lauantai 28. toukokuuta 2022

Ei tippaakaan

Jättiläisen kengät kauppakeskuksessa

Otsikko viittaa  siihen ettei meidän talon kraanoista tule tippaakaan vettä.   Kaikki alkoi aikaisin eilen aamulla,  kun  kevytraitiotietä rakentava   yritys  vahingoitti  alueen päävesiputkea.  Se vaikutti koko meidän kaupunginosan ja myös  sen ulkopuolella olevien  rakennusten vedentuloon.  Meidän talossa on vesivarasto,   ja iltapäivällä oli vielä vettä , mutta kun vesivarasto tyhjentyi, loppui veden tulo joskus klo 17 aikaan eilen .  Kaikki soittivat kaupungin palvelunumeroon  ja sieltä sanottiin että asia on hoidossa,  ja eilen klo 23 aikaan  tuli vettä taas  niin että rakennuksen vesivarasto   täyttyi,  ja aamulla vedentulo oli normaalia. Mutta kun tulin myöhemmin kotiin,  kraanoista tuli vain  muutama tippa ja nyt  taitaa olla jo 6 tunti ettei tule tippaakaan vettä koko rakennuksessa.   Nyt  illansuussa selvisi myös että talon vesipumppu, joka johtaa vettä  asuntoihin (en tarpeeksi ymmärrä näistä asioista) ei toimi, koska ei tullut vettä,  ja on siis vahingoittunut.

Eli tosi kurja tilanne,  ja  vesilaitos väittää että ongelma on korjattu, mutta kaupunginosan    WhatsApp-ryhmässä on selvinnyt että monissa taloissa vedentulo tosi niukkaa,  ja meillä siis ei tule mitään, Ja viikonloppuna tosi hankalaa saada ketään  korjaamaan sitä vesipumppua.

Onneksi seinänaapurini, jotka vasta tänään tulivat kotiin vauvan syntymän jälkeen, kertoivat että jätehuoneen  kraanasta tulee vettä,  ja naapuri oli vielä niin ystävällinen että otti ämpärini ja toi sen minulle täytettynä.  Eli jotain vettä sentään, jota pitää hakea ämpärillä.....

Edit: Tuon kirjoitin eilen, ja illalla myöhään, sen jälkeen kun joku ammattilainen oli käynyt tekemässä jotain katolla,  vettä tuli taas,  samoin aamulla, mutta sitten väheni taas.  Taas piti kutsua  joku ammattilainen  paikalle,   ja vesiallas täyttyi ja on vettä, mutta kun allas tyhjenee , ei taas ole vettä. Kaupungin  kaikille asukkaille avoimessa  Fb-ryhmässä selvisi  että   vedentulo oli ongelmallista monessa kohtaa kaupunkia, täällä lähialueella,  ja taitaa olla ryhmäkanteen paikka ....En oikein ymmärrä näistä vedentuloasioista, mutta täällä vanhoissa kerrostaloissa , kuten siinä missä asun, on katolla vesiallas, joka on vesisäiliö.  Uusissa rakennuksissa ei sellaista ole.
Samassa kauppakeskuksessa  oli näyttely nimeltä "Liisa illuusioiden maassa",  ja  siellä oli erilaisia peilejä sekä muuta hauskaa. Tässä peilissä näkyvät vain vaatteitteni värit.

