lauantai 29. syyskuuta 2012

Pyhien välissä

Kotitalon vieressä olevia erivärisiä kiinanruusuja.Tosin tuo sininen taitaa ehkä olla jotain muuta,vaikka aika samanlaiselta näyttääkin
Eilen alkoi taas syksyinen ja keväinen sääilmiö eli kuumat aavikkotuulet.Tosin eilen oli mielestäni epämukavan kosteaa,ja tänä aamulla inhoittavan nihkeää,mutta nyt iltapäivällä oli pilvistä ja välillä tuntui miellyttävä tuulenhenkäys.Koska melkein koko syyskuu on ollut aika miellyttävä,vaikkakin lämmin,tuntui tämä nihkeä sää ihan kamalalta! Mutta onneksi tätä ei montaa päivää kestä.
Puiston eräässä puussa oleva kissa katseli Bambia ja minua uteliaana.
Puiston taatelipuitten hedelmissä on eri värisävyjä.Taatelipalmut voivat olla joko mies-tai naispuolisia,mutta vain naispuoliset taatelipalmut tuottavat hedelmää ja hedelmöittämiseen tarvitaan miespuolisen taatelipalmun siitepölyä. Joskus aikoinaan ihmettelin,miksi katujen varsilla ja puistossa olevien taatelipuitten hedelmiä ei kerätä.Sitten kokeilin,ja totesin,etteivät nämä taatelit mitään herkkua ole.

Huomenna sunnuntaina täällä alkaa sitten seuraava juhla,eli viikon kestävä lehtimajajuhla,ja sunnuntai on taas puolikas päivä,ja maanantai pyhäpäivä.

P.S. tänään kuulemma satoikin.Tosin ei minun nurkillani...

tiistai 25. syyskuuta 2012

Sovintopäivä

Aamulla ostin kukkakimpun
Nyt illalla alkoi täällä taas vuoden pyhin päivä,eli Yom Kipur,sovintopäivä.Yom Kipur (huomenna ,tänään aatto) on se päivä,jolloin ei ole liikennettä,televisiolähetyksiä(paitsi kaapeliverkossa) radiota ym.Linkin takana on enemmän tietoa ,joten en sitä tähän laita.
Aamulla aikaisin kävin juomassa kahvit lempikahvilassani.Viereisessä liiketilassa on kukkakauppa,ja kukkakaupan omistaja Billie tuossa on vähän epäselvänä.Billie on erittäin persoonallinen kukkakauppias ,ja hän tulee hyvin musikaalisesta perheestä:hänen isänsä Nachum Heiman on säveltänyt musiikin useaan hepreankieliseen klassikkolauluun ja hänen siskonsa Si on täällä hyvin tunnettu rokkari.
Nyt illalla menin Bambin kanssa ulos ja taas totesin miten ihanaa on kun yhden päivän ajan ei ole lainkaan liikennettä!(paitsi että näin yhden ambulanssin menevän ohi).Autojen sijaan kaduilla oli kymmenittäin polkupyöräileviä lapsia. Monet pienet lapset saavatkin tänä pyhänä ensi tuntuman polkupyörään ja lastenpyörien kauppa onkin käynyt kuumana viimeiset päivät.
Sama katu toiselta puolelta katsottuna.En oikein osaa ottaa kuvia pimeässä pikkukamerallani joten värit kuvissa ovat vähän kummalliset.Tuolla monikaistaisen tien (johtaa kaupungin teollisuusalueelle)toisella puolella olevat eukalyptuspuut valaistaan iltaisin.
 Eukalyptuspuiden alle on laitettu piknikpöydät;en tosin tajua miksi,sillä kuka nyt haluaa mennä piknikille vilkkaan tien viereen...

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Päivän hyvä teko-kyyhkysen pelastus

