perjantai 12. marraskuuta 2021

Tulisipa jo hieman viileämpää

Oliivipuu viime viikolla maustekaupan pihalla.

Otsikko viittaa siihen että täällä on todellakin ollut liian lämmintä  ja kuivaa marraskuuksi.  Päivälämpötilat ovat viimeisten päivien aikana olleet lähellä 30 astetta, mutta onneksi ilman sitä kesän kamalaa kosteutta,  ja yöt ovat olleet jo sen verran mukavia että vaihdoin peittona olleen ohuen lakanan ohueeseen peittoon.   Katselin mitä kirjoitin viime vuonna tähän aikaan,   ja silloin oli ollut jo ensimmäinen kunnon sade,  ja vihreää oli jo alkanut ilmestyä luontoon.  Nyt on ollut 2 sadetta, mutta   ei kunnon sateita.  Katselin ensi viikon säätiedotusta,  ja siinä ainakin luvattiin hieman viileämpiä säitä.
Keskiviikkona  vietin muutaman tunnin Eliseten ja hänen Mishka-koiransa, kanssa.  Elisetestähän olen täällä muutamia kertoja kirjoittanut:  Brasiliasta kotoisin oleva  laulaja,   joka on asunut täällä jo suurimman osan elämästään. Elisete on niin kuvauksellinen,  ja otan hänestä aina kuvia kun tapaamme.
Mishkalla on aina töppöset päällä, väri yleensä menee   Eliseten päivän asun mukaan;D

Seuraava juhla täällä on Hanukka eli valon juhla,  ja tänä vuonna sitä vietetään  marraskuun lopussa ja joulukuun alussa.  Viimeksi taisi olla  samoihin aikoihin joulun kanssa, mutta koska nämä pyhät täällä menevät juutalaisen kalenterin mukaan ,   joka on kuu-aurinkokalenteri , niin niiden ajankohta vaihtelee  greroriaaniseen kalenteriin suhtautettuna. Ensi vuonna hanukka on taas samanaikaisesti joulun kanssa. Hanukka kestää 8 päivää, ja on arkipyhä, eli ei mitään  kaikki kiinni-päiviä silloin. Hanukkaan kuuluvat mm. hyrrät , joissa on 4 puolta, (kuvan hyrrät ei sellaisia) ja niitä on jo hyvissä ajoin  esillä ennen hanukkaa,  lähiseudun jättimarketissa,  
Yhdeksänhaaraiset kyntteliköt kuuluvat hanukka-juhlaan. Joka päivä sytytetään yksi kynttilä lisää, kunnes kynttelikkö on juhlan lopussa täynnä.  
Myös munkit kuuluvat hanukkaan. Nämä  jättimarketin munkin ovat aika peruskamaa;  parhaimpien leipomoiden munkit täällä ovat ihan gurmeeta,  ja tosi kauniitakin.
Roladin -leipomon  munkkikokoelmassa on joka vuosi kauneimmat munkit, tässä yksi niistä, kuin  taideteos  melkein, ainakin noihin marketin  munkkeihin verrattuna. Itse en välitä munkeista.
Viime viikolla näin ensimmäiset joulunamut.   Täällähän joulu ei ole virallinen juhla; osa täällä viettää sitä, mutta eniten nämä on suunnattu  venäläisille , joiden uuden vuoden  koristeet ovat kuin  joulukoristeet.
Joulunamuja.

Hyvää viikonloppua toivottaen
Jael

25 kommenttia:

  1. Jännää, että noita suklaahahmoja on siellä myynnissä venäläisille uudeksi vuodeksi. Suomessa ne ovat joulupukkeja, Saksassa Nikolauksia, joita lapset saavat joulukuun 6. päivänä eli Nikolauksen nimipäivänä. Myrnan piispa Nikolaus on katolisille pyhimys ja legendan mukaan lasten ystävä. Oikeastaan nuo hahmot ovat vain söpöjä ja makeita, eivätkä mitenkään liity uskontoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina: Venäläiset noita eniten ostaa ,mutta onhan täällä kristittyjäkin joulunviettäjiä. Nuo ovatkin aika söpöjä hahmoja, ja jouluisia juttuja näkee mielestäni joka vuosi enemmän ja enemmän. Venäläisten NoviGod-uudenvuoden juhlassa onkin tosi paljon elementtejä, jotka muistuttavat joulun koristeita. Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Rami Levillä on myynnissä jopa adventtikalentereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu:joo viime vuonna taisin nähdä niitä myös Switzeria Ktanassa 🤶🎄

      Poista
  3. Tuntuu mukavalta katsella näitä värikkäitä kuvia joulunamuista, kun tänäkään vuonna en pääse tai uskalla lähteä kotoa mihinkään koronan takia.

    Hienoa nähdä, että maailmalla on vielä elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma:Toivottavasti tilanne teillå muuttuu nion että uskallat lähteä liikkeelle🙏Täällä tilanne nyt tosi hyvä, luvut tosi alhaalla, mutta kun sitä ei tiedä mikä on tilanne muutsman kuukauden kuluttua Kaunista viikonloppua Unelma❤️

      Poista
  4. Munkit on parasta mitä tiedän :-D
    Eileen kaupassa näin puolalaisia munkkeja, mietin kymmenen kertaa ostanko, munkit jäi kauppaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika: Mä taas en niin välitä munkeista, mutta jos mun pitäisi valita yksi munkki mistä pidän, niin se on se possumunkki omenahillolla...
      Piti ihan googlata nuo puolalaiset munkit, mutta aika samalta näyttävät kuin muutkin munkit.

      Poista
  5. Rakastan munkkeja! Vähemmänkin kauniit kelpaisivat minulle.

