tiistai 25. toukokuuta 2021

Vihreää tulossa

Käsityökaupan ikkuna torin viereisellä kävelykadulla

Oli kyllä suuri helpotus kun tilanne täälläl palasi normaaliksi. En ole yleensä sellainen joka stressailee,  mutta tuon kamalan konfliktin aikana stressitasoni  nousi kyllä lähes maksimiin. 
Oli kiva taas kävellä  Tel Avivin keskustassa ilman että mielessä kävi mahdollinen ilmahälytys.  Kävelin  Allenby-kadulla,  joka on yksi Tel Avivin pääkaduista ,  ja aika lähellä ranta-aluetta. Kun tuolla kävelee ,  ei huomaa että kadun joissain vanhoissa rakennuksissa on vielä  entisajan hohtoa, vaikka ovatkin  aika ränsistyneen näköisiä.  Suuret  fiikuspuut myös varjostavat näkymiä. 
Itse katu on sellainen missä kulkee  satoja busseja sekä henkilöautoja päivittäin ,  ja ne ovat lianneet talojen pintoja. Maalikerros tekisikin  näille vanhoille taloille hyvää. Minusta nuo parvekkeet ovat aika hurmaavia.
Joku päivä  kadulla kulkee pikaraitiotien violetti linja autojen ja bussien sijaan. Mutta siihen on vielä paljon aikaa....Kotini lähellä on tehty vihreän linjan  alustavia töitä,  mutta ennenkuin   pikaraitiotie kulkee kotini vierestä  kuluu ainakin 6 vuotta,  mutta todennäköisesti enemmän...
Näitä vanhoja taloja ei tällä kadulla ole monen monta, mutta onneksi joitakin on säilytetty.Aikaisin aamulla  on ollut mukava kävellä, mutta muuten täällä on ollut tosi lämmintä. Katselin viime vuoden  toukokuun säitä,  ja jos asteet silloin olivat päiväsaikaan  jonkun verran yli 20 asteen,  ovat ne nyt olleet lähempänä  30 astetta.  Mennyt talvi oli myös lämpimin ehkä koskaan,  ja se vaikutti epäsuotaisesti  kesähedelmien kasvuun,  ja sen vuoksi  esim.  persikat, nektariinit ja aprikoosit ovat  todella kalliita .
Ulrika oli laittanut blogiinsa kuvan kasveistaan,  ja kun kommentoin,  hän pyysi minua näyttämään omiani.  Minulla on aika paljon  kasveja kotona, ja laitan tänne osan. Minullahan ei ole parveketta ,eikä varsinaista tilaa missä voisin kasvattaa yrttejä ja vihanneksia,  mutta pidän olohuoneen ikkunapaneelien oikean puolen nurkkaa aina auki, ja nurkan kohdalla ja vieressä on kasviruukkuja.  Tässä suurin kirsikkatomaattitaimeni tällä hetkellä.  Tulossa on joku 12  kirsikkatomaattia laskuni mukaan.  Minusta on kiehtovaa seurata kasvua,  ja se on oikeastaan se syy että minulla on tämä tomaattitaimi,   joka on kasvanut syömäni kirsikkatomaatin siemenestä.
Chiliä ehkä tulossa jossain vaiheessa. Minulla on 3 pikku chiliä.  ja tämä pienin, mutta helpoin kuvattava. Yhteenkään ei ole vielä tullut kukkia...

Joskus  alkukeväällä sirottelin munakoisoni siemeniä ruukkuun,  ja nyt on 2 munakoison tainta,  jotka pitäisi viedä ulos kasvamaan,  sillä täällä sisällä ei takuulla kasva mitään munakoisoja.  Ongelmana on vaan se että minne laittaisin nämä kasvamaan. Minun pitäisi löytää joku laatikko minne voisin siirtää kaikki nämä taimet kasvamaan, ja toivoa ettei kukaan  häiritse niiden kasvua.
Avokaado on kasvanut tuossa ruukussa   jo muutaman vuoden, mutta  jotta se kasvaisi suuremmaksi se pitäisi siirtää suurempaan ruukkuun . Ongelmana täällä on se ettei täältä löydy altakasteluruukkuja. Toin muutaman Suomesta  ja IKEAassa oli yhtenä vuonna sellaisia, ja ostin silloin yhden suuren ja kaksi pienempää,  mutta jos olisin tiennyt ettei niitä ole enään valikoimissa olisin ostanut enemmän. Avokaadon vieressä näkyy hieman  pomeranssikasviani ,  jonka kasvu alkoi 2 vuotta sitten, ja varsi on jo puumainen.
Minulla on monessa  ruukussa pieniä pomeranssipuun alkuja,  vähän liikaakin... Olen laittanut muiden sitrusten  siemeniä,  mutta  kaikki kuolivat jossain vaiheessa paitsi pomeranssin taimet, joka taitaa olla kestävämpi kuin muut sitrukset. Suomessa  minulla oli monta pientä sitruspuuta,  jotka olin kasvattanut siemenistä,  ja ne kasvoivat hyvin,  johtuen siitä että Suomessa taloissa on yleensä tasainen lämpötila ympäri vuoden,  toisin kuin täällä. 
Maanantaina Bambi sai pakollisen vuosittaisen Rabies-rokotteen,  ja kyllä niin väsytti sen jälkeen

