sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulukrääsää bussiasemalla ja inspiroiva puhuja

Viimeisen 6 viikon aikana olen sunnuntai-iltaisin ollut vapaaehtoistyöhöni liittyvällä,tosi mielenkiintoisella,kurssilla,ja tänään oli kurssin viimeinen jakso. Koska tulin paikalle aivan liian aikaisin ,menin hieman kiertelemään viereiseen Tel Avivin keskusbussiasemalle. Sokkelomainen bussiasema on maailman toiseksi suurin (vaikka jossain mainitaan,että se olisi kaikkein suurin) bussiasema,mutta se on niin sokkelomainen ja sekava,että siellä helposti eksyy. 7 kerroksesta vain 3 toimiin bussiasemana,muissa kerroksissa on kauppoja,toimistoja,lastentarha,teatteri jne.Siellä sun täällä oli pöytiä täynnä mitä kamalinta joulukrääsää,sellaista todella kimaltelevaa. Sunnuntaisin paikka on muutenkin tupaten täynnä,sillä silloin on vierastyöläisten vapaapäivä,ja osa asemaa on kuin pikku-Manilla.
Kaiteelta kuvattu joulukrääsäpöytiä
Kun asuin pohjoisessa,tuli useinkin käytyä tämän bussiaseman kautta,mutta nykyään vain todella harvoin. 
Viimeinen kurssi-ilta oli tosi mielenkiintoinen,sillä meille tuli puhumaan kuvassa näkyvä William.Kuvasta tuli hieman huono,sillä William on niin tumma,että ellen olisi vaalentanut kuvaa,häntä ei olisi tuosta erottanut.Mutta Williamin kaunis hymy olisi varmaankin muutenkin näkynyt. William on eteläisestä Sudanista kotoisin oleva pakolainen,joka on ollut täällä 3 vuotta,ja toimii tulkkina pakolaisten ja vierastyöläisten keskuksessa,jossa kurssinikin oli. William kuuluu dinka-kansaan,ja dinkat ovat kuuluisia pituudestaan,mikä näkyi hyvin myös Williamissa. Hän kertoi meille eteläisen Sudanin historiaa,ja siitä,miten päätyi pakolaiseksi.William kaapattiin perheeltään 9-10 vuotiaana(hän ei osaa sanoa tarkkaa ikäänsä,sillä dinkat laskevat iän eri tavalla)  ja pääsi kaappaajiltaan pakoon 3 vuoden jälkeen,jonka jälkeen hän pääsi kirkon ylläpitämään kouluun,jossa oppi puhumaan hyvää englantia. Kun kuulee Williamin tarinan,tuntuvat omat ongelmat kovin pieniltä. Aurinkoisesti hymyilevä William haluaisi opiskella ja että hänen kotimaansa,eteläinen Sudan,saavuttaisi itsenäisyyden. Nykyisin Etelä-Sudan on autonominen osa Sudania ja siellä on tarkoitus järjestää kansanäänestys itsenäisyydesta ensi tammikuussa.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Kissojen herkkuhetki

Tullessani eilen illalla kotiin näin lähellä kotitaloa olevalla pikku aukiolla seuraavan näyn: kissojen ilta-ateria.Nämä kissat elävät kaikki ulkona mutta joka ilta samaan aikaan eräs ystävällinen sielu laittaa jokaiselle erikseen oman kasan ruokaa. Kuva on aika huono,mutta laskin tuossa olevan 10 kissaa syvästi keskittyneinä ateriaansa. Jotenkuten hellyttävä näky.
Hyvin syötetyn näköisiä ovat kaikki.Oliskohan tuossa Friskies-kuivaruokaa,sitä meidän Ottokin Suomessa söi.
Eräässä toisessa paikassa nainen syötti kissoja.
Tämä on meidän talon Pekka (minun antama nimi),jonka reviiri on tässä kotitaloni ympärillä,ja hieman viereisessä puistossakin.Se ei kuitenkaan ollut tuolla aterioimassa,sillä Pekalla ja parilla muulla kissalla on oma ruokapaikka talon vieressä. Olen kuvannut tätä kissaa aiemminkin,ja ihan pentunakin;komea kissa. Yhteen aikaan mietin jos ottaisin tämän kesyhkön kissan kotiini,mutta kyllä se on niin ulkokissa,ja sellaiseen elämään tottunut,ja viimeisen kissavierailun jälkeen ei kyllä Bambikaan siihen suostuisi;D

