keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Euroviisuhuumaa ja beachiä

Sunnuntaina, päivä ennen Euroviisujen avajaisia,  keskustan vanhassa  kauppakeskuksessa,  josta niin tykkään,  jaettiin euroviisumaitten lippuja.  Tietysti pyysin  Suomen lippua,  ja sainkin sellaisen:)  En ole mikään euroviisufani,  ja parina viime vuotena en ole jaksanut katsoa kisoja kuin hetken, mutta nyt kun kisat ovat täällä niin aihe hieman kiinnostaa.  Tel Aviv on panostanut paljon  turisteihin:  on painettu kirjasia,   esitteitä ja uusia karttoja  turisteja varten.   Euroviisuturisteille on myös varattu  valmiiksi ladattuja bussikortteja;  minullekin  meinattiin antaa sellainen ennenkuin infopisteessä tajuttiin etten olekaan turisti;D

Täällähän odotettiin turistitulvaa,  mutta  siinä kyllä liioiteltiin kunnolla , sillä ensinnäkin tänne ei pääse junalla kuten pääsee Euroopan sisällä moneen maahan,  ja toiseksi, hotellit  ym. nostivat hintojaan  kun ajattelivat  että kysyntä on huipussaan,  mutta se saikin monet potentiaaliset turistit muuttamaan mieltään, ja  hotellit ym, jäivät nuolemaan näppejään... Mutta monet  todelliset Euroviisufanit ovat sellaisia että tulevat olkoon kisat vaikka missä,  Mitenköhän kävisi jos Australia voittaisi kisat....
Euroviisujen avajaispäivänä avattiin myös Euroviisukylä,  ja alkuillasta seuraavana päivänä oli vielä väljää.  Suurimman osan  tilasta valtasi  vuotuinen  Eat Tel Aviv-ruokafestivaali,  joka tänä vuonna  on normaalia suurempi. Euroviisujen vuoksi ruokafestivaali kestää myös koko viikon eikä muutaman päivän kuten muina vuosina. 
Virallisen Euroviisukrääsän kojun edessä oli jonoa.   
Viisujen pääsponsorilla  My Heritage-sukututkimusyrityksellä oli suuri osasto tuolla.  Olin jo pitkään  ajatellut ehkä hankkivani My Heritagen DNA-kitin,  ja yllätyksekseni sain kuulla että koska asun Israelissa en voikaan  tehdä sellaista, ja nuo kitit olivat vain turisteja varten tuolla. Tosin tällä   euroviisuviikolla voisin minäkin poikkeuksellisesti ostaa  kitin jos tulisin tuonne passini kanssa.  Mistä tämä johtuu?  Ikivanhasta yli 2000 vuotta vanhasta  laista,  jolla vielä tänäkin päivänä voi olla negatiivinen vaikutus joihinkin ihmisiin,  ja sellainen voi tulla esille  jos tekee tuon DNA-testin.  Jos olisin  Suomessa  kitin hankkiminen ei olisi mikään ongelma.  Syynä on Raamatun ajan mamzer-laki,  ja siitä enemmän täällä.
Euroviisukyläalue on meren äärellä,  ja siellä täällä oli esiintymislavoja.  Myöhemmin (ja joka päivä tällä viikolla) alue oli aivan täynnä ihmisiä jotka tulivat seuraamaan  ilmaiskonsertteja ,  ja kuulin että tunnelma oli huikea.  Suurilta  screeneiltä  näkee myös kaikki Euroviisujen kilpailut livenä.
En ollut lainkaan nälkäinen mutta kiersin katsomassa mitä kojuissa oli tarjolla.  Tuossa edessä näkyy Dan Panorama -hotelli, missä olin  töissä kauan sitten.
Olisi ollut viiniä.
ja Aperolia,
Alkuillasta ei vielä ollut suuria jonoja.
Benedictin koju, ja pannareita. Benedict on ketju jossa saa aamiaista 24/7 ,  ja Benedictin voi löytää myös Berliinistä.
Meksikolaisen ruuan koju. Vaikka  tuona iltana oli tiedossa tosi hyviä esiintyjiä,  lähdin kotiin juuri kun alkoi olla pimeää,  ja ihmismassoja alko valua tuonne.  Turistejakin näkyi tuolla aika paljon.
Tänä aamuna päätin sitten tehdä aamukävelyn rantakadulla.  Oli vielä aika tyhjää, ja euroviisuturistitkin  olivat vielä unten mailla kun  tapahtumia on niin paljon iltaisin tällä viikolla, ja täällähän juhlitaan tosi myöhään.

