tiistai 27. heinäkuuta 2021

Heinäkuun loppua

Hei taas, mitä teille kuuluu? Täällä  tosiaankin alkoi se kostea kuumuus, ja on tullut kunnolla hikoiltua, mikä ei ole lainkaan miellyttävää.  On ollut hetkiä milloin  vaatteet tarttuneet ihoon ja päivävoide ym. valuneet naamalta, mutta tälläista on  täällä  heinä-elo-syyskuussakin,  joten  pitää kestää.  Heinäkuu on kuitenkin ollut mielestäni aikaisempia  vuosia miellyttävämpi siinä mielessä että aamulla klo 7 saakka on ollut aika miellyttävää.  

Katsokaapa  muuten tätä kuvaa:  kuvasin puuta Saronan puistoalueella, ja ensin  mietin että se  näyttää ihan omenalta, mutta eihän omena kasva näin lämpimässä (Israelissa kasvaa kyllä omenia, mutta pohjoisessa).   Tuo häiritsi niin paljon että oli ihan pakko selvittää  mikä hedelmä on kyseessä,  ja tulin siihen tulokseen että tuo on kvittenipuu, mutta voi olla että erehdyn`?
Olen yrittänyt ajoittaa päivittäiset kävelylenkit sellaiseen aikaan  jolloin hikoilee vähemmän, ja eräänä päivänä kävin nousin ylös portaita  asuinalueelle ,  jossa aiemmin sijaitsi tukkutori.  Sinne pääsee  kahdelta eri kadulta ylös joko rullaportaita tai tavallisia portaita pitkin.
Koska talojen välinen puistikko on yleistä aluetta,  tuolla voi kävellä.

Aiempien talojen edessä on 3 tornitaloa, joista kolmas on vielä  kesken. Tuonne piti tulla  4. samanlainen, mutta en kyllä tiedä   minne se mahtuisi, sillä tuolla  on rakennettu aika ahtaasti. 
Puistikon ja talojen edessä olevan alueen alla on  muotiin keskittynyt kauppakeskus.  Tulee hieman mieleen  Helsingin Kampin keskus,  jossa myös asukkaat  pääsevät hissillä suoraan kauppakeskukseen.
Muutaman kerran viikossa käyn torilla ,  ja siellä kahvilla  torin pikku kahvikaupassa, jossa voin jutella  suosikkibaristani kanssa.  Viime viikolla siellä kävi omistajan  suloinen puolivuotias koiruli:)
Koirien ulkoiluttaja.  Ulkona olisi ihan kamalaa pitää maskeja nyt kun on niin kuumankosteaa, mutta sisällä joka paikassa on pakko pitää maskeja.

  Delta-koronaluvut ovat nousseet,  ja  myös  sairaalassa olevien  ja hengityskoneissa olevien luku on jonkin verran noussut, ja yleensä sellaiset ovat  ihmisiä, joita ei ole rokotettu, joten vieläkin ihmettelen että on ihmisiä jotka eivät usko rokotuksiin.  Mutta  kasvavat luvut  ovat kaikki tulleet ulkomailta eli lentokentän kautta,   ja mikä on huolestuttavaa on se, että kun ennen lentoa ja lennon jälkeen joutuu tekemään koronatestin,  korona ei aina näy testeissä, jos se on vasta ihan alussa. Eli joku (rokotettu) on voinut saada tartunnan,  ilman oireita, testit menomaassa ja täällä ovat olleet negatiiviset, mutta jos testi tehtäisiin uudestaan muutaman päivän kuluttua, niin deltavirus näkyisi jo positiivisena  testissä.  Eli monet ova tietämättään   luulleet  olevansa "puhtaita",  ja näin tartuttaneet monia muita.   Vaikka olisi rokotettu 2 kertaa, pitää edelleenkin olla tosi varovainen,  sillä  vaikka ei olisi mitään oireita, voi tietämättään  tartuttaa muita.
Eilen  kävin pitkästä aikaa Ikeassa, mikä oli virhepäätös, sillä oli aleviikkojen toiseksi viimeinen päivä, ja sisällä paljon ihmisiä.  Mutta onnistuin ostamaan Kallen mätitahnaa, ja piparilaatikon:) 
Puistossa on nyt se aika kun eukalyptuspuut "luovat nahkansa"  ja suuria kuoripaloja putoaa maahan,  Joskus keräsin niitä kun ajattelin että niistä voisi tehdä jotain, mutta en sitten tehnytkään  niistä mitään.  Oikein hyvää heinäkuun loppua ja elokuun alkua:)

17 kommenttia:

  1. Kiva kun olet jaksanut kirjoitella ja laitella kuulumisia ja noita rakennus- ja kaupunkikuvia! kiitos :)

    Meillä tämä heinäkuu on ollut lomakuukausi, enkä ole juurikaan blogistaniaan ehtinyt kommentoimaan, mutta päivityksiä olen pikapikaa käynyt kurkkimassa. No, nyt palaillaan taas arkeen, vaikka kesä vielä onneksi jatkuukin. Huomiseksi voisi olla tulossa jopa ukkoskuuroja. Saapa nähdä viileneekö yhtään.
    Virtuaalihali sinne kuumuuteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Kiva kun tykkäät💗Täällä on tosiaankun kuuman kosteaa, ja pahin vielä edessä, elu kuunin ja kostein aika elokuu ja syyskuukin, ja silloin onaika väsähtänyt olo. Mukavaa arkeen paluuta teille, ja hyvä jos silloin säätkin normaalempia, nikä helpottaa. Kiitos ja virtuaalihali sinullekin 💗
      Eikö vaan niin että ulkosuomalaisena nuo tutut elintarvikkeet ocat niin ihania, ja niitä arvostaakin enemmän kun ovat harvinaista herkkua. Tänään esim. lähiseudun jättimaeketisssa oli Valion voita hyvässä tarjouksessa, ja heti piti mennä siitä kertomaan täkäläisten suomalaisten Fb-ryhmään😁

