tiistai 10. huhtikuuta 2012

Havaintoja

Bambi ei oikein tainnut tykätä tästä...
Tällä viikolla on ollut tosi lämmintä,ainakin päiväsaikaan,ja tuo lämpö tuli minusta ihan hujahtaen;vastahan oli vielä kylmää,iltaisin ainakin.Aamuisin ja iltaisin on kyllä ihan mukavaa,mutta nyt juuri lämpömittari näyttää 27 astetta! Onneksi sentään kosteusprosentit ovat ihan siedettäviä;nythän on vasta huhtikuu.Ehdottomasti kaipaan sitä kylmempää aikaa!
Kävelin Tel Avivin eteläisessä osassa,ja ohitin vanhan H`aliya-torin,jota oltiin nyt hajoittamassa. Sisätori tai kauppahalli avattiin joskus 1940-luvun alkupuolella ,jolloin Tel Avivin kaupunki halusi avata uuden ,modernin torin ulkotorien lisäksi. Alue on suuri,ja osa alueesta toimi tukkutorina,ja myös kanojen teurastamona,mikä ei miellyttänyt alueen asuikkaita,joten tukkutori suljettiin joskus 80-luvulla.Koko tori on korttelin kokoinen,ja torin yhdellä puolella oli vielä kauppatiloja joitakin vuosia sitten,mutta koko alue on päässyt pahasti ränsistymään ja joissain kohdissa on kadulle päin tuntunut pistävä haju....
Torialueen vastapäätä oleva taloröttelö. Onkohan se purkausuhan alla vai menemässä kunnostukseen...
Luin viime vuonna,että osa torin rakennuksista jää jäljelle,ja että ne kunnostetaan.Mutta suurin osa niistä joudutaan nyt purkamaan,ja tilalle on tulossa uusia rakennuksia,ja puistokin kuulemma. Edit.Nyt illalla nettilehdessä lukee,että ympäristön asukkaat ovat muutaman päivän kärsineet tosi pahasti tuosta pölystä,(ja valittaneet)joka syntyy taloja hajottaessa.Näin siellä yhden vesisuihkuputken,joka näkyy tuolla kollaasissakin,mutta voin kuvitella,että pölyä tulee vähän sinne tänne ympäristöön.Olen itse tuolla alueella keskiviikkoisin,mutta tällä viikolla on tauko pesah-pyhän vuoksi,joten taidan säästyä pölysaasteelta...
Kotikadullani yhtä taloa peittää kukkiva harjapuu.
Kruunukakkarat kukkivat vielä kauniisti,mutta kuten kuvasta  näkee,sateiden loppuminen on jo vaikuttanut maastoon ja niiden ympärillä on kuivaa,kun taas vielä pari viikkoa sitten koko alue oli vielä vihreä.
Ja voiko olla mitään tätä suloisempaa...Kuvassa Bob Marleyn lapsenlapset. Luin eilen Marleyn pojasta Ziggystä ja hänen israelilaisesta vaimostaan,ja löysin tämän kuvan .Valokuvaaja Carrie Sandovalin blogissa on mitä suloisempia vauvakuvia.

21 kommenttia:

  1. Onpa siellä lämmintä. Nyt kun täällä on edelleen lunta, tuntuisi tuollaiset 27 astetta ihanalta, mutta viileämpi sää on tosiaankin helpompi monin tavoin.

    Ihania kuvia! Tuo harjapuu on vaikuttava. Ja kuvat Bob Marleyn lapsenlapsista suloisia. Pitääkin mennä vierailulle tuon kuvaajan blogiin.

    VastaaPoista
  2. Bambi ei yhtään tykkää;-)

    Kunpa ei ikinä olisi kuumempaa kuin +25 astetta...

    VastaaPoista
  3. Oi, sinulla on siellä kukkakesä!!! Meillekin luvassa hieman lämpenevää...kevään etenemistä, tosin vesi- ja räntäsateen saattelemana, välillä.
    Kyllä se tästä lähtee.

    Sen tietää suloinen koirasikin!

    VastaaPoista
  4. se kanateurastamo on muuten elämäni pahimpia haju-muistoja... =) Se ja mädäntynyt vesimeloni... sanoinkvaamattoman kamalat lemut.

    Ihania kuvia...

    VastaaPoista
  5. Siellä jo noin lämmintä . Täällä lumet sulamassa hyvää vauhtia .

    VastaaPoista
  6. Samanlaiset tuntemukset. Vielä olisin jaksanut odotella niitä lämpimämpiä kelejä. Pelottaa että edessä on taas kuuma ja pitkä kesä. Nyt jo päivisin kolkutellaan 30 C astetta.

    Mutta Bambi on kuin päivänsankari konsanaan. Miten saitkin otettua kuvan! Voin kuvitella, että seppele vähän harmitti.

    Kaunis kuva Bob Marleyn lapsen lapsista. Isoisänsä teki hyvää musiikkia.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin on tuollainen harjapuu pihassa. Onko se sen oikea nimi? Olen miettinyt, että mikä se mahtaa olla. Meidän lämpimät tuli ja meni:(. Pöh. Minulle olisi kyllä kelvannut. Ei auttanut kun napsasta lämmöt päälle ja vetää villasukkia jalkaan. Hellalla porisee lämmittäjä nimeltä tomaattikeitto.