torstai 16. joulukuuta 2010

Naiivin ihanaa taidetta-osa 2

Pari päivää sitten kävin taas ihanassa naiiviin taiteeseen keskittyneessä Gina-galleriassa,josta kirjoitin muutama kuukausi sitten. Tällä kertaa näytteillä oli enimmäkseen keski-ja etelä-amerikkalaisia töitä. Etelä-amerikkalaiset ovat mestareita näissä naivistisissa töissä ,ja heidän maailmansa on hyvin värikäs.Tässä ensimmäisessä kuvassa Angelina Quick Ixtamerin työ Honduraksesta,joka viehätti erityisesti.Miten monta yksityiskohtaa tässä maalauksessa onkaan.
Tämä on saman tyylinen,mutta eri taiteilijan.
Klikkaa kuvaa,niin se näkyy paljon suurempana

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Lunta pohjoisessa

Viikonlopun myrskyn  jälkeen pohjoiseen tuli kunnolla lunta,ja Hermonin laskettelukeskukseen tuli yli metri lunta.Tänään keskus avattiin,ja jonot sinne olivat pitkät.  Ylläoleva kuva on uuden vuoden aatolta vuonna 2003,jolloin kävimme eksän kanssa siellä laskettelemassa.Tai eksä lasketteli,minä vaan palella hytisin odotellessani,,,Olin edellisestä kerrasta Suomessa lasketellessa saanut pienen trauman,sillä kuvittelin osaavani lasketella(en osaa..)ja törmäsin rinteessä oleviin esteihin vauhdilla,satuttaen itseni aika pahasti.Joten tuolla Hermonilla pysyttelin visusti kahvilan alueella.
4 viime vuoden aikana lumi on tullut vasta tammikuussa,mutta vuonna 2003 siellä käydessäni lumi oli tullut jo joulukuussa,kuten nyt.Tuossa keskuksen linkin takaa olevassa webbikamerassa voi nähdä,miten paljon lunta siellä nyt on;enemmän kuin noissa kuvissani.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Myrskyn tuhoja Tel Avivin rantaviivalla

Myrsky ja sateet olivat tänään sitten ohi,ja taivas taas kauniin sininen.Menin Tel Avivin rantakadulle katsomaan vahinkoja,joita oltiin parhaillaan korjaamassa.Kauheasti roskia hiekan joukossa. Lasten rikkinäinen leikkiteline....rikkinäisiä tuoleja...
Aallot olivat olleet niin voimakkaita,että olivat tuoneet hiekkaa kadulle saakka.Kaikki oli  hiekan peitossa.
Vanha nainen syötti puluja......
Tässä oli vielä ennen myrskyä kahvila.Aallot rikkoivat ikkunat ja tunkeutuivat sisälle,jossa kaikki tuhoutui. Ulos oli katettu pöytä samppanjapulloineen,jossa luki "varattu" .Näytti aika erikoiselta tuolla.
Viereinenkin kahvila oli kuin tuhon jäljiltä...Molemmissa kahviloissa korjattiin vahinkoja täyttä päätä,sillä jokainen suljettu päivä tekee hallaa bisnekselle.
Vaikka myrsky oli ohi ja taivas kirkas,olivat aallot vielä aika korkeat. Lainelautailijoiden ihannetilanne! Jos kuvaa katsoo tarkasti ,näkee lainelautailijoita pieninä mustina pilkkuina tuolla.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Muumeista uusi käännös hepreaksi

