tiistai 6. heinäkuuta 2021

Auringonpalvontaa

Yksi rannan  uimavahtikopeista

Hyvää  heinäkuun alkupuolta.   Hikisten päivien jälkeen  oli eilen ja vielä tänäänkin niin paljon miellyttävämpi sää,  että päätin tehdä pienen lenkin ranta-alueella,  pitkästä aikaa.  Olin ihan yllättynyt siitä että  sää on niin miellyttävää,  mutta samalla tiesin että se kestää vain lyhyen ajan  näin kesällä. Oma asuinalueeni on sisämaassa,  jossa kosteusprosentti on  korkeampi kuin tämä rannan lähellä oleva alue.
 Kävelin ranta-alueelle torin kautta ,  joka on pienen kävelymatkan päässä rannasta.  Tuossa edessä  on  ylhäällä  ulkokuntosali,  ja alhaalla   rannan puolella  rantaravintola.
Tuolla oli aivan ihana tuuli,  ja tukka  meni sekaisin, mutta ei sillä väliä.

Laineet olivat aika voimakkaat, ja tuolla liehuivat mustat liput, eli ei saa mennä uimaan, mutta lainelautailijoille se  oli täydellistä.  En tehnyt kuin lyhyen lenkin  tuolla,  ja koko ranta-aluehan on monta kilometriä pitkä.  . Ei kyllä näkynyt  aikaisin aamulla ihmisiä tuolla , vaikka koululaisten lomat ovat alkaneet.
Tykkään siitä  että tuolla on tosi hyvät suihkut , jaloille ja kropalle. Muutenkin  palvelut  ranta-alueella tosi hyvät, paremmat kuin silloin kun itse asuin ihan lähellä.
Tasanteella oli hyvät näkymät ranta-alueelle.
Hiljaista oli rantakadullakin.  Kyllä huomaa sen ettei ole turisteja,  ja tässä kuussahan olisi jo pitänyt olla jonkun verran turisteja, mutta sitten tuli se Delta-variantti. Delta on nyt nostanut tartuntalukuja niin että pian varmaan menemme täällä  taaksepäin,  eli palaamme rajoituksiin.   Suurin osa tartunnnoista on kuitenkin  lapsilla ja nuorilla,  mutta aika suuri prosentti myös sellaisilla  joilla 2 rokotetta takanaan, sillä rokotehan ei suojaa  sataprosenttisesti,  ja Delta tarttuu tosi helposti.  Lohdullista on kuitenkin se  etteivät tartunnat ole  kuin aivan lievästi lisänneet  sairaalassa olevien määrää.
Rannan varrella olevia rakennuksia. On kyllä hyvät  näköalat taloista.
Huomasin että sitten viime käyntini,  autoilta oli otettu kaista  pois rannan viereisestä autokadusta ja annettu se pyöräilijöille, mikä on hyvä asia.  Näin on tehty viime aikoina myös muille kaupungin keskustan kaduille. 
Tämän hotellirakennuksen jälkeen  kävelin taas torille päin.
Huomasin SusuPetalin postauksessa että on olemassa sellainen tuote kuin koirien viilennyspatja. Kun sitten huomasin  viilennyspatjan  kuponkitarjouksena, tilasin sellaisen Bambille.  Tässä kuvassa näyttää siltä kuin  viilennyspatja olisi tosi pieni, mutta se on juuri sopiva Bambille eli 50x60 cm.  Eilen en saanut millään Bambia   tuon patjan päälle, mutta kun  laitoin viilennyspatjan  Bambin petiin, niin hän viihtyi siellä hetken. Tänään ei sitten kertaakaan.  Ehkä otan  patjan omaan käyttöön jos ei kelpaa Bambille;D

tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kesäkuukin jo loppuu

Kotikadulla erään talon pihalla on oliivipuu,ja osa oksista kadun puolella. 
Oliivit valmiita vasta syksyllä