Tullessani iltapäivällä kotiin vein heti Bambin ulos kodin viereiseen puistoon ,jossa  huomasin tämän linnun.
Kaunis kyyhkynen siellä tepasteli hieman eksyneen näköisenä. Huomasin että Kartush,tuttu kesy kissa,vaani sitä jonkun matkan päästä ja se yrittikin parisen kertaa hyökätä kyyhkysen päälle jolloin huomasin,ettei se osannut lentää. Nopeasti nappasin kyyhkysen syliini ja palasimme Bambin kanssa kotiin. Kyyhkysen laitoin kylpyammeeseen sillä välin kun vein Bambin uudestaan ulos ja mietin,mitä tehdä sen kanssa.Kotiin tullessa soitin eläinsuojeluyhdistykselle,jossa sanottiiin että voin tuoda kyyhkysen sinne.
Olen niin nätti mutten osaa lentää!
Kyyhkysen laitoin Bambin matkakassiin ja otin bussin Tel Aviviin,kohti eläinsuojeluyhdistystä. Kuvassa kyyhkynen on juuri siirtynyt erään eläinsuojelyhdistyksen vapaaehtoisen hoiviin. Kyyhkysen terveystila tarkistetaan jonka jälkeen se pääsi eläinsuojeluyhdistyksen lintutarhaan.Se oli todella kaunis,iso kyyhkynen ja niin selvästi tottunut ihmisiin.Mistäköhän se oli puistoon joutunut....Ja onneksi tulin paikalle juuri oikeaan aikaan,sillä muutama minuutti myöhemmin tuo olisi joutunut kissan kynsiin.
Kaunis venäläinen kirkko on ihan eläinsuojeluyhdistyksen lähellä.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Tyhmä ajanmuutos ja ihanaa musiikkia

Meilläpäin siirrytään nyt ensi  yön aikana talviaikaan,vaikka kesähän täällä vielä on. Normaalisti täällä on sama aika kuin Suomessa,mutta sisäministerin päätös taas kerran aloittaa talviaika näin aikaisin (uskovaisten vuoksi)on todella ärsyttävä ja juuri nytkin on Tel Avivissa mielenosoitus sitä vastaan,mutta tuskinpa siitä nyt mitään hyötyä on. On aivan iditoottimaista vaihtaa talviaikaan jo nyt ja siitä koituu paljon  taloudellista menetystä,sillä jos kesäaika olisi vaihtunut samoin kuin muualla eli lokakuun lopussa,olisi energiaa säästynyt. 

Muuten iltaisin on jo hieman miellyttävämpää ,mutta päivisin on edelleenkin kovin lämmintä,tosin ei yhtä kostean kuumaa kuin elokuussa.


Mutta jotta tuo typerä ajanmuutos ei pilaisi iltaani liikaa,niin onneksi on ihanaa musiikkia mitä kuunnella.Kuten tätä iki-ihanaa Regina Spectorin versiota laulusta "My Man" Boardwalk Empire-sarjan ääniraidalta.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vesikukkia

En ole viimeisen viikon aikana päässyt kauheasti liikkumaan,sillä viime torstaina kaaduin jalkakäytävältä kadulle ja loukkasin nilkkani. Onneksi en pahemmin ,sillä parin päivän kovan kivun jälkeen kivut hellittivät ja nilkkatuki auttoi myös. Olinpa kömpelö!
Tänään kuitenkin nilkka tuntuu jo paljon paremmalta ja olin lähellä Tel Avivin kaupungintalon aukion nurkassa olevaa ekologista lampea.Siellä olevat vesikukat ovat upeita ja hienoja kuvauskohteita:)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Uusi vuosi ja ympäristöhavaintoja

Kotini viereiselle bussipysäkille,jota käytän paljonkin,ilmestyi tällä viikolla tämä laite joka ilmoittaa,milloin seuraava bussi on tulossa.Kiva,sillä bussi on aina välillä myöhässä...Vielä tuo ei toimi,mutta varmaankin pian.
Kun bussipysäkistä kävelee hieman eteenpäin,vastaan tulee jo puiston aluetta ja sen kaksi oliivipuuta.Oliivit ovat ihan kohta kypsiä mutta näiden puitten oliivit ovat tänä vuonna isoja mutta muhkuraisia ja reikäisiä.
Puiston taatelipuut ovat myös täynnä hedelmiä
Harmi vaan etteivät nämä taatelit kelpaa syötäväksi
Ja nyt illalla alkaa Rosh Hashana eli juutalainen uusi vuosi.Tästä illasta tiistai-iltaan saakka ei ole julkista liikennettä ja pyhää siis 2 päivää.
Uutena vuotena kuuluu syödä makeaa jotta vuodestakin tulisi makea,ja  uuden vuoden pöytään kuuluvat granaattiomenat,hunaja ja omenat.

Sunnuntaiklassikko 16.9


Kauniin "Come Saturday Morning" kappaleen sävelsi Fred Karlin ja sanoitti Dory Previn vuonna 1970.Ensimmäiseksi sen levyttivät The Sandpipers ja se oli Liza Minellin tähdittämässä "The Sterile Cuckoo" elokuvan ääniraidalla. Laulu oli myös Oscar-ehdokkaana.

Laitan tänne Rumerin version laulusta.Rumerin ääntä on verrattu Karen Carpenterin ääneen ja vaikka tämä versio onkin hidas,on se mielestäni ihana! The Sandpipersien version voi kuulla täällä.

Muut klassikot löytyvät sitten täältä.