22 kommenttia:

  1. Voi ihana Bambi, yhtä väsyneen näköisiä mekin olimme toisen rokotuspiikin jälkeen.

    Hienoja taimia sinulla on kasvamassa. Meillä osa taimista on jo istutettu ulos kasvihuoneeseen, pavut ja herneet ovat vielä sisällä odottamassa ilmojen lämpenemistä.

    Hyvää kesää teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma: Sekä kuumaa että rokote, joten ei ihme että Bambi väsähti..
      On niin kiva seurata taimien kasvua. Ja tietysti kiva jos samalla tulee syötävääkin. Toivottavasti ilmat pian lämpiävät teillä niin että' voitte istuttaa pavut ja herneet ulos. Hyvää kesää sinullekin Unelma :)

      Poista
  2. Niin kivoja talo- ja katunäkymiä taas. Onneksi siellä on jälleen rauhallista.

    Tomaattisi näyttävät tosi fresseiltä. Vähän vielä punaa poskiin ja pääset niitä maistelemaan. Monta muutakin hienoa alkua olet kasvattanut. Harmi, ettei sopivaa kasvualustaa löydy sieltä ulkoa.

    Kauniita päiviä sinne ja välillä vähän vilvoittavia sateitakin, toivottavasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena: Noita vanhoja taloja on kyllä kiva katsella, niistä löytää aina jänniä yksityiskohtia. Ja kiitos, onneksi on rauhallista vaikka Hamasin päällikkö edelleen uhoo sitä Israelin tuhoamista.
      Tomaatit hyvässä kasvussa.Helsingissä minulla oli ihana suuri parveke, jonne paistoi aurinko illalla, ja siellä kasvatin vaikka mitä. Tässä asunnossa rajoitetumpaa kun ei parveketta, mutta kiva silti seurata kasvua.Mutta munakoisoille on kyllä pakko löytää joku kasvupaikka..
      Kiitos, ja samaa sinulle. Sadetta ei kyllä tule ennenkuin loka-marraskuusa, ja viimeinen sade täällä oli huhtikuun alussa.

      Poista
  3. Onneksi saatte nyt huokaista helpotuksesta, kun ilmahyökkäykset loppuivat. Ei ihme, jos stressitaso nousi!
    Herkkuhetkiä kirsikkatomaatin hedelmien kanssa ja kaikkea hyvää muutenkin!
    ps. keski-Suomessa paistaa aurinko lähes pilvettömältä taivaalta, mutta kylmää on! 30 asteen lukemiin päästään toivottavasti viimeistään heinäkuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe: Oli kyllä helpotus:) Ja stressitaso nyt normaali;D
      Kiitos, kohta varmaan alkavat olla jo punaisia, täällä on ollut niin lämmintä ja aurinkoista tietysti. Voihan harmi että teillä kylmää, ja toivottavasti pian jo lämpenee. Minulle parhaat säät ovat alle 20 asteen, joten en niin tykkää näin lämpimästä, mutta tämä on vain alkua, sillä kuuminta on heinä-elo-syyskuussa.

      Poista
  4. Hieno juttu, että tulitauko saatiin aikaan!

    Nuo vanhat rakennukset parvekkeineen ovat niin hurmaavia.

    Voi Bambia, taidan ottaa mallia hänestä ja mennä päiväunille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal: Tosi hieno juttu, ja toivottavasti pitää(se on kyllä kiinni toisesta puolesta..)
      Varhat ,hieman kuluneet rakennukset tuolla tosiaankin hurmaavia. Jossain vaiheessa varmaan nuokin rempataan, mutta minusta nuo ovat hyviä juuri noin.
      Bambi tosiaankin nukkuu nyt paljon, iän vuoksi ja kun on kuumaa. Uni maistuu hänelle.

