivät turistit tänne, noin vuoden poissaolon jälkeen, Tuntuu ihan hullulta ettei lähes vuoteen ole ollut lainkaan turisteja täällä. Vaikeaa sanoa nyt miten on huhtikuussa, mutta jos rokotustahti tällainen niin sen pitäisi jo siihen mennessä vaikuttaa paljonkin. Täällä on nyt paljon tartuntoja mutta niillä alueilla missä on ryhmiä jotka eivät tottele rajoituksia eli joissain ultraortodoksiryhmissä ja arabien joukossa.Tel Aviv on edelleenkin vihreä, ja vähän väärin että koko maa kiinni sen vuoksi kun osa ei käyttäydy kuin pitäisi. Ne mutaatiot on syynä siihen että nyt tartunnat leviävät nopeammin,mutta toisaalta rokotettujen määrä nousee koko ajan, ja varmaan jo ensi kuussa nähdään sen vaikutus tilanteeseen.

      Poista
  6. Täällä kahlataan lumessa (josta kyllä tykkään) ja siellä vaan bikineissä rannalla tepastellaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele:Lumi on kyllä ihanaa , lyhyen aikaa (minulle,pitkään en siitä tykkää...) ja lumiset maisemat niin kauniita.) Täällä loppuivat bikinikelit ainakin toistaiseksi sillä tänään on satanut ja viileämpää, pitkästä aikaa:) Kivaa loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  7. Meillä on täällä lunta nivusiin asti ja pakkanen parissakymmenessä asteessa. Huomiseksi on lupailtu todella kylmää säätä. Minä voisin vaihtaa sinne ja pyöriä bikineissä rannalla :)
    Tsemppiä sinne ja toivotaan, että lukemat lähtisivät pian laskuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kovaa pakkasta en kaipaa,mutta talvea kyllä vähän 💙Bikinisää loppui ja saimme vihdoinkin talven,vaikka vähemmän kylmän kuin yleensä.Kiitos,toivotaan niin ja hyvää viikkoa sinulle ♥️

      Poista
  8. Mitenkäs multa on jäänyt tämä postaus ihan kokonaan huomaamatta...

    Voi kuinka mielelläni ottaisin nyt tämmöiset kelit kuin siellä teillä. Meille tuli talvi, enkä oikein tykkää. :-D No mutta sillä mennään mitä on.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa, Jael! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Kiva että kommentoit♥️ Ymmärrän kyllä että talvi ei mieluinen,en minäkään siitä tykännyt erityisesti,mutta kyllä vähän kaipaan sitä..Täällä ei enään bikinisäätä, mutta ei erityisen kylmääkään.Kiitos samoin,tosin täällä viikko alkaa sunnuntaina,joten viikonloppu on jo takana

      Poista
  9. Mä niin nauttisin siellä olostani. Ai että, voin haistaa meren tuokun, kuulla tyrsyt ja lokkien laulun.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...