lauantai 10. kesäkuuta 2023

Ikäänkuin ei olisi huomista

Otsikko on otettu suosikkikauppakeskuksessani olevan ekologisen näyttelyn nimestä "As if there was no tomorrow". Rakastan tätä vanhaa kauppakeskusta,(Dizengoff Center)jossa vaihtuvia näyttelyitä ja tapahtumia, katolla puutarhoja ,mehiläispesiä, hyönteishotelleja ja paljon muutakin.

Viime viikolla, keskiviikkona ja torstaina iltapäivällä, siellä oli kaikenlaisia kierrätykseen liuttyviä tapahtumia, joihin en harmikseni päässyt, mutta ehdin käydä  katsomassa kauppakeskuksen gallerian uutta, kierrätykseen liittyvää näyttelyä. Jo ennen näyttelyaluetta huomasin katonrajassa nämä kangaspaloista tehdyt tekstiiliteokset .
Kierrätystaidetta oli gallerian lisäksi  ympäri kauppakeskusta, yhteensä 39 taiteilijalta.  Galleriatilassa pidin erityisesti paperisista teoksista, jotka on valmistanut hollantilainen, mutta täällä asuva Bianca Severijns.
Severinjs on paperitaiteilija eli kaikki hänen teoksensa on valmistettu paperista.
Paperihattu..
Lisää Severinjsin töitä. Täällä Severinjsin nettisivuilla lisää hänen uskomattoman upeita paperitöitään .
Taiteilija joka käyttää puiden siemenkotia töissään.
Risutaidetta.
Tämä risuteos oli niin upea .Olisi kiva olohuoneen seinällä😁.
Kauppakeskuksessa oltiin juuri pystyttämässä iltapäivän valmisruokatoria, kun kävin tuolla.
Kulunut viikko oli Tel Avivin Pride-viikko, johon kuului monta tapahtumaa,ja joka huipentui viikon loppupuolella vuotuiseen Pride-paraatiin ja juhliin.Olen monena vuonna kuvannut tänne blogiin tapahtumassa olevia värikkäitä tyyppejä, mutta nyt paraati oli suureksi harmikseni siirretty entiseltä paikaltaan perjantai keskipäivä/iltapäivästä myöhäiseen  torstai-iltapäivään. Ajankohdan vuoksi en päässyt sinne ,ja todellakin se perjantai olisi ollut parempi päivä...
Eilen perjantaina kävin katsomassa nyt kukkivia,  upeita liekkipuita. Liekkipuut ovat viimeiset kevään/alkukesän kukkivista puista,  ja ehkä ne upeimmat kukkivat puut.
Että osaavatkin olla upeita,ja tuo kirkkaanpunainen väri❤️
Perjantai-aamuna tuli ilmastonmuutos mieleen, sillä heräsin  aamulla klo 5 30 ukkosen jylinään, salamointiin ja sitten sateeseen, jota ei tullut paljon, mutta sen verran että kostutti maan, ja minut ja Shadow-koiran,kun vein hänet aamupisulle.  Oli myös hyvin lämmintä, ja sää toi mieleen ukkosilman kesäisessä Suomessa Täällä ei ikinä ukkosta tai salamoi eikä sadakaan tähän aikaan vuodesta, ja olin ihan ihmeissäni tuosta oudosta säästä. . Tämä kuva on otettu ikkunani kautta, juuri kun sade oli kostuttanut maan, mikä ei näy tuossa kuvassa .Täällå on muutenkin ollut toukokuun ja nyt kesäkuun aikana tosi usein kuumia hiekkatuulia, mikä sekin on erilaista  sillä niitä ei ole yleensä tullut niin rinsaasti eikä tähän aikaan vuodesta. Perjantai-aamun kumma sääilmiö tuli Egyptistä. Päivän aikana tuli vielä sadetippoja muutaman kerran, mutta se oli hiekkatomun likaamaa sadetta,mikä näkyi eniten autojen pinnoilla.