Ja sitten oli taikapeili joka loihti minusta tosi pitkän ja hoikan;D
Edelllisellä kerralla kun kävin tuolla  paikassa oli kahvila, mutta nyt kahvila oli poissa ja tilalla nämä peilit ja muut  jutut. Kahvila oli ollut tuolla tosi pitkään,   ja yllätyin kun sitä ei enää ollutkaan tuolla.
Kauppakeskuksen  galleriassa  huomasin tosi mielenkiintoisen näytttelyn,  jonka  tarkoitus oli huomioida pois heittämämme   roskien määrä ja mitä niille tapahtuu.. Kaikissa kuvissa  olevat  vaatteet näyttivät kaukaa  hyvän näköisiltä vaatteilta,  kuten tämä, joka on tehty pullonkorkeista,  mutta läheltä huomasi että ne on tehty jätemateriaaleista.  Kun  laitoin muutaman kuvan  näyttelystä  Instagramiin,   valokuvaaja kirjoitti minulle että oli joitakin vuosia sitten viettänyt  muutamia  kuukausia  Lapissa, mm. Kilpisjärvellä, ja kuvannut siellä  revontulia.   Selvisi että valokuvaaja  on yhden ihmisen mediatoimisto, joka  erilaisilla tempauksilla ja  videoilla  yrittää saada ihmiset vähentämään esim. muovin sekä halpamuodin  käyttöä. Kaikki kuvien mallit ja  asujen suunnittelijat toimivat vapaaehtoisesti tässä projektissa.
Morsiamen asu tehty poisheitetystä muovista.
Tässä asussa  käytetty pullonkorkkeja ja muovia.
Hänen  jakkunsa  on tehty kertakäyttökasseista.
Tällä viikolla oli suuri  harmistuksen paikka kun huomasin että joku oli lähes kokonaan tuhonnut "perunamaani",  Muutamia kuukausia sitten huomasin unohtaneeni käyttää perunan, johon oli kasvanut ituja.  Laitoin perunan takapihalla olevaan suureen ruukkuun, josta poistin  siellä kasvaneet   rikkaruohot, ja hoidin "palstaani" viemällä sinne säännöllisesti vettä  ja lisäämällä multaa.  Perunan varret olivat kasvaneet tosi hyvin,  ja laskin että ennen juhannusta minulla on muutamia uusia perunoita, mutta  viikon alussa joku oli työntänyt  ruukkuun  jonkun kuivanhtaneen pensaan,  ja tuhonnut perunani!  Pikkuruisia pottuja oli 4 joista yksi vihreä, joten jätin sen ruukkuun, ja tuhoutuneissa juurissa oli pikkuruisia  mukuloita joista olisi vielä tullut pottuja.  Keitin pikkuruiset potut,  päälle voita ja tilliä, ja hyviä olivat, mutta kun  ne olivat minimaalisen kokoisia niin eihän tuossa mitään syötävää ollut.
Eilen perjantaina kävin taas  samassa vanhassa kauppakeskuksessa,  jossa torstaisin ja perjantaisin ruokatori, josta voi ostaa valmista , eri etnisten keittiöiden ruokaa kotiin, tai syödä paikan päällä., Tämä koju on suurin , Samaan aikaan kauppakeskuskessa oli myös  second hand-tapahtuma,  ja  monta vaatekojua,. Kauppakeskuksen katolla oli  vaatteiden vaihtotapahtuma, mutta en mennyt sinne , sillä tarkoitus oli mennä toiseen tapahtumaan.
Olin matkalla  Houses  from Within-tapahtumaan Vihdoin täällä tuntuu että  on palattu normaaliin: PCR-testit tänne tullessa peruttiin kaikilta,  viime viikolla oli suuri katuruokafestivaali  pitkän tauon jälkeen,  kesäkuun alkupuolella suuri vegaaniruokafestivaali  myös pitkän tauon jälkeen , Pride-tapahtumat ja kulkueet ,  ja nyt tämä Houses from Within-tapahtuma, jossa pääsee tutustumaan lähes 200 paikkaan, minne ei muuten pääsisi.  Osaan pitää rekisteröityä  , osaan ei , ja osa on eri aiheisia kierroksia, jotka liittyvät arkkitehtuuriin.  En ollut ensin  ajatellut mennä mhinkään,  mutta keskustan alueella oli japandi-tyyliin kunnostettu piha-asunto, jonka halusin nähdä. Tämä oli pimeän ja huonokuntoisen asunnon kunnostaneen arkkitehdin, joka myös sisustussuunnittelija,  asunto.  Kun tulin paikalle , oli pitkä jono,  ja  sisään pääsi kerrallaan  vain muutama henkilö. Kengät piti myös ottaa pois ennenkuin astui sisälle. Täällähän ei melkein kukaan ota kenkiä pois sisään tullessa, mutta tähän asuntoon tullessa pitää ottaa kengät pois.  Asunto on talon takana ,  paljon alempana, ja siihen kuuluu oma piha. 
Koska ulkona  oli pitkä jono, ja aikaa kierrellä asunnossa vain lyhyen aikaa, napsin nopeasti vain muutaman kuvan. Sisään tullessa tuntui niin tutulta; minusta asunnossa näytti enemmän  skandinaaviselta kuin japanilaiselta mutta esim. vanhempien makuuhuoneessa sänkynä oli japanilainen tatamisänky.  Vaihdoin  pari sanaa  asunnon omistajan /arkkitehdin/sisustussuunnittelijan kanssa.
Pariskunnalla on kaksi pientä tytärtä,  jotka jakavat  pienen huoneen,  ja  tämä kerrossänky ihastutti. Ylempään vuoteeseen vievät  portaat, joissa on säilytystilaa,  ja kummassakin sängyssä on lamput sekä pieni hylly kirjoille.
Tällainen terassipiha  ihan kaupungin keskustassa, lähellä kaikkea ,  on kyllä mahtava juttu.
Eilen illansuussa kun  korjaaja tuli katsomaan mitä vesiongelmalle pitää tehdä,  jouduin olemaan katolla jonkun aikaa.  Tässä näkyy samarealaisten  pikkuruisen kaupunginosan taloja. Katolle ei ole kauhean helppo mennä, sillä oven tilalla on luukku,   josta pitää jotenkuten mahtua kulkemaan katolle ja sieltä pois. 6 vuotta sitten kuvasin eri suunnista näkymiä katolta, ja niistä huomaa miten paljon lähialue on sinä aikana muuttunut.
Tämän ison toimistotalon tilalla oli silloin vielä  villiintynyt alue, jossa kävin usein Bambin kanssa kävelyllä. Tällä viikolla alkoi myös lämmetä kunnolla,  ja  nyt on peittona vain lakana.

