Rantaa ja viiniä

Alkuviikosta eksä soitti ja kysyi haluanko lähteä pienelle retkelle etelään päin. Tottakai halusin , en ollut pitkään ollut minkäänlaisella retkellä.  Lähdimme hyvin aikaisin liikkeelle,  ja ensimmäinen etappimme oli  Nitzanim  Beach, joka sijaitsee kahden kaupungin, Ashdodin ja Ashkelonin välissä.  Nitzanim on yksi  maan upeimmista ranta-alueista,  ja tämä oli ensimmäinen  kertani tuolla.

Todella upea ranta-alue, ja lähes täysin tyhjä koska olimme niin aikaisin liikkeellä.  Emme menneet uimaan  vaan käveskelimme hieman rannalla.  Uimapukuni ei muutenkaan mahdu enään päälle...

Nurmikkoalueella oli baarialue sekä varjoisia istumapaikkoja.   

Oli alue missä oli tuoleja ja varjoja.

Taisi olla sopivat laineet lainelautatailijoille.

Pohjoisella puolella oli  camping-alue  ja ihmisiä telttoineen  rannalla. Jotkut muuttavat koko kesäksi rannoille asumaan (ei valvotuilla rannoilla)... Taustalla näkyy Ashdodin rakennuksia.

Ennen lähtöämme  joimme kahvit  baarialueella.

Ajoimme rannan jälkeen vielä lähialueilla katsomassa uusia asuinalueita,  ja sattuman kautta päädyimme  Barkanin viinitarhalle kun ajoimme takaisin Tel Avivin suuntaan.  Minähän innostuin kun näin että siellä oltiin poimimassa viinirypäleitä.

En malttanut olla maistamatta...rypäleet olivat hyvin pieniä ja todella makeita.

Yleensä rypäleiden poimimiseen käytetään tietyn tyyppistä traktoria joka kulkee viinipensaiden välissä, mutta  Barkanin vierailukeskuksen vieressä niitä poimittiin käsin. 

Menimme sisälle suureen vierailukeskukseen.

Meillä oli tuuria sillä paikalla oli erittäin miellyttävä sommelier,  joka kertoi meille Barkanin viinitarhasta, ja vastasi  kaikkiin kysymyksiin;D  Selvisi että Barkanin viinitarha  on tänään  Israelin suurin viinitarha, joka tuottaa 15 miljoonaa pulloa viiniä vuosittain,  aika hurja määrä. Iso osa tuotannosta  menee ulkomaille; lähinnä Yhdysvaltoihin.

Koska meillä oli nälkä emmekä olleet syöneet aamiaista,  jäimme vierailukeskukseen   viini&juustoaamiaiselle.  Viiniä vain ihan vähän, olihan sentään aikainen aamu;D Tuonne vierailukeskukseen olisi kiva päästä toistekin.

Helteitä täällä, helteitä siellä

Keltaiset liekkipuut kukkivat nyt kauniisti täällä.

On ollut outoa lukea miten Suomessa on samanlaiset  lämpöasteet kuin täällä (yöllä sitten täällä paljon lämpimämpää).  Täällä taas alkoi se kesän inhoittava kosteus,   joka tekee korkeista lämpöasteista vähemmän miellyttävän. Kaiken lisäksi sain jonkinlaisen flunssapöpön,  ja kesällä flunssainen olo on vähemmän miellyttävää kuin talvella.

Mutta ennen kosteutta ja flunssaa ehdin tehdä mukavan päiväretken  eksän kanssa.  Aloitimme  Tishbin viinitarhassa, jossa on paljon muutakin kuin viinejä, kuten nämä  vanhat keräilyautot, ja huomasin että  tuolla voi oppia miten kunnostetaan vanhoja autoja.

Olisin voinut jäädä tuonne Tishbin viinitilalle pidemmäksikin aikaa ,  sillä siellä oli niin paljon mielenkiintoista, kuten hieno viinikauppa +baari ,   Ja huomasin että he valmistavat myös brandyä joka syntyy tässä kuvan tislaustynnyrissä.

Eniten vietimme aikaa Tishbin leipomossa, jossa leipää tehdään ranskalaisessa puu-uunissa. 

Emme jääneet  Tishbin ravintolaan ,  sillä oli kiire seuraavaan paikkaan.

Ajoimme pieneen   , vuonna 1889 perustettuun Bat Shlomo-kylään.   Tishbin  viinitilalla googlasin lähitienoon paikkoja,  ja huomasin että tuossa kylässä on juustola.