Kaunista viikonloppua toivotellen💐

maanantai 5. kesäkuuta 2023

Japanilainen puutarha

Tässä asuinkaupungissani on pieni japanilainen puisto, jonka olemassaolon olin melkein unohtanut,kunnes Kanavalla lammikon reunalla-blogin Leena mainitsi japanilaisen puutarhan. Itse asiassa tämä vuodenaika ei edes ole paras aika vierailla puistossa, sillä tähän aikaan vuodesta siellä ei löydy kukkivia puita  Opiskelen 6 viikon ajan joka maanantain iltapäivänä ei niin kaukana japanilaisesta puistosta, ja päätin kävellä kotiin bussin sijaan,  ja matkan varrella poiketa puistossa .
Puisto on myöhään iltapäivisin (kello oli 18.30) täynnä ihmisiä, eikä ihme ,sillä tuo on kuin pieni keidas, vilkkaan kadun varrella. Otin nopeasti muutaman kuvan,ja koska tuolla oli aika täyttä,  en viipynyt pitkään.Kuvassa takana olevan ihmisjoukon lähellä on vesiputous, josta virtaa vettä puiston kauniiseen vesilammikkoon.
Siellä täällä on pieniä puisia siltoja, ja puiston reunilla olevat penkit ovat katosten alla,joten tuolla voisi olla sateellakin.
Puiston suosituin kohta on osittain veden päälle rakennettu puinen pagoda.
Pikkuinen japanilainen puistikko on kaupungin suosituin hääkuvauspaikka,ja tuossa takana oltiin juuri laittamassa yhtä morsianta kuvauskuntoon.
Kaunis pikku puisto,ja ehdottomasti kaunein silloin kun puut kukkivat.
Pagoda hieman kauempaa kuvattuna.
Juuri ennen poislähtöä  näin morsiusparin,ja kuvaan tuli myös heidän valokuvaajansa  
Puistossa pitäisi  olla kirsikkapuu/puita, mutta en tällä kertaa etsinyt niitä .En edes tiedä miten tässä subtrooppisessa ilmastossa  voisi kasvaa kirsikkapuita, ja kirsikat täällä kasvavatkin viileämmässä ilmastossa, pohjoisessa Israelissa. Täällä on parhaillaan  kirsikkasesonki🍒, mutta hinta vielä sellainen että en ole vielä ostanut  .Tämä puu sen sijaan on Pyrus calleryana, eli päärynöiden sukuun kuuluva , Kiinasta ja Vietnamista kotoisin oleva puu,jonka hedelmät eivät syötäviä,paitsi linnuille, mutta joilla on kaunis kukinta.

Kaunista uutta viikkoa🌸🌸🌸
 

perjantai 26. toukokuuta 2023

Muumeja ja muutakin


Tel Avivin keskustan alueella on yli 30 vuoden ajan  ollut aivan ihana lelukauppa, jonka aina välillä vaihtuvan , upeasti koristellun näyteikkunan ohi olen usein kulkenut,  ja aina pysähtynyt ihailemaan. Joten kun luin että näyteikkunan teemana oli nyt Muumit💙,  niin sitä oli pakko mennä katsomaan.
Aivan ihana Muumi-näyteikkuna,etenkin tällaiselle ulkosuomalaiselle.
Ikkunassa oli yksi suurempi muumitalo💙, ja kaupan Fb-sivuilla kysyttiin oliko se myytävänä, mutta se ei ollut vaan kuulemma siitä oli pieni koottava versio saatavana .
Kaupan sisäpuolella oli lisää muumi-tavaraa, ja myös kaikki hepreaksi käännetyt muumi-kirjat .Kaupan perusti yli 30 vuotta sitten nainen, joka halusi perustaa lelukaupan josta iloa lapsille kuin myös aikuisille, ja joka on erilainen  kuin muut lelukaupat. Naisen kuoltua kauppaa johtaa nyt hänen  poikansa. Ne näyteikkunat ovat ihan parhaita tässä kaupassa: viimeksi aiheena oli Pikku Prinssi.
Kävin lelukaupassa viime tiistaina, jolloin oli vapaapäivä, ja ennen toria poikkesin vaate/krääsätorille, joka on lelukaupan ja torin puolivälissä. Kävelin tosi paljon tuona päivänä, ja askeleita tuli yli 13 000 👟askelta. Vaatetorilla voi tehdä tosi hyviä löytöjä. Viimeksi löysin  vajaa 3 eurolla miesten valkoiset farkut, jotka lyhensin sopiviksi ja värjäsin liilan väriseksi 👖💜
Vaatetori kutistuu kun viereen  rakennetaan uutta,mutta toivottavasti suurin osa säilyy vielä pitkään..
Olisin halunnut löytää vielä toiset miesten valkoiset farkut duunattavaksi,  mutta niitä ei enää löytynyt.
Vaatetorilta kävelin läheiselle artesaanitorille, joka auki tiistaisin ja perjantaisin.
Jakarandat kukkivat vielä  .Olen yli 2 viikkoa kärsinyt tosi ärtyneistä silmistä  jotka välillä kuivat ja välillä vuotavat Ostin tekokyyneltippoja, mitkä eivät auttaneet, ja kun olo kävi jo sietämättömäksi, sain onneksi pika-ajan lähellä olevalle silmälääkärille, joka ottaa vastaan myös oman sairaskassani potilaita. Selvisi että silmäni ovat allergiset, ehkä koska niin monet puut nyt kukkivat. Sain reseptit tippoihin, jotka nyt selvästi auttaneet,vaikka vielä välillä vähän niitä oireita 
Taiteilija työssään. Tämä artesaani valmistaa keramiikkaa. Takana tuohon kulmaan äskettäin avattu amerikkalainen  7-Eleven-ketjun kioski, joita on viimeaikoina avattu montakin Tel Avivin alueella.
Sara olisi halunnut myydä minulle yhden tauluistaan. Tuolla on vaikeampaa saada tuotteitaan  myydyksi,  aikaisempaan verrattuna.
Etiopilaisen naisen savityöt.
Hän tekee kaula-ja hiuskoruja .
Artesaanitorilta jatkoin vielä torille.
Mehukioski.
Huomasin uuden voileipäkojun.
Kirsikat ovat kypsyneet, mutta hinta vielä liian korkea .
Ennenkuin poistun torilta käyn vielä ostamassa muutamia yrttejä tästä.
Torin sivukadulla ostan vielä kengännauhat vanhalta  suutarilta.

