torstai 15. tammikuuta 2015

Taloja ja kuulumisia

Tämä talo on vuonna 1925 rakennettu talo,joka edustaa eklektistä arkkitehtuuria.
Tammikuu on tähän asti ollut välillä hyvinkin kylmä,ja sadetta on tullut mukavasti,mikä näkyy luonnossa;kaikkialla on vihreää .Iltaisin ja aamulla aikaisin on ollut hyvinkin kylmää ,ja olenkin lähes joka päivä käyttänyt puolihansikoitani,vaikka joinakin aamuina on tuntunut,että olisi saanut olla lämpimämmätkin hansikkaat mukana.Aurinkoisina päivinä on sitten päiväsaikaan ollut ihan mukavasti lämmintäkin,välillä liikaakin ,mutta illan suussa lämpö on vaihtunut viileydeksi. Luin ,että täällä ei ole 18 vuoteen ollut näin kylmää talvea,ja tänne uudestaan tulemiseni jälkeen onkin tähän asti ollut hyvin leutoja talvia. Mutta muistan kun ensimmäisellä kerralla asuin täällä,ja poikani oli pieni;silloin oli aika kylmää tähän aikaan vuodesta ja pojalla oli paljon lämmintä päällä. Näin täällä minun alueellani;Jerusalemissa ja pohjoisessa on paljon kylmempää.Tätä kirjoittaessa on ulkona 11 astetta ja tulee hieman sadetta(tänään satanut lähes koko päivän). Ja minäpä nautin kun on viileää! Eilen aamulla oli aurinkoista aikaisin aamulla,jolloin kävin ottamassa nämä kuvat.
Talo on aivan rannan lähettyvillä,ja sen restaurointi valmistui viime vuoden loppupuolella.
Jonkinlainen flunssa vaivaa vieläkin,mutta vain yskän ja aivastelun muodossa;en erityisemmin tunne olevani kipeä joten en ole ollut kotona itseäni hoitamassa kuin yhden puolikkaan päivän,
Hieman eteenpäin mennessä näkyy toinenkin,joitakin vuosia sitten restauroitu talo.Nämä talot ovat ns.Valkoisen kaupungin alueella,joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon,Tuohon luetteloon kuuluvat etupäässä kaupungin lukuisat Bauhaus-arkkitehtuuriin kuuluvat rakennukset.
Ja rannalla pari vanhaa herraa olivat syöttämässä puluja. En kauheasti pidä siitä että näitä syötetään ,sillä minulla on näiden lintujen kanssa hieman ongelmallinen suhde(liittyy pyykinkuivaustasanteeseeni),ja tuo syöttäminen lisää näiden muutenkin niin suurta määrää....

Ja Amazing Race-kilpailun täkäläisen version kilpailijat viihtyivät Suomessa monen jakson verran viime vuonna,sillä Suomen-jaksoja on ollut jo 5,kun taas Ruotsin jaksoja oli vain kaksi.Tässä kilpailijat joutuivat pelaamaan käsipalloa mutavellissä......

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kylmä!

Lintu ei liity mitenkään säähän,sillä kuvasin tätä lintua pari viikkoa sitten Yarkon-puistossa,kun oli aika lämmintäkin. Lintu seisoi pitkään sillan reunalla ja piti kovaa meteliä,kunnes kaveri lensi ohitse ja tämä sen perässä.
Viime keskiviikosta kirjoitin että se oli vuoden kylmin päivä,mutta tämä perjantai on ollut vieläkin kylmempi.
Tällaiset olivat asteet iltapäivällä.,Tuo aika digimittarissa ei pidä paikkaansa,mutta asteet kyllä.Sisällä oli 11.5 astetta ja ulkona 4. Istuin olohuoneen sohvalla lukemassa kun yhtäkkiä alkoi tuntua että käsistä palelee...Bambi-ressu ei viime päivinä ole mielellään lähtenyt ulos kun on ollut sadetta ja kylmää,ja tosi lyhyitä ovat ne meidän ulkoilut olleetkin;miten ihmeessä tuo koira pärjäisi Suomen talvessa.....Naapuri soitti myöhemmin ja kertoi että kun hän oli ulkoilemassa koiransa kanssa tuli rakeita ,ja maa oli hetken valkoinen...

Viime keskiviikon myrskysäällä kastuin kahteen otteeseen,ja se kostautui pahalla yskällä ja aivastelulla;niinpä tänään piti mennä apteekkiin ostamaan vähän flunssalääkkeitä.

