keskiviikko 31. elokuuta 2016

Granaattiomenien aika

Eilen kävin tutustumassa ystävän uuteen kotiin,ja neljän talon ympäröimälle pihalle oli istutettu nuoria granaattiomenapuita. Niissä oli jo kivasti hedelmiäkin,vaikka olivat ihan nuoria puita. Hedelmät olivat pienehköjä,mutta täydellisen näköisiä sekä makuisia.
Ystävä oli äskettäin muuttanut ihan uudelle asuinalueelle,josta suurin osa oli vielä työmaata.Nykyajan talot ovat niin erilaisia kuin oma 40-vuotinen asuintaloni;nykyään taitaa täällä kai olla itsestään selvää että parkkipaikat rakennetaan talojen alle. Kiipesimme rakennuken katolle katsomaan hieman ympäristöä.
Ennen uutta asuinaluetta täällä oli vain peltoja. Vähitellen viljelymaa häviää rakentamisen tieltä.
Katon toiselta puolelta näkyy hieman Välimerta(tuo valkoinen raja edessä,pilvien alla). Kattoasunto oli vielä tyhjä,ja se joka sinne muuttaa saa hyvän näköalan.
Ystävä asuu alakerrassa ,johon kuuluu pieni puutarha-alue.Sitruunat olivat vielä vihreitä.
Tällä viikolla piipahdin myös Gina-galleriassa,eli naivistisen taiteen galleriassa. Siellä oli taas upeita töitä,ja eniten pidin guatemalalaisten taiteilijoiden ihanan värikkäistä töistä.Tämän on tehnyt  Antonio Coche Mendoza
Tämä on guatemalalaisen Lorenzo Cruzin työ.  Mahtavan upea ja toteutettu mielenkiintoisella tekniikalla.Tässä linkin takana enemmän Cruzin töitä;värien iloittelu niissä on upeaa!

perjantai 26. elokuuta 2016

Hyvää kansainvälistä koirien päivää!

Aamulla mami kertoi että tänään on kansainvälinen koirien päivä. Kiva että meillä koirillakin  on ihan  oma päivä! Mami taisi  myös kertoa  että Tel Avivin keskuspuistossa on koirafestivaalit., mutta sen  olin jo ehtinyt unohtaa kun matkustettiin sinne bussilla:sillä inisin aika lailla kun en tiennyt minne oltiin menossa.Mutta kun päästiin bussista ulos oli ulkona kaikenlaisia uusia hajuja ja heti piristyin.
Koirafestareilla oli vaikka mitä: kaikenlaisia kojuja ja paljon koiria joita en ollut ennen tavannut.  Sain maistaa monta namia ,ja koirien jauhelihaakin,joka oli tosi hyvää. Olisin syönyt sitä enemmänkin jos olisi tarjottu. Tuolla olisi ollut myös sushia koirille mutta se taisi mennä ohitse.Koira-spakin oli,mutta ei me sinne ehditty mennä.
Mami taisi tykätä näistä koirakakuista,sillä hän pysähtyi niiden eteen pitkäksi aikaa.Olishan tuollainen kiva sitten kun on taas synttärit. 
Oli kivat puiset koirapedit. 
Vedin koko ajan sinne sun tänne kun oli niin paljon mielenkiintoisia tuoksuja tuolla,eikä mami oikein saanut kuvattua kunnolla tuolla.
Taisi olla jano..
Ihan festarien takana on Yarkon-joki,joka halkaisee Yarkon-puiston.
Minäkin sain tällaisen ruoka-astian,mutta mami jätti sen koirapuistoon;ei se olisi meille mahtunut kun on noin suuri.
Festareilta mentiin viereiseen koirapuistoon,joka on juuri uudistettu.Kiva kun saa leikkiä uusien kavereiden kanssa ja saa juosta vapaana.
Tuu nyt alas leikkimään sieltä pöydän päältä..
Tulihan se...
Me saatiin tuolta paljon namunäytteitä ,ja 3 kilon ruokasäkkikin,sen jälkeen kun mami latasi jonkun aplikaation puhelimeen.Ja kävi hän ostamassa mulle vielä tällaisen doggyboxinkin,jossa oli kaikenlaista kivaa:)

Terkuin ja hyvää viikonloppua toivottaa
Bambi

tiistai 23. elokuuta 2016

Tietokoneongelmat vihdoinkin takanapäin..