Schvartzmanin farmiravintola olikin aivan ihastuttava paikka.  Luulin että  pääsisin näkemään juustolan  lampaita  ja vuohia, mutta ne olivatkin hieman kauempana eikä se onnistunut. 

Tässä vuonna 1889 rakennetussa pikku rakennuksessa sijaitsee tilan kauppa.

Paikan omistaja Ziv tarjoili meille runsaskätisesti tilan juustoja ja oliiveja. Kaikki oli hyvää,   ja omaa tuotantoa, kuten myös hunaja, oliiviöljy, carobsiirappi , viinit ja monet muut tuotteet. Ziv kertoi meille että hänen isoisänsä perusti farmin 125  vuotta sitten , ja juustola perustettiin 20 vuotta myöhemmin.  Juustot olivat hurjan hyviä,  eikä tuollaista makua löydy kaupan tuotteista,  ja näitä juustoja saakin vain tuosta kaupasta . 

Ruokakauppa oli samalla jonkinlainen museo, johon oli vähän sekalaiseen tyyliin säilötty tilan vanhoja esineitä ja muistoja.

Ravintolan alueella oleva valtava vanha puu antoi hyvin varjoa,  mikä on niin tärkeää täälläpäin.

Päätimme jäädä farmiravintolaan lounaalle ,   ja huomasimme että aiemmat juusto&oliivi-maistelumme oli selvästi lisätty ruokalistan hintoihin,  mutta toisaalta  maistoimme monta juustoa.... Ja tunnelma tuolla oli aivan ihastuttava,  joten sekin piti ottaa huomioon. Tältä farmilta jatkoimme vielä  Jacobsin juustolaan,  joka sekin oli ihana paikka,  vaikka en sielläkään päässyt näkemään  vuohia ja  lampaita  joiden maidosta tehdään ne juustot....

Käsityöläistorin  alussa on yleensä tämä pöytä , jossa kuvan miehen keramiikkatöitä.   Tuossa olikin juuri syntymässä uusi elefantti. 

Kävelykadulla,  jossa  käsityöläistorikin on 2 kertaa viikossa,  on kunnostettu monta vanhaa taloa. Tässä yksi niistä melkein valmiina. Päälle on lisätty pari kerrosta.

Tässä toinen  vastikään kunnostettu vanha talo. Ihanan hempeä väri:)

Nautinnollisia hellepäiviä Suomeen☀

Pyörähdys Jerusalemissa

Pikaraitiovaunu Jerusalemin keskustassa.  Tori on vasemmalla , kahden pääkadun välissä.

Maanantai-aamuna eksäni soitti ja kysyi haluanko lähteä iltapäivällä Jerusalemiin. Tottakai halusin;  viime visiitistä siellä on jo aikaa. Iltapäivällä lähdimme sitten liikkeelle. Autossa kysyin mitä teemme Jerusalemissa, ja eksä kertoi että ensin menemme hautajaisiin.  Minä en mielelläni mene hautajaisiin,e,  ja vaikka aikoinaan   Perun reissulla olin tavannut vainajan Perussa asuvan tyttären, en halunnut mennä hautajaisiin.  Se oli onneksi eksän puolelta ihan ok,  joten hän jätti minut  Jerusalemin Mahane Jehuda torin viereen. Minulla olisi kokonainen tunti aikaa koluta tuota mahtavaa ruokatoria:)

Vaikka rakastan Tel Avivin Carmel-toria yli kaiken, niin oli tosi mukavaa taas päästä näkemään Jerusalemin ruokatoria, joka koostuu parista pääkadusta, ja monesta sivukadusta.    Jerusalemin tori on katettu, toisin kuin  Tel Avivin tori,  jossa voi kastua sateella.

Niitä pienempiä torikatuja tuolla on niin monta että välillä en oikein tiennyt missä olin, mutta torin alueella on monen monta ruokapaikkaa, ja ne olivat lähes kaikki täynnä,  sillä oli vielä lounasaika.

Olisin halunnut mennä sisälle marsipaanikauppaan,  sillä Tel Avivissa en ole nähnyt samanlaista, mutta juuri kun halusin mennä sisälle tutkimaan niin sinne tupsahti suuri  ryhmä, jotka olivat jollain ruokakierroksella.  Nämä värikkäät marsipaanit olivat kaupan ulkopuolella.

Kiersin ja kiersin, ja löysin etiopialaisen kaupan, josta ostin rakastamaani etiopialaista mausteseosta, berbereä ,  Tel Avivissa kun sitä saa vain puolen kilon tai kilon pusseissa, mutta tuolla mausteseosta oli irtopainossa.  Kaupassa oli myös kuvassa näkyvät etiopialaiset injera-leipälätyt. 

