lauantai 26. joulukuuta 2015

Kohti Jaffan joulutoria

Aatonaattona kävelin ystävän kanssa kohti Jaffan satamaa,sillä halusin nähdä sataman joulutorin.Ystävä oli sen jo nähnyt,eikä pitänyt sitä erikoisena,mutta tuli kuitenkin mukaan koska kävelee muutenkin joka iltapäivä rantatietä pitkin. Hän oli juuri tullut Haifasta ja kehui sieltä löytyvän hyvin jouluista tunnelmaa,Bahai-puutarhan rappusten alapuolella.Lähdimme liikkeelle hieman ennen auringonlaskua.
Matkalla kohti Jaffaa näimme koristellun ponin.
Meri oli tyyni ja taivas alkoi hiljalleen värjäytyä vaaleanpunaiseksi.
Aurinko alkoi laskea. Jaffakin näkyy taustalla.
Ihmiset ihailivat auringonlaskua.
Itäisen Välimeren auringonlasku on joka päivä niin kaunis,ettei siihen ikinä kyllästy. Ystävä asuu lähellä rantaa,joten hän pääsee kokemaan tämän joka päivä.
Aloimme saapua kohti Jaffan satamaa
Ystävä oli oikeassa:ei se joulutori ollut mikään erikoinen.Ulkona oli ruokaa myyviä kojuja ja ihmisiä oli vain vähän.
Sataman rakennuksessa,missä vielä viime vuonna oli ravintoloita ja kauppoja,oli joulutavaratori. Kaunista tavaraa siellä olikin.
Valkoisesta tekokuusesta tosin en pitänyt.

19 kommenttia:

  1. Voi taivas, miten ihana auringonlasku! Upeita kuvia, Jael!

    VastaaPoista
  2. Tuota taivasta ihailen minäkin.
    Meillä joulutorit sulkee jo ennen joulua, muistaakseni 23.12.

    VastaaPoista
  3. Huikeita sävyjä! Nautinnollisia pyhiä sinne lämpöiseen!

    VastaaPoista
  4. Kaunis auringonlasku!
    Olettaisin että teilläkin lisääntyisi nuo kausivalot parvekkeilla ja ikkunoissa, varsinkin hanukan aikana? Ehkä teilläpäin niitä käytetään enemmän kuin Jerkussa?

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia jälleen, nuo joulukupposet on aika hassuja.

    VastaaPoista
  6. Kannatti tehdä tuo visiitti ja kävellä rantaa pitkin, huikea auringonlasku!

    VastaaPoista
  7. Oletpa saanut taltioitua kauniita kuvia. oikein mukavaa sunnuntaita ja kohta alkaakin olla tämän vuoden viimeiset päivät käsillä...;)

    VastaaPoista
  8. Tuon auringonlaskun takia kannattaa kyllä lähteä rannalle kävelemään, upeaa! Eikä noissa jouluvaloissakaan ole valittamista.

    VastaaPoista
  9. On kyl tosi upee auringonlasku. Noi valkoiset kuuset ei oo oiken mun maun mukaiset.

    VastaaPoista
  10. Satu>kiitos! Tuota auringonlasku on niin upea ja nyt onnistui hyvin kuvissakin:)

    Allu:upea taivas onkin auringonlaskun aikaan. Tuolla kävinkin juuri 23.12;D

    Lepis:huikea on ,joka päivä.Kiitos,täällähän joulu oli normipäiviä mutta mielessä silti.Hyvää alkavaa viikkoa.,

    Eeviregina:kiitos,oli kaunista kuvattavaa.Paljon olen nähnyt sellaisia kaupoissa mutten pahemmin parvekkeilla,tosin tässä omalla alueellani vain 2 talossa on parvekkeet...

    Nelli:kiitos:) Piti ihan katsoa että mitä kupposia;D

    SusuPetal:tosiaankin kannatti,on tuo auringonlasku sen verran huikean näköinen.Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    Satu N:kiitos,oli kaunista kuvattavaa.Sunnuntai alkaa olla jo lopuillaan joten toivottelen hyvää vuoden viimeistä viikkoa sinulle:)

    Sirokko:jos asuisin lähempänä (nuorempana asuin ihan lähellä) niin menisin harva se päivä tuonne kävelemään. Jouluvalojakin oli kivasti tuolla:)

    Amalia:oli se.Eikä ole munkaan mieleen tuollaiset tekokuuset.Vihreä sen pitää olla...

