torstai 25. toukokuuta 2017

Etelään päin

Huono kuva auringonkukkapellosta kun piti kuvata sisältä, huonossa valaistuksessa.
Eilen etelässä  näimme auton ikkunasta kymmeniä auringonkukkapeltoja ,mutta aina  liikkuvasta 
autosta...
 Olen täällä aiemmin kertonut  Israelin traumakeskuksen tapahtumista,  joissa olen ollut mukana, kiitos siellä työskentelevän ihanan ystäväni. Tällä kertaa hän kutsui minut mukaansa pienelle eteläiseen Israeliin suuntaavalle matkalle, jonne hän aikoi viedä ulkomaalaiset harjoittelijatytöt (yksi Kanadasta ,toinen  Brasiliasta ja kolmas Venäjältä).  Eteläinen Israel on jäänyt minulle hieman tuntemattomaksi , toisin kuin pohjoinen Israel jossa asuin hieman yli vuoden.  
Lähdimme hyvin aikaisin liikkeelle,  ja ensimmäinen pysähdys etelässä oli aamiaista varten. 
Aamiaispaikasta matkasimme Ofakimin kaupunkiin , ja siellä olevaan keskukseen , jota Natal ylläpitää. Ofakim on vajaan 30 000 asukkaan vaatimaton periferiakaupunki, joka onnettomuudekseen on muutaman kilometrin päässä siitä näkymättömästä rajasta,  joka määrää mikä periferiakaupunki saa valtion tukea  ja mikä ei.  Tämä on aika epäreilua sillä Ofakim on saanut oman osuutensa Gazasta tulevasta ohjussateesta