Kaupassa oli myös  etiopialaisia kahvikuppeja, joita varmaan ostavat vain etiopialaiset tai Etiopia-fanit.

Tässä kaupassa oli kone, joka tekee riisikakkusia. Tiedättehän, niitä  jotka muistuttavat pahvia...Kaupassa valmistetaan myös tattarista tehtyjä kakkusia, jotka maistuvat paljon paremmalta kuin riisikakut, joten ostin paketillisen.

Juustot ovat maistuneet juustokauppiaalle.

Sieltä ajoimme ylös Öljymäelle.  Heti autosta ulos astuttuamme  näimme kamelin, ja vaikka olen samassa paikassa ollut kamelin kyydissä joskus ikuisuus sitten, kun asuin täällä ensimmäistä kertaa, niin nyt minua säälitti tuo kameli, ja toivoin että omistaja kohtelee sitä hyvin.  Ainakin se näytti suhteellisen hyvinvoivalta.

 Ylhäältä Öljymäellä on mahtavat näkymät alas kaupunkiin, ja suoraan edessä näkyy Jerusalemin vanhaa kaupunkia, josta erottuu kultakupolinen  Kalliomoskeija.

Tämä on näkymä kun katselee sivummalta.

Tässä vasemmassa alakulmassa näkyvät  venäläisortodoksisen Maria Magdalena-kirkon kultaiset kupolit. Kirkko on Getsemanen puutarhan vieressä.  Kirkon kryptaan on haudattu prinssi Philipin, Edinburghin herttuan, äiti,  Battenbergin prinsessa Alice.    Prinsessa Alice kuoli Buckinghamin palatsissa vuonna 1969, mutta hänet haudattiin toivomustensa mukaan kirkon kryptaan  tätinsä , suuriruhtinatar  Elisabeth Fjodorovnan viereen.

Näköalapaikan takana sijaitsee 7 Arches-hotelli.  Hotellin rakennutti aikoinaan Jordanian hallitus, ja se toimi vuosikymmeniä InterContinental-ketjun hotellina, kunnes  InterContinental-ketju ensimmäisen Intifadan aikana  päätti luopua yhteistyöstä hotellin kanssa. Hotellin nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa.  Vanhahtanut hotelli restauroitiin vuonna 2016, ja hotellin kaikki työntekijät ovat itäisen Jerusalemin arabipuolelta. Hotellin paras puoli on näkymä alas Jerusalemin vanhaan kaupunkiin.

Eksän piti mennä vessaan , ja hotelli oli sopivasti ihan vieressä ,  joten sinne.  Hotellin toisen kerroksen aulassa huomasin nämä koristeelliset lamput.

Öljymäeltä ajoimme alas, ja sieltä kohti Scopusvuorta , sillä seuraava kohteemme oli brittiarmeijan sotahautausmaa Scopusvuoren alueella.

Tänne on haudattu ensimmäisen maailmansodan aikana Palestiinassa kaatuneet (taisteluissa ottomaaneja vastaan)  brittiläisen kansanyhteisön  sotilaat ja muu henkilökunta. Hautausmaalla on 2, 515 hautaa , ja englantilaisten lisäksi sinne on haudattu  Australian, Uuden Seelannin, Intian, Egyptin ja brittiläisen Länsi-Intian sotilaita ja henkilökuntaa. Hautojen joukossa on myös  kansainyhteisön juutalaiset sotilaita.   Kansainyhteisön  sotahautausmaita on Israelin alueella 3: Jerusalemissa, Ramlassa sekä BeerShevassa. Ramlan kansainyhteisön sotahautausmaalla lepää ikuista untaan  mm. Harry Potter,  joka kuoli toisen maailmansodan aikaan Hebronissa.

Hautausmaan vieressä kukki mantelipuu.

Sotahautausmaalta ajoimme kohti  Itkumuuria,  sillä eksä oli luvannut parille tutulleen laittaa heidän kirjoittamiaan lappusiaan muurin koloihin.

Tässä vaiheessa  eksällä oli nälkä, joten pysähdyimme erään itä-Jerusalemin leipomon edessä.  Siellä oli laatikollinen jättikokoisia falaffeleita, ehkä 4 kertaa suuremmat kuin normifalafelit. Eksä osti 3 jättifalafelia, ja kun olin puraissut muutaman palasen jättifalafelista, tuntui kuin söisin sementtiä, ja onneksi oli vesipullo mukana.  Eksä söi niitä hieman enemmän, mutta hänelle jäi hieman ihmeellinen olo noista möhkäleistä.