Viimeksi kun kävelin rantakadulla oli vielä talvisesonki.  Silloin rannoilla ei ole  uimavahteja, eikä kuvassa näkyviä  lasten leikkipaikkoja,   eikä  tuolejakaan näe samalla tavalla rannoilla. Pitkän rantakaistaleen jokainen ranta on erilainen.
Aurinko on nyt tosi kirkas, ja napsin kuvia kännykällä ilman että edes näin mitä napsin.  
Tässä oli joku kiva vesijuttu lapsille.  Vettä tuli sammioon  vipua nostamalla,  mutta en tiedä tarkalleen mikä ajatus tuon takana on. Kivalta se näytti kuitenkin.  Pidän tosi paljon ranta-alueesta, ja tänne tulevien turistien mielestä se onkin yksi kaupungin parhaista ominaisuuksista, mutta olen niin herkkä auringolle etten voi olla tuolla päiväsaikaan,  paitsi kävellä ohi..
Minusta paras aika kävellä  tuolla on ennen auringonlaskua,  ja teimme usein kävelylenkkejä tuolla juuri siihen aikaan  ystäväni Maryn kanssa,  joka ei enään pysty tulemaan tänne.
Rantaravintoloitten päällä olevat dekit ovat hyviä levähdyspaikkoja.
Jättituolit ovat hyviä selfie-paikkoja.
Joitakin kuukausia sitten Tel Avivin kaupunki etsi vapaaehtoisia ,  jotka neuvoisivat turisteja  Euroviisuviikon aikana.  Mietin silloin lähtisinkö siihen mukaan,  mutta en sitten lähtenytkään.  Näin tuolla rantakadulla   monta violettipaitaista vapaaehtoista,  ja tämän herran kanssa keskustelimme siitä:  kuulemma  vaadittiin minimi 2 kertaa ,  4 tuntia per kerta,  ja  palkaksi sai tuon paidan sekä liput Euroviisujen harjoituksiin. Aamulla aikaisin tuntui ettei vapaaehtoisilla auttajilla ollut ketä auttaa...
Tällä rannalla  oli  pingispöytä sekä rantapallo-ottelu menossa.  Pysähdyin hetkeksi seuraamaan pelaajia, eikun peliä ;D  
Rantakuntosali
Menin muutama ranta eteenpäin ja ohitin koirien rannan.  Tuolla on jopa oma suihku koirille:) En ole koskaan tuonut Bambia rannalle,  mutta Bambi ei erityisemmin välitä vedestä mikä tulee esille kun on aika kylvettää Bambi.
Ohitan  kauan sitten niin suositun Atarim -aukion, joka näyttää tosi surkealta; alhaalla on vielä joku krääsäkauppa  sekä jäätelöpaikka,   ja ylhäälläkin näkyy olevan vielä joku  ravintola, mutta tarkoitus on purkaa tämä  alue pois.   Tilalle  rakennetaan tornitaloja,  joiden piti olla tosi korkeita, mutta nyt niissä saa olla maksimissaan 25  kerrosta.  Lähialueen asukkaat tietysti vastustivat tornisuunnitelmaa,  mutta hävisivät kiistan,  ja ystäväpariskunnalta tulevat tornit vievät merinäköalan
Kun tullaan Hiltonin kohdalle maisema taas muuttuu , ja oikealla on jyrkänne,  joka on peitetty verkolla jotta kivet eivät putoaisi kävelijöiden ja pyöräilijöiden päälle.  Huomasin keltakukkaisen aloen,  ja sitä piti kuvata, sillä omalla alueellani,  ja kodin viereisessä   kaktuspuistossa aloeiden kukat ovat oransseja.  Taustalla  näkyy Hilton-hotelli.
Eteenpäin kohti seuraavaa rantaa..
Tällä rannalla ei ollut telineitä  eikä tuoleja; ihan tavallinen ranta.
Tulen satama-alueelle, mutta en jatka matkaa vaan kävelen bussipysäkille.  Huomaan että koko matka  oli vain vajaa 5 kilometrin pituinen, vaikka luulin sen olevan pitempi. 

