Tällä kuvalla ei mitään tekemistä ohjelman kanssa, mutta kaukaa tämän ravintolan ovi näytti romanttiselta |
Korona-rajoitusten ollessa tiukimmillaan yksi lohtu oli televisio, ja sen kautta näkyvät viihdyttävät ohjelmat. Olen täysin koukkuuntunut Israelin versioon "Ensitreffit Alttarilla"-sarjasta, ja en näköjään ole ainoa, sillä ohjelman 3. kaudella täällä katseluprosentit ovat olleet tosi korkeita. Olen katsellut aiemmin myös Suomen ja Ruotsin versioita, ja vaikka formaatti on periaatteessa sama, ovat ohjelmat kuitenkin erilaiset riippuen siitä missä maassa sarjaa on tehty. Minulla ei ole televisiota, mutta katson ohjelmia (myös suomalaisia ohjelmia ) netin kautta. Israelin versiossa tälla kaudella on 6 paria, ja Suomeen verrattuna häät ovat näyttävämmät ja suuremmat, ja parien välillä myös enemmän draamaa kuin vastaavassa suomalaisessa versiossa. Hakuprosessi on todella pitkä , ja siihen kuuluu jopa haistelua, kun potentiaaliset morsiamet haistelevat potentiaalisten sulhasten käyttämiä T-paitoja, sillä myös feromonit ovat osa prosessia.... En tiedä tehdäänkö tuota Suomen valintaprosessin aikana. Täällä myös esitellään pareja enemmän kuin Suomessa. Täkäläiset parit tapaavat myös toisensa kivoissa puitteissa yhden viikonlopun ajan, enkä muista että Suomen versiossa olisi tällaista viikonloppua. On jännää nähdä miten sama formaatti on kuitenkin niin erilainen eri kulttuureissa. Ensitreffit Alttarilla kiinnosti myös Kukkapilli-blogin Satua, joten tämä on sinulle Satu:)
Ohjelman 3.kauden uusi juttu on ollut se että yhden parin osapuolet ovat vanhempia , eronneita ja jo aikuisten lasten vanhempia. Arik ja Dubi lähentelevät 60 . vuotta, ja Arik on menestynyt rakennusurakoitsija ja Dubilla on lastentarha. Häävieraiden joukossa oli myös Arikin ex-vaimo uuden miehensä kanssa, sekä molempien jo aikuiset lapset. Tämä pari on kaikista huonoiten toisilleen sopiva, ja mitäköhän oli ohjelman psykologien mielessä tätä paria yhdistäessä. Ongelmat alkoivat jo häissä, kun Dubi saapui tanssien alttarille , eikä siinä myllerryksessä huomioinut tarpeeksi sulhasta, mikä loukkasi sulhasta ja ärsytti myös sulhasen ystäviä. Tämä pari on ollut vähän kuin kissa ja koira, eikä Arik millään näytä unohtavan hääpäivän fiaskoa, ja välillä tuntuu että tämä vanhin pariskunta on kaikkein lapsellisin. Tämä tarina ei ainakaan heidän kohdallaan jatku, sillä Arik on välillä täysin tollo: hänellä on sijoitusasuntoja Barcelonassa ja kun pari kävi siellä, Arik ärsyyntyi siitä että Dubi laittoi jalat tuolille kahvilassa, ja siitä ettei Dubi kehunut hänen espanjankielen taitoaan....Huomatkaa muuten miten sileä otsa Arikilla on, kiitos botoxin, josta hän kertoi jo esittelyvideossa. Arik toivoi paljon nuorempaa morsianta, mutta saikin samanikäisen morsiamen....
Amir, ja Danit. Amir on tietokonealalla ja Danit on asianajaja. Amirilla on Suomi-yhteys. sillä hän oli jonkun aikaa töissä Suomessa , ja rakastui niin Suomen luontoon että hankki pienen kesämökin Joensuun läheltä. Mökkiä hän on käynyt kunnostamassa aina kun on voinut. Näillä kahdella kemiat näyttivät kohtaavat hyvin heti alussa, ja häämatkallakin oli paljon koskettelua ja Danit näytti selvästi ihastuneen sulhaseensa. Kaikki näytti hyvältä kunnes ohjelmassa esitettiin Amirin monologi, jossa hän kertoo miten ihana Danit on , mutta että hän ei tunne mnkäänlaista intohimoa häntä kohtaan, ja ei voi valehdella enempää... Hmmm...No kun he muuttivat Danitin pikku asunnosta ja yhteisestä sängystä isompaan vuokra-asuntoon, Amir päätti ottaa asian esille , kertomalla että hän haluaa edetä hitaasti , eikä nopeasti kuten siihen asti. Hän myös halusi nukkua eri huoneessa kuin Danit, eikä samassa sängyssä hänen kanssaan. Danit oli jonkun aikaa musertunut, mutta toipui siitä jonkun verran. Välillä tuntui että Amir on ihastunut enemmän Danitin koiraan kuin itse Danitiin. Tästä parista on vaikeaa sanoa mitä seuraa jatkossa, mutta todennäköisesti he eivät jatka yhdessä.
