keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Iloja ja kipuja

Tätä  askartelukaupan  oviaukossa olevaa suurta kukkasydäntä  en voinut olla huomaamatta kun kävelin eilen aamulla  torin viereisellä kävelykadulla.  Oli aikaista , ja kauppaa oltiin vasta avaamassa.
Tiistai,  ja  käsityöläisten tori . Mutta  kojuja on niin paljon vähemmän nyt kuin mitä oli ennen koronaa.  Turisteja on vain  tipottain,  ja ennen koronaa tämä oli sellainen must-kohde turisteille.   Nythän ei ole enää mitään rajoituksia  ulkomaalaisille, mutta turismi ei ole lähtenyt käyntiin kunnolla  2 vuoden tauon jälkeen.
En tiedä miten kauppa käy tuolla  mutta jo  kojujen vähentyminen kertoo että huonommin kuin ennen. Tiistain lisäksi tämä käsityöläistori on perjantaisin.
Kojuja harvakseen.
Vili, bussipysäkin valkoinen kissa harmaalla hännällä, Luulin Viliä poikakissaksi, mutta 
se onkin nuori tyttökissa.
Otsikon kipu viittaa siihen että minulla oli viime viikon loppupuolella ihan kamalan kivulias olo.  Kulmahampaasta oli aiemmin pudonnut paikka, ja siihen laitettu väliaikainen paikka  putosi sekin, ja siihen tuli tulehdus, joka ei ollut  ensin erityisen kivulias.   Ihana ruotsalainen hammaslääkärini antoi minulle  antibiootti-reseptin,  ja ajan seuraavalle viikolle, juurihoitoa varten. Suureksi surukseni hammaslääkärini ei enää tee juurihoitoja, vaan  varasi ajan toiselle hammaslääkärille, joka tulee klinikalle vain kerran viikossa.  Otin antibiootteja  3 päivän ajan ennen juurihoitoa,  mutta  juurihoidon jälkeen alkoivat sitten kunnon  kivut.  Toinen hammaslääkäri sanoi että puudutuksen jälkeen sattuu, ja kävin ostamassa särkylääkettä, mutta unohdin  pyytää  uuden antibioottireseptin,  sillä minun piti jatkaa antibioottikuuria  juurhoidon jälkeen.  Oikea puoli naamaa  turposi  illalla,  ja oli ihan kamalan kipeä,  mutta onneksi oli särkylääkkeet. Sain onneksi  uuden antibiootti-reseptin  omalääkäriltäni. Kipu ja turvotus alkoi  hävitä vasta 3 päivän jälkeen juurihoidosta, joten oli aika paha tulehtus. Tätä kirjoittaessa   kipu ja turvotus onneksi ohi, ja ensi viikolla uusi aika hammaslääkärille. En muuten ole koskaan ennen kärsinyt tuolla tavoin juurihoidon jälkeen.
Muutama päivä ennen juurihoitoa  ,ennen kamalia  kipuja,  tapasin veljeni, joka oli täällä käymässä.  Sovimme että tapaamme kauppakeskuksessa,   mutta veli oli reilusti myöhässä, mikä hieman ärsytti, koska itse tulen aina ajoissa, jopa liian aikaisin. Onneksi huomasin tuon mukavan penkin ja   automaattisesti soittavan flyygelin,  joka soitti juuri silloin  Chopinin musiikkia ,   joten tuossa oli  mukava rentoutua musiikkia kuunnellessa ja veljeä odotellessa. Tämä oli ensimmäinen kerta yli 2.5 vuoteen kun näin veljeni; viimeksi tapasimme syksyllä 2019 Helsingissä.  Veljeni asuu nykyään  Valenciassa , Espanjassa,  jossa olisi mukava käydä.  Sitä ennen hän asui vaimoineen Berliinissä,  jossa en ehtinyt harmikseni käydä, vaikka olisi ollut majapaikka veljen luona.
Teimme pitkän kävelylenkin Tel Avivin keskustan alueella, vaikka oli tosi kuuma päivä,  ja tämä kissa oli nokosilla vielä kiinni olevan ravintolan terassipöydällä. Täällä on viimeisten viikkojen aikana ollut monta kuumaa aavikkotuulipäivää,  ja tuntuu että niitä on ollut enemmän kuin ennen. Yölläkin on jo parikymmentä astetta.
Kukkataidetta tämän ravintolan ulkoseinässä.