Leipomon jälkeen oli aika ajaa kotiinpäin, ja  pääosin uskovaisten asuttamalla  alueella otin salakuvan auton ikkunan kautta.  Jerusalem on täynnä historiaa, ja tällä matkalla tuli nähtyä siitä osa.

Genetsaretinjärvellä sekä vierailu turkkilaisten lentäjien muistomerkillä

Kun eksäni alkuvuodesta  palasi tänne Israeliin,  lähetti hän Yhdysvalloista tänne rakkaan vesiskootterinsa. Vesi  on aina ollut hänelle hyvin tärkeä elementti,  ja kun asuimme täällä yhdessä hieman yli vuoden , ennen Venezuelaa ja Yhdysvaltoja, oli hänellä Genetsaretinjärvellä iso moottorivene; yhteisomistuksessa ystävän kanssa, Silloin kävimmekin usein ajelemassa sillä järvellä.  R ajaa joka  sunnuntai järvelle ajamaan vesiskootteriaan,  ja on usein pyytänyt mukaan,  mutta eilen sitten lähdin, sillä tuntui että flunssasta oli vain pienet rippeet jäljellä.

Kun lähdimme luotani oli joka paikassa ihan kamalat ruuhkat, ehkä  myös sen vuoksi että yliopistojen ja muiden opistojen lukuvuosi alkoi eilen.  Ruuhkissa kului todella paljon aikaa,  joten R. päätti ajaa Samarian vuoristoalueen kautta Genetsaretin järvelle. Tuo alue on Länsirantaa , ja kuuluu alueelle C.  Autoja yksikaistaisella tiellä tuli vain harvakseen vastaan.  Matkan varrella ohitimme monta beduiinien asuinaluetta.  Tämän lammas&vuohilauman nähdessämme pysähdyimme hetkeksi. Mitäköhän nuo oikein syövät tuolla? Nyt on vielä niin kuivaa koska sateet eivät vielä ole alkaneet. Talvellahan nämä vuoret ovat kauniin vihreitä,  toisin kuin nyt.

Lammaspaimenella oli myös aasi.

Ja tietysti paimenkoiria.  Nuo vuoret ovat näin paljainakin upea näky, etenkin kaukaa katsottuna.

Sitten maisema muuttui vehreämmän  näköiseksi laaksoksi, ja ohitimme  Beit Sheanin kaupungin.  Jossain vaiheessa pysähdyimme ostamaan juotavaa . ja siellä otin tämän kuvan. Vuoret tässä ovat Golanin kukkuloita.

Sitten tulimmekin järvelle; lähelle Ein Gevin kibbutsia, paikkaan jossa R säilöö vesiskootteriaan.  Genetsaretin järven pinta on viimeisten vuosien vähäsateisten talvien vuoksi painunut matalaksi: tässä kuvassa näkyvä kivinen ranta oli ennen järven alla.

Sitten R lähtikin liikkeelle vesiskootterinsa kanssa.  Hieman myöhemmin pääsin mukaan parille kierrokselle , ja olipa jännää.   Vesiskootterin vauhti on aika hurja, mutta välillä pysähdyimme ihailemaan maisemia, ja ajoimme toiselle puolelle katsomaan järveltä  Tiberiaksen kaupunkia.

Välillä R antoi kyydin paikassa työskentelevälle nuorukaiselle, joka oli siitä ihan innoissaan.  Tuolla muuten oli hyvin  lämmintä, ja vesikin oli tosi lämmintä. Minun puolesta olisi saanut olla hieman viileämpää,  mutta tällä alueella ei edes ole mitään kunnon talvea. Välillä oli hieman pitkäveteistä kun R huristeli järvellä,  mutta löysin rannalta monta simpukankuorta,  joita poimin mukaani. Järvellä ei ollut meidän lisäksemme yhtäkään venettä , ja järven pintakin oli täysin tyyni. Miten mukavaa kun tuolla on noin tyhjää, toisin kuin vielä muutama viikko sitten pyhien aikana.