    VastaaPoista
  8. Bambille onnea <3 Päivänsankarilla oikein kukkakoriste :D

    Saisit laittaa sitä lämpöä meille vähän. Huido kovasti, jos vaikka se siitä...? ;D

    VastaaPoista
  9. Marja-Leena:etenkin tuo harjapuu on kaunis:)

    Katja:pidän lämpimästä mutta sinne 25 asteeseen asti.Ja selvästikin pidän enemmän ja voin paremmin kylmemmässä säässä,myös kun sisällä on kylmää.Pidän kylmästä ruuasta, mutta minulla on aina lämpimät jalat ja kädet;D
    Nuo Marleyn lapsenlapset ovat mielettömän suloisia tuossa kuvassa.Ja valokuvaajalla on ihan mahtavia kuvia blogissaan vauvoista.

    Leena:ei tainnut Bambi tykätä kun seppele laitettiin korvien päälle;D
    Juu,alle 25 ehdottomasti! Huomenna pitäisi vähän viilentyä.

    Kiirepakolainen;kukkia paljon mutta vihreä kukkien ympärillä kuivuu hyvää vauhtia.Maa alkaa niin pian olla janoinen kun sateet loppuvat ja säät lämpenevät.Toivottavasti teillä se kevät nyt etenee vauhdilla,teillä kun on ollut pitkä talvi.

    Teakk:Kanateurastamosta tuleva haju onkin kuvottava...Onneksi en syö kanaa enkä muutakaan lihaa...Ja mädät vihanneksetkin ja hedelmät haisevat kamalalle!
    Nuo vauvakuvat ovat aivan ihania!

    Allu:eikös olekin.Ja käy siellä blogissa katsomassa niitä aivan mielettömän suloisia vauvoja.

    Kyllimarjaana:Lämmin tuli äkkiä.Ja hyvä että teillä sulaa pian lumet pois!

    Johanna:Sitä minäkin pelkään.Onneksi oli sentään kunnon talvi,jollaista ei ollut moniin vuosiin,joten ensi vuonna emme kai sellaista saa..Ja kesä muutenkin ylipitkä,joten ei vielä saisi olla lämmintä,ei teillä eikä täällä.
    Bambi oli vähän ihmeissään tuo seppele päässä ja pysyi paikoillaan.Toista oli joulun alla kun yritin kuvata sitä tonttulakki päässä;D Kuva Marleyn lapsenlapsista hurjan suloinen!

    Mine:Harjapuuksi olen sitä aina kutsunut ja latinalainen nimi on Callistemon Rigidus,englanniksi stiff bottlebrush. Voi kuin meilläkin tulisi vähän kylmempää nyt.Huomiseksi on luvattu viileämpää joten ehkäö se kylmyys tulee sieltä teiltäpäin tännekin...Mm,tomaattikeitto on hyvää!

    Tanja;mielelläni sitä teille lähettäisin;D

    VastaaPoista
  10. Kesä toisilla, täällä tuli viikolla puolimeriä lisää lunta. Kohti kesää mennään ja joku torstai tulee ensin kevät;)

    VastaaPoista
  11. Kaunis tuo harjapuu ja niin suloinen kuva lapsista!

    VastaaPoista
  12. Me voidaan ottaa muutama aste tänne sitä lämpöä, tänään aamulla oli neljä astetta, kun lähdin liikkelle. Täällä on ihanaa käydä tankkaamassa aurinkoenergiaa.

    VastaaPoista
  13. Ari;kyllä teillekin se kevät ja kesä vielä tulee..

    Irmastiina:Harjapuu on tosi nätti ,tosin ei ihan yhtä nätti kuin korallipuu,joka vieläkin kukkii.Ja tuo lapsikuva on ihana!

    Jonna:Onpa teillä vielä viileää! Voisin puhaltaa teillepäin vähän lämpöä täältä...

    VastaaPoista
  14. Bambi näyttää ehkä vähän loukkaantuneelta tuossa kuvassa. Tietäisipä vaan, miten hyvin tuo seppele sitä pukee. :-)

    Upeat hiukset Bob Marleyn lapsenlapsilla. Taitaa olla periytyvää laatua. :-)

    VastaaPoista
  15. Bambi on niin ihana ja kiltti <3
    Minua vaan nyt jaksaa naurattaa tuo sen ilme :D

    Aikas lämmintä siellä...
    Vaatii varmaan vähän totuttelua taas.

    VastaaPoista
  16. Hippu:taisi Bambi vähän loukkaantuakin,ei tykännyt tekemästäni hienosta seppeleestä;D Todellakin nuo hiukset upeat,taitavat tosiaankin olla Bobin perintöä;D

    Nurkkalintu:Bambin on tosiaankin ihana.Ja ilme tuolla vähän hassu;D Tänään oli taas hyvä sää,just sopiva,lämpötilat laski niin että tätä voisi kutsua melkein täydelliseksi sääksi:)

    VastaaPoista
  17. Bambi seppele päässä on söpö, ehkä kukkien voimakas tuoksu ei miellyttänyt hauvelia.

    Surumielisen näköisiä nuo vanhat hylätyt rakennukset.

    Harjapuu on hieno.

    VastaaPoista
  18. Unelma:Bambi ei todellakaan tykännyt synttäriseppeleestään;D Surullisen näköisiä hylätyt rakennukset ovatkin,mutta monet onneksi päätyvät restaurointiin..

    VastaaPoista
  19. Huh kun sielä jo on kuivaa ! Onneksi kukat vielä jaksaa - joko kesän kuivuus on alkanut vai tuleekohan vielä sateita?

    Ja voi kyynel miten suloinen kuva pienistä!!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...