Luin eilisen lehdestä,että Tove Janssonin Taikurin Hatusta on juuri ilmestynyt uusi hepreankielinen käännös.Tänään menin kirjakaupan ohitse,mutta peräännyin,ja menin sisälle.Yhdellä myyntipöydällä oli iso pino juuri ilmestynyttä uutta käännöstä tästä ihanasta kirjasta. 
Edellinen käännös ilmestyi hepreaksi vuonna 1971,ja sai käännöksessä niinkin kummallisen nimen kuin "Hassujen eläinten perhe.
Edellinen käännös oli käännetty englannista,eikä ehkä yhtä hyvä käännös kuin alkuperäiskielestä käännetty. Olikin korkea aika kääntää se suoraan alkuperäiskielestä,ruotsista,ja tämä onkin nyt paljon parempi kuin edellinen käännös.
Ostin kirjan,ja aion lukea sitä jaksoissa vierastyöläisten lapsille,keskiviikkoisin. Ihan mieltä kutkuttaa,että voin lukea heille tärkeää lapsuuteni kirjaa.Tulenkin varmaan itsekin nauttimaan lukuhetkistä,sillä Jansson ei kirjoittanut tätä kirjaa ainoastaan lapsille,vaan myös aikuisille.Muutama viikko sitten,kun vein lapsille muumimuoteilla tehtyjä pipareita,huomasin,että joillekin lapsille Muumit olivat tuttuja,TV-sarjan kautta.
Kirjakauppaketjussa oli houkutteleva tarjous:jos osti yhden kirjan,sai 2 kaupanpäälle. Kerroin myyjäpojalle olevani Suomesta,ja hän alkoi kertoa,miten oli kesällä nauttinut Helsingissä olosta.Oli käynyt Tuska-festareilla...Tarjouksessa oli mukana myös Peppi Pitkätossu,joten ostin senkin,samaan hintaan,ja vielä yhden lasten kirjan. Tämä käännös on ilmestynyt viime vuonna,ja aion lukea tämän lapsille Muumien jälkeen.
Peppi on hepreaksi nimeltään Bilbi. Katsoin kirjaa,ja jäin kaipaamaan hieman lapsuuteni Peppiä,
joka näytti enemmän tuolla vasemmalla puolella näkyvältä hahmolta.
Googlatessa huomasin,että tämä hepreankielinen versio on sama kuin WSOY:n uusi suomennos uusine kuvituksineen.
Kirjan,siis sekä suomalaisen että hepreankielisen version,on kuvittanut englantilainen Lauren Child.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Brrr,talvi....

Kuva netistä, pohjoisesta Israelista,jossa satoi lunta
No niin,nyt tuli sitten talvi kunnolla.Kauheasti myöhässä,mutta tulikin sitten voimalla. Viikonloppuna oli tuuli kovasti ja tänään on pohjoisessa satanut luntakin,ja lapset lähetetty koulusta kotiin.
Aamulla Bambia ulkoiluttaessa näin talon edessä olevalla viheralueella paljon puista katkenneita oksia..... On tuullut todella kovaa,mutta huomenna pitäisi jo tuulenkin rauhoittua.
Otin bussin ikkunasta kuvan kotikaupunkini keskustan alueelta ,jossa näytti tosi talviselta,ja ihmiset sen mukaan pukeutuneita (kaikki on suhteellista;D).Itsekin otin tänään takin esille,ensimmäistä kertaa tänä talvena. Sateita tuli viikonlopun ajan harmillisen vähän,mutta tänään on sitten satanut ehkä hieman enemmän.
Katsoin juuri digilämpömittariani:ulkona +13 astetta (mutta kovan tuulen vuoksi tuntuu hieman kylmemmältä) ja sisällä +16.Ei vielä niin kylmää,että ottaisin lämmittimen esille,mutta Bambi kaivautui syvälle peittonsa alle korissaan.....Minä sen sijaan tykkään tästä ilmasta,ja etenkin,kun tiedän,että tämä taitaa olla ohi jo huomenna...