Täällä alkoi eilen illalla  kaatuneitten päivä,  joka loppuu auringon laskiessa, ja vaihtuu itsenäisyyspäiväksi. Tämä surusta  iloon meneminen samana päivänä aina ihmetyttää, mutta elämä jatkuu.  Ennen itsenäisyyspäivää liput heiluvat pääkaduilla,  ja  monet kaupungit järjestävät  illalla ilmaisia konsertteja.  Myös oma asuinkaupunkini päälava  on kävelymatkan päässä,  jossa konsertit alkavat klo 21 illalla ja jatkuvat aamuyöhön,   mutta  olen vieläkin vähän väsähtänyt pitkän antibioottikuurin jälkeen, eikä huvita mennä  sinne väkijoukkoon.
Eksä tuli takaisin New Yorkista  10 päivän työmatkan jälkeen,  ja toi minulle Amerikan  Lidlistä   muutaman tuotteen (voiteita..)  ja viimeiset mainoslehdet, joita oli mielenkiintoista tutkia.  Tässä oli tarjouksena  ankanmunia; sellaisia ei ole koskaan tullut vastaan missään,  Amerikan Lidlissä jotkut tuotteet ovat samoja mitä Euroopan Lidleissä, mutta  monet tuotteet sikäläisiä.

27 kommenttia:

  1. Uusi blogini - https://susulvoo.blogspot.com/
    Tervetuloa todistamaan kun kaikki muuttuu ja mikään ei muutu;DD

    VastaaPoista
  2. Ihana kukkasydän ensimmäisessä kuvassa♥ Hammassärky on kauheaa. Onneksi olet jo toipunut siitä. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanne:Tuo kukkasydän on kyllä upea 🌹🌹Hammassärky on tosiaankin kamalaa, mutta onneksi nyt olo jo parempi. Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle

      Poista
  3. Ihana tuo käsityöläisten tori. Turismista riippuvaisille kaupungeille turistien puute on kyllä iso kolaus. Lontooseen turistit ovat melko lailla palanneet ja pakko sanoa, että pidin väljemmistä oloista. Turistit käyttäytyvät paikoin todella röyhkeästi: tukkivat pyörätiet ja itse kaikki muutkin kulut ja kulkevat missä ja miten sattuu. Ei ole enää asiaa Lontoon ydinaluille fillaroimaan.

    Hui että, ihan kaamea tuo hammaskipukokemuksesi. Onneksi se saatiin hoidettua. Ja muuten jaan saman “aikakäsityksen” kuin sinä eli olen mieluummin hieman ajoissa kuin myöhästyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia: Tuo käsityöläisten tori on kyllä ihana, ja toivottavasti se jossain vaiheessa palautuu entiselleen, sillä tosi hienoja juttuja siellä. SIellähän saavat myyjät myydä vain itse tehtyjä tuotteitaan.
      Jos turisteja on liikaa niin se ei ole kivaa, mutta ei myöskään se että on liian vähän sillä se vaikuttaa talouteen,etenkin maissa joissa turismi tärkeää.
      Oli kyllä ihan kamala kokemus tuon hammastulehtuksen kanssa, ei ole ennen ollut samanlaista. Onneksi se on nyt ohi, ja ensi viikolla tarkistus ja jatkohoito. Paitsi fyysinen kipu, myös hoidon hinta aiheutti vähän kipua;D
      Jeps., olen aina vähän liian ajoissa paikalla...

      Poista
  4. Ulrika50v.blogspot.com5. toukokuuta 2022 klo 10.46

    Hauska kuva toi kissa bussipysäkillä 😁. Mä olen kanssa aina ajoissa ja ärsyttää jos joku myöhässä, muutaman kerran olen lähteny pois jos kaveri myöhässä, ei ole enää ollut kyseinen henkilö myöhässä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika: Kuva Vili-kissasta onkin aika hauska kun tuo peti on vähän liian pieni;D Joo aina ajoissa tai liian ajoissa, ja myöhästymiset stressaa ja ärsyttää..

