maanantai 21. kesäkuuta 2021

Pieni Jerusalemin reissu

Ihania laattoja tässä kaupassa

Teimme tänään eksän kanssa lyhyen reissun Jerusalemiin, jossa en ole ollut pitkään pitkään aikaan.  Eksän piti järjestää  asioita eräässä toimistossa,  mutta ehdimme kävellä  jonkun aikaa Jerusalemin keskustassa ja  hieman muualla.
Tässä olemme juuri tulleet Jerusalemiin, ja kuvassa näkyy osa  tätä siltaa, jonka suunnitteli  espanjalainen arkkitehti Santiago Calatrava.  Silta on  kevytraitiotielle,  jalankulkijoille ja pyöräilijöille, mutta ei autoille.
Tässä pysähdyimme hetken,  kun eksän piti kirjoittaa  jotain puhelimella.  Tässä vähän uudempaa arkkitehtuuria.  
Eksän aika toimistoon oli vasta  vähän myöhemmin , joten ehdimme kävellä keskustassa.  Tämä kävelykatu värikkäine varjoineen on aivan ihana;) Olen nähnyt niin monta kuvaa tästä, mutta vasta nyt näin kadun  oikeasti.
Kadun varrella ihastuttavia kauppoja, pieniä ruokapaikkoja  ym. Oli tosi kirkas aurinko,  joten oli hieman haasteellista kuvata.
Kauppa kadun varrella.

Katu jatkui vielä, mutta ilman varjoja. Tämä alue on yksi Jerusalemin vanhimpia alueita vanhankaupungin ulkopuolella,  ja rakennettiin 1860-luvulla.
Pieni kuja kävelytien varrella
Jatkoimme matkaa.
Sieltähän se kevytraitiotievaunu tulee. Myöhemmin eksää  harmitti tosi paljon  että tulimme autolla, eikä junalla Jerusalemiin,   sillä  keskustan alueella oli liikenne aika tukossa kapeilla kaduilla. Olisimme voineet käyttää tuota kevytraitiotietä tai busseja.
Pysähdyimme tuon vanhan pikku  hotellin alla olevaan kahvilaan aamiaiselle.
Jatkoimme kävelyä.
Keltaista ankkaa ei voinut olla huomaamatta.
Ankka toisesta suunnasta katsottuna.
Jerusalemilainen kissa. Oli erittäin hyvin syöneen näköinen.
Ennen paluuta kotiinpäin  kävelimme  hetken  vielä promenadilla,  josta on panoraaminen näkymä Jerusalemiin, tässä tosin vain osa siitä, ja  kuvasin kännykkäni zoomilla,  joka ei ihan paras mahdollinen, mutta suoraan eteenpäin näkyy Kalliomoskeija ja vanhan kaupungin muureja. Jerusalemissa oli tosi miellyttävää kävellä,  sillä korkeuserojen vuoksi  asteita oli vähemmän kuin Tel Avivissa,  eikä  Jerusalemissa ole kosteaa kuten Tel Avivissa kesällä.

16 kommenttia:

  1. Mahtavan hieno kuvasarja. Erittäin onnistuneet otokset värikkäistä sateenvarjoista. 🟢🟣🟡❤️ Sinitaivas taustalla 💙 WOW!

    Omat väylät jalankulkijoille ja kevyelle liikenteelle, mainiota. Suomessakin on sama suuntaus. Joskus on kamalaa kun pyörät ja sähköpotkulaudat kiitävät huimaa vauhtia kävelijöitä hipoen. Saisi olla ihan oma tie jalankulkijoille.

    Hui, jättiläiskissa ja jättilaisankanpoikanen 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita❤️Ei kai noista värikkäistä varjoista voi edes saada huonoa kuvaa, ovat kyllä niin nättejä tuolla 💚❤️💙💗
      Hyvä että on omat väylät kevyeelle liikenteelle ainakin osittaun, mutta kyllä myös Tel Avivin keskustan alueella saa välillä varoa pyöräilijöitä ja sähköpotkulautailijoita, vaikka olisikin pyörätie vieresssä
      HIH, ankanpoikanen olikin jättimäinen, kissa sen sijaan niin hyvin syötetyn näköinen🐈💗

      Poista
  2. Ihana auarinkoinen ja värikäs kuvakalvalkadi, kiitos. Itse, kun oli aikoinaan Jerusalemissa oli kylmää ja sateista enkä todellakaan nähnyt mitään tuollaista kissoista puhumattakaan, mutta kyseessähän oli turistimatka ja näkymät sen mukaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino:Kiitos, tuolla Jerusalemin keskustan alueella on niin nättiä❤️Harmi että sinulle osui huinot säät:Jerusalemissa voi tosiaankin olla aika kylmää, etenkin iltaisin, talvella ja alkukeväällä. Tuo alue mistä kuvat on itse asiassa sellainen aika "turistic" alue, joten harmi myös ettet voinut tutustua siihen.