19 kommenttia:

  1. Olipa paljon mielenkiintoisia kuvia! Harmillista tuo veden loppuminen. Kun sitä ei ole yllättäen saatavilla, ontuu moni asia.
    Hyvää viikonvaihdetta ja uutta alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe:Kiitos, olikin taas paljon kuvattavaa:) Oli tosi kurjaa tuo vesitilanne, ja vasta tänään sunnuntaina tuntuu että yli 3 päivän koetus on ohi, toivottavasti, Ainakin tänään on ollut vettä ilman katkoja. Ja totta, kun sitä ei ole, niin ei voi tiskata, käydä suihkussa ym, ym.
      Kiitos samoin sinulle viikonlopun loppua ja uutta alkavaa viikkoa.

      Poista
  2. Ongelmat tulevat kimppuna, kuten teillä vesiasiat, harmillista mutta ah, niin tätä elämää;)
    Tuo on hienoa että yhden ihmisen toimisto tekee tuollaista hyvää "propagandaa", loisto esimerkki siitä että yksikin ihminen voi tehdä paljon!!
    Tuo lasten kerrossänky, aivan ihastuttava ja hieno!!
    Kiva postaus (otat vastoinkäymiset niin iisisti ettei edes hirveästi harmita puolestasi;), kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sus:Niinhän niillä on tapana tulla... Vesiongelma oli tosi harmillinen mutta nyt siitä on päästy kai eroon,tosin välillä oli hermoja raastavaa. Ja todellakin hieno projekti tuolla valokuvaajalla, ja hienot "vaatteet". Tuo kerrossänky oli kyllä paras ikinä! Itse huone oli niin pieni että sinne mahtui tuo kerrossänkyjuttu ja kaapit.- Kiitos:) Eihän itkeminen oikein auta tuollaisessa asiassa, vaan pitää odotella että tilanne paraneen;D Mutta oli kyllä mahtavaa kun sai pestä hiukset ilman että piti pelätä että shampoo jää huuhtomatta;D

      Poista
  3. Horror tuo ajatus etä vesi loppuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu:Oli tosiaankin: 3 päivää ei vettä, kyllä vettä tilanne. Nyt taitaa olla tilanne korjattu. Viikonloppuna ei vesilaitos, kaupunki ja itse vahingonaiheuttaja edes olleet töissä joten piti odotella.

      Poista
  4. Olipas taas paljon kaikkea mielenkiintoista. Mutta vesi on kyllä sellainen juttu, että sitä tulee pidettyä itsestäänselvyytenä (ainakin itse syyllistyn tähän), kunnes sitä ei jostain syystä tulekaan. Kunpa vesiongelmanne helpottaisivat pian!

    Tosi huikeita nuo jätteistä tehdyt asut! Ihmiset osaavat kyllä olla uskomattoman luovia ja kekseliäitä.

    Kiva tuo asunto, ja tulee tosiaan aika paljon skandinaavinen tyyli mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu: Kiitos:) Vesi ja sähkö, siinä kaksi sellaista asiaa että jos eivät toimi niin aika kurja tilanne.. Onneksi nyt näyttää vesiongelma olevan ohi, mutta oli kyllä hermoja raastava tilanne.
      Ihan mahtavia olivatkin nuo roska-asut:) Ja todellakin paljon luovuutta käytetty noissa. Itse tykkäsin tosi paljon tuosta ensimmäisestä limssapullokorkkimekosta.
      Tuo asunto oli tosiaankin minimalistinen , ja skandityylinen. Japania löysin vähemmän tuolta.