      Poista
  5. Hammaskipu on kamalaa, huh. Hieno tuo kukkasydän❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu: Oli se kamalaa....ja kesti ennenkuin hävisi. Tuo kukkasydän on kyllä tosi upea:)

      Poista
  6. Hui kamaluutta tuota hammastasi ja kipuja, hurjaa. Ja minulla on hammasläkäri ensi maanantaina...

    On kyllä kovaa aikaa käsityöläisille. Siinä on kyllä pennin venyttämistä ja ihmettelemistä, miten saa rahansa riittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal: Oli kyllä aika kamala kokemus, ja toivottavasti sinä pääset vähällä ensi maanantain hammaslääkärikäynnillä. Totta, ei helppoa jos tulot tuollaisesta, ja toivottavasti jossain vaiheessa paranee tilanne.

      Poista
  7. Kamala tuo hammastulehdus. Kerran nuorenpana minäkin sain tulehduksen ja jouduin syömään antibiotikakuurin. Toivon pikaista paranemista.
    Käsityöläistori on ihana idea jos se vaan toimii. Marokossa on käsityötaidot aivan maailman huippua, joten tekisi mieli lähteä vielä kerran siellä käymään.
    Lidl toimi 10 vuotta miinuksella Ruotsissa, eikä se ole oikein vileläkään saanut paljoakaan asiakkaita. Syy voi olla se että myymälöissä on hyvin paljon suomalaisia tuotteita, joita ei ruotsalaiset tunne. Myymälät kunnostettiin, mutta ne sijaitsevat yleensä syrjässä tai jossain maan alla. Tyttären lähin myymälä on Lidl ja hän ostaa voiteita sieltä. Sain häneltä Cien käsivoidetta kokeiltavaksi ja se on todella tehokasta. Lidlen Cien tuotteita kehutaan kovasti netissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa: Oli kyllä kamala kokemus, ja etenkin kun pahin tuli käsittelyn jälkeen, koska oli niin paha tulehdus. Kiitos, nyt tilanne jo ok,
      Tuo käsityöläistori on tuolla toiminut vuosikymmeniä, ja siellä saa myydä vain itse tekemiään tuotteita, joten kiva ostaa suoraan tekijöiltä. En kyllä ole vuosiin ostanut tuolta mitään, mutta jos tarvitsee lahjan niin tuolta löytyy kivoja juttuja.
      Miksiköhän Lidl ei toimi niin hyvin Ruotsissa? Suomessahan se on hyvinkin suosittu.Helsingissä onneksi on Lidlejä ihan keskustassakin, joten helppo mennä niihin. Cienin voiteet onkin hyviä, ja juuri niitä pyysinkin eksää tuomaan, niissä on tosi hyvä hinta/laatusuhde, ja olen aina pitänyt niistä.

      Poista
  8. Ihana kukkasydän onko oikeita kukkia 🤔❓. Minulla on vuosia sitten tehty juurihoito ja en minä ollut mitään kipeä. Kiva tuo kissan väritys 🤗
    Olisi se mukava taas matkustaa mutta pitää varmaan kuitenkin vielä katsoa.
    Mukavaa viikonloppua täällä on äitienpäivä viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila:TUo kukkasyän on kyllä ihana mutta ei taida olla oikeita kukkia vaan paperisia tai sen tapaista,mutta oli kyllä muutama oikea käpy niissä. Minulle on aikaisemmin tehty kauan sitten juurihoito eikä tullut mitään,mutta nyt oli tullut ennen sitä paha tulehdus, joten kivut ja turpoaminen sen johdosta,, mutta onneksi nyt ohi.
      Olishan se mukava matkustaa, minä kaipailen SUomeen. Pitää katsoa koska sinne pääsee taas.
      Kiitos samoin sinulle , täällä äitienpäivää ei enää vietetä vaan isän-ja äitienpäivä on yhdistetty perhepäivään, joskus maaliskuussa.

