keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Taas kiinni

Tällaiselta on näyttänyt jo 4 aamuna täällä.  Tuossa edessä olevaa,  melkein valmista toimistorakennusta ei näkynyt lainkaan sumun lävitse. Sää on tänä talvena täällä tosi outo: sumuista, mikä ei kuulu täällä talveen, kosteahkoa ja lämmintä.   En haluaisi valitella siitä että on lämmintä, mutta kun on monta monta kuukautta odottanut että tulee kylmää, niin on suuri pettymys kun sellaista ei tule.   Sitäpaitsi tämä sää ei todellakaan tee hyvää maataloudelle.
Meillähän on nyt ollut täällä  jonkinlainen kevyempi  lockdown  puolentoista viikon ajan, eli torit, kauppakeskukset   ja katukaupat kiinni,  mutta ihmisiä on liikkunut paljon rannoilla ( kesäinen sää...) puistoissa ja   muissa paikoissa,  ja nyt ovat sitten tartuntaluvut taas korkeat. Näistä nopeasti nousseista luvuista voi syyttää  niitä nopeasti tarttuvia koronamutaatioita,  samoin kuin kahta väestösektoria täällä, jotka vähemmän välittävät  koronarajoituksista:(
Olen vapaasti voinut kävellä Tel Avivin keskustan alueella tämän reikäisen lockdownin alueella, mutta välillä on näkynyt myös poliisiautoja, ehkä tarkistamassa että ihmisillä on maskit päällä tai ei ole kiellettyjä kokoontumisia tai kauppoja auki.
Huomenna aamulla on sitten viimeisen kävelykierroksen aika  Tel Avivin keskustassa,  sillä nousevat luvut  (8000 tuhannen paikkeilla, joista suurin osa kahden väestösektorin alueella , grrhhh) aiheuttivat sen että torstaiyöllä klo 12 astuu voimaan tosi  tiukka lockdown,   jolloin kaikki sulkeutuu , paitsi  ruokakaupat ja apteekit.  Töissä saavat käydä vain ne joiden työ on välttämätön, ja  julkinen liikenne kulkee harvoin. Tämä tuleva tiukka lockdown muistuttaa enemmän ensimmäistä kuin toista lockdownia,  sillä tätä tullaan valvomaan tarkemmin kuin toista,  ja kun  toisen lockdownin ohjeissa luki " saa mennä ruokaostoksille.... " eikä ollut merkintää siitä että  ei saa mennä oman alueensa ulkopuolelle, niin nyt ohjeissa lukee selvästi että   kauppoihin voi mennä vain omassa kaupungissaan /alueessaan. Tekee mieli ihan itkeä  nyt, sillä    kun näitä lockdowneja on ollut niin monta jo  ja rokotukset ovat lähteneet käyntiin, niin tällainen tosi tiukka lockdown tuntuu tosi pahalta.

