sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Jos olisin kirjoittanut blogia 10 vuotta sitten...

Blogimaailmassa on viime päivinä kiertänyt hauska haaste,jossa on kerrottu mitä olisi bloggailtu 10 vuotta sitten.  Siitä ovat kertoneet mm. Elisabeth, Itkupilli,Johanna, Mizyena, Vera A. ja Sirokko
10 vuotta sitten oli kotona 1 tietokone,jonka jakoivat äiti ja poika. Olisin silloin bloggaillut Helsingissä enkä täällä.....Olisin varmaankin valittanut pitkistä talvista.
Koska käytin työssäni ahkerasti tietokonetta,en ehkä olisi kauhean useasti jaksanut postata blogiini.Mutta jos olisin,olisin varmaan kertonut rakkaasta lemmikistäni Otto-kissasta,joka silloin vielä oli komeassa kunnossa (nyt melkein 17v.paljon hoikempi.ja pojan hoidossa Helsingissä.)Olisin ehkä kertonut ahkerasta nettikirjeenvaihdosta tasmanialaisen Kerryn kanssa,jonka kanssa olimme "tavanneet" virtuaalisesti ICQ:n kautta.Yhteiset kiinnostuksen kohteet  pitivät huolen siitä,että juttu luisti chattaillessa ja sähköpostaillessa. Yhteydenpito kesti vuosia,ja katkesi jostain syystä vasta pari vuotta sitten.
Olisin varmaankin postannut kieliopiskeluistani. Espanjaa tuli opeteltua erilaisilla kursseilla ja minulle kehittyi jonkinlainen himo espanjan oppikirjoihin. Vapaa-aikaani vietin usein Akateemisen kielikirjaosastolla....Haaveilin Etelä -Amerikan matkasta.......
Olisin ehkä maininnut tavanneeni elämäni rakkauden.Elämä muuttui aika lailla ja olisin saattanut mainita sen. Kävimme esim. Arhusissa Tanskassa,josta kuva.
Kiirettä piti:työ,monet harrastukset,uusi suhde. Koska rakkauden kohde silloin asui Hollannissa ,tuli sielläkin vietettyä paljon aikaa.Olisinkohan lainkaan ehtinyt postata blogiini....
Olisin saattanut mainita dilemmastani,muuttaako Hollantiin vai ei. Hyväksyäkö kosinta vai ei. Tämä olisi ollut olohuoneeni Amsterdamissa,jos olisin suostunut.Vietin siellä paljon aikaa,mutta Hollanti ei jostain syystä silloin kiinnostanut asuinpaikkana.Myöhemmin kuitenkin muutimme  molemmat tänne Israeliin vähän yli vuodeksi,ja sen jälkeen Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin,joten espanjan harrastuksesta oli paljonkin hyötyä ja toive päästä Etelä-Amerikkaan toteutui.
Olisin saattanut mainita myös taideharrastukseni,ja taidekerhon,jossa kävin joka sunnuntai,ihan kodin vieressä. Tämä oli ensimmäinen eksälle tekemäni taulu,jonka hän kehysti ja joka oli Hollannin kodissa.Nyt se on keittiön seinällä.

25 kommenttia:

  1. Yaelian, mun veikkaukseni on, että et olisi ennättänyt blogia juuri päivittämään. Sinulle on sattunut ja tapahtunut ihan valtavasti ja kiirettä pitänyt! Huh, tässä menee jo lukijaltakin pää pyörälle.

    Uskomatona, että upeaturkkinen kisu on vielä hyvissä voimissa. Kaunis eläin, ilmiselvästi tiikereiden sukua.

    Kiitos, oli kiva käydä aikakoneella kurkistamassa Sinun 10 vuoden takaisiin kuulumisiin.

    VastaaPoista
  2. Johanna;vähän samaa ajattelin minäkin.En ollut silloin kauheasti innostunut olemaan tietokoneen ääressä kotona,sillä olin IT-alalla,ja ihan tarpeeksi tietokoneiden kanssa töissä. Muutenkin oli sellaista kiirettä,että hyvä kun ehti nukkumaan...
    Kisu on vieläkin hyvin elossa,juurihan sen tapasin,hoikka vaan on ja ei enään pyöreä (ei lihava)kuten tuossa nuorena.Mutta kunnioitettavaan ikään se on ehtinyt.Kiitos samoin,sinunkin aikamatkaasi oli kiva lukea!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla kuulumisesi kymmenen vuoden takaa. Vai et ollut valmis lähtemään Amsterdamiin, sehän on niin kiva paikka, vaikka en tiedä, haluaisinko asua siellä aina. Olen tässä itsekin jo alkanut miettimään, mitä silloin elämässäni tapahtui.

