sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Päivän hyvä teko-kyyhkysen pelastus

Tullessani iltapäivällä kotiin vein heti Bambin ulos kodin viereiseen puistoon ,jossa  huomasin tämän linnun.
Kaunis kyyhkynen siellä tepasteli hieman eksyneen näköisenä. Huomasin että Kartush,tuttu kesy kissa,vaani sitä jonkun matkan päästä ja se yrittikin parisen kertaa hyökätä kyyhkysen päälle jolloin huomasin,ettei se osannut lentää. Nopeasti nappasin kyyhkysen syliini ja palasimme Bambin kanssa kotiin. Kyyhkysen laitoin kylpyammeeseen sillä välin kun vein Bambin uudestaan ulos ja mietin,mitä tehdä sen kanssa.Kotiin tullessa soitin eläinsuojeluyhdistykselle,jossa sanottiiin että voin tuoda kyyhkysen sinne.
Olen niin nätti mutten osaa lentää!
Kyyhkysen laitoin Bambin matkakassiin ja otin bussin Tel Aviviin,kohti eläinsuojeluyhdistystä. Kuvassa kyyhkynen on juuri siirtynyt erään eläinsuojelyhdistyksen vapaaehtoisen hoiviin. Kyyhkysen terveystila tarkistetaan jonka jälkeen se pääsi eläinsuojeluyhdistyksen lintutarhaan.Se oli todella kaunis,iso kyyhkynen ja niin selvästi tottunut ihmisiin.Mistäköhän se oli puistoon joutunut....Ja onneksi tulin paikalle juuri oikeaan aikaan,sillä muutama minuutti myöhemmin tuo olisi joutunut kissan kynsiin.
Kaunis venäläinen kirkko on ihan eläinsuojeluyhdistyksen lähellä.

25 kommenttia:

  1. Hyvä Jael! Onkohan jotain minun rakkaudestani lintuihin virrannut sinuun.

    VastaaPoista
  2. Leena;olen aina tykännyt linnuista;pulut ovat poikkeuksena.Mutta tuo oli kyyhkynen,ei pulu...

    VastaaPoista
  3. Kaunis kyyhkynen. Onneksi osuit oikeaan aikaan paikalle! :-)

    VastaaPoista
  4. Kaunis erikoinen väri kyyhkyllä.
    Kyyhkyn onni, että osuit paikalle ajoissa.

    VastaaPoista
  5. Onpas erikoisen värinen. Olen tottunut niin niihin musta-harmaa väritteisiin.

    On muuten valtavan hankala päättää, milloin ihmisen pitää puuttua luonnon kiertokulkuun. Näyttää ja tuntuu niin julmalta, mutta on niin luonnonmukaista. Kyyhkyn puolesta huokaisen helpotuksesta :)

    VastaaPoista
  6. Sinahan olet kunnon partiolainen!
    Mistahan tuo kyyhky oli sinne tullut jos ei kerran osannut lentaa? Vai olisiko jotenkin loukkaantuntut, ei kai kylla silta nayttanyt. Jotkut ihmisethan kasvattavat erikoisia kyyhkyrotuja, tuokin nayttaa vahan sellaiselta niskatoyhtoineen. Niille on kai ihan kauneuskilpailujakin.

    VastaaPoista
  7. Jenni:tuo oli todellakin kaunis.Ja kyse oli ihan hetkistä,sain hätiskellä kissaa pois.

    Arleena:Tuo oli vielä kauniimpi luonnossa kuin kuvissa. Ja en voinut jättää sitä sinne,sillä se olisi ollut sen loppu.

    Johanna:tuo ei olekaan tavallinen pulu,vaan ihan erikoinen kyyhky,jota joku on pitänyt,enkä tiedä miten se oli tuonne puistoon tullut.Ei siis ole luonnossa elävä kyyhky.Sen vuoksi se olikin niin sekaisin tuolla puistossa.Ja parka ei edes osannut lentää.Minulle sanottiin eläinsuojeluyhdistyksessä että se on sellainen lajike,joka ei osaakaan lentää ja löysin myöhemmin lisää tietoa siitä,eli tuo on todennäköisesti ihmisten kehittämä kyyhkylajike nimeltä "parlor roller" Onneksi se nyt on turvassa:)

    Anu:Sitä minäkin ihmettelen että miten se tuonne oli joutunut.Se on todennäköisesti parlor roller-kyyhky,eli ihmisten kehittämä kyyhkylajike,ja ne eivät tosiaankaan osaa lentää.Ehkä se oli karannut jostain.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kun osuit sopivasti paikalle ja pelastit tuon kauniin linnun! Niin moni olisi vain mennyt ja jättänyt linnun kissan armoille. olet ihana!

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana teko. <3 Ja niin kaunis lintu.

    VastaaPoista
  10. Sultahan löytyi joskus sydäntä myös puluille. Mä taas hätyyttelen niitä pois, kun inhoan sitä niiden kurnutusta aamulla.

    VastaaPoista
  11. Hui, minä en uskaltaisi ottaa lintua käsiini. Olin liian pieni, kun katsoin Hitchcockin Linnut, siitä se varmaan johtuu.