Kävin nyt iltapäivällä oman alueeni jättimarketissa, joka oli pullollaan ihmisiä,  ja en ole siellä varmaan koskaan nähnyt  niin paljon ihmisiä kassajonoissa. Kuului jopa riitelyä jossain jonossa. Minulla oli vain 3 tuotetta ja menin pikakassalle, mutta  eikös sinne ängennyt ihmisiä joilla täydet kärryt, ja kuulemma voivat niin tehdä kun  ovat invaliideja.  Selvisi että yksi pikakassoista tosiaan antaa etusijan invaliideille  ,mutta oli niin täyttä etten päässyt eteenpäin seuraavalle pikakassalle.   Ihmisten määrästä olisi luullut  että ruokakaupatkin kiinni lockdownin aikana, mutta  ihmiset näköjään  ovat menneet nyt siihen ensimmäisen lockdownin "moodiin" , jolloin hamstrattiin juttuja.
Tämä supertiukka lockdown kestää  jonnekin kuun loppuun, mutta ei sitä tiedä vielä milloin tämä loppuu. Ja tuntuu hassulta että on tämä näin tiukka lockdown kun rokotukset ovat päässeet hyvään vauhtiin, ja joku 11-12% väestöstä on jo rokotettu.  
Rokotteista puheenollen, olen  edelleenkin niin helpottunut että sain sen sen rokotteen ensimmäisen osan, ja että on aika varmaa että saan sen toisenkin osan, sillä alun rokote-euforia on nyt laantunut. Selvisi että rokotteita on jäljellä tosiaankin niille jotka saivat ensimmäisen  rokotteen, mutta ei enään muille, sillä ei ole selvää milloin tänne saadaan uusia rokote-eriä. Se sitten siitä  pääministerin itsehyvyydestä: sen sijaan että pian pääsisimme tästä koronasta  eroon täällä , niin on supertiukka pitkä lockdown   ja ei tietoa koska  muut väestönosat rokotetaan. Esim. opettajat ovat olleet tosi  pettyneitä siitä ettei heille ole annettu rokotteita,  ja opettajien liitto uhkaa etteivät koulut avaudu lockdownin jälkeen , jos opettajia ei rokoteta. Tämä lockdown on kuin lahja taivaalta pääministerille, jonka oikeudenkäynti piti alkaa tammikuussa...
Eilen kuljin kaupungintalon edessä olevan  aukion ohi, ja siellä oli kaksi telttaa: tämä kuvassa oleva jossa rokotetaan ihmisiä,  ja toisella puolella teltta jossa tehdään koronatestejä.  Mutta tuohon telttaan kai ei enään saada rokotteita.
Tulee niin ikävä  näitä aamuisia kävelyjäni Tel Avivin sydämessä: se on aluetta missä asuin ensimmäistä kertaa täällä asuessa, ja minulle rakasta aluetta.
Kävin viimeistä kertaa pitkään aikaan  kahvilla  tässä Katrico-kahvilassa , josta pidän.  Tämän  reikäisen lockdownin aikana  tuonne sisälle ei ole voinut mennä, mutta  kahvilanpitäjä toi tilatun kahvin ulkopuolelle, jossa yleensä terassipuoli. Oikeastaan tämän kevyen lockdownin aikana myös take-away on ollut kielletyllä listalla. mutta Tel Avivin kaupunki on katsonut sitä sormiensa läpi, sillä sielläkin ymmärretään että nämä paikat toimivat ihan äärirajoilla. Nyt sitten sitäkään palvelua ei enään saa huomisen jälkeen , enkä muutenkaan voi tulla tuonne koska en saa poistua omalta alueeltani.

Hyvää loppiaisen iltaa:) Täällä tämä oli ihan tavallinen päivä, mutta Jaffassa ehkä näkyy hieman pyhää.

25 kommenttia:

  1. Jael, te ainakin rokotatte vauhdilla! Jaksamista♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Tähän asti rokotettu vauhdilla,mutta nyt sitten paussi, toistaiseksi. Kiitos:)

      Poista
  2. Parasta vaan kestää ja keksiä jotain kivaa ajankulua. Nyt on sentään rokottaminen aloitettu. Toivottomalta tuntuisi ellei olisi rokotetta. Onneksi pääset Bambia ulkoiluttamaan ja ruokakauppaan. Onko meille luvassa enemmän ruokapostauksia? 🍎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita: niinpä, onneksi on tosiaankin Bambi, ja voi mennä lähialueelle kävelemään, ja ruokakauppoihin, mutta Tel Aviv on niin paljon mielenkiintoisempi alue kävellä kuin tämä oma alueeni. Juu tottakai ruokapostauksia,juuri eilen tein viimeisen ja pari ohjetta on jemmassa;D

      Poista
  3. Toivottavasti tästä pian päästäisiin...Mä kaipaan matkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa: pitää vain yrittää olla optimistinen.Olin kyllä vähän optimistisempi loppuvuotena, mutta eiköhän tämä tästä jossain vaiheessa lopu.