    VastaaPoista
  4. Piti vielä sanoa, että hieno taulu, sulla on todella lahjoja.

    VastaaPoista
  5. Kovin mnevaista on elamasi ollut silloin kymmenen vuotta sitten :). Kivaa kun jaoit vahan siita meillekin.

    VastaaPoista
  6. Tuskin olisit ennättänyt blogiin ollenkaan tai sitten blogisi olisi ollut matkaraportteja maailmalta :).

    VastaaPoista
  7. Jael, kiinnostavaa...Vai että Hollantiin ja Hänen kanssaan!

    VastaaPoista
  8. Meneväistä oli elämäsi silloin(kin). Kaikki kaupungit ja maat ei vain tunnu omilta, eikä muutto sellaiseen tuntuisi hyvältä.

    Tiedän ihan varmasti etten olisi bloggaillut 10 vuotta sitten, koska mulla ei ollut edes tietokonetta :)

    VastaaPoista
  9. Allu:Amsterdam on ihana paikka,ja pidin/pidän siitä paljon edelleenkin,en vaan halunnut asua siellä tai en osannut sitä päättää.Lopuksi asiat kuitenkin sujuivat niinkuin piti,asuinpaikan suhteen.Ja kiitos,pitäisi ottaa pensselit esille taas,,,

    Tuula:no paljon harrastuksia oli,meneväisyydestä en tiedä paitsi että eksän tullessa kuvaan elämä muuttui kyllä aika meneväiseksi...

    Pikkujutut:ei se kauhean menevä ollut ,työtä paljon mutta täytin vapaa-ajankin aika ahkerasti kaikenlaisella tuohon aikaan kun vihdoinkin alkoi olla lapsikin siinä iässä ,ettei enään tarvinnut äitiä kuten ennen.

    Leena:silloin tuli Hollanti aika tutuksi...

    Susadim:tuolla jo mainitsinkin,että vaikka kauheasti pidän Amsterdamista,en oikein tuntenut että oli aika muuttaa juuri sinne,vaikka siellä olisi ollut silloin kaunis koti ja työpaikkakin.

    VastaaPoista
  10. Tuolla vauhdilla oltaisiin korkeintaan luettu blogistasi 'terveisiä täältä' -postikortteja ja ihmetelty menemistäsi. Joskus olisit saattanut postata maalaamiasi tauluja enemmänkin.. Kovin pahasta työuupumuksesta tuskin olisit valittanut vaikka kiire olikin.
    Ihan hyvä että ehdit kiertää nuo kaikki paikat ennen kuin aloit bloggaamisen, näin jälkikäteen ollaan saatu kuulla niistä vähän enemmänkin. Ja lisääkin sopii muistella!

    VastaaPoista
  11. Noin kiireisellä elämän menolla olisit tuskin ehtinyt blogiasi päivitellä.... onneksi nyt ehdit..:)
    Hieno taulu!

    VastaaPoista
  12. Kyllä oletkin paljn ehtinyt matkustelemaan. Olen itse samnlainen.

    VastaaPoista
  13. Sirokko;Ainakin ajan suhteen olisi ollut ongelma postitusten kanssa,Kai silloin oli jonkinlaisia kannettavia jo mutta vain harvoilla,joten hankalaa olisi ollut.Matkablogiksi oliskin saattanut kehittyä;myöhemmin on harmittanut etten Venezuelan aikana sellaista tehnyt,tosin silloin olin vielä aika tietämätön blogimaailmasta ja nettikin oli nettikahvilassa...

    Irmastiina:kiitos:-)Aika hektistä oli elämä silloin...

