sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Saisi jo loppua

Pullokapokkipuu, josta pidän eniten näin lehdettömänä. Viimeksi kuvasin 
tämän kukintavaiheessa

Saisi jo loppua, lockdown siis.,,, Tämän  tiukemman lockdownin , joka alkoi heti vuoden vaihteessa, pitäisi loppua kuun vaihteessa, ja   toivottavasti niin,  mutta ei sekään ole varmaa. Vaikka täällä on rokotettu ihmisiä paljonkin,  niin vasta nyt  näkyy jonkinlaista pientä laskua tartunnoissa, jotka ovat olleet korkeita, kiitos mutaatioiden.  Vielä ei ole saavutettu tasapainoa  tartuntojen ja rokotusten välillä,  sillä mutaatiot  leviävät nopeasti, ja niinpä tänään päätettiin sulkea, huomisesta lähtien,  lentokenttä  kuun loppuun saakka.  Koronaosastoja jouduttiin tässä kuussa  avaamaan uudestaan , ja eikä  vaikeiden korona-tapausten määrä ole vielä oikein laskenut. Kuukausi sitten  näytti hieman optimistisemmalta,  mutta  pitää vaan toivoa että ollaan menossa parempaan suuntaan.
En ole tämän tiukan lockdownin aikana käynyt Tel Avivin puolella kuin muutaman kerran,   ja silloin yleensä  maustetorin alueella, missä käyn  välillä ruokaostoksilla.  Matkalla sinne näin tämän koirien ulkoiluttajan. Mahtaa olla hieman hankalaa  jos koirille tulee hätä samanaikaisesti...

Hieman myöhemmin näin samalla alueella toisen koirien ulkoiluttajan, jolla myös oli 6 koiraa mukanaan.
Viikon alussa luin että  Tel Avivin ruotsalasen Fika-leipomon pisteissä on nyt Fazerin namuja. Tuli aivan kamala lakuhimo,  ja oli ihan pakko matkustaa bussilla, joka lähtee kätevästi kodin läheltä ja pysähtyy yhden Fika-leipomopisteen lähelle. Koska saa mennä ostamaan välttämättömiä asioita,  minulla oli jo tarina valmiina siltä varalta   että poliisi sattuisi kysymään olenko liikkellä  rajoitusten mukaisesti.  Fikan sivuilla mainostettiin   että  heillä on nyt pohjoismaisia makeisia, ja mietin että suomalaisiahan nuo makeiset ovat, mutta alunperinhän Dumle oli ruotsalainen ja Turkinpippuri tanskalainen  , joten Fika kyllä oli oikeassa , vaikka makeiset valmistetaankin Suomessa.

Viikonlopun alla  en ole uskaltanut matkustaa Tel Avivin puolelle, sillä kuulin että poliisi on viikonloppuisin tehostanut valvontaa,   ja jopa ylittänyt välillä oikeuksiaan...  Matkustin bussilla asuinkaupunkini Holonin keskustaan ,  ja jäin pois lähellä ensimmäisen kuvan  pullokapokkipuuta. Kävelin keskutan alueen aukiolle, joka  on kaiketi ollut saman näköinen siitä lähtien kun se valmistui joskus 1970-luvun alussa. Nyt sinne oli kuitenkin tuota värikkäitä istuimia,  jotka heti piristivät tuota aukiota.
Aukion toisella puolella on ruokakauppoja.
Torstain ja perjantain välinen yö oli vuoden kylmin  yö, ja jopa minun piti laittaa  kunnolla päälle illalla, sillä sisälläkin oli aika kylmää. Yleensähän  tykkään kun sisällä on viileää, enkä ole  tarvinnut mitään lämmitintä tänä talvena ja viimekin vuonna vain kerran.  Bambilla oli vilu, mutta oma peitto lämmitti hyvin.  Katselin säätiedotuksia eteenpäin,  ja jo helmikuun alussa selvästi lämpimämpää, joten tämä talvi kyllä takuulla jää historiaan  lämpimimpänä  talvena ikinä täällä.

Hyvää tammikuun viimeistä viikkoa:)

17 kommenttia:

  1. No ihan selvä pullo! Riemastuttavaa.

    Olisin halunnut kuulla stoorisi poliisille 😀 😎 🙂

    Suloinen kuva Bambista 🧡

    Hyvää vointia teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:Tuo pullokapokkipuun runko on kyllä hauska 💚No jos poliisi olisi tullut vastaan niin olisin sanonut että suomalaiselle laku on ihan välttämättömyys🤣 Kiitos Rita, ja hyviä vointeja ja viikkoa sinullekin ❤

      Poista
  2. Kiva että olet kuitenkin päässyt hieman liikuskelemaan eri paikoissa, rajoituksista huolimatta. Ehkä olet jo kertonutkin (ja minä olen unohtanut), mutta rankaiseeko poliisi jotenkin niitä ihmisiä, jotka eivät noudata liikkumisrajoituksia?