Viikon kesti ennenkuin sain tietokone-ongelmat ratkaistua.Se vaati että kävin ongelman kimppuún ja uhrasin sille muutamia tunteja. Antivirusohjelman jälleenmyyjä ei saanut korjattua ongelmaa kahdenkaan netin kautta koneellani vierailun jälkeen,jolloin hän suositteli ottamaan yhteyttä tukeen.Miksiköhän en ajatellut sitä ihan alussa... Hieman oli hankalaa sillä piti mennä vähän syvemmälle ja Windows 10 käyttäytyy hieman erilailla kuin edelliset versiot. Mutta pääasia että sain sen ongelman korjattua,tosin kone on hidas ja menee usein jumiin,mutta se on sitten eri juttu:;D

Halpiskaupassa oli tällaisia suloisia pöllömukeja myynnissä. En voinut vastustaa vaan ostin 2.No ne Ikean mukithan olivat jo niin vanhoja.....Ja nämä olivat vain vähän yli euron kipale.

Viime viikon hieman vähemmän kosteiden päivien jälkeen on täällä ollut tosi kosteaa ja lämmintä. Tulispa viileämpi sää jo pian..Kuumuuden vuoksi en oikein jaksa kuvatakaan mitään.
Mukavaa viikkoa kaikille:)

tiistai 16. elokuuta 2016

Tiistaina

Elokuu on taas se aika jolloin Bambin on aika saada vuosittainen vesikauhurokotteensa,joka on pakollinen. Vien Bambin rokotettavaksi kaupungin eläinlääkäriasemalle,joka on 15 minuutin kävelymatkan päässä,eli lähellä,mutta elokuun kuumasta säästä johtuen menimme sinne bussilla.Bambi on aina hieman hermostunut klinikalla,se kai muistaa että siellä pistetään vaikka toimenpide on nopeasti ohi. Täällä kannustetaan koiranomistajia sterilisoimaan koiransa,ja niinpä Bambin koiravero + vuosittain vesikauhurokote maksaa vain (tämän päivän kurssin mukaan ) noin 13 euroa ,kun sama toimenpide ei -sterilisoiduille koirille maksaa moninkertaisesti. Mites tämä on muissa maissa? Ensi vuonna kyllä vien Bambin rokotettavaksi jo kesäkuussa,kun on viileämpää.
Rokottamisen jälkeen kävelin Bambin kanssa lähellä olevaan businesskeskukseen,joka  on kodin ja kaupungin eläinlääkäriklinikan välissä.
Olin lukenut paikallislehdestä että keskuksessa on joka tiistai-iltapäivä jonkinlainen tori. Oli kaikenlaista tavaraa mutta ei mitään sellaista mitä olisin tarvinnut.
Tuo keskushan koostuu 4 isosta toimistorakennuksesta,jotka muodostavat isolle keskusaukiolle seinät. Siellä tuntuu iltapäivisin usein mukavan tuuliselta,vaikka olisikin tosi kuuma päivä.Tänään on muuten ollut harvinaisen miellyttävä sää ,kun ottaa huomioon millainen elokuun sää täällä on. Kosteusprosentti taisi olla alhaisempi kuin normaalisti.Mutta katselin säätiedotusta,ja joka päivä näyttää kosteusprosentti jatkossa olla korkeampi.,,,
Aiemmmin torin lähellä en voinut olla menemättä sisään hurmaavaan kauppaan ,jonka ikkunassa näin Peppi-reppuja.Nämä olivat pieniä reppuja,sisällä oli myös suurempia reppuja sekä Peppi-lompakoita. Ihanassa BellaKoola-kaupassa oli vaikka mitä kivaa.