    Olet rohkea ja hyvä!

    VastaaPoista
  12. Hieno teko, Yaelian: kiitos sinulle!<3333

    VastaaPoista
  13. Mummeli:pakkohan se oli tuolta pois hakea ja viedä turvaan;kyseessä oli erikoinen lintu.Kissat ovat kyllä aika petoja kun linnut ovat kyseessä;D

    Hippu:) Lintu oli todellakin kaunis:)

    Allu;tuo ei ole pulu....puluja inhoan edelleenkin,etenkin kun ovat vallanneet pyykinkuivaustasanteeni,jota en sen vuoksi enään käytä.Tuo on pulujen kaukainen kuninkaallinen sukulainen;D

    Helmi-Maaria;olin kyllä iloinen että sain tuon kyyhkyn pelastettua.,JOs se olisi ollut vain tavalllinen pulu,niin en olisi välittänyt,,,

    SusuPetal:Se Hitcockin linnut on kyllä aika pelottava leffa! Mutta tykkään linnuista;paitsi puluista...

    Aili:)Ihmettelen miten se tuonne oli tullut,koska se on sellainen kyyhky,jota käytetään näyttelyissäkin.Mutta onneksi se pääsi turvaan:)

    VastaaPoista
  14. Hyvä Sinä! Kyyhkynen on erikoisen näköinen, söpö.
    Nyt se on sinun ansiostasi turvassa.

    VastaaPoista
  15. Minä en uskaltaisi koskea lintuun, onneksi sinä uskalsit:). Saan vilunväreitä jo undulaateista yms. Joku lintufobia kai?

    VastaaPoista
  16. Kiiris:)Tuo onkin erityisen jalostettu kyyhkyslajike,ja tuon lajikkeen linnut eivät osaa lainkaan lentää. Onneksi tulin ajoissa!

    Mine:pidän linnuista (paitsi puluista)sitäpaitsi se oli ihan paniikissa sen kissan vuoksi eikä uskaltanut liikkua,joten sen sai helposti otettua. Sulla taitaa kyllä olla vähän lintufobiaa....

    VastaaPoista
  17. Paljon puhutaan nykyihmisen välinpitämättömyydestä, mutta ei se ainakaan sinuun ole tarttunut, linnulla oli onnea osua tiellesi. Oudon näköinen kyyhky olikin, kaikkea ne ihmiset jalostaakin, lentokyvyttömän kyyhkyn..

    VastaaPoista
  18. Ninoh:kun se lintu oli niin liikuttavan puolustuskyvytön....

    Sirokko:Pitäähän sitä osata välittää,ainakin välillä...
    Tuo on kyllä todella jalostettu kyyhky ja todellakin kummastuttaa,että se siltä on jalostettu lentokyky pois....

    VastaaPoista
  19. Hienoa, että ehdit pelastaa tuon linnun joutumasta kissan kynsiin.

    VastaaPoista
  20. Onkohan se jonkun lemmikki, jos kerran on sellaiseksi jalostettu ettei se osaa lentää? Outoa, että kyyhky olisi itsekseen tiensä puistoon löytänyt. Ihanaa, että pelastit!

    VastaaPoista
  21. Se on ihana tunne, kun tietää että on tehnyt jotain hyvää - vaikka se olisi vain kyyhkysen pelastaminen. Olen joskus miettinyt, BTW, miksi missään ei ikinä näe kuolleita puluja... täytyyhän niidenkin joskus heittää veivinsä, varsinin kun usein näkee ihan tosi sairaan näköisiä yksilöitä kököttämässä höyhenet sekaisin...

    VastaaPoista
  22. Marja-Leenaonneksi osuin paikalle viime hetkellä!

    Minna M:todennäköisesti joltain,joka on kyyhkysiä kasvattanut;joillekin sellainen on harrastuskin.Mutta miten se päätyi puistoon,on ihan mysteeri.

    MaaMaa:jos tuo olisi ollut tavallinen pulu,tuskin olisin noin ritarillinen ollut.Inhoan nimittäin puluja,koska ne ovat täysin vallanneet pyykinkuivaustelineeni eikä mikään keino ole auttanut.Mutta tuo oli kaunis erikoinen ja täysin puolustuskyvytön lintu ja teki kyllä hyvää se tunne,että onnistuin sen pelastamaan:) Niin minneköhän ne kaikki pulut menevät kuolemaan...olen kyllä muutaman kerran nähnyt kuolleen pulun.

    VastaaPoista
  23. Kyllàpàs mulla onkin jàànyt monta postausta jostain syystà nyt nàkemàttà....bloggerissa ilmeisesti jotain hàikkàà, kun ei ole nàyttànyt pàivityksià...ihmettelin vain, ettà mistàs sun hiljaiselo johtui, mutta eihàn tààlà mitààn hiljaista olekaan ollut. Aivan ihania postauksia taas kerran ja hienoa ettà ehdit tuon kaunokaisen pelastamaan pahan kissan kynsistà :D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...