    VastaaPoista
  11. Ihan mielettömän kaunis auringonlasku ja upeat kuvat! p.s. valkoista tekokuusta en minäkään ymmärrä.

    VastaaPoista
  12. Tosi upea auringonlaskukuva <3 Me koimme aattona täydellisen oranssin täysikuun. Joku tiesi kertoa, että sitä ei nähdä jouluna kuin jotain 40 vuoden välein eli tässä se sitten oli.

    Mitä tuo poniparka tuossa lyhyessa liekassa ilman juomavettä teki? Oliko ratsastaja unohtanut sen siihen?

    Juu, kiitos ei muovikuusille!

    Mukavia välipäiviä ja kerrohan sitten mitä pidit joulukirjastasi:)

    <3

    VastaaPoista
  13. MatkaMartta:olen ihan uuh ja aah näiden auringonlaskujen kanssa,kiitos:)Valkoinen tekokuusi oli ruma!

    Leena:Niin upeat auringonlaskut täällä.Vau,oranssi täysikuu,otitko kuvan? Tänä aamuna näin jo valoisalla täysikuun ja ihmettelin että miten se näkyi kun ei ollut pimeää.

    Poneja oli kaksi ja kai odottivat lapsiratsastajia.Oli niille kyllä vettäkin siellä.Kun menimme ohi olivat juuri lopettamassa työpäiväänsä ne ponit.Muovikuuset :( Ei ole vielä tullut kirja,toivottavasti nyt tulee.Täällä on posti mullistuksen kourissa eli supistetaan,yritetään tehostaa ,ja pienentää henkilökuntaa mutta toistaiseksi se toimii niin että kaikki valittavat joten toivottavasti kirja tulee perille..Heti ilmoitan kun tulee.

    VastaaPoista
  14. Vaikka tori olikin pettytmys, saitte ihastuttavan kävelylenkin meren rannalla ja auringonlaskun kaupan päälle - ja se aasi on todella suloinen niissä festivaali-koristeissa :-)

    VastaaPoista
  15. Niin kauniita kuvia! Ei varmaan kovin paljoa haitannut joulutorin niukkuus kun saitte noin ihanan auringonlaskun kokea!
    Mukavia välipäiviä ja oikein paljon onnea uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  16. Auringonlaskut ovat aina upeita, mutta suuren (?) meren rannalla upeus on aina hienoa! Muovikuusi ei minulle ole aito, mutta ehkä he, joilla ei ole mahdollisuutta kokea aitoa kuusta, muovinen korvaa jotain heille tärkeää mielikuvaa! Mukavaa vuodenvaihdetta täältä paukkujen keskeltä ja oikein hyvää tulevaa, uutta vuotta!

    VastaaPoista
  17. Ihana auringonlasku - tuohon rannalle voisi istua ja jäädä siihen pitkäksi, pitkäksi aikaa!
    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle, Jael - ja kiitos blogiystävyydestä - se on ollut suuri ilo <3

    VastaaPoista
  18. Nina:kiitos,tuolla on vaan niin ihana kävellä auringonlaskun aikaan,etenkin talvella.Kesällä en viitsi kun on kuumaa ja kosteaa.Oikein hyvää alkanutta vuotta.

    Lissu:on ne upeita.Välimeri on suuri:) Muovikuuset ovat aika kamalia mutta toisaalta täällä ei ole kuusia joten pakko sitten korvata tuollaisella.Suurin osa niiden ostajista on venäläisiä jotka viettävät NovyGod juhlaansa uutena vuotena.Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    Lady of the Mess:todellakin,tuolta ei viitsisi tulla pois.Ja kiitos sanoistasi Lady,samoin sinulle oikein hyvää alkanutta vuotta ja toivottavasti vielä tavataan.

    Hannele:Kiitos:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...