      Poista
  5. No johan on isot tossut ! Ja toisaalta kauhean pienet rakennukset korkealta kuvattuina. 🙂 Kiinnostavat mittasuhteet myös Jaelissa peilin kautta.

    Elämä ilman vettä... ahdistava ajatus. Vettä kun on tottunut käyttelemään ulkoisesti ja sisäisesti joka päivä. Kyllä pistää miettimään. Pidetään peukkuja että tilanne normalisoituu pian 💕

    Mahtavan ihana kerrossänky ja asunto muutenkin. Rappusissa hyvät yksityiskohdat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:Oikein jättiläisen tossut siinä;D Meidän talossa ei ole kuin 7kerrosta, mutta katto tavallaan 8, kerros , ja sieltä hyvät näköalat tosiaankin. HIh, oli kiva tuo taikapeili;D Elämä ilman vetttä juuri viikonlopun alla , 3 päivää, oli kyllä tosi kurjaa,etenkin kun nyt on tosi lämmintä. Mutta onneksi näyttää siltä että vesiongelma nyt selätetty.
      Tuo kerrossänky oli aivan ihana, voisin itsekin nukkua tuollaisessa:) Asunto ,etenkin se pihapuoli oli kyllä ihana kun ajattelee että se on ihan kaupungin sydämessä.,missä tuollainen oma vihreä terassialue ei itsestäänselvyys. Oikein hyvää tulevaa viikkoa Rita.

      Poista
  6. Ulrika50v.blogspot.com29. toukokuuta 2022 klo 9.26

    Ihana toi terassipiha. Eikö sulla ollut mitään kylttiä sun perunamaassa esim älä koske? Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Minustakin oli ihana,etenkin kun ajattelee sijaintia ihan keskustassa. Ai vitsi, kyltti olisi pitänyt olla ,kiitos vinkistä, sellainen sitten ensi kerralla. Kivaa tulevaa viikkoa Ulrika,

      Poista
  7. Harmillista kun ei tule vettä kraanasta. Toivottavasti asia korjaantuu ja pian.
    Tel Aviv näyttää olevan erittäin innovatiivinen ja rajaton kaupunki, ja siksi niin mielenkiintoinen. Yllätyksiä täynnä. Pidän peukkuja että vesi alkaa juoksemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa:Oli kyllä kurja tilanne kun piti 3 päivän aikana olla tosi monta tuntia ilman vettä , ja välillä tuli vain ihan pikkuisen vettä. Mutta nyt asia on korjaantunut, onneksi:)
      Tel Aviv on kyllä ihanan innovatiivinen kaupunki, jossa aina tapahtuu jotain:) Se onkin lempparikaupunkini,mutta asun ihan vieressä koska liian kallis. Kiitos , nyt on vettä:)

      Poista
  8. Ilman vettä elämä on kyllä todella hankalaa, toivottavasti viat saadaan pian kunnolla ratkaistua!

    Hienja nuo roskista tehdyt vaatteet. Ihmisen luovuus on kyllä huippua!

    Japanilainen ja skandinaavinen maku ovat kyllä lähellä toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal: Oli kyllä tosi hankalaa olla ilman tai vain pienellä vesimäärällä 3 päivää. Tukkakin alkoi jo tuntua tosi likaiselta... Mutta nyt on ongelma ratkaistu:)
      Nuo roskavaatteet olivat huippuhienoja, etenkin tuo ensimmäinen ja myös miehen jakku hieno. Totta, samankaltainen minimalismi molemmissa sisustustyyleissä.

      Poista
  9. Täällä oli vedet poissa alle 8h yhtenä päivänä, kun tekivät jotain viemärihommia ja se oli jo rasittavaa. Toivottavasti saatte vedet toimimaan normaalisti. Hauska tuo ostarin näyttely. Aika hienoja vaatteita saa roskia kierrättämällä. Upeat näkymät teidän katolta. Tsemppiä lämpöisten kelien kanssa Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kun ei ole vettä, niin ihan kamalaa, ja etenkin täällä nyt kun kuumaa. Noissa edellisissä kommenteissa kirjoitin että ongelma ohi, ja kuulemma iisättiin uusi päävesiputki rikkoutuneen tilalle, mutta nyt illalla koko kaupunginosassa veden tulo taas heikkoa😩Nuo roskavaatteet tosi hienoja💚Kiitos Outi, ja oikein hyvää tulevaa viikkoa ❤️

      Poista
  10. Mä voisinkin napata tuota ideaa "roskamuodista" töihin. Jos meidän nuoret tekisi kevätnäyttelyyn tuolla teemalla teoksen.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...