sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Takatalvi

Täällä alkoi jo olla lämpimämpää,  ja sitten saimmekin (ilokseni) takatalven:)  . Torstai-iltana tuntui niin kylmältä että piti laittaa vähän lämpimämpää päälle,  ja perjantai-aamuna sateli jonkun verran.Ei enää  kunnon sateita kuten tammikuussa, mutta pienikin sade täällä on tärkeää.  Nyt on koko alkuviikko sitten viileä  ja välillä tulee  tippojakin taivaalta,  mutta torstaina, kun vietetään  Purim-juhlaa, ja ihmiset, etenkin lapset, ovat naamioasuissa,  niin silloin pitäisi olla jo normaalimpaa, eli ei niin kylmää. Tiistaiksi on jopa luvattu  lunta korkeille paikoille pohjoisessa ja ehkä Jerusalemiin, harvinaista maaliskuussa.. Maaliskuu onkin täällä yleensä sellainen että voi välillä olla kylmempää, ja sen jälkeen hellettä.  
Perjantaina odottelin bussia  keskustan alueella, ja  bussin odottelu sujui mukavasti kun oli katseltavaa, eli tuo kahvila kadun toisella puolella. 
Kotiinpäin tullessa päätin kerätä lisää askelia (päivässä pitäisi kertyä minimi 7000 askelta) jäämällä pois  keskustan alueella.  Kävelen  pieneen  puistikkoon missä  pomeranssipuita,  ja ne ovat nyt siinä  vaiheessa että ylikypsiä hedelmiä  putoaa maahan.   Harmi että tämä ei ole ihan kodin lähellä,  muuten toisin tikkaat tuonne ja poimisin nuo ylhäällä olevat hedelmät,  mutta hedelmiä putoaa maahan etenkin tuulisina päivinä , kuten oli perjantaina,  ja  löysin juuri maahan pudonneita,  täydellisiä pomeransseja. Olen aikaisemminkin kirjoittanut näistä pomeransseista: niitä ei voi syödä sellaisenaan,  mutta aromaattinen kuori  sopii leivontaan,   kirpeä mehu salaattikastikkeeseen  ja siemenet ovat täynnä pektiiniä.  Pomeranssit pitää kuitenkin käyttää nopeasti , sillä  ne pilaantuvat helposti, etenkin näin kauden loppuna.
Lauantai-aamuna aikaisin sää oli minulle ihan täydellinen kävelyä varten, eli pilvistä ja viileää.   Kadun toisella puolella olevan uuden toimistotalon etupihalla yritän katsella ikkunan kautta   vielä rakennusvaiheessa olevan pizzapaikan edistymistä,  mutta lasi onkin sellainen että pizzapaikan sijaan tulin itse kuvaan.  Aamulla oli tihkusadetta, joten päällä oli sadetakki ja jaloissa  kumisaappaat. Tätä ennen olin vienyt  jo Bambin aamupisulle,   mutta Bambia ei enää voi viedä pitkille lenkeille.
 Viereisen jäätelöbaarin sen sijaan näkee ainakin osittain lasin läpi.  

Varjoisissa kohdissa on vielä  hyvä määrä  villiyrttejä,   kuten kiiltomalvaa, mutta aurinkoisissa paikoissa ne ovat jo kukkineet ja lehdet nuutuneen näköisiä.  Keräsin ison pussillisen näitä lehtiä ja  kaalivalvatin lehtiä. Kaalivalvattia pitäisi löytyä Suomessakin,   ja  kiiltomalvaa eteläisessä Suomessa,  ja molemmat tosi herkkua sipulin kanssa paistettuna.  
Lähellä on  rivi vielä rakenteilla olevia toimistotaloja,  joista alimmainen on lähes valmis.  Vielä joitakin vuosia sitten näiden tilalla  oli luonnontilassa oleva alue,   josta löytyi  hyvin  villiyrttejä sekä kukkia, mutta nyt ovat sellaiset paikat häviämässä lähialueelta koska rakennetaan niin paljon. 
Rakenteilla olevien toimistotalojen takana on tämä hökkeli,  joka on aikoinaan rakennettu tuonne ilman lupia, enkä tiedä asuuko tuolla enää kukaan, mutta pihalla oli auto, ja kadun puolella  jonkinlainen  metallinen hökkeli,  jossa muutamia kukkoja ja kanoja.
Kruunukakkarat kukkivat nyt joka puolella,  missä ei rakennettu ,Näiden vihreitä osia syödään   Aasiassa, mutta ne  pitäisi kerätä ennen kukintaa, enkä koskaan huomaa niitä ennenkuin ne kukkivat.
Myös villiunikot kukkivat kodin lähellä.  Muutaman viikon kuluttua tässä on vain kuivuneita kasveja....
Muutama postaus sitten kerroin  kuinka muualle muuttavien  naapureitteni Jerry kissa piiloutui muutaman kerran niin ettei sitä löytynyt, ja oli hirveä stressitilanne kun luulimme ettei Jerryä löydy ennenkuin uudet asukkaat muuttavat asuntoon.   Jerry löytyi   onneksi , ja on jo hyvin sopeutunut uuteen kotiinsa , kahden muun kissan kanssa. Kuvan lähetti  naapuri uudesta kodistaan.
Satu kysyi  olenko itse naamioasussa Purim-juhlan aikana. Yleensä olen laittanut jonkun venetsialaisen naamion,  ja nyt löysin tämän  halpiskaupasta, enkä voinut vastustaa tätä. Edelliset naamiot ovat ties missä , en löytänyt joten piti hankkia uusi. Ostin samalla  punaisen peruukin, ja  ajattelin pukeutua täysin mustiin,  kun naamalla on tämä ja päässä se punainen  peruukki.  Molemmat olivat tosi halpoja, enkä edes uskalla kokeilla sitä peruukkia ennen käyttöä, koska siitä varmaan irtoaa "hiuksia":   Nämä olivat todella edullsia  sillä naamio ja peruukki maksoivat yhteensä hieman alle 5 euroa. Viimeksi olen ollut kunnolla naamioituna silloin kun asuimme eksän kanssa täällä yhdessä, ennen  Venezuelaa ja Yhdysvaltoja.,  ja meidät oli kutsuttu purim-juhliin.  Olin musta kissa.....

