torstai 30. heinäkuuta 2009

Kuumuutta riittää...

Täällä on ollut läkähdyttävän kuumaa ja kosteaa viime päivinä.Monet sanovat,etteivät muista näin kuumaa kesää,mikä taitaa johtua siitä,että harvinaisen kuuma jakso on ollut niin pitkä.Nyt kuitenkin pitäisi hieman helpottaa viikonlopun aikana, ja tänään aamulla tunsinkin hienoisen tuulen hengähdyksen.
Bambi-koirakin on ihan naatti. Eilen sain puhelinsoiton,(kaupungilta)jossa minua toruttiin siitä,etten ollut rekisteröinyt Bambia koiraveroa varten, ja pyydettiin heti tulemaan järjestämään asia.Huh,olin kokonaan unohtanut asian!

Kaupungin eläinlääkäripalveluasema on kodistani noin 15 minuutin kävelymatkan päässä,joten kuumuudesta huolimatta kävelin sinne Bambin kanssa. Bambin paperit tarkistettiin ja se sai sellaisen pyöreän metallisen tunnistelevyn. Maksoin tämän vuoden koiraveron ja sain selville,että kun tulen sinne uudestaan marraskuussa Bambin vuosittaisten rokotusten vuoksi, maksan samalla seuraavan vuoden koiraveron,joka myös sisältää nuo rokotukset.Ihmettelin aika edullista hintaa ja selvisi,että sterilisoitujen koirien koiravero on PALJON alhaisempi kuin sterilisoimattomien koirien. Tällä tavalla yritetään kannustaa ihmisiä viemään koiransa sterlisoitavaksi, ja se onkin järkevää maassa, jossa on aivan liikaa kodittomia koiria.


Asemalla oli eläinlääkärin puolentoista kuukauden ikäinen weimarinseisojan pentu, joka oli ihastuttavan suloinen. Weimarinseisojahan on aika suurikokoinen ja tuo pentu oli jo noin nuorena melkein Bambin kokoinen.....


Tänään täällä vietetään Tisha BeAv-päivää,josta löytyy enemmän tietoa (suomeksi) linkin takaa

33 kommenttia:

  1. Minä jaksan aina vain ihmetellä, miten koirat ollenkaan selviävät moisessa kuumuudessa. Tälläkin hetkellä minulla on Olgalle pitkin pihoja ja terasseja isoja juomakuppeja, joihin laitoin aamulla mu´kaan jättijääpöat, että vesi pysyy kylmänä.

    Onneksi Bambi tuo weimarinseisoja ovat noin lyhytkarvaisia...Weimarin koiraan minulla tuli vähän vetoa, kun näin yhden valokuvaajan loistokuvat omasta weimaristaan. Valitettavasti en muista valokuvaajan nimeä...olisit muuten voinut hänet googlettaa, mutta kuvista tuli niin kuuluisat, että saattavat löytyä jopa weimarinseisojarodun sivuilta.

    Jael, kirjoita lehtiin ja vaikuta päättäjiin, että Israeliin saadaan länsimainen eläinsuojelulaki.

    VastaaPoista
  2. Leena>Onneksi Bambi on lyhytkarvainen,ei tarvitse edes ajaa sen karvoja kuumuuden vuoksi.
    Weimarinkoirat ovatkin aika kivan näköisiä ja kuulemma luonteeltaankin erittäin mukavia.
    Millainen länsimainen eläinsuojelulaki? Täällä itse asiassa on aika hyvin asiat sen suhteen,vaikka paljon on vielä korjaamista.Juuri kesän kynnyksellä tuli uusi laki,jossa kiellettiin kanaloita laittamaan kanoja liian ahtaisiin tiloihin,mikä oli tosi hyvä juttu.Ahdistuin ihan kun kävin viime vuonna yhdessä kanalassa,missä oli pientä kopperoa kohden 3 kanaa, joilla ei ollut lainkaan tilaa liikkua.

    VastaaPoista
  3. aika esimerkillistä toimintaa, että soittavat jopa kotiin ja että sterilisointiin kannustetaan alemmilla hinnoilla! olen ihmetellyt, miten eläimet jaksavat kuumuudessa, kun eilenkin näin yhden koiran odottelevan omistajaa liikkeen edessä ja se makasi varjossa kuin märkä rätti, kaikki raajat oikosenaan. onneksi varjossa sentään on viileämpää.

    p.s. blogissani on sulle yllätys! :)

    VastaaPoista
  4. katevaa, etta rokotukset sisaltyy koiraveron hintaan :) Varmaan ihan fixua tuo sterilisointiin kannustaminen, jos koiria on muutenkin liikaa. Vaikka toisaalta, eikai koirat niin usein kuin kissat tule "vahingossa" tiineeksi, jos ovat omistuksessa - kulkukoirat on sitten tietysti eri asia.

    Koittakaa kestaa kuumuutta ja toivottavasti viikonloppu tuo mukanaan sitten edes vahan viileamman saan! :)

    VastaaPoista
  5. Siis koirarekisterikö siellä on noin tarkka? Esimerkillistä palvelua.

    Koittakaa jaksaa kuumuudessa, kyllä se palelukausi tulee vielä. Nopeammin kuin arvaammekaan ;) Kääk!

    VastaaPoista
  6. Sympaattinen kuva :)

    Hyvän idean on joku keksinyt tuossa koiraveron alentamisessa. Oikein hyvä!

    Tällä Etelä-Suomessa on ollut minun mieleiseni ilmat koko kesän. Ei kovaa hellettä, sadetta sopivasti kasveille, tällä hetkellä taas aurinkoista. Otin aamulla kuvia joen varressa missä joku aika sitten talsin kanssasi. Postailen kun ehdin...

    Toivottelen tuulen henkäyksiä!

    VastaaPoista
  7. Meinasinkin kysyä sulta miten Bambi jakselee siellä helteissä, mutta nythän se selvisi. Nämä Suomen helteet ei ainakaan näytä näännyttävän omaa koiraani, kärpästen perässä juostaan ihan yhtä vauhdikkaasti :)

    VastaaPoista
  8. Tuo alennettu koiraverosysteemi on tosi hyva, ihmetyttaa vain miksi sita ei ainakaan taallapain moni tieda. Kunnat ja kaupungit saisivat valistaa asiaa vahan enemman, mutta sekin on kait budjettikysymys. :-)
    Kuuma on taallakin, mutta kestan kuumuutta paljon paremmin kuin kylmaa...

    VastaaPoista
  9. Tyyvaiselta nayttavat korat kuumuudesta huolimatta .
    Taalla kesa on ollut mita ihanin . Jotenkin on hiukan sellainen vare ilmassa etta on otettu ensimmainen askel syksya kohti .

    VastaaPoista
  10. Juanita>Ihmettelinkin kun soittivat minulle.Kai saivat numeroni yhdistykseltä,jonka kautta sain Bambin.Tuo sterilisointiin kannustaminen on tosi hyvä juttu.
    Kävinkin jo blogissasi :-)

    MaaMaa:Joo tosi kätevää,että samalla saa ne rokotukset.Tämä oli ihan uutta mulle, kun ei aikaisemmin ole ollut koiraa.Noita kodittomia koiria on paljon sen vuoksi,että monet kielloista huolimatta antavat koiriensa juosta vapaana,ja näin syntyy ei toivottuja pentuja.Koiria myös hylätään.
    Tänään onkin jo pikkuisen helpompaa kuumuuden kanssa kuin eilen,mutta vain hieman...

    Lepis;Olinkin ihan hämmästynyt,kun sen tiimoilta soittivat!
    Kylmempää täällä tulee vasta loppusyksyllä......Teillä se taitaa kohta alkaakin.

    Rita:Minustakin oli tosi hyvä tuo koiraveron alentaminen sterilisoitujen koirien suhteen,ihan yllätyin siitä.
    Oi,lisää kuvia siitä kauniista paikasta,kiva! Tuulen henkäys onkin ihanaa näin kuumuuden keskellä....

    Susadim:on ne vähän eri sorttia helteet siellä kuin täällä, ja täällä sen tekee pahemmaksi kosteus. Huh,en tykkää siitä lainkaan!

    S: Olin tosi yllättynyt kun sanottiin,että koiravero on paljon halvempi kun koira on sterilisoitu.Ehkä näin ei ole joka kaupungissä täällä? Saisivat tosiaankin valistaa; pitkällä tähtäimellä sehän tulisi halvemmaksi kun se vähentäisi kodittomien koirien määrää.
    Yritähän kestää sitä kuumuutta, minä taas tykkään enemmän talvesta täällä.....

    Kyllimarjaana;tuossa toimistossa oli tehokas ilmastointi...
    Kesäilmat olivat ihania kun olin Suomessa, ja olisin mielelläni jäänytkin pidemmäksi aikaa...Oikein kaunista elokuuta!

    VastaaPoista
  11. Tykkääkö Bambi uida?
    Aattelin, josko sais siittä helpotusta helteeseen. Lyhytkarvasena ei olis hankalaa tuo turkin kuivattaminenkaan.

    VastaaPoista
  12. ArjaAnneli> En ole kauhean varma tuosta uimisesta,koska kun pesen sen (kerran kuussa) niin se kyllä vähän rimpuilee siellä suihkussa.....

    VastaaPoista
  13. Ihmettelin, että miten tiesivät soittaa sinulle, mutta tuossahan se jo aiemmassa kommentissa selvisikin.

    Onko siellä miten kuuma? Tuota kosteutta on aika vaikea kuvitella, kun en ole koskaan tainnut oikein kosteaa kokea. Luulin, että Intiassa olisi tähän aikaan kosteaa, mutta hyvin ne pyykit vaan narulla kuivuvat. :-) Kosteus% on kai jotain 50 - ei taida olla paljoa.

    Hauska valokuva. :-)

    VastaaPoista
  14. Hippu>Ensin en tajunnut,mistä saivat numeroni mutta sittenhän se selvisi..
    Täällä oli tosi kuuma nyt aika monta peräkkäistä päivää,yli 30 astetta mutta yli 75% kosteutta täällä mun alueella.Se toimii kuumuuden kanssa kuten tuuli kylmyyden kanssa,eli kun on oikein kosteaa ,tuntuu paljon kuumemmalta ja inhoittavan nihkeältä.Nyt onneksi laski kosteus "ainoastaan" 60% tasolle, toivottavasti moneksi päiväksi,mutta tähän aikaan vuodesta tuo korkea kosteus on kyllä se yleisempi piirre.

    VastaaPoista
  15. Tässä onkin jo Bambin asiaa käsitelty, joten siirrynkin tähän juhla-asiaan.

    Kiitos tuosta linkistä. Minulle on jäänyt mieleen vaan jom kippur sen yhden sodan takia.

    VastaaPoista
  16. Hyi helteitä. Algeriassa on myös ollut pitkä kuuma kausi neljänkymmenen molemmin puolin, voi että olen ollut onnellinen Suomen kesästä, täällä on ollut vallan ihanat ilmat, eikä sitä niljakasta kosteuttakaan.
    Voi koiruleita, on jo ikävä omianikin..
    Minäkin kurkkasin juhlalinkin, aika surullisissa merkeissä vietetään..

    VastaaPoista
  17. Kuumaa on ollut taallakin.Sanoivat uutisissa,ettei ole nain kuumaa ollut ainakaan 60 vuoteen.Pitaneekö sitten paikkaansa,en tieda.
    Todella on hyvaa palvelua koirien hoidossa,etta kotiin soittavat.Vai johtuneeko siita,etta varmasti haluavat koiraveron.

    VastaaPoista
  18. Sielläkin koiravero. Mielestäni se on hyvä asia, samalla tulevat rokotukset ym hoidettua. Täällä taitaa koiravero vain mennä maksuun verojen mukana sen kummemmin toimenpiteitä vaatimatta.

    Mukava että siellä vähitellen viilenee.

    VastaaPoista
  19. Unelma> laitoinkin tuon linkin,kun se ehkä voi joitakin kiinnostaa.

    Sirokko:Nauti vain Suomen ihanista säistä,tämä kuumuus ja kosteus on tosi kamalaa, erityisesti tuo niljakas kosteus kuten mainitsitkin. Hauveliani oli mullakin ikävä Suomessa ollessani.
    Tuo surupäivä on monelle täälläkin jäänyt unholaan,mutta alkanut taas kiinnostaa enemmän.

    Sateenkaari:Ihan samaa sanovat täälläkin! Kuumaa on!
    Minäkin ensin ajattelin,että haluavat sen koiraveron,mutta se oli aika alhainen summa,halusivat kai vain ettei rekisteröimättömiä koiria liiku kaduilla.

    Arleena:Joo,hyvä asia että on koiravero, ja sillä myös tehdään jotain. Tässä kaupungissani tosin ei taida olla koirapuistoa, Tel Avivissa on.
    Ei täällä kyllä vielä pitkiin aikoihin viilene,mutta pienikin lasku kosteusprosenteissa tuntuu....

    VastaaPoista
  20. Kiva kuva suloisista koirista :)
    Toivottavasti kuumuus alkaa sieltä väistyä. Tilaan sinne sadetta ja tuulta, mitä pikimmin.
    Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  21. "ainoastaan" 60% tasolle - no hei, kylla tuokin on paljon!
    Taalla oli pari iltaa sitten oikea hiki-ilta. Eilen illalla taas oli oikein superihana saa joka tavalla: pieni tuulen vire silloin talloin, sopiva lampo, ei hyttysia...

    Kosteus on laskenut alle 40%...mutta lampoa joka paiva about 37...

    Jaksamisia!

    VastaaPoista
  22. Nurkkalintu:kiitos toivotuksista, sadetta tulee sitten joskus syksyllä...

    BLOGitse:heh, se 60% tuntuu siihen 75-80% verrattuna ihan hyvältä, kaikkihan on suhteellista ;-) Teillä onkin ihan siedettävä kosteus! Kuumuus onkin paljon siedettävämpää kun on kuivaa.Kestämisiin sinnekin!

    VastaaPoista
  23. Huh, hieman liian kosteaa minun makuuni.

    Täällä on ollut sellaiset mukavat 23-25 astetta, mutta kosteaa, ja aika monen vanhuksen olen kuullut valittavan läkähtymistä.

    VastaaPoista
  24. SusuPetal> Vaikeaa tuollaista kosteutta onkin kestää..
    Vanhukset ja sairaat kärsiikin paljon kuumasta ja kosteasta ilmasta-

    VastaaPoista
  25. Suloinen koirakuva!:)
    Meidän kunnassa ei ole koiraveroa ollenkaan, mutta ei ole koirille mitään järjestettykään.
    Siellä tuo järjestelmä kuulostaa hyvältä kun veron yhteyteen kuuluu noin paljon tärkeitä asioita.
    Mukavaa viikonloppua! Toivottavasti siellä kuumuus helpottaa!

    VastaaPoista
  26. Susanne:-)Minustakin on hyvä juttu,kun siihen koiraveroon kuuluvat myös nuo vuosittaiset rokotukset. Mutta en tiedä, onko näin joka kaupungissa täällä.
    Mukavaa viikonloppua sinnekin.Kuumuus kyllä jatkuu vielä pitkään täällä....

    VastaaPoista
  27. Jael, vastaan vähän myöhässä, mutta ehkä huomaat. Tarkoitin länsimaisella eläinsuojelulailla sitä, että ei meillä Suomessa ainakaan voi olla irtokoiria, en ole kohdannut myöskään Keski-Euroopassa. Harit alkavat vasta Espanjassa ja Italiassa. Tarkoitin siis lähellä Pohjoismaita ja Keski-Eurooppaa. Täällä jopa irtokissaongelma on mitätön.

    Ihanaa, että Bambi on noin lyhytkarvainen!

    VastaaPoista
  28. Leena> Välimeren maissa taitaakin olla tämä ongelma.Suomessa sitä ei voisikaan olla,ilmastokin sen estää.Sama juttu kissojen suhteen.Monet ihmiset,kielloista huolimatta, antavat koiransa juosta vapaana, ja näin syntyy ei toivottuja pentuja. Sekarotuisia koiria onkin paljon.Säännöt ovat olemassa,mutta ihmiset eivät niitä noudata, joten sen takia.....

    VastaaPoista
  29. Siis laki kieltää tuon että antaa koiran juosta vapaana, mutta monet ihmiset eivät siitä välitä.....

    VastaaPoista
  30. No nyt on sitten Bambin paperit kunnossa. Tosi hyvä idea muuten, että koiravero sisältää rokotukset.

    Aivan ihana tuo toinenkin koira, suloinen harmaa pallero.

    VastaaPoista
  31. Elegia>Onneksi onkin nyt Bambin paprut kunnossa, ja marraskuussa sitten pitääkin jo uusia ne.
    Tuo harmaa pentu olikin suloinen!

    VastaaPoista
  32. Minulta pääsee unohtumaan että on edes olemassa rekistereitä ja veroja koirille, täällä kun niistä ei ole kuultukaan. Paitsi eläinlääkäri pitää kirjaa rokotuksista.
    Weimaranit on upeita koiria isoina. Naapurilla on niitä aina kaksi, nyt on menossa koirat numero 5 ja 6, entiset ovat kuolleet vuoronperään pois joko vanhuuteen tai sairauteen.

    VastaaPoista
  33. Jonna> Varmaankin monessa latinalaisen Amerikan maassa ei olekaan tuota systeemiä.Mulla taisi tuo olla ensimmäinen kerta,kun tutustuin Weimaraniin;katsoinkin heti kotiin tultuani netistä kuvia ja komeita koiria ovatkin!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...