Mutta ei tämä kylmyys minua häiritse.Vasta tällä viikolla otin lämmittimeni esille ,ja nyt se lämmittää hyvin tätä huonetta,jossa on tietokoneeni. Mieluummin kylmää sisällä kuin helteitä:kylmällä voi aina lisätä vaatekerroksia ja juoda kuumaa,mutta kesän helteissä alastomanakin hikoilee ellei ole ilmastointi päällä....
Ja tämä komea mutta äänekäs lintu on Afrikanhanhi

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Hurja sää

Aamulla klo 7 aikoihin alkoi hurja sade ja tuuli,ja kun menin torille ei siellä näkynyt ihmisiä lainkaan,paitsi torimyyjiä;tosin jotkut heistä pitivät putiikkinsa kiinni sään vuoksi. Oli tarkoitus mennä ostamaan raparperia kun olen luvannut tehdä siitä hilloa eräälle ystävälle,mutta tuo sade ja tuulen voimakkuus kyllä esti torilla liikkumisen.Ehdin kastuakin kunnolla. Tänään oli muutenkin talven kylmin päivä ja päivälämpötila päiväsaikaan 8 astetta,mutta tuulen vuoksi tuntui kylmemmältä.Minäkin,joka en yleensä palele,tunsin miten melkein jähmetyin kylmästä ,kun olin mennyt liian kevyillä vaatteilla liikkeelle. 
Iltakuva suomalaisen kirjaston läheltä muutama päivä sitten
Iltapäivällä menin  toiseen vapaaehtoispaikkaani Tel Avivin eteläiseen osaan auttamaan E.tä kotiläksyjen teossa,ja olimme sopineet että teemme läksyjen jälkeen suklaapalloja.Tulin ainesten kanssa mutta tyttöä ei näkynyt eikä ollut mitään ilmoitusta siitä ,ettei hän ole kerhossa.Kyllä ärsytti,sillä olemme tuosta aiemmin keskustelleet ja uhmasin sadetta ja tuulta ihan turhaan. Kotiin tulin taas läpimärkänä.Mutta ei se mitään;ehkä tämä on ainoa kunnoin talvipäivä,joten siitä pitää nauttia. Täällä kaikki menee vähän sekaisin kun sää on tällainen:;nyt illalla oli sähkökatko,mutta onneksi se kesti vain puolisen tuntia. Jerusalemissa ja pohjoisen korkeilla aluiella on sateen sijaan lunta.Harmi ettei sellaista tule tänne rannikon alueelle;mutta viimeksi sellaista tapahtui vuonna 1952,joten sellaista tuskin tapahtuu. Ja viime vuodesta viisastuneena Jerusalemin kaupunki sulki kaupunkiin johtavat tiet,jotteivät "lumituristit" juuttuisi teiden varrelle...

lauantai 3. tammikuuta 2015

Passionhedelmä

Eilen pyysin naapuritalon tuttua mukaani keräämään syötäviä villikasveja; lähistöllä on alue mistä sellaisia löytää. Keräämisen aikana huomasimme että erään pihan ympärille oli laitettu muuri ja muurin reunoilla kasvoi rehevänä passionhedelmäköynnöksiä.,joka oli täynnä hedelmiä: vihreät ovat vielä raakileita mutta tummaat alkavat kypsyä ja putoavat sitten kypsinä maahan.
Ja niitä oli maahan pudonnut ,joten keräsimme ne pois....
Keskellä malvoja,joita keräsin syötäväksi,oli yksi ainoa valkoinen kukka.,joka tuoksui erittäin miellyttävältä.  
 Ilmat ovat kylmenneet  ja Bambilla on aina nuttu päällä ulos mennessä. Talvinen episodi on tulossa ja pohjoisessa on satanut lunta.Yritän nauttia tästä kylmästä parhaani mukaan sillä ennenkuin lasken kymmeneen on taas lämmintä ja aurinkoista.

torstai 1. tammikuuta 2015

Miljoonajahti Helsingissä

Israelissa on oma versionsa amerikkalaisesta Amazing Race-ohjelmasta;nimeltään Miljoonajahti ,ja parhaillaan televisiossa nähtävässä 4.kauden jaksoissa käytiin myös Suomessa kilpailemassa.Lähes heti Siljan laivalta maihin noustuaan kilpailijat joutuivat Kallion   Arla-saunaan hikoilemaan. Sieltä lähdettiin kohti Kaivopuistoa pelaamaan Angry Birdsejä ihan oikeasti.Kilpailijoiden tehtävät ovat aika hulluja,mutta ohjelmassa näkyi kivasti Helsinkiä,ja ihan senkin vuoksi oli hauska nähdä tämä jakso:) Seuraavassa jaksossa he joutuvat hieman puhumaan suomeakin,mikä voi olla aika vaikeaa;D