Kun vesiskootteri oli vedetty takaisin varastopaikkaansa,  jäimme juttelemaan skootteria vartioivan Kevinin kanssa , joka on tserkessi.  Kevin asuu rannan tuntumassa 3 koiransa kanssa, ja  eipä ole hullumpi paikka herätä aamuisin järven rannan vierellä. Hänellä oli vieraanaan punatukkainen englantilainen  Josephine, jolla on myös israelilaisia juuria, äitinsä kautta. Josephine kertoi olevansa  näyttelijä,  ja suurin saavutus tähän saakka on ollut pikkuruinen yhden lauseen osa Game of Thrones-sarjassa,  Kun lähdimme tuolta oli Josephine aika lailla humalassa, mikä hieman huolestutti, mutta toivottavasti  hän selvisi siitä Kevinin avulla...

Kotimatkan varrella  pysähdyimme kahden vuonna 1914 täällä koneittensa kanssa pudonneen turkkilaisen lentäjän muistopaikalla.  Muistopaikalla liehuu Turkin lippu, ja toisella puolella, joka ei mahtunut mukaan kuvaan  , Israelin lippu.

Vuonna 1914 Palestiinan alue (nykyinen Israel sekä Länsiranta) oli vielä ottomaanien hallussa.. Sulttaani päätti lähettää mitä kokeneimman turkkilaisen lentäjän (Fethi Bay, jonka mukaan Fethiyen kaupunki on nimetty) sekä perämiehen (Sadik Bey ) lennolle Istanbulista Kairoon ja Alexandriaan : Beirutin , Damaskoksen ja Jerusalemin kautta.  Lennon tarkoitus oli osoittaa  että turkkilaiset lentäjät voivat lentää pitkiäkin lentoja, ja samalla palauttaa kuolemankielissä olevan  ottomaanien imperiumin  kunnia. Samalla lennolla oli tarkoitus myös lähettää ensimmäinen ottomaanien lentoposti.

Istanbulista lähdettiin lentoon helmikuussa 1914  ranskalaisella Bleriot XI yksimoottorisella  lentokoneella. Lentokoneita oli kaksi , mutta koneet menettivät pian yhteyden toisiinsa.    Tuohon aikaan koneet olivat vielä aika heiveröisiä, ja tarvitsivat aina välillä tankkausta. Toinen koneista lähes törmäsi vuoreen  sumuisessa säässä ,  ja toisen koneen piti jäädä Damaskokseen korjausta varten . Fethi Beyn koneen saapumista odotettiin  Jerusalemissa , jonne  kone ei koskaan saapunut .

Fethi Bey ja Sadik Bey eivät olleet tietoisia  Genetsaretinjärven voimakkaista talvituulista , ja kun kone lensi järven itäistä rantaa pitkin,  voimakkaat tuulet heiluttelivat konetta. Tuulet irroittivat koneen siipiä yhdistävät nupit, ja kone iskeytyi maahan alueella , jossa nykyään on entinen Haonin kibutsi. Fethi ja Sadik olivat ottomaanien ilmavoimien ensimmäiset menetykset,  ja heitä juhlittiin  Turkissa sankareina. Lentäjien ruumiit vietiin Damaskokseen,  jossa heidät on haudattu Umaijadi moskeijan  vieressä olevaan mausoleumiin.

Hieman myöhemmin ottomaani-insinöörit pystyttivät lentäjille obeliskimuistomerkin. Ottomaanien valtakunnan kukistuttua muistomerkki unohtui.  Yerach Paran, historioitsija entisessä   Haonin kibutsissa (velkojen vuoksi se ei enään ole kibutsi) , kiinnostui muistopaikan historiasta.  Hän alkoi huolehtia muistopaikasta , istutti puita sen viereen  ja kävi kastelemassa kasveja. Hän myös kirjoitti Turkin Tel Avivin suurlähetystölle, mutta sai odotella vastausta aika pitkään. Vuotta myöhemmin suurlähetystöstä tuli viesti että he haluavat nähdä muistomerkin. Turkin suurlähettilään edustaja liikuttui näkemästään,  ja pyysi Parania piirtämään suunnittelemansa pienen puutarhan kaavan, ja lupasi myös lähettää rahaa sitä varten.   Rahan avulla Paran pystyi rakentamaan korokkeen  obeliskin ympärille . Paran teki kaiken itse: hän istutti lisää puita , sekä ihmeköynnöksiä Turkin lipun väreissä.

Tieto Paranin työstä muistomerkin hyväksi levisi, ja Turkin ilmavoimien päällikkö tuli katsomaan muistomerkkiä. Myöhemmin Turkista tuotiin kaksi kotkapatsasta  jotka nyt seisovat korokkeen molemmilla puolilla.  Muistomerkiltä on upea näkymä Genetsaretin järvelle (ensimmäinen  kuva). Olipa tällä muistomerkillä mielenkiintoinen historia.