Entä tietokone-ongelmat? Eivät vieläkään selvinneet...Jälleenmyyjä yritti kaksi kertaa etsiä ratkaisua kaukosäätimellä,eikä löytänyt.Otin yhteyttä edustajan tukeen,ja sieltä tuli viesti,ja linkki,jonka mukaan minun pitäisi itse korjata tilanne...Huh,en ole ihan varma pystynkö,joten jätän sen ensi viikonloppuun,,,,,

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tietokoneongelmia ja muutakin

Viime viikolla,ja vieläkin on ollut tietokone-ongelmia,enkä ole pahemmin ollut koneella.Kaikki alkoi kun latasin kokeiltavaksi toisen antiviirusohjelmiston,ja oma hyvä antiviirukseni meni sekaisin,eikä auttanut sen poistaminen ja uudelleen asentaminen eikä mikään muukaan.Tänään illansuussa ohjelman edustajan toimesta yritettiin korjata tilanne AnyDeskin kautta ,mutta ei sekään onnistunut,joten huomenna uusi yritys.Todella turhauttavaa kun koneelle,tai sen jollekin tärkeälle ohjelmistolle,tapahtuu jotain.Sitä on niin riippuvainen koneesta...
Lähellä olevat granaattiomenat alkavat jo kypsyä.  Näiden lähellä olevan pihan sitruuna-ja mandariinipuut,joiden hedelmiä olen tänne usein kuvannut,oli harmikseni leikattu pois,ja tilalle oli laitettu keinonurmikkoa ,huh! Tai sitruunapuu oli kyllä jäljellä ,pienenä tynkänä..

Oikein hyvää alkavaa viikkoa!

lauantai 6. elokuuta 2016

Tuli huomioitua

Eilinen aamu (perjantai) oli hurjaa ravaamista edestakaisin. Kävin Tel Avivin keskustassa hankkimassa vähän ruokatarpeita viikonlopuksi,ja kun olin bussipysäkillä,bussini meni ohitse pysähtymättä.Olin ainoa pysäkillä ,ja pysäkin takana,koska siellä oli varjoa.Kyllä harmitti,ja päätin ottaa toisen bussin, josta voin myöhemmin vaihtaa omaan bussiin,mutta en ehtinyt vaihtaa,sillä parin pysäkin päästä kuljettaja  ilmoitti että bussissa on jotain vikaa.Äkkiä piti poistua, ja kaunis kangaskassini ostoksineen jäi bussiin.Seuraavassa bussissa sitten sain kuljettajalta numeron minne soittaa.Sanoivat soittavansa minulle kun löytävät kassini. Menin kotiin ja odottelin,mutta sitten tuli mieleen että parasta mennä pääteasemalle.Otin bussin kaupungin keskustaan ja soitin taas saamaani numeroon. Sieltä ilmoitettiin että kassi on löytynyt,ja soittavat sitten kun seuraava bussi sieltä pääteasemalta tulee kohti asuinkaupunkiani Holonia. Siinä ei ollut mitään järkeä joten sanoin että otan bussin pääteasemalle,jolloin selvisi että kassi onkin ihan eri suunnassa eli Tel Avivin yliopiston juna-asemalla,missä on bussin toinen pääteasema.Kaksi bussia sitten sinne,ja kassi onneksi löytyi:) Olivat vielä laittaneet sen jääkaappiin koska siellä oli ruokatarpeita,kiltisti tehty. Kaksi bussia sitten sieltä vielä kotiin. Ja kun odotin sitä toista bussia niin näin tämän harlekiinin liikennevaloissa ,suojatiellä. Aina kun oli vihreää harlekiini asetti suojatien keskelle jakkaran,jonka päälle nousi ja jonglöörasi,jonka jälkeen hän vielä nousi käsillään seisomaan tuolla jakkaralla. Sen jälkeen hän kiersi hattuineen autojen välissä keräämässä palkkiotaan.Aika hurjaa ja hyvin synkronisoitu homma liikennevalojen kanssa. Kuulemma ovat aina tuolla,eli heitä on useitakin. 
Sillä välin kun olin Holonin keskustassa miettien odotanko pääteasemalta tulevaa bussia,josta pitäisi nopeasti napata se kassi,vai meenkö pääteasemalle,huomasin että kaupungin keskustassa olevalle aukiolle oli ilmestynyt tällainen aurinkoenergialla toimiva puhelimen latauspiste.Kiva juttu:)
Uusissa kaupunkibusseissakin on nykyään tuollaiset puhelimenlatausjutut.
Torstaina tapasin pitkästä aikaa E:n ,jonka ohjaaja olin vielä viime vuonna. Olimme viimeksi tavanneet syksyllä,aivan liian pitkä aika.Häntä odotellesseni kauppakeskuksessa katselin hieman ympärilleni.
Käyn aika harvoin tässä kauppakeskuksessa,mutta oli kiva nähdä siellä Yves Rocherin kauppa,joka tuntuu niin tutulta...Yves Rocher on toiminut täällä vasta muutaman vuoden.
Sitten tapasinkin E:n ,jonka kanssa kävelimme lähellä olevaan Saronaan. E oli kasvanut lähes minun pituiseksi.Oli todella ihanaa tavata taas ;)
Loveat-kahvilan terassia
Tällä viikolla ajatukset kääntyivät taas myös entiseen asuinmaahani Venezuelaan,ja sen surulliseen tilanteeseen. .Oli järkyttävää lukea miten venezuelalaiset nuoret naiset joutuvat sterilisoimaan itsensä  koska kondomeja ja ehkäisyvälineitä on lähes mahdotonta hankkia,ja uusia suita ei ole varaa ruokkia kun ruuasta on muutenkin pulaa. Kun asuin siellä vielä vuonna 2005,ei tilanne silloinkaan ollut erityisen hyvä,mutta ruokaa oli kaupoissa eikä siitä näyttänyt olevan pulaa.Sen sijaan näin usein työntekijöiden mielenosoituksia valtion lastensairaalan edessä lähellä missä asuimme,ja kun kerran kysyin miksi sain tietää että pula on lähes kaikesta sairaalassa.Ihmettelin että miten se voi olla mahdollista öljyrikkaassa maassa.  No nythän tilanne on toinen  eikä öljystäkään saa enään niin paljon kuin ennen,mutta miten ihmeessä siellä ei tapahdu vallankumousta.....Joskus sellainen on tarpeellinen..Venezuelan valtio väittää edelleenkin että heidän terveydenhuoltonsa on mitä parhain;minä taas muistan miten tuntemani ihmiset sanoivat että toivottavasti eivät joudu sairaalaan kun ei tiedä pääseekö sieltä enään elävänä pois....