      Poista
  4. Voi kuinka teillä on sekavaa ja hankalaa noiden vaihtuvien lockdownien kanssa. Kuinka niiden kanssa oikein pysyy kärryillä että mitä milloinkin saa tehdä ja mitä ei? Täällä on uutisoitu näkyvästi sikäläisestä rokotusvauhdista ja onhan ne rokotukset jo täälläkin lähteneet käyntiin, vaikkakin vähän hitaanlaisesti. Todella iloinen olen kuitenkin siitä että lapseni, joka työskentelee teho-osastolla, on nyt saanut ensimmäisen rokotuksensa ja luultavasti toinenkin on tulossa. Me muut voimme omalla käytöksellämme ainakin yrittää vältellä tartuntaa, mutta hoiva- ja terveyspalveluiden alalla se on vaikeampaa.
    Toivottavasti sinä Jael saat omat rokotteesi luvatussa ajassa ja muutenkin siellä tilanne vähän rauhoittuisi ja selkiytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena: todella sekavaa, ja kun on pitänyt aina yrittää selvitellä mikä on tilanne nopeasti vaihtuvien rajoitusten kanssa. Totuus on että meillä täällä on ollut jatkuva lockdown syyskuusta, sillä silloin suljettiin kaikki, ja vasta marraskuun loppupuolella avattiin katukauppoja ja myöhemmin kauppakeskukset, jotka ehtivät olla auki vain muutaman viikon, mutta esim. kahviloissa ja ravintoloissa, puhumattakaan baareista, ei ole voinut istua sitten kesän lopun. Ja kulttuuri on täysin unohdettu, sillä teatterit , konserttitalot ja elokuvateatterit olleet kiinni marraskuusta. Tuntuu ettei täällä millään ole osattu löytää tasapainoa talouden ja koronan välillä , ja niin monta yritystä on mennyt konkurssiin, ja yli 4099 ravintolaa.
      Nyt sitten loppuivat Pfizerin rokotteet sellaisilta jotka eivät vielä saaneet rokotetta; Modernalta tulossa lähetys, mutta kovin pieni sellainen, eikä muista rokotelähetyksistä vielä tietoa. Nostan hattua lapsellesi joka tekee tärkeää ja vaikeaa työtä,ja onneksi hän sai rokotteen. Totta, on tärkeää pitää turvavälit ja maskit naamoiolla, ja täällä kun ollaan halailevia ihmisiä, niin se ei ole ollut helppoa-..
      Kiitos Leena, ja toivottavasti sinäkin lähitulevaisuudessa saat rokotteen:) Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  5. Ihanaa kun edes hetkittäin pääset tuollaisissa maisemissa ulkoilemaan. Minä odotan, että koska me varhaiskasvatuksen henkilökunta olemme rokotusvuorossa, olemmehan olleet koko korona-ajan kuitenkin töissä ja esim. lääkäreiden ja hoitajien ym tärkeiden ihmisten lapsia hoitaen.
    Kaunista torstai-iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Totta, että tuo vihreys on ihanaa, vaikka onkin epänormaalin lämmmintä. Täällä saisi nyt urheilla (yksin) eli joggailla niin kauas kuin pystyy vaikka muuten on 1000 metrin raja. Teidän pitäisikin olla etujonossa rokotusten suhteen, ja täällä ne vaatimukset ovat ihan oikeutettuja.Nyt selvisi että opettajat, ja kaiketi myös varhaiskasvatuksen parissa työskentelvät, saavatkin rokotteen kun niitä taas tulee tänne.
      Oikein hyvää viikonloppua Outi:)

      Poista
  6. Ymmärrän, että tilanne alkaa päivä päivältä ottaa enemmän päähän. Minulla sama juttu, vaikka on tähän tietyssä mielessä jo niin tottunut, etten enää edes muista milloin täällä on viimeksi saanut elää edes suunnilleen "normaalisti". Ja ymmärrän, että ärsyttää kun itse noudattaa ohjeita ja moni muu ei, grr.

    Tsemppejä kovasti täältä toisen maan lockdownista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia: Tosiaankin ottaa, sillä tässä ei oikein ole järkeä.Esim, katukaupoille ja torimyyjille ilmoitettiin että 2 viikkoa kiinni,mikä on todella vaikeaa kun se tapahtuu 3 kerran, ja sitten ilmoitettiin että jatketaan pari viikkoa lisää, ihan älytöntä. Kohtahan tulee jo vuosi tätä epänormaalia elämää,mutta toivottavasti siihen mennessä tilanne on jo parempi. Tsemppejä sinullekin sinne Lontoon lockdowniin.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa on tällä hetkellä koronaan kuolleita yli 9400.

      Poista
    2. Briteissä oli raju ensimmäinen aalto ja toinen aalto lähtenyt lapasesta. Että ei kannata vedellä johtopäätöksiä, että juuri lievä ensimmäinen aalto indikoisi rajumpaa toista aaltoa.

      Ele

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Donna Roomassa:Kohtahan se toinen rokote jo on,17 .päivä:) Minusta täällä on ollut turhan paljon sulkuja, ja tuhottu sen vuoksi paljon kauppoja, ravintoloita , kahviloita ym., eikä leffateatterit, teatterit, konserttisalit auki maaliskuusta , ihan hullua!
      Ruotsissa on kyllä kuollut aika paljon ihmisiä. Täällä ensimmäinen aalto ei ollut lievä, vaan täälllä reagoitiin tosi nopeasti , ja oltiin ensimmäisten joukossa täyskaranteenissa, mikä piti luvut silloin matalana. Luvut nousivat syksyllä, kun lapset palasivat kouluihin, ja ihmiset lomista töihin, mutta täällä on ongelmana myös ortodoksijuutalaiset ja arabit, jotka edelleen pitävät suuria juhlia,häitä ym., vaikka olisi kielletty, ja heidän piireissään ne suuret luvut onkin, ei esim, Tel Avivissa.
      Teillä eivät kaupat, ravintolat , kauppakeskukset muut kaatuneet kuten täällä, missä ei ollut kunnon tasapainoa asioiden välillä, Ja muutenkin nämä viimeiset lockdownit täällä,niissä on paljon poliittisia päätöksiä mukana:( Toivottavasti teillä tilanne muuttuu pian sellaiseksi että pääset taas liikkumaan. Täällä tulee kohta 10 kk maskipakon kanssa, ja oikein odotan että se pakko loppuu...Just noin kuten sanot, että locdownin jälkeen luvut taas nousevat ja tulee vain konkursseja, se on tosi ikävää. Hmm, outoa että suomalaiset hermostuvat Ruotsin tartunnoista.. OIkein hyvää ja tervettä kevättä sinulle Donna Roomasta.