      Poista
  9. Hammaskipu on yksi pahimmista kivuista, ihan kamalaa. Hyvä, että lääkkeet ovat auttaneet. Ihanaa, että pääsit pitkästä aikaa tapaamaan veljeäsi. Onko hän lomareissulla siellä? Mukavaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Totta, hammaskipu ja myös korvakipu on kamalaa. Onneksi lääkkeet auttoivat, olin 10 päivän antibioottikuurilla, ja vieläkin vähän väsähtänyt olo. Oli kyllä mahtavaa tavata veli pitkästä aikaa. Hän oli täällä lyhyellä lomalla ennenkuin matkusti messuille Italiaan. Oikein hyvää loppuviikkoa sinullekin Outi:)

      Poista
  10. Ihanaa, että pääsit tapaamaan veljesi pitkästä aikaa. <3

    Karmeita nuo sinun kipusi. Onneksi olo on jo parempi! Mulle ei ole koskaan tehty juurihoitoa, mutta kuulostaa pelottavalta...

    Kivaa viikonloppua, Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu: Oli kyllä mahtavaa nähdä veli yli 2.5 vuoden jälkeen. Kamalia kipuja kyllä oli mutta onneksi nyt ohi. Olet onnekas kun olet säästynyt juurihoidosta, mutta ei kyllä normaalisti pitäisi näin pahaksi mennä, eli kärsin noin paljon koska oli paha tulehdus. Oikein hyvää viikkoa sinulle Satu:)

      Poista
  11. Onneksi olosi alkaa paranemaan. Itselle ei ole tehty koskaan juurihoitoa, joten en voi tietää mitä se on. Miehelleni tehtiin aikanaan kun oli Kiinassa töissä, meidän avioliiton alussa. Hänellä meni kyllä kaikki hyvin.

    Ihania käsitöitä kadulla ja toivottavasti pikku hiljaa alkaa turistit tulla ja kauppa vilkastua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa: Kiitos,nyt on jo olo ok. Normaalisti tuollaisen pitäiskin mennä hyvin ,mutta tulehduksen takia tuli muita vaivoja. Tuolla käsityötorilla on kyllä hienoja töitä joita myyjät itse tehneet, .- Olisi kiva jos turisteja alkaisi näkyä taas enemmän,mutta ei liikaa.

      Poista
  12. Onpa tosi kurja juttu, että joudut kärsimään noin kovasti hammassärystä. Toivottavasti paha olosi pian helpottaa ja paranet vaivasta!
    Kiitos taas upeista kuvista! Erityisesti kiinnosti tuo kirja-askartelupöytä. Uskomattomia taideteoksia!
    Hyvää viikonloppua SInulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe: Oli kyllä kurja olo, kiitos tulehduksen,muutenhan en olisi noin kärsinyt juurihoidosta,mutta nyt onneksi jo ok-Kiitos:)
      Kiva että tykkäsit kuvista:) Kirja-teokset kyllä tosi hienoja, otin tosin kuvan vähän väärästä kohtaa, joten ne eivät tule tarpeeksi hyvin esille.
      Oikein hyvää uutta viikkoa Piipe.

      Poista
  13. Onneksi suurin kipu on ohi. Osaan kuvitella miten sattui, auts!
    Tiirailin noita kirjoja. Onko ne kirjoja vai taideteoksia? Kuvasta ei oikein selviä. Joka tapauksessa kiinnitti huomion kun sisällöt näyttää...omituisilta :)
    Liikaa ihmisiä ja varsinkin törmäilemässä, seisomassa keskellä vain itsensä huomioiden, on ärsyttävää missä vaan!
    Meillä autinkoa, menen jatkamaan auringonpalvontaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogitse;:Onneksi ohi, oli kyllä kamala olo, ja pitkän antibioottijakson jälkeen vieläkin vähän hutera olo
      Nuo ovat kirjoista tehtyjä taideteoksia, eli kirjan lehdistä leikattu jollain tekniikalla jonkinlaisia 3D-teoksia. Mutta otin kuvan huonosta suunnasta, eivätkä ne tule hyvin esille tuossa, mutta ovat oikeasti oikein vau.juttuja.
      TOtta, liikaa ihmisiä ei ole kivaa, en minäkään tykkää suurista väentungoksista.
      Ihanaa kun kevät teillä jo kunnolla vauhdissa, vihdoinkin:)

      Poista
  14. Paas päivittäen jottaa kuulee mitä sielläpäin tuumitaan natosta ja silleen.. זְאֵב

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...