Hupsista,  kesäkuu jo loppuu,  tuntuu että se vasta alkoi...  Täällä  oli  aika miellyttävät säät   vuoden pisimpään päivään saakka,  ja sen jälkeen nousivat sekä lämpötilat että kosteusprosentit, ja nyt on alkanut  se hikisää,  mitä inhoan.  Myös öisin on jo tosi lämmintä,  eilen nukkumaan mennessä mittari näytti 27 astetta.
Viime perjantaina oli  Tel Avivin Pride-kulkue, mutta toisin kuin ennen , eli  vielä 2 vuotta sitten,  ei ollut sitä edeltävää tapahtumaa   keskustan puistossa tai puistokadulla. Värikkäät  kuorma-autot ja kulkue sen. sijaan olivat kaikki rantakadulla,  ja illalla rantakadun varrella olevassa puistossa oli konsertti  johon osallistuivat useat täkäläiset  artistit.  Perjantaina keskipäivän aikaan  oli kuitenkin niin kuumaa,  etten vaan jaksanut lähteä katsomaan ja kuvaamaan  värikkäitä ihmisiä rannan lähellä , vaan lähdin kotia päin.  Myöhemmin näkyi että siellä oli tuhansittain  ihmisiä, mikä ei ehkä niin hyvä juttu, nyt kun Delta-variantti leviää täällä.
Hauskat Pride-ankat kaupassa joka myy hauskoja ankkahahmoja
Kulkueenhan ei pitänyt ensin olla lainkaan tänä vuonnakaan,  mutta sitten  se kuitenkin sallittiin.  Täällähän Delta-variantti on nyt levinnyt joissain paikoissa,  ja kaikki tartunnat ovat tulleet   lentokentän  kautta,  ja todennäköisesti  Venäjällä vierailleiden  kautta,  jotka rikkoivat karanteenimääräyksiä.  Vähän sama juttu kuin Suomessa.....

Vaikka  Delta leviää, niin  nyt kun täällä yli 60 % on rokotettu,  se ei ole lainkaan  vaikuttanut  vaikeasti vaikeasti sairaiden ja kuolleiden määrään,  ja vaikeasti sairaiden määrä on  laskenut , vaikka   virus leviää.  Täällä onkin kovin nyt kannustettu 12-15 vuotiaiden rokottomista,  ja sen pitäisi tapahtua pian,  sillä rokotteet ovat voimassa enään hieman yli viikon,  eikä niitä sen jälkeen voi käyttää,  eikä uusia rokotteita ole vielä saatu tänne.  Tuon leviämisen vuoksi  maskit sisätiloissa tulivat taas pakollisiksi,   juuri kun ehti tottua siihen ettei niitä enää tarvita... Koska tartunnat ovat tulleet  lentokentän kautta, tästä päivästä lähtien siellä erotetaan punaisista maista tulleet matkustajat eri terminaaliin. Tuo olisi voitu ottaa käyttöön jo paljon aikaisemmin.........
Perjantaina ja tämän kuun loppuun saakka sateenkaariliput heiluvat  joka paikassa  kuten tässä kahvilassa.
Samoin kuin tässä Columbus Cafessa. Tuo kahvila kuuluu ranskalaiseen  Columbus Cafe-ketjuun,  jolla kahviloita eri puolilla maailmaa ,  ja tämä yksi tässä kivassa kulmassa  Tel Avivin keskustassa.
Olin tilannut ajan  postikonttoriin , joka on keskustan vanhan kauppakeskuksen alakerrassa,  ja kadun alla oleva käytävällä oli taas uusi näyttely,  nyt Pride-kuukauteen liittyvä.  Tästä eteenpäin tullaan postikonttoriin .  Tulin postikonttoriin   7 minuuttia myöhässä, koska bussini oli myöhässä,   ja postissa oleva laite,  johon piti kirjoittaa puhelinnumero, ilmoitti että   minun aikani oli mennyt ohi.  Siinä tilanteessa kyllä harmitti ettei postiin voi mennä noin vain vaan pitää tilata aika.  Ei  auttanut kuin tilata aplikaation kautta uusi aika huomiseksi... 
Myöhään iltapäivällä naapurit yläkerrassa kutsuivat kahville, ja ihana Lara-kissa istui mekkoni päällä. Ei haitannut, hän on ihana:)