    On kyllä kuvauksellinen tuo Elisete, todella kaunis nainen ja miten ihana karvakuono hänellä onkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal: Ainoa munkki mitä rakastan on tosiaankin possumunkki omenahillolla.
      Elisete on todellakin kuvauksellinen, ja kaunis. Hän on aina niin värikkäästi pukeutunut ja on sellainen joka huomataan joka paikassa. Mishka on aika suloinen kaurakuono, ja hänellä iso kenkäkokoelma;D

      Poista
  6. Elisete koirineen on todellakin kuvauksellinen!

    Odotan aina sitä, kun kerrot ottavasi untuvatäkin esille♥

    Mukavaa viikonloppua Jael♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:) Elisete on tosi kuvauksellinen, ja olen laittanut tänne blogiinkin vuosien varrella monta kuvaa hänestä.
      Untuvatäkki, vielä ei ole sen aika, saapa nähdä milloin. Tänään 30 astetta ,kuivaa , hiekkatuulia ja tulipaloja. Mutta ainakin ohut peitto lakanan sijaan:)
      Kaunista viikonloppua sinullekin Leena:)

      Poista
  7. Meillä on yksi hanukia, mutta haluaisin tuollaisen korkean ja johon voisi laittaa led kynttilät tai niissä on jo valmiina ledkynttilät. Meillä kun ei voi oikeita kynttilöitä polttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa: TUolla oli tosi isoja ja hienoja, mutta osa noista toimii öljyllä, ja sitäkin oli myynnissä niiden vieressä. Oliskohan tuolla ollut led-kynttilöillä, pitää tarkistaa seuraavalla kerralla.

      Poista
  8. Sekä taiteilija, että hänen koiruutensa näyttävät tottuneilta olemaan kuvauken kohteina :)
    Minäkään en ole oikein munkkien ystävä (vaikka söinkin just yhden lörtsyn ;) ). Nuo hymiödonitsit on hassuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa: Juu Elisete ja hänen koiransakin joskus ovat tottuneet kameraan, Elisete kun on monta kertaa ollut telkkarissakin.
      Munkit ei tosiaankin ole niin mun makuuni,mutta jos nyt tulisi vastaan possumunkki omenahillolla niin voisin maistaa.... Nuo hymiödonitsit aiheuttaivat kyllä hymyilyä:)

      Poista
  9. Onpa lämmintä vielä siellä. Täällä elellään enimmäkseen +5 asteen tienoilla. Viime viikolla oli yhtenä aamuna -6 astetta pakkasta. Onneksi tajusin laittaa päälle pitkän toppatakin.
    Ystäväsi on aivan upean näköinen, eipä ihme, että kuvat hänestäkin aina onnistuvat.
    Kaunista viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  10. Sielläpä on kuumaa! Ihme, ettei suklaapukit sula tai sitten kaupoissa on tosi hyvät ilmastointilaitteet. Ihanaa viikonloppua ja alkavaa uutta viikkoa, Jael!

    VastaaPoista
  11. Elisete on kyllä huikea ilmestys! Ja koiruli vallan ihana.

    Saisitpa jo viileämpää säätä. Meillä on jo aika siedettävää, 25 C päivällä on ok, kun kosteus on häipynyt. Yöt ovat jo sen verran viileitä, että pitää olla vähän lämmitystä päällä. Mutta täälläkin päivitellään sitä, että pitäisi päästä omppusiideriä ja kaakaota juomaan ja lämpöä vain pukkaa.

    Kauniita kynttelikköjä. Saako sanoa kyntteliköiksi? Joulu tuli kauppoihin heti, kun päästiin Halloweenistä. Mun pitäisikin lähteä vähän kameran kanssa kiertämään.

    Ihanaa viikonloppua Jael!

    VastaaPoista
  12. Täällä on nyt sellainen siedettävä ilma...viimeyönäkin pikkuisen pakkasta ja päivisin tuollaiset 5-6 astetta plussan puolella.
    Olen miettinyt, että saako noista katujen varsilla ja puistoissa kasvavista puista kerätä satoa?
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Värikästä eloa siellä. Sinä kaipaat viileää, ja minä odottelen lämpöön pääsyä. Tuo laulajatar on hyvin viehättävän oloinen, ja koira on kuin luotu hänelle.

    VastaaPoista
  14. Elisete on kyllä aina niin upea! Ja koiruliinikin tyylikäs. ;-D

    Paljon kivoja ja mielenkiintoisia kuvia taas! Mulle noi munkit kyllä maistuisi. ;-D

    Viileämpiä ilmoja sinne toivotellen! <3

    VastaaPoista
  15. Hauska kuulla hanukasta ja nähdä kuviasi.
    Meillä on satanut lunta yöllä... ihanan raikasta.
    Antoisaa tätä viikkoa.

    VastaaPoista
  16. Täällä alkaa olla jo muutamia pakkasasteita. Teillä on siellä erilaisia juhlia jännä tämä hannukka en ole koskaan ennen kuullutkaan sellaisesta 🤗

    VastaaPoista
  17. siellä on jo noin paljon joulua laitettu, haluaisin tuollaisen kynttelikön, mitähän se maksaa euroissa ? ja voiko sellaisen esim. tuoda suomeen.? Mahtavan herkulliset munkit, täällä Loimaalla on Munkkis paikka, jonne ihmiset jonottavat ostamaan munkkeja joka päivä.
    Parivuotta sitten olin Turussa Hanukka juhlassa synagoogassa, sekään ei ole saanut olla rauhassa töhertelijöiltä.
    Kaunis koira, minkä rotuinen se on ?

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...