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Itsenäisyyspäivä ja sen sellaista

Upeat ruusut  kotikadun erään talon pihalla. Ja mitä parasta ,  niiden tuoksu on hurmaava.  Viime vuonna kun ruusut olivat jo muuttuneet ruusunmarjoiksi, otin yhden ja laitoin siemenet ruukkuun. Niistä ei kuitenkaan kasvanut mitään...Jos olisi kasvanut,  olisin istuttanut sen meidän talon puutarhaan.
Ruusupuskan takana   rakennetaan vanhasta hissittömästä  ja rumasta talosta uutta hienoa taloa, ja uusia kerroksia on jo lisätty tuohon.  Kadun rumimmasta talosta tulee kadun hienoin talo. 
Tänään oli kaatuneitten päivä,  surullinen päivä,  ja aamupäivällä 2 minuutin sireeni,  jolloin kaikki pysähtyi.  Ja kun aurinko laski,  muuttui surullinen päivä  itsenäisyyspäiväksi , joka on siis huomenna.   Nämä kaksi asua bongasin tänään erään vaateliikkeen ikkunassa.  Israelin lippuhan on sinivalkoinen kuten Suomen lippu.   Itsenäisyyspäivä on myös kansallinen grillauspäivä täällä,  mistä pidän vähemmän, etenkin jos grillaaminen tapahtuu puistossa ihan kotini edessä, vaikka se on kiellettyä.  Huomenna pitäisi tavata  Amerikan pikkuserkku, jota en ole  vielä tavannut. Minulla on Yhdysvalloissa suuri liuta pikkuserkkkuja,  sekä äidin että isän puolelta,  mutta olen tähän mennessä tavannut heistä vain 2  ,  molemmat isän puolelta. Huominen pikkuserkku, joka on täällä käymässä , on sitten kolmas tapaamani pikkuserkku.
Ihana Rambo-kissa torin kahvikauppa/kahvipisteessä . Rambo on hieman laihtunut viime aikoina , ja luulen että se johtuu siitä että kahvikaupan edessä olevan kojun omistajat menivät eläkkeelle.  He toivat Rambolle ruokaa joka päivä.  Minullakin on ikävä herttaista pariskuntaa: mies oli ollut torilla töissä 60 vuotta! ja hänen vaimonsa hieman vähemmän. Rambo saa kyllä ruokaa muualtakin, mutta se ei varmaankaan tajua minne pariskunta on hävinnyt.
Ensi viikolla on sitten Euroviisut Tel Avivissa.  Huomasin että bussipysäkeille oli laitettu bussipysäkkien reitit englanniksi.
Pop-Up turisti-infopaikkoja oli pystytetty moneen paikkaan,  normaalien turisti-infopaikkojen lisäksi. Taitavat olla auki vasta ensi viikolla . Tämä oli vanhassa lempparikauppakeskuksessa  Tel Avivin keskustassa.
Kauppakeskuksessa on joka tiistai  kävely-ja voimistelutunti  eläkeläisnaisille.  Ensin he tekevät ohjaajan kanssa pitkän kävelylenkin  kaupppakeskuksessa (myös minun kävelypaikkani kun on liian kuumaa) ja sen jälkeen on venyttelyä ja jumppaa. Osuin paikalle juuri venyttelyn aikaan.