      Poista
  3. Ihanat seinälaatat tuossa ekassa kuvassa! Ja nuo värikkäät sateenvarjot tuossa kadulla, oih. <3 Onko siellä muuten nyt rauhallisempaa? Mietin vain, että onko turisteja vielä samalla tavalla kuin ennen koronaa? Täällähän on väljää edelleen verrattuna siis siihen, mitä on turistien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia:Eikös olekin ihanat,❤️
      olisin voinut katsoa niitä vaikka kuinka kauan ellei eksä olisi niin kiirehtinyt eteenpäin..

      Turistit, voi kun olisikin... Täällä niin pelätään niitä variantteja, että turismi on hyvin rajoitettua, ja ihan katastrofaalista turismiteollisuudelle😭Mutta kyllä tänne pääsee jos on vihreästä maasta, molemmat rokotteet itettu, samoun kuin koronatestit..

      On nyt rauhallisempaa. Viime viikolla oli etelässä rauhatonta kun Gazasta lähetettiin niitä räjähdeilmapalloja, mutta se ei tuntunut keskisessä Israelissa.

      Poista
  4. Tämä oli ihan kuin karkkia tämä kuvasarja ja postauksesi.
    Vaikka olen ihan tyytyväinen olooni ja nautin kovasti Suomen kesästä, sisälläni asuu pieni reissunainen. Ei sille mitään voi. Mutta siis nyt riitti ihanat värikkäät kuvat ja kuvittelemani äänet ja tuoksut. Loka-marraskuussa en olisi ehkä kestänyt.
    Kiitos taas Jael, tähän palaan vielä monta kertaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Tosi kiva kuulla, kiitos:)
      Suomen kesä on kyllä ihana mutta voin kuvitella että kun on koronan vuoksi joutunut olemaan kotona niin tekee kyllä mieli matkustaa muualle, minulla on halu tulla Suomeen mutta kun nämä rajoitukset täällä jotenkuten niin hankalia matkustamisen suhteen. Jerusalemin keskustan alue on tosiaankin hurmaava: oli tarkoitus mennä myös kaupungin ihanalle torille, mutta siihen ei tällä kertaa jäänyt aikaa.
      Kiva että tykkäsit ja kiitos että kerroit siitä:)

      Poista
  5. Kiitos Jerusalemin kierroksesta!
    Ihanat nuo sateenvarjot, jotka toimivat hyvin päivänvarjoina myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Kiva kun olit virtuaalisesti mukana:) Nuo värikkäät varjot ovat kyllä ihania, ja antavatkin kivasti varjoa, etenkin nyt kun aurinko niin kirkas.

      Poista
  6. Kiva kierros, kiitos!

    Aivan ihana tuo katu sateenvarjoineen. Tuommoisia sateenvarjokatuja näkee aika monessakin paikassa, mutta tämä Jerusalemin katu on kyllä erityisen värikäs ja viehättävä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Kiva että tykkäsit:) Joo tiedän että tuollaisia varjoja on muuallakin, tuolla ne ovat olleet nyt 6 vuotta ja sopivat niin ihanasti tuohon kävelykatuun, jota reunustavat hurmaavat vanhat rakennukset. Jerusalemin kaikki talot on rakennettu Jerusalem-kivestä, ja se on kyllö kaunista.

      Poista
  7. Sinulla on aina jotain kivaa näytettävää erilaista kuin meillä täällä kuten nuo sateenvarjotkin.
    Meillä on ollut myös tosi lämmintä tänäänkin taisi olla kolmessakympissä mutta teillä vielä lämpimämpää. Puutarhaa ja perennoja on kasteltava onneksi on oma kaivo ja lähteestä myös tulee omalla painolla vesi letkua pitkin saaveihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila:kiitos, kiva kuulla:) Olenkin lukenut miten kuuma teillä, mutta onneksi se ei ole kovin pitkäkestoista, kuten täällä, jossa nyt tosi kuumaa. Kasvit tosiaankin vaativat paljon kastelua kun kuumaa, ja varmaankin kaivo ja lähde ovat sitä varten tosi hyviä.Hyvää loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  8. Taivas sininen, ei pilviä :) Sielä taitaa olla tosi kuuma just nyt.
    Kivaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika: Juu kuumaa ,mutta kuumasta ei väliä niin jos kuivaa, mutta nyt nousivat kosteusprosentit niin että se pahin kesäkuumuus alkoi. Kiitos, och bra midsommar,.

      Poista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...