    Kyllä tämä korona kaikkine rajoituksineen saisi jo mennä menojaan.

    Voi Bambia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu: Onneksi on noita "loopholes"joiden varjolla pääsee liikkumaan enemmän,eli ruokaostokset💚
      Siis jos poliisi saa kiinni,eikä hyvää syytä,niin aika mojovat sakothan siitä tulee.
      No kyllä,saisi hävitä jo,täällä ollut igan liikaa rajoituksia,kohta jo vuoden.

      Poista
  3. Voi tuota Bambia <3

    Joo, pieneksi on käynyt elinpiiri tämän koronan aikana. Kävin viime vuonna Hgin keskustassa kolme kertaa! Muuten tallaan näissä maisemissa, jotka ovat tulleet jo aika tutuiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Bambi🐕♥️
      No tosi vähän oletkin sitten liikkunut lähialueen ulkopuolella.Huomaan nyt pelkääväni vähemmpn,kun on 95% suoja,mutta pitää muistaa ettå on kuitenkin se 5 prosentin tartuntamahdollisuus.Rokotteista huolimatta täällä on vaikeasti koronasairaita js kuolleita enemmän nyt kuin ennen rokotuksia,mutta toivotavasti luvut menevät laskusuuntaan pian.Hyvää alkanutta viikkoa sinulle❄️⛄

      Poista
  4. Tunnistin Fazerin karkkien taustakuvan, se on Tukholmasta, Hornsgatan. Ruotsalainen kauppa niin kuva ois voinu olla mistä päin Ruotsia vain...... mutta kuva pisti silmään kun näytti niin tutulta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika: Bravo, hienosti tunnistettu! Fikan jokaisessa 3 pisteessä on joku kuva Tukholmasta:)

      Poista
  5. Ihana kuva Bambista! Tekisi mieli kaapata nyytti syliin ja vähän rutistaa <3.
    Nuo pullokapokkipuut näyttävät muotonsa parhaiten noin "riisuuntuneena", mutta kyllä se vaaleanpunainen kukkamekkokin on ihana. Muistan jostain lukeneeni, että tuollainen puu voi tietyssä vaiheessa kasvaa tosi nopeasti pituutta, olikohan peräti 1,5m vuodessa!!
    Ja juu, selitys on hyvä olla aina valmiina. Nauratti kun kuvittelin poliisien suhtautumista, mutta ihan totta: Laku-selitys kelpaisi ihan varmasti suomalaisen ollessa kyseessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Kiitos Bambin puolesta:) Hän on välillä niin hellyttävä:)
      Minustakin nuo pullokapokkipuut ovat parhaimmillaan riisuttuina, mutta toki nättejä myös kukkiessaan, ja ne kukat ovat tosi nättejä niissä. Vau, en tiennytkään että ne kasvavat niin nopeasti.-Tuolla alueella on pari pullokapokkipuuta eri vaiheessa.
      Pakkohan olla kunnon selitys, ja välttää kovia sakkoja, etenkin kun kyseessä on todellinen välttämättömyys;D HYvää viikkoa sinulle Leena.

      Poista
  6. Jos asuu ulkomailla ja on mahdollisuus saada suomalaisia karkkeja, minusta se on juurikin pakkotilanne, jota edes poliisi ei voi estää.
    Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kyllä se vaan niin on, ja pitäisi poliisinkin tajuta sellaista jos pysäyttäisi. Mutta enimmäkseen poliisit ovat olleet enemmän liikkeellä viikonloppuna ja ranta-alueelle, jonne en tosiaankin uskalla nyt mennä .
      Oikein hyvää viikkoa Outi:)

      Poista
  7. Sais loppua tämä outo aika, mutta mitä vielä... jatkuu... jatkuu... Hellyttyvä kaveri sinulla siellä viltin sisällä. rauhallista viikkoa sinne, Jael.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu:Niinpä saiskin, mutta kun se pahuksen brittimutaatio... Bambi onkin välillän niin hellyttävä:) Kiitos samoin sinulle Lissu:)

      Poista
  8. Mä jo niin haluaisin tän koko koronan pois...Hittiläinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa:Samoin... Meillä on jo kerran pidennetty tätä tiukkaa lockdownia, ja nyt pidennetään toisen kerran, nyyh.

      Poista
  9. Apua, turkinpippurit siis ovatkin tanskalaisia?! Maailmankuva uusiksi :D Mun lempparisalmiakki on ne värikkäät turkkarit.

    Ahdistavaa tuollainen, että pitää miettiä mahdollisia tekosyitä miksi on missäkin siltä varalta, että virkavalta kyselee. :(

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...