      Poista
  8. Täälä meilä aloitettiin kehoittaa 7 tammikuussa ihmisiä käyttämään maskia ruuhkaa-aikoina. Kauan kesti kunnes Ruotsi heräs!! Mutta se on vain kehoitus, joten puolet vain käyttää mitä itse nähnyt työmatkoila....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika: Toivottavasti tarpeeksi monta ihmistä laittaa maskin päälle vaikka ei ole pakko. Täällä voi saada korkean sakon jos tulee poliisi eikä ole maskia. Mutta hyvä että siinä mielessä herättiin Ruotsissa;)

      Poista
  9. Kirjoitan viimeisen viestini tähän...

    Ruotsissa on vain maskisuositukset ruuhka-aikoina. Paikallisia suosituksia ja rajoituksia on siellä täällä. Maskipakkoa ei tule. Ruotsin perustuslaki ei salli pakkoa muuta kuin sotatilanteessa. Ei edes liikkumiskielto tule kysymykseenkään, eikä maan sulkeminen. Eikä ne mitään auttaisikaan, sillä se on nähty maissa jotka panivat maan kiinni.Heti kun maa avataan hyppää tartunnat kattoon. Tavikset menettää työnsä ja tulonsa. Vapaus on kirjoitettu Ruotsissa perustuslakiin, eikä sitä voi muuksi muuttaa.

    Ruotsissa ei ole hysteriaa eikä paniikkia, joten on outoa ja omituista että suomalaiset hermostuvat Ruotsin tartunnoista, ja vain suomalaiset.
    Hyvää ja rauhallista kevättä kaikille!

    VastaaPoista
  10. En tiedä kuka on Ruotsin tartunnoista hermostunut sen enempää kuin esim Saksan, Venäjän tai Britanniankaan tartunnoista, mutta uutisoinnin mukaan Ruotsissa alkaa pian olla teho-osastoilla pienoista paniikkia, ainakin joissain sairaaloissa. Totta on varmasti että yleinen paniikki tai hysteria ei ketään auta suurin osa ihmisistä eri maissa elää ihan "normaalisti" ja järkevästi rajoitusten ja suositusten puitteissa toki.

    VastaaPoista
  11. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007721312.html

    Tässä vielä linkki artikkeliin johon viittasin äskeisessä kommentissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne vaikuttaa olevan siellä aika vaikea nyt, ja ymmärsin että nyt otetaan järeämmät toimet käyttöön. Täällä Israelissa on koko ajan ollut liian järeät toimenpiteet, liian monta lockdownia jotka laskevat lukuja, jotka nousevat taas lockdownin jälkeen, ja kamala määrä konkursseja ja kauppapaikkojen ym. häviämisiä. Parasta olisi jos olisi tasapaino eli jotenkuten normaalia elämää, tietyn rajoituksin, mutta niin ettei talous kärsi liikaa.

      Poista
  12. Hienoa että olet saanut rokotuksen, siellä on todella hieno rokostus-ohjelma, siitä on puhuttu täällä Tanskan uutisissa myös. Toivon että nämä lockdownit auttaa hillitsemään viruksen leviämistä, että voitetaan aikaa ja mahdollisimman monet voisivat saada rokotuksen. Paljon terkkuja!

    VastaaPoista
  13. Täällä on puhuttu sikäläisestä rokotusvauhdista, joka on hieno ja ihmetelty Norjan saamattomuutta.
    Täällä rokotettu muutama vanhus vasta.

    Stavangerissa tehtiin tartunaennätys viime viikolla ja määräyksiä kiristettiin oitis. Vasta nyt ovat ihmiset, noin 70% saaneet maskit kasvoilleen, kun ovat kaupoissa jne.

    Kivat kuvat olet taas laittanut, vaikka tyhjältä näyttävät kadut siellä.

    Voi hyvin.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...