Roni ja Noam. Kummatkin ovat asuneet vuosia ulkomailla, Roni Miamissa jossa hänellä edelleenkin joku lastenvaateyritys, ja Noam Australiassa, missä hänellä oli erilaisia yrityksiä. Roni tuli tänne Israeliin pienenä tyttönä, pakolaisena Sarajevosta Balkanin sodan aikana, ja hänellä on tuon kokemuksen vuoksi joitakin patoutumia. Roni myös korosti että hän haluaa pitkän miehen, ja alussa häntä ärsytti se että oli saanut jotain aivan muuta, eli samanpituisen sulhasen, mutta aika nopeasti Roni huomasi miten ihana Noam on , ja miten vähäpätöinen seikka se pituustoive on kun kaikki muu stemmaa. Tämä pari vaikuttaa siltä kuin tarina jatkuisi onnellisesti mutta sitä ei koskaan tiedä. Viime vuonna oli pari jotka olivat myös niin kyyhkyläisiä , mutta ohjelman loputtua suhde kesti vain muutaman kuukauden.
Denis ja Hadar. Denis on menestynyt tietokonealalla, ja Hadar on entinen ballerina, nykyinen biologi sekä balettiopettaja . Denis on oikea gentleman, ja alussa Hadaria hieman häiritsi liiallinen gentlemannisyys, sekä se että Denis on alunperin kotoisin Venäjältä. Hadarin isä oli venäläinen, ja siitä syystä hän ei halunnut venäläistä miestä, mutta saikin sellaisen. Hadar oli alussa aika kylmäkiskoinen Deniksen suhteen, mutta vähitellen hän huomasi Deniksen hyvät puolet, ja pari onkin tässä vaiheessa oikea kyyhkyläispari. Tällä parilla onkin hyvät mahdollisuudet jatkoon. Hadar on jopa ihastunut Deniksen kissaan, josta ei alussa niin välittänyt,
Nir ja Hagar. Tässä on pari jolla yhteensä liuta tutkintoja: Nirillä ainakin 4 loppututkintoa, ja hän asui monta vuotta USAssa, tehden tutkimustyötä huippuyliopistossa. , Hagarillakin erilaisia tutkintoja, mutta päätti lopulta opiskella lääkäriksi. Niristä paljastui superromanttinen mies: aamuisin Hadar löysi kukkia, tai leivoksia tai voileipiä tai muuta kivaa töihin lähtiessään mutta hänen oli niin vaikeaa vastaanottaa näitä romanttisia eleitä että hän soitti Nirille ja pyysi ettei tämä enään toisi hänelle mitään. What? Miten sellaisesta voi kieltäytyä...Ja kun Hadar vielä toisti samaa autossa, säälin Niriä, joka oli näköjään jo häissä päättänyt että tämä on todellakin se hänen valittunsa. Hadar on ollut niin kylmäkiskoinen että on ihan hirvittänyt , etenkin kun Nir on niin yrittänyt huomioida , mutta pientä lämpiämistä on ilmassa; etenkin sen jälkeen kun Hagar kertoi Nirille suuresta traumastaan. Ehkä tämä pari vielä yllättää...
Maor ja Mor, viimeinen pari. Maor, sulhanen, on ravintola-alalla ja Mor on asianajaja, Jo häämatkalla selvisi ettei Mor saanut sitä mitä oli toivonut, ja toistaiseksi ei tämän parin suhteen näy olevan erityisen paljon toivoa, mutta saa nähdä mitä jatkossa tapahtuu. Maorilla ei ole kärsivällisyyttä odottaa, vaan haluaisi edetä nopeasti. Viimeinen täällä esitetty jakso oli parien yhteistapaamisesta, ja ainakin siellä pari näytti sietävän toisiaan paremmin kuin aikaisemmin.
Tässä kaikki parit ovat saapuneet hotelliin, jossa parien yhteinen viikonloppu. Joka kaudella viikonloppupaikka on ollut eri paikassa, ja tämä Safedin kaupungissa oleva hotelli näyttää ruudun takaa aah niin ihanalta. Yhteisen viikonlopun aikana parit tietenkin vertaavat toisiaan, ja koska heitä yhdistävät nyt samat asiat, toisia voi auttaa se miten joku muu pari on kokenut prosessin.
Ohjelman ihanan sympaattiset ja viisaat psykologit:)