Kaunista viikonloppua .Täällä on pitkä viikonloppu, 2.5 päivää , sillä shavuot-juhla on juuri ennen sapattia.  Shavuot on yksi 3 pyhiinvaellusjuhlasta, samoin kuin sadonkorjuujuhla ja kesän alkamisen juhla. Kristillinen helluntai osuu aina samoihin aikoihin shavuotin kanssa,ja helluntain alkuperä shavuotissa,mutta merkitys muuttunut myöhemmin.

lauantai 13. toukokuuta 2023

Hermot hieman kireällä

Otsikko viittaa siihen että täällä on menossa 5.päivä sotainen operaatio Gazan islamilaisen Jihad-järjestön kanssa, josta ei vielä näy loppua, vaikka aseleponeuvotteluja  käydään koko ajan taustalla Operaatio alkoi koska Israelin eteläiseen osaan sataa niin usein raketteja ja ohjuksia, jolloin ihmiset viettävät aikaa pommisuojissa, ja eihän sellaista voi loputtomiin kestää ilman vastaiskua. En nyt muista kuinka usein näitä operaatioita ollut viimeisen 10 vuoden aikana,mutta se on yleensä niin että on jonkun aikaa (2 vuotta viimeksi) hiljaista,kunnes raketti&ohjussateet taas yltyvät,kuten nyt  

Täällä keskisessä Israelissa ei tarvitse pelätä kuten eteläisessä osassa, mutta meidän alueella oli 3 ilmahälytystä, ja kaikki onneksi päivällä, mutta kun ei ole varmaa tuleeko ilmahälytys yöllä, niin hermot ovat luonnollisesti hieman kireällä. Iron Dome-ohjustentorjunta onneksi tuhoaa  ohjukset, mutta sekään ei ole täysin varma, ja niinpä toissapäivänä ohjus osui kerrostaloon Rehovotin kaupungissa, surmaten yhden ja haavoittaen monta,ja talo sellaisessa kunnossa ettei siinä nyt voi asua .Anneli,joka asuu siellä lähellä, kertoi että pamaus oli hurjan kova .Ohjus oli Iranista peräisin....Saisi loppua jo tämä,niin että voisi palata normaaliin arkeen.

Mutta onneksi on asioita, joiden ansiosta ikävempiä  asioita ei tarvitse koko ajan miettiä, ja yksi sellainen oli kuluneella viikolla, kun täällä vihdoinkin avattiin virallisesti Carrefourin kaupat . Hinnat ovat täällä nousseet järkyttävän paljon, enemmän kuin Suomessa, ja toukokuun alussa maitotuotteiden piti nousta 16%!, mutta lopulta ne nousivat vajaa 11 %, ja erotus siirtyi myöhemmäksi. Maitotuotteet nousivat  jo syksyllä vajaa 6% , joten hurja hinnannousu.
Carrefourilla on ollut viime elokuusta lähtien joitakin tuotteita niissä kaupoissa, joiden nimi nyt muuttui Carrefouriksi, ja olen ostanut etenkin mintulla maustettua vihreää teetä, joka on niin paljon edullisempaa kuin ylihinnoitetun täkäläisen teeyrityksen tuotteet. Olen myös koukussa heidän suklaalla maustettuun granolaan. Carrefourin kaupoissa täällä on heidän oman tuotesarjansa tuotteita, kuten  esim. Keskolla Suomessa Pirkka-tuotteet,ja tuotteita vielä rajallisesti, mutta valikoima lisääntyy koko ajan.Tästä tuli mieleen se aika kun Suomessa avattiin ensimmäiset Lidl-kaupat,ja miten  se vaikutti kilpailevien ruokamarkettiketjujen hintoihin..Olin tuolla  avajaisten jälkeisenä päivänä,ja ihmisiä oli tosi paljon ostoksilla.