      Poista
  5. Hurmaavia parvekkeita. 💚
    Hauska Homer Simpson osui silmään 😀
    Mutta ne olivat ekan kuvan nauhat jotka minut lumosivat 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:Olisi kiva jos olisi tuollainen parveke, tai parveke yleensäkin.
      Tuo Homer Simpson on kyllä hauska. Monessa kaupassa ,jossa tuollainen ylös vedettävä rautainen suojaovi, on maalattu kivasti , ja ne näkee vain silloin kun kaupat ovat kiinni.
      Ai että, tuossa kaupassa on aivan ihania nauhoja, muutenkin kauppa kuin aarreaitta.

      Poista
  6. Minustakin taimien kasvattamisessa parasta on sen kasvun seurilu. Sato ei ole läheskään niin tärkeä :)
    Huojentavaa, että teillä tilanne on rauhoittunut. Voin uskoa, että stressikäyrä kohosi punaiselle. Toivottavasti tilanne pysyy tasaisena.
    Onko Bambi ihan väsynyt helteiden aikana? Turkki ei ainakaan ole pitkä, että hiostaisi. Tuleeko se toimeen naapurin kissojen kanssa?
    Mukavaa pikkulauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa:Totta, on kiehtovaa katsella miten siemenestä kehittyy kasvi:) Sato on sitten hyvä boonus.
      Todellakin huojentavaa, tilanne näytti jossain vaiheessa niin pahalta, että ei ihme että stressikäyrä nousi,mutta on nyt onneksi normaali:) PItää toivoa ettei Hamas lähetä raketteja ,sillä nyt taitaa tällä puolella olla nollatoleranssi, toisin kuin aikaisemmin.
      Bambi on selvästi aina väsähtäneempi helteiden aikana, ja helteiden aika on täällä tosi pitkä, puolisen vuotta, tosin aiemmin toukokuu ja myös kesäkuu olivat paljon miellyttävämmät, mutta nyt selvästi ilmaston lämpeamistä. Turkki onneksi tosi lyhyt Bambilla, ja kova karvanlähtö tähän aikaan. Bambi ei tunne naapurin kissoja, mutta tuntee puiston kissat, kun on kulkenut kanssani pentuiästä lähtien, kun olen käynyt syöttämässä kissoja.Jotkut puiston kissoista selvästi tykkäävät Bambista, ja tulevat ihan lähelle.
      Kiitos, oikein hyvää viikkoa sinulle.

      Poista
  7. Sulla on monta kasvia kasvamassa ja tomaatit noin isoja, mulla tomaatit vasta kukkavaiheessa. Niinku tuola jo sanottiin niin taimien kasvuseurailu on kivaa. Ja mikä ILO kun lopuksi sitte kukat aukeaa itse kylvätyistä siemenistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Kasvit ovat kyllä niin ihania, ja noiden lisäksi mulla muutama suuri kasvi. Taimien kasvun seurailu onkin tosi kiinnostavaa, ja totta, kun on itse kasvattanut ihan siemenestä niin kyllä nauttii kun sitten tulee satoakin:)

      Poista
  8. Ihanaa, että siellä tilanne on rauhoittunut! Onpa sinulla kivasti siellä istutuksia. Toivottavasti saat chilin onnistumaan. Minulla on kerran ollut oikein hyvä chilisato ja teinkin silloin chiliöljyä ihan lahjaksi asti.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Tosiaankin helpotus:)
      Mä aina innostun heittämään siemeniä ruukkuihin ja sitten jotain kasvaa;D Viime vuonna tuli muutama pieni chili, saapa nähdä miten tänä vuonna. Ooh, kunnon chilisato kuulostaa ihanalta. Kun ei ole parveketta niin vähän vaikeaa saada kunnon satoa.
      Oikein hyvää loppuviikkoa sinullekin Outi:)

      Poista
  9. Onpa hienoa että elämä palaa normaaliksi, sitä kaikki toivovat täälläkin, kun nyt puretaan rajoituksia pikkuhiljaa, siellä jo täysi kesä ihanassa maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo: On kyllä helpottavaa kun on normaalimpaa. Toivottavasti teidän koronatilanteenne helpottuu niin ettei rajoituksia enää niin tarvitse. Täällä on kuuma kesä, itse tykkään enemmän Välimeren talvesta.
      Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle Pirjo.

      Poista
  10. En sano nyt muuta kuin hyvää viikonloppua. <3 Yritin kommentoida tätä jo kahteen kertaan, mutta sivu latautuu jostain syystä tosi hitaasti, ja sitten kun sivu on latautunut kokonaan, kommentti katoaakin. Tätä on tapahtunut useasti aiemminkin, mutta olen aiemmin ehtinyt seivata kommenttini (nyt olin liian hidas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:ohoh, enpä olekaan muilta kuullut tuollaista. Hmm, mistäköhän johtuu, tosi harmilllista

      Poista
  11. Ai vitsit mikä karkkikauppa tuossa ekassa kuvassa <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...