12 kommenttia:

  1. Oi mikä kevään ilme ja muistoja. meillä vielä lunta ja jäätä, mutta kohta . . .
    Kivoja naamiaisjuttuja sinulle!

    VastaaPoista
  2. Onpa kyllä ihanaa kun siellä on noita hedelmäpuita jos jonkinmoisia. Heti kun luin, että siellä ollut viileämpää, ajattelin, että nyt Jael tykkää :)
    Upea naamio! Kiva taas sitten päästä katsomaan juhlatunnelmia kuvien välityksellä. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että Jerry löytyi!

    Nauti takatalvesta!

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa tuo vihreys ja kukkaan puhjennut luonto. Varmasti raikasta ja ihanaa niin kauan kuin sitä kestää. Hyvä, että huomaat nauttia silloin kun on sen aika. Taidat muuten tietää aika paljon villiyrteistä.
    Jännittävän ja vähän kohtalokkaan näköinen juhlanaamio. Punainen taatusti pukee sinua! Kivoja pippaloita sinne Jael!!

    VastaaPoista
  5. Vielä se takatalvi tulee tännekin. Usein pääsiäisen aikoihin sataa luntaa vaikka on jo kevät päässyt aluelleen. Minä haluaisin osallistua purim-juhlaan tai venezialaiseen karnevaaliin. Luonto on teillä kyllä niin kaunista. Paljon erikoisia puita ja kasevja joita me ei täällä tunneta lainkaan. Mukavaa juhlatunnelmaa toivottaen Donna

    VastaaPoista
  6. Me olimme eilen Helsingin juutalaisessa seurakunnassa viettämässä purim juhlaa. Me ei oltu tosin pukeuduttu ollenkaan mutta viikset annettiin pojan kanssa maalata kasvoihin :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä hyvä lisäaskelille! Ja villiyrteille :) Kohta kaikki tieto ja taito vaihtoehtoisista ruoista on tarpeen ruuan hinnan noustessa. Palstan viljelyyn aion minäkin taasen kesällä sännätä. Tuli muuten hauska fiilis tuosta sadekuvasta, vähän että tuoltakos se näyttää sadepäivä :D Johtuu varmaan tästä valtaisasta lumen tulosta ettei muista vesisadetta :) Mukamas :)

    VastaaPoista
  8. "talvisää" on siellä varmaan ihan tervetullut ilman raikastaja ja kosteuttaja helteiden välillä.
    Hyvännäköinen naamio!
    Minäkin olen kerran pukeutunut kissaksi yhdelle soittokeikalle ;D

    VastaaPoista
  9. Normaalisti harmittelisin takatalvea, mutta koska tiedän, että sinä tykkäät viileästä, olen iloinen puolestasi! :-)

    Kiva kun vastasit naamioasukysymykseeni! Hieno naamio, vaikka halpa olikin! Mä en ole tainnut olla koskaan naamioituneena miksikään...

    Voi Bambia. <3

    VastaaPoista
  10. Ihana ja avara jäätelöbaari.....
    Kivaa viikon alkua <3

    VastaaPoista
  11. Taitaa olla samaa pomeranssinkuorta mitä täällä myydään ja käytetään leivontaan. Minunkin hyllystäni löytyy. Tuo kiiltomalva ja kaalivalvatti kiinnostaa. Olemme alkaneet vähän tota horttailua harrastaa mutta pitää tänä vuonna kokeilla oppia taas muutama uusi lajike mitä voisi hyödyntää ruokaan. Hieno naamio muista kuvata itsesi.
    Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  12. Ollapa siellä, menisi muutama sadepäivä Suomen loskan sijaan.. .

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...