tiistai 13. joulukuuta 2016

Pieni talvinen episodi

Eilen uutisissa luvattiin myrskyä ja sateita,ja aamulla ,pian herättyäni,eli vähän ennen klo 6 aamulla,kuuluikin kunnolla ukkosen jyrinää. Pian sen jälkeen alkoi sataa ,ja Bambi joutui tekemään aamupisut katoksen alla. Asuintaloani ja viereistä taloa yhdistää katos,ja talon etuosa on rakennettu pylväiden päälle,joten katososuus molemmissa taloissa yhteensä on ihan kivan kokoinen ,ja siellä paikkoja minne koiran voi sateellakin viedä.Ei Bambi kuitenkaan  halunnut muuta kuin äkkiä tehdä pisut ja tulla takaisin kotiin,omaan lämpimään petiin. Ei että olisi kylmää: en ole vieläkään vaihtanut paksuun untuvapeittooni,vaikka aikaisempina vuosina sille on ollut tarvetta jo tähän aikaan vuodesta.
Ihana piparikanttinauha ompelutarvikeliikkeessä
Sadetta ei täällä keskisessä Israelissa kuitenkaan tullut erityisen paljon; sen sijaan sitä tuli paljon enemmän pohjoisessa Israelissa,ja vettä tulvi liikennetunneliin niin että yksi vanhempi mies löydettiin kuolleena autostaan,ja toisesta autosta onnistuttiin pelastamaan nainen. 
Iltapäivällä kävin juomassa espressot hurmaavassa  paikassa torin alueella;paikassa jota en ollut aiemmin huomannut.Tai olin huomannut ulkona olevat tuolit,mutta en mennyt sisälle,ja nyt menin sisällä kun näin ikkunassa nämä purkit ,joissa säilöttiin vihanneksia.
Pieni kahvilatila alhaalla,ulkona muutama tuoli ja rappuset yläkertaan. Seinällä oli pyörän satuloista tehtyjä "häränpäitä". 
Ylhäällä oli suuri tila joka oli jaettu  kahvila/ravintolatilaks;sieltä löytyi baari ja keittiö. Tämä nurkkaus oli rappusten lähellä,ja päätin juoda tässä nurkkauksessa espressoni. Kaikki oli tuolla mukavan rosoista;huonekalut hankittu sieltä täältä,kissa makasi tyytyväisen näköisenä yhden pöydän päällä ja koirakin ilmestyi jostain,olisikohan se ollut jonkun kahvilavieraan koira...Huomasin että tämä oli shiatsu-nurkkaus:pari kertaa viikossa tarjolla on aamiainen johon kuuluu shiatsu-hoito...
Tänne pitää tulla toistekin,kiva paikka.

Iltapäivällä näin kuolleen kissaressun.Se oli suojatien vieressä,ja mietin että oliko se ehkä juossut sadetta piiloon ,ja auto ehkä töytäissyt sitä. Soitin kaupungin päivystyspalveluun,ja lupasivat tulla korjaamaan sen pois,.

11 kommenttia:

  1. Teiltä löytyy kyllä kivoja kahvipaikkoja.

    VastaaPoista
  2. Allu:suorastaan runsaudenpula sellaisista;D

    VastaaPoista
  3. Voi, olipa kovat sateet pohjoisessa!
    Minulla on ollut melkein samanlaista piparinauhaa. Onpa rouhea kahvila, sieltä löytyy niitä joka lähtöön!

    VastaaPoista
  4. ONpa mukavan näköinen kahvipaikka. Ihanan paljon erilaisia istumapaikkoja.
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  5. Olen kahvilaihminen, joten viherryn kateudesta teidän kahviloidenne edessä. Hauskoja häränpäitä, polkupyörien uusiokäyttöä, kannatan :D

    VastaaPoista
  6. Hauskoja ideoita kahvilassa. Piparkakkukanttinauhaa mietin, että mitä siinä on. Oli pakko lukea teksti kun en keksinyt.

    VastaaPoista
  7. Soisi, että sitä sadetta tulisi useammin ja vähemmän kerrallaan. Että täytyä nyt hukkua sateeseen:(. Kiva kahvila, kelpaahan tuolla kahvia siemailla.

    VastaaPoista
  8. Eeviregina:tänään on ollut täälläkin paljon sateita ,mutta Haifassa ollut tosi huono onni kun tunneleihin meni vettä ja oli ihmishengen menetys,ensin tulipalot ja nyt tämä,ei niin kiva.Ja sähkötkin poikki ,kertoi ystävä.Tuo kahvila on kyllä kivan näköinen,ja perjantaisin sen edessä käy kuhina;D

    Sirokko:Minäkin tykkään kivoista kahviloista ,mutta minulla on myös vakio sellainen,josta olen välillä laittanut tännekin. Mutta tuo paikka oli tosi kiva,ja Tel Aviv on täynnä hurmaavia kahviloita.Tuossa kahvilassa olikin kaikenlaista uusiokäyttöä,kiva juttu:)

    Nelli:tosi kiva,mutta löysin torin kahvikaupan myyjän kautta vieläkin kivemman kulman takana;D

    Unelma:Hauskasti tosiaankin toteutettu kaikenlaisia ideoita tuossa kahvilassa-Torin viereinen kävelykatu on täynnä ompelutarvikeliikkeitä ja minä kateellinen kun en oikein osaa ommella mitään,mutta kanttinauhoja oli kiva ihailla:)

    Paluumuuttajatar:niinpä,useammin ja vähemmän kerralla.Tänään on sateenvarjo ollut ahkerasti käytössä.Hypotermian oli kuulemma mies saanut ,ja kuoli kai kun ei päässyt autosta pois ja märät vaatteet päällä.Todellakin viihtyisä kahvila tuo missä kävin:)



    VastaaPoista
  9. Outi:tosi kiva kahvila,ja kivasti kaikenlaista siellä.Mukavaa keskiviikko-iltaa sinulle:)

    VastaaPoista
  10. Jael, ei siellä voi olla niin hyvää kahvia kuin meillä on nyt:) Kiitos sinun, sain vieraanikin tänään huokailemaan ihastuksesta<3

    Hassu, hassu Bambi, kun ei yhtään halua viileää, ei sadetta edes:)

    <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...