Nyt kun Carrefourin kaupat avattiin virallisesti, tuotteita oli paljon enemmän, ja tuo puhtaalta pyykiltä tuoksuva keittiön puhdistusaine maksoi reilusti alle 2 euroa,ja myös mustikkahillo oli alle 2 euroa,mahtavaa😁
Viime viikolla hoitokoirani Shadowin omistajat kysyivät voisinko viettää muutaman tunnin heidän tyttärensä kanssa, koska päiväkodit olivat lakossa. Pariskunnan toinen osapuoli on vanheimpanlomalla 2.5 kk vauvan kanssa, mutta kun ylivilkas 3-vuotias oli kotona lakon vuoksi, tulin apuun. Torstaina toinen työni peruuntui, joten vietin aamupäivän ja osan iltapäivää pikku Annin kanssa.
Perjantaina lakko loppui,mutta vasta myöhemmin  aamulla, joten tulin viikonlopun  ensimmäisenä päivänä vielä Annin seuraksi Tässä hän jaksoi hetken maalailla ,ja sen jälkeen vedet kaatuivat pöydälle,mutta oli kyllå mukavaa viettää aikaa pikku neidin kanssa.
Suloinen Shadow-vanhus, nyt lähes kuuro, tulee taas luokseni hoitoon kuun lopussa,mutta vain 5 päivää  tällä kertaa .
Totstai-iltana näin Euroviisujen toisen esikarsinnan Annin ja Shadowin kotona.
Eilen aikaisin aamulla kävelin lähiseudulla,ja ohitin kaupungin maatilan, jossa vielä näkyi.paljon vihreää ja villikukkia , ehkä kastelun vuoksi,sillä ihan lähellä kaikki luonto  kuivunutta.
Vihreän joukossa kauniin punaisia unikoita❤️

Kaunista viikonloppua ja hyvää äitienpäivää.Täällähän ei enää äitien/isienpäivää ,vaan huomaamaton perhepäivä keväällä.

perjantai 5. toukokuuta 2023

Eksotiikkaa bussiasemalla

Toukokuu alkoi täällä lämpimänä,ja tuntuu hieman haikealta että seuraava sade on todennäköisesti vasta  loppusyksyllä. Olen varmaan monta kertaa valittanut täällä siitä miten inhoan kuumaa säätä ,ja tänään täällä oli lähes 40 astetta, kiitos kuumien aavikkotuulien,mutta kun kuumuus on kuivaa eikä kosteaa, kestän sen suhteellisen hyvin. Ihaninta tässä ajassa on erilaisten puiden kukinta,esim. nyt kukkivat jakarandat,joista yksi näkyy tässä  kuvassa. 💜
Kävelykadulla torin vieressä, missä edellisen kuvan jakaranda, on nykyään kävelykatu vain tiettyinä aikoina vuorokaudessa ,ja se taitaa olla siksi että kadun varrella on kunnostettu/suurennettu monta vanhaa taloa, joiden uudet asukkaat varmaan vaatineet että voivat ajaa  autotalleistaan läheiselle kadulle. Mutta tiistaisin ja perjantaisin se on enimmäkseen kävelykatu, artesaanimarkkinoiden aikana.

En ollut käynyt tuolla pitkään aikaan,ja huomasin uuden kojun, jossa kojun pitäjä  oli keskittynyt taiteen tekoon. Amerikkalainen Raquy valmistaa miniatyyrimaalauksilla ja ornamenteilla koristeltuja käsikirjoituksia/tauluja,  Työ on pikkutarkkaa,ja valmiin käsikirjoituksen tekoon kuluu monen monta tuntia 

Raquy , muusikko, kertoi asuneensa useita vuosia Istanbulissa jossa hänestä tuli darbuka-soittimen mestari,joka on esiintynyt eri puolella maailmaa..

Raquy kertoi että kun esiintymiset loppuivat koronan vuoksi, hän opetteli kirjamaalausta, ja myy nyt töitään  artesaanimarkkinoilla.
Raquyn työt ovat tosi kauniita 
Tänään piipahdin aamulla Tel Avivin pääbussiasemalla(jonka ei pitänyt enää olla pääbussiasema,mutta josta edelleenkin lähtee osa busseista),  jossa viikonloppuisin filippiiniläisiä ruokakojuja, ja jonka filippiiniläisestä ruokamarketista tykkään paljon .
Filippiiniläisiä  leivonnaisia.
Täällä aina tuntuu kuin olisi jossain muussa maassa...
 
Etiopilaisten (tai eritrealaisten) vaatekauppa lähellä ruokakojuja.