      Poista
  2. P.S. Hahaa, huvitti nuo ulkosuomalaisen Ikea-ostokset. Muistan kyllä :) Nam

    VastaaPoista
  3. Hikistä on siellä, niin kuin täälläkin. On kyllä ollut outo kesä tmän helteen kanssa.

    Hauskan muotoisia nuo uudet tornitalot, muistuttavat meren aaltoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:täällä tosiaankin hikistä, esim.eilen 32 mutta tuntuu kuin 37..Onneksi teillå näyttää nyt tasaantuneet nuo säät, täällä saa vielä pitkään hikoilla Varmaan on arkkitehdillä ollut meren aallot mielessä suunnittelun aikana 🌊

      Poista
  4. Kyllä oli taas mukava katsella kiehtovia kuviasi. Hyvää jatkoa vaan sinne"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino:Kiitos💗Kiva kuulla että tykkåsit, ja oikein hyvää jatkoa sinullekin ja heinäkuun loppua

      Poista
  5. On nuo talot hulppeita päätä huimaavia, mutta näköalakin varmasti mahtava. Erikoinen hedelmäpuu, ja hauska tuo koirien ulkoiluttaja, ilmeisesti tykkää koirista.
    Suomessa olen nähnyt nuo samat syötävät, vai onko ne tulleet suomesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo:Aika hulppeita(ja kalliita...)ovatkin nuo talot, ja korkeimmista keroksista saakin maksaa enemmän näköalan vuoksi
      Tuo puu on sitten kvittenipuu, ja koirienkuljettaja takuulla tykkää koirista kun tekee tuota työkseen
      Nuo tuotteet onneksi löytyvät Ikeasta, ja Ruotsistahan nuo tulevat

      Poista
  6. Onpa moderneja kerrostaloja, aika huikeita! Täällä myös Espoon Ison Omenan yhteyteen on tehty taloja, joista pääsee suoraan kauppakeskukseen. Nämä on tosi suosittuja iäkkäämpien ihmisten keskuudessa.
    Ihana hauvavauva siellä, voi että! Kaunista loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, Tosi hyvän näköisiä ovatkin nuo tornitalot, ja voi vain kuvitella miten upeat näköalat ylhäällå. Olisi kyllä kiva jos asuisi kauppakeskuksen päällä, ja pääsisi hissillä suoraan kauppoihin, säällä kuin säällä. REdissä ja Triplassakin taitaa olla sama systeeemi. Tuo hauvelivauveli on ihana, tänä aamuna tuli taas tavattua tuo ihanuus. Kaunista loppuviikkoa Outi, ja hyvää heinäkuun loppua 💗

      Poista
  7. Sanon niinkuin edellä : huikeita kerrostaloja!
    Kallen mätitahnaa on aina jääkaapissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Nuo ovat tosiaankin hyvän näköisiä asuintornitaloja. Och Kalles kaviar är nog sp gott💙

      Poista
  8. Näyttääpä tosiaan erehdyttävästi omenapuulta!

    Mä en ole ihan varma, mitä mieltä olen noista tornitaloista, mutta tiedän, että ukkeli tykkäisi. :-D Hää kun rakastaa tuommoisia korkeita asuintaloja. :-)

    Voi miten suloinen koiruli. <3

    Mä en ole syönyt Kallen mätitahnaa varmaan sitten lapsuuden, mutta jännä juttu, miten pystyn muistamaan sen maun niin tarkasti.

    VastaaPoista
  9. Meillä on usein Kallen raidallista mätitahnaa 😄
    Ai sielläpäin ei kasva omenoita 🤔 hämmentävää.
    Nuo uudet rakennukset on kovin geometrisen näköisiä.

    VastaaPoista
  10. Vaikea sanoa mitä hedelmiä nuo ovat. Koirahan tuli iloisena sinua tervehtimään.
    On nämä helteet kauheita. Meillä oli eilen +30 ja kosteaa. Taisi olla tämän keäsn kuumin päivä. Tukholmassa ei yleensä ole helteitä, korkeintaan pari päivää. Mutta kolme vuotta sittem oli puolitoista kuukautta hellettä putkeen, siinä +30-32 astetta. Sanoin että lähden karkuun jos vielä tulee tosien kerran helteet Tukholmaan. Voin niin huonosti helteistä. En voi edes käydä saunassa, koska en pysty nukkumaan saunan jälkeen koko yönä. Täällä Pohjolassa on kesäpäivät aivan liian pitkiä. Aurinko laskeutuu vasta siinä kymmenen paikkeilla illalla. Pimenemään alkaa vasta siinä puoli yksitoista.
    Toivottavasti helteet loppuu siellä ja tartunnat lakkaavat.

    VastaaPoista
  11. Koiruli kurkistaa veikeästi 🤎

    Mahtavia rakennuksia, hyvät kuvakulmat Jael 💕

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...