torstai 2. toukokuuta 2019

Ihmeellisen lämmintä

Manta Rayn rannalla oli vielä tyhjää aikaisin aamulla
Jo yli viikon on ollut todella lämmintä; enemmän kuin keskimääräisesti tähän aikaan vuodesta. Lämpö tuli  niin äkkiä että en ollut kunnolla edes varautunut siihen, vaikka   olin jo vaihtanut talvipeiton kevyeen peittoon,  ja viime viikonloppuna siirsin kylmemmän sään vaatteet pois ja laitoin tilalle lämpimän sään  vaatteet.  Mutta se tottuminen lämpöön,   huh!   Tuuletinkin on ollut jo muutaman päivän päällä, sillä asunto tuntuu jo tosi lämpimältä,   mutta 2 viikon sääennusteen mukaan jo ensi viikolla olisi normaalimmat säät, eli ei yli 30  asteen  ja   melkein 30 asteen helteitä,  vaan maltillisempaa, hellerajan pinnassa olevaa säätä. En varmaan koskaan totu tähän puolen vuoden  lämpimään ja sadettomaan kauteen....
Eilen illalla täällä alkoivat Yom Hasoan  eli holokaustin muistopäivän seremoniat,  jotka  asuinkaupungissani Holonissa alkavat  lähellä kotiani,   kuten joka vuosi.  Illalla kun vein Bambin iltalenkille  seurasin seremonian harjoittelua ennenkuin se alkoi. En kuitenkaan  jäänyt seuraamaan itse seremoniaa tällä kertaa.
Lämpö on taas saanut ihmeitä aikaan: toisaalta luonnon kasvit ovat lähes kaikki kuivuneet pois,  mutta puut kukoistavat,  Tämä kotikatuni lopussa oleva  avokaadopuu on jo pitkään näyttänyt lähes kuolemassa olevalta puulta, mutta   se johtuu siitä että puu on täynnä kukintoja ja lehtiä on nyt vähemmän.
Huomasin ensimmäiset pienet  avokaadon alut, ja näitä oli siellä täällä,  tämän kokoisia ja ihan nuppineulankin kokoisia.  Saapa nähdä miten monta niistä kehittyy kunnon avokaadoiksi.  Puu kuuluu omakotitalolle, mutta iso osa puuta kasvaa kadun puolella.  Minulla on jo pitkään ollut kolme avokadon kiveä  odottamassa että niistä putkahtaisi jotain vihreää, mutta eipä ole vielä sellaista tapahtunut.
Bussipysäkin viereisen pienen puutarhapläntin alueelle oli joku istuttanut pienen  avokaadopuun alun, ja lapussa luki näin:  "Olen pieni kasvuvaiheessa oleva avokaadopuu. Jos näette että maa on kuivaa, voitteko ystävällisesti kastella minua, kiitos jo etukäteen". Toivottavasti pieni avokaadopuu saa kasvaa rauhassa; tänään se oli hieman nuutuneen näköinen joten pitää huomenna viedä sille hieman vettä. Tästä tuli mieleen että voisin viedä   tuonne taatelipalmuni, jolla ei ole enään kasvuvaraa kukkaruukussa....
Mulperipuu, joka koko talven näyttää  surkealta ja lähes lehdettömältä,  on nyt täynnä suuria lehtiä ja mulperin raakileita. 

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Italian herkkuja ja tunnelmaa Siljan laivoilla

PR-lounaan tarjosi Silja Line

Oi miten kaipaan risteilyjä Siljan laivoilla! Kun vielä asuin Helsingissä, tuli niillä useinkin matkustettua , sekä työn että huvin merkeissä.    Siljan laivoilla voi Silja Resort Loves Italy-viikkojen  aikana aistia Italian tunnelmaa  toukokuun loppuun saakka . Huhtikuun alussa kävin tutustumassa  suositun Tavolata-ravintolan uuteen menuun Silja Symphonylla.
Aloitimme nostamalla maljan.  Suomessa sekä  Italiassa asuva  toimittaja, kirjailija  ja tv-juontaja Ella Kanninen on tehnyt yhteistyötä  Siljan keittiötiimien kanssa.
Aloitimme  herkullisella  Ella Kannisen ja  Silja Seranaden keittiötiimin suunnittelemalla  antipasti-valikoimalla Bon Vivant-viinibaarissa.   Ellan suunnittelemassa  antipasti-valikoimassa oli seuraavia herkkuja:
  • Nonna Teresan marinoituja silakoita
  • Kolmea pecorino-juustoa,  sipulimarmeladia sekä paprika-chilimarmeladia
  • Mehevää munakasta 
Joimme italialaisia valkoviinejä ja nautimme  tunnelmasta sekä ihanista herkuista.  Ellan suunnittelemia antipasti-annoksia  saa Siljan Bon Vivant-viinibaareissa 1,4-31.5.2019 
Silja Resort Loves Italy-viikkojen aikana laivoilla voi kokea myös italialaista viihdettä.  Ennen Tavolata -ravintolaan siirtymistä saimme nauttia 3 italialaisen tenorin upeasta laulusta.
Sitten kohti Tavolataa,  jossa saimme nauttia Ellan italialaisia suosikkeja.
Alkupaloina oli  lankullinen leikkeleitä , äyriäissalaattia,  ihanaa grillattua  zucchinia mintulla höystettynä,  sekä  Caprese a' la Tavolata  eli tomaatti-buffalomozzarellasalaattia.
Leipä oli pakattu paperipussiin.
Ella ja Silja Symphonyn  keittiömestari Katja Eriksson kertoivat miten menuun oli valittu Ellan suosikkeja.  Esimerkiksi antipasto-lautanen kuuluu Toscanassa tyypilliseen illanviettoon.
Ella kertoi rakastavansa villisikapastaa,  joten myös se oli päätynyt menuun.  Pappardellepastan päällä oli villisikapyörykkä. Tämä annos oli vierustoverini annos,  sillä en itse syö lihaa ,  joten sain oman annokseni ilman pyörykkää,  hieman suurempana :)
Spigola fritta/Melanzana fritta eli  paistettua meriahventa, , oliivigremolataa ja paistettua  munakoisoa, jonka päällä oli myös herkullista  oliivigremolataa.  Kala-annokset jaioimme, ja  kaikki oli taas niin herkullista:  tosin kalan pinta olisi voinut olla hieman rapeampi.
Tavolatan  tiramisu oli itkettävän hyvää,  ja katsokaa miten kaunis esillepano.   Tavolatan menu , jossa Ella Kannisen suosikkeja ,   on todella herkullinen:)