Hyvää kesäkuun loppua ja  heinäkuun alkua 

torstai 24. kesäkuuta 2021

Juhannusterveiset Tel Avivista

Rusotemppelipuu  eli frangipani (Plumeria rubra) kukkii kauniisti

Hyvää tulevaa  juhannusviikonloppua teille:)  Kuvan kaunis kukkiva  rusotemppelipuu on Saronan puistoalueella,  jossa kävin aamukävelyllä eilen.  Olin niin aikaisin liikkeellä että oli lähes tyhjää siellä,
Bussini pysähtyy lähelle aukiota, joka on  Saronan puistoalueen lähellä. Tässä pyörien edessä on vihreä seinä,  mutta se oli vasta alussa,  eli seinä ei vielä ollut kuin osittain vihreä. Vihreitä seiniä oli aukiolla muutamassa kohdassa.
Aukiolla tapahtui muutoksia koronan aikana, eli monet siellä olleet ravintolat sulkeutuivat, ja yhden suosikin tilalla oli nyt ruokakauppa ja toisessa paikassa  kampaamo. Koronasta puheenollen,  10 päivää sitten  täällä peruttiin maskien käyttö sisätiloissa.  Vaikka  sai nyt olla melkein joka puolella ilman maskia ,  niin olen kuitenkin käyttänyt maskia myös tänä aikana julkisessa liikenteessä.  Muutama päivä sitten   selvisi että erään kaupungin koulussa oli tartuntarypäs,  ja toisessa pikkukaupungissa, jossa iso joukko  rokotusvastaisia,  toinen tartuntarypäs. Ja tämä sen jälkeen kun tartuntoja  oli nollasta neljään per päivä.... Syypää löytyy korkeiden tartuntalukujen maista palanneita  , jotka rikkoivat karanteenimääräyksiä,  ja tässä sitten tulos:(

Nyt tartuntoja on sitten  ollut muutaman päivän yli 100 per  päivä, mutta suurin osa  tartunnoista lapsilla ja nuorilla, jotka eivät rokotettuja,  ja niinpä täällä onkin kehoitettu 12-15 vuotiaita ottamaan rokote.   Mikä on ollut hieman huolestuttavaa on se että osa tartunnoista on sellaisilla , joilla 2 rokotusta takanaan.  Esim. Pfizerin rokote antaa 88 % suojan Delta-varianttia vastaan,  ja yksi 20 rokotetuista voi saada koronan,  mutta ei kuitenkaan  vakavasti , vaikka muutama heistä on joutunut sairaalaan.    Nyt sitten päätettiin   että maskipakko sisätiloissa tulee taas pakolliseksi.  Huh, näinkö se tulee olemaan : välillä kaikki hyvin,  ja sitten taas tartuntoja.....  Heinäkuun  ensimmäisen päivän piti myös olla sellainen jolloin turistit vihdoinkin pääsevät tänne,  mutta  nyt sitä taas siirrettiin kuukaudella.
Puistossa huomasin että banaanipuussa  oli vihreitä banaaneja.  Tosi pulleita, eli kai joku aasialainen lajike, ehkä.
Puiston sitruspuissa oli paljon raakileita.

Aamulla aikaisin oli ihanaa kävellä tuolla, ja  oli miellyttävä sää. Kahvila oli vielä kiinni, ja osa puiston ruokapaikoista sulkeutui koronarajoitusten aikana.
Kasvikatos  .Pysähdyin tuonna hetkeksi räpläämään puhelimellani, ja yhtäkkiä alkoi tuntua kunnos kosteus,  ja hiki nousi pinnalle. Vuoden pisimmän päivän jälkeen täällä  kosteusprosentit nousivat, ja se tekee kuumuudesta  epämukavan.  
Pilvenpiirtäjät  puiston yhdellä puolella. Puiston kahdella puolella  on pilvenpiirtäjiä,  ja kolmannella puolella  rakennetaan jättimäistä rakennuskompleksia, jonka jälkeen  puisto on 3 puolelta saarrettu pilvenpiirtäjillä..
Tykkään niin kävellä täällä. 
Piknik-pöydät

Kiva parveketerassi tässä talossa.