tiistai 2. elokuuta 2016

Elokuun alkua

Elokuu alkoi kuumana ja kosteana niin kuin se yleensä alkaakin...Keskipäivällä on ihan kamalaa,parasta silloin olla muualla kuin ulkona,mutta aamulla aikaisin on ollut ihan miellyttävää,tosin hyvin pian  huomaan että kasvovoiteet ja meikit valuvat naamalta alas.... En kyllä suosittele kenellekään tänne tuloa elokuussa..... Billien kukkakaupassa  oli ihania chilejä myynnissä,en kuitenkaan ostanut mutta aion ostaa jos noita vielä siellä on.
Kukkakaupan viereisen  ulko-oven takana oli tämä komea kisu.  Kuvaa katsellessa huomasin että sillä taitaa olla plakkia tuolla hampaissa...Hyvinvoiva kissa; oli pantakin,ja vieressä olevan kanta-kahvilan barista sanoi että kissa on siellä lähes aina ,ja tulee joskus kahvilaankin visiitille.
Ja harmikseni pulut olivat taas ehtineet munia ja hautoa munat,niin että kun kurkistin pyykinkuivaustasanteen lattialle,huomasin että siellä oli juuri kuoriutunut kaksi pulun poikasta. Pahus sentään! Yleensä katson tuolle tasanteelle aina silloin tällöin ja olen työntänyt monet munat sieltä pois niin ettei niistä kuoriudu poikasia. Nyt en ollut tarkkana ja poikaset ehtivät kuoriutua.Kuva on huono,koska ikkunan kautta on tosi vaikeaa saada poikasista kuvia,mutta pulun poikaisethan ovat rumia eivätkä lainkaan suloisia. Äsken kurkistin ja ovat jo kasvaneet muutamassa päivässä.