Silja Resort Loves Italy 31.5.19 asti.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Mustekala kauppakeskuksessa

Olipa hauskaa nähdä jättimäinen mustekala  roikkumassa Tel Avivin keskustan vanhan kauppakeskustan katosta.  Jättimäinen   mustekala näytti tosi hienolta, ja valtavasti työtä on varmaan mennyt tuon pystyttämiseen.
Rakastan tätä vanhaa kauppakeskusta, jonka katolla on mehiläistarha ja jossa viljellään hydroponisesti salaatteja ja yrttejä lähiseudun ravintoloille,  missä  voi tehdä kävelyretkiä (keskuksen sisällä) kävelyryhmien kanssa,  missa  lepakoilla on oma osastonsa parkkikerrosten alapuolella,  ja missä aina järjetetään kivoja tapahtumia. Kesällä kun on liian kuumaa ulkona  teen osan kävelylenkeistäni täällä ,   sillä sisällä on ihanan viileää silloin.
Tällä kertaa kauppakeskuksessa oli lapsille tarkoitettu ilmapallofestivaali (lapset vielä Pesah-lomalla).  Kaikenlaista kivaa sitä voikin tehdä ilmapalloista:)
Aika hienoja!
Eilen kävin  mielenkiintoisessa tilaisuudessa,  jossa  Elina Sana kertoi kirjoistaan.  Elina Sana on tutkija, toimittaja, tietokirjailija ja ihmisoikeusaktivisti.  ja on voittanut useita palkintoja,  kuten Tieto-Finlandian palkinnon vuonna 2004.  Elinan viimeisin kirja, joka kertoo miten sota vaikutti hänen isäänsä,  ja häneen itseensäkin,   on ollut paljon esillä parin viimeisen vuoden aikana. Todella mielenkiintoinen ilta.
Kodin  viereisen puiston vastapäätä oleva valtava  rakennusprojekti on jo edistynyt niin että  osa siitä on noussut yli katutason.  Korkean tornitalon edistymistä  on tosi mielenkiintoista seurata.

Pesah-pyhä jatkuu ja edessä on pitkä viikonloppu,  sillä huomenna on lyhyt päivä,  ja perjantai sekä lauantai ovat  pyhäpäiviä.  Sunnuntai on jo arkipäivä , mutta monet viettävät  silloin Mimouna-juhlaa, joten koulut taitavat alkaa vasta seuraavana päivänä. 

Lämmin sää alkoi kunnolla   tällä viikolla,  sen jälkeen kun  sunnuntaina ja vielä maanantainakin oli lyhyt takatalvi,   ja nyt pyhäviikonloppuna on tarkoitus käydä läpi vaatteita ja siirtää lämpimämmät vaatteet pois , ja  ottaa kesävaatteet esille.  Tänäänkin oli hellettä, mutta onneksi kuivaa.   Lämmin sää ja pyhäviikko on saanut taas grillaajat liikkeelle,   ja tässä kodin edessä olevassa puistossakin, jossa grillailu on kielletty,  on taas grillattu, arghhh!

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Hyvää Pääsiäisen aikaa

Kiitos sateisen talven,  kruunukakkarat kukkivat vieläkin
Hei taas ja hyvää pääsiäisen aikaa kaikille.🐰🐣💚  Melkein tasan viikko sitten tulin takaisin Helsingistä  tänne Israeliin,  ja olin saada shokin  kun  astuin ulkoilmaan,   sillä oli kuuma!  Viikonloppuna olivat kuumat aavikkotuulet lämmittäneet kunnolla,  ja oli hieman vaikeaa nukkua kun yhtäkkiä oli niin lämmintä yölläkin.  Mutta onneksi sää palasi normaaliksi ja miellyttäväksi päivän jälkeen,  ja koko tämä viikko onkin ollut erittäin miellyttävä säiden suhteen, eli alle 20 yöllä  ja 20 pinnalla  päiväsaikaan.  Tosin nyt ensi viikolla sekin on sitten ohi,  sillä jatkossa niin kauan kuin pystyin tarkistamaan päivälämpötilat ovat  lähellä 30 astetta, auts! Sää on kuitenkin ollut lämpimämpi kuin ennen Suomeen lähtöäni, ja alkuviikosta vaihdoin untuvapeittoni ohuempaan peittoon.  Kohti lämmintä mennään, mutta sitä ennen huomenna on luvassa viimeinen talvinen päivä, ja harvinainen sellainen päivä huhtikuussa..  Kuten olen täällä kertonut ad nauseam,  en niin pidä lämpimästä säästä.
Seuraavana päivänä hain Bambin  Eläinsuojeluyhdistyksen koirapensionaatista,  ja voi sitä iloa kun Bambi näki minut.  Iltapäivällä teimme pitkän kävelykierroksen lähiseudulla. Suomessa oloni aikana Bambi täytti 11 vuotta, joten sille oli luvassa makupaloja Suomesta:)
Lähes kaikki muut luonnon kasvit kuin ensimmäisen kuvan kruunukakkarat, olivat jo lähes kuihtuneet pois, mutta kastelujärjestelmällä  kukoistavat kukat olivat kauniita, kuten tämä. 
Näitä kukkia oli istutettu moneen paikkaan, mutta en muista näiden nimiä. Tunnistaako joku teistä nämä?
Edit:nämä ovatkin leijonakitoja; kiitos tiedosta Anu ja Eeviregina:)
Uuden toimistalon  kohdalla hieman kauhistutti nähdä ikkunanpesijöitä töissään... Tuo ei sentään ole niin korkea rakennus, mutta olen nähnyt ikkunanpesijöitä  pilvenpiirtäjän ikkunoita pesemässä; minä en kyllä uskaltaisi edes ajatella sellaista.
Liikekeskuksen  puutarha-alueille oli istutettu paljon laventelia,  ja poimin tuosta muutaman.
Ja kotikadulla ihastutti tämä puu, jota kiersi liilansinisiä kukkia täynnä oleva käynnöskasvi. Näyttää ihan siltä kuin tuo puu kukkisi.
Tällä viikolla kun   sää on ollut suotuisa olen yrittänyt kävellä paljon,  ja vaikka olen mielestäni   kävellyt tosi paljon,  niin en ole kuin tullut lähelle päivittäistä tavoitettani , eli 10 000  askelta. Sen sijaan Helsingissä tuli joka päivä reilusti yli  10 000  askelta , enkä mielestäni kävellyt siellä enemmän kuin täällä.  Mietin että johtuisiko se ehkä metron rullaportaista , joita pitkin aina kävelen ja välillä juoksenkin...
Kävin katsomassa keskustan alueelle avattua uutta Decathlonin kauppaa, jonka sisäänkäynnissä oli  tervehdykset monella kielellä , mutta ei suomeksi. Suomessahan ei ole Decathlonin kauppaa  mutta niitä löytää Tukholmasta. Tässä kaupassa oli pienempi valikoima kuin  toisessa Decathlonin kaupassa täällä.
Ja eräällä keskustan kadulla katselin tätä autiotaloa, jonka ohi olen usein mennyt.  Talo on niin strategisella paikalla että varmaan tästäkin joku päivä tehdään hieno kallis talo...

Suomessa oli tosi mukavaa,  vaikka sainkin flunssan,  ja aika meni aivan liian nopeasti, mutta siitä sitten toisella kerralla.