Taas näkyy pilvenpiirtäjiä.
Kun olen kävelemässä poispäin, näen eräässä pensaassa tällaisia kukkia,  joita en tunnista. Tunnistaako kukaan?
Ekologinen lammikko
Kävelen kohti  näiden pilvenpiirtäjien alla  olevaa Sarona Markettia,  jonka  oletan olevan vielä  kiinni, mutta haluan katsoa onko siellä jotain auki,
Mitään ei ollut vielä auki, paitsi Sarona Marketin   reunassa oleva kahvila ,  ja sen ulkoterassi.
Täällä ei ole juhannusta,  mutta  Tel Avivissa liehuvat sateenkaariliput  Pride-kuukauden kunniaksi.  Täällä on huomenna ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen  Pride-paraati, mutta paljon pienimuotoisempana, ja   puolet pienempänä myös sen vuoksi että ei ole turisteja,  jotka ovat aina olleet  Tel Avivin Pride-paraatin näkyvä osa. Yleensä paraati on kesäkuun alussa, mutta ensin sen ei pitänyt olla ja sitten saikin olla...

maanantai 21. kesäkuuta 2021

Pieni Jerusalemin reissu

Ihania laattoja tässä kaupassa

Teimme tänään eksän kanssa lyhyen reissun Jerusalemiin, jossa en ole ollut pitkään pitkään aikaan.  Eksän piti järjestää  asioita eräässä toimistossa,  mutta ehdimme kävellä  jonkun aikaa Jerusalemin keskustassa ja  hieman muualla.
Tässä olemme juuri tulleet Jerusalemiin, ja kuvassa näkyy osa  tätä siltaa, jonka suunnitteli  espanjalainen arkkitehti Santiago Calatrava.  Silta on  kevytraitiotielle,  jalankulkijoille ja pyöräilijöille, mutta ei autoille.
Tässä pysähdyimme hetken,  kun eksän piti kirjoittaa  jotain puhelimella.  Tässä vähän uudempaa arkkitehtuuria.  
Eksän aika toimistoon oli vasta  vähän myöhemmin , joten ehdimme kävellä keskustassa.  Tämä kävelykatu värikkäine varjoineen on aivan ihana;) Olen nähnyt niin monta kuvaa tästä, mutta vasta nyt näin kadun  oikeasti.
Kadun varrella ihastuttavia kauppoja, pieniä ruokapaikkoja  ym. Oli tosi kirkas aurinko,  joten oli hieman haasteellista kuvata.
Kauppa kadun varrella.

Katu jatkui vielä, mutta ilman varjoja. Tämä alue on yksi Jerusalemin vanhimpia alueita vanhankaupungin ulkopuolella,  ja rakennettiin 1860-luvulla.
Pieni kuja kävelytien varrella
Jatkoimme matkaa.
Sieltähän se kevytraitiotievaunu tulee. Myöhemmin eksää  harmitti tosi paljon  että tulimme autolla, eikä junalla Jerusalemiin,   sillä  keskustan alueella oli liikenne aika tukossa kapeilla kaduilla. Olisimme voineet käyttää tuota kevytraitiotietä tai busseja.
Pysähdyimme tuon vanhan pikku  hotellin alla olevaan kahvilaan aamiaiselle.
Jatkoimme kävelyä.
Keltaista ankkaa ei voinut olla huomaamatta.
Ankka toisesta suunnasta katsottuna.
Jerusalemilainen kissa. Oli erittäin hyvin syöneen näköinen.
Ennen paluuta kotiinpäin  kävelimme  hetken  vielä promenadilla,  josta on panoraaminen näkymä Jerusalemiin, tässä tosin vain osa siitä, ja  kuvasin kännykkäni zoomilla,  joka ei ihan paras mahdollinen, mutta suoraan eteenpäin näkyy Kalliomoskeija ja vanhan kaupungin muureja. Jerusalemissa oli tosi miellyttävää kävellä,  sillä korkeuserojen vuoksi  asteita oli vähemmän kuin Tel Avivissa,  eikä  Jerusalemissa ole kosteaa kuten Tel Avivissa kesällä.