    Mirjam;kiva kun kävit:-)

    VastaaPoista
  14. Olen samaa mieltä edellisten kommenttien kanssa, että tuskin olisit kovin paljoa tosiaan ehtinyt bloggailemaan. Mutta olis kyllä ollut mielenkiintoista lukea blogiasi silloin. Olet niin paljon reissannut.

    Tosi paljon yhtäläisyyksiä meillä oli 10 vuotta sitten elämäntilanteessa.


    Tosi kauniit värit tossa taulussa.

    VastaaPoista
  15. Elämässäsi on ehtinyt tapahtua kaikenlaista kiinnostavaa. Kivoja asioita on mukava muistella.

    VastaaPoista
  16. Mukavasti muistelit meille. Koska näytti, että olit(olet) maailmanmatkaaja, en usko, että bloggaus olisi silloin ollut mielessä. Tuliko bloggaus vasta laajemmin suosituksi 2005 tai jotain.

    VastaaPoista
  17. Itkupilli:Niin enpä itsekään usko että kauheasti olisin ehtinyt bloggailemaan,Olisi vaan ollut kiva jos olisi silloin ollut tämä blogimaailma,niin olisi ollut tallella mitä silloin teki...Niin muistan että sullakin oli silloin hieman samanlaista;D

    Marja-Leena:Silloin tapahtui aika paljon,jota voi nyt muistella..

    Arleena:eksän ansiosta pääsin aika kivasti näkemään maailmaa,sitä ennen se oli vähän Espanja-Tallinna-Israel linjaa..Itsekin taisin löytää blogit vasta 2006 tai jotain siihen suuntaan...

    VastaaPoista
  18. Tämä oli oikein mielenkiintoinen ja hyvin henkilökohtainenkin postaus, onhan siinä kuvakin sinusta ja miehestä.

    Ja ajatella, että kisukin on vielä olemassa, vaikka moni muu asia onkin muuttunut.

    VastaaPoista
  19. Tapahtumarikasta elämää. :) Tämä oli hauska kurkkaus elämääsi kymmenen vuotta sitten.

    VastaaPoista
  20. Liikuvaista oli elamasi!
    Muistelin minakin mita tein 10v sitten - muutimme UAE:sta Suomeen! Ja taas muutamme Suomeen. Aika hassua.
    Taytyykin kirjoittaa muistiin. :)

    VastaaPoista
  21. Sooloilija;tuli tosiaankin vähän henkilökohtaisuuttakin. Kisu tuli poikani ollessa lapsi,nyt on poika jo aikuinen ja kissa vieläkin elossa ja voi suhtkoht hyvin,ikäänsä nähden.

    Lumiomena:Silloin tapahtui vähän enemmän kuin nyt...

    BLOGitse;Samoin sinulla on ollut liikkuvaista elämä.En tiennytkään että olitte myös UAE;ssa...

    VastaaPoista
  22. Kiitos tästä, oli mielenkiitoista lukea. Elämä on kuljettanut sinua siellä täällä!

    VastaaPoista
  23. Ihana postaus! Huvitti tuo, kun totesit, että olisitkohan ehtinyt postailla ollenkaan. :-) Et varmaan, sen verran kiireiseltä elämäsi silloin(kin?) vaikutti.

    Minäkin kehittelin aikoinani himon espanjan oppikirjoihin. Tuo Claro näyttää varsin tutulta... :-) Etelä-Amerikkaan en kuitenkaan ole päässyt, vaikka se edelleen haaveissa on. Mukava, että sinun haaveesi toteutui!

    VastaaPoista
  24. Elisabeth;näin on,nyt on rauhoittunut vaikka voisin vieläkin kuljeskella tuolla maailmalla...

    Hippu:kun ei ollut silloin kannettavaa niin epäilen sitä ehtimistä,tai sitten blogi olisi päivittynyt harvoin.Muistankin sun maininnneen espanjan-opiskelusta.Toivottavasti pääset sinäkin joskus sinne eteläiseen Amerikkaan...

    VastaaPoista
  25. Olipas mielenkiintoista tietàà sinustakin jotain kymmenen vuotta sitten. Hienosti olet onnistunut toteuttaa osan haaveistasi jo tuolloin. Jotenkin oletin, ettà olet iàt ja ajat asunut jo siellà, enkà osannut kuvitella ettà 10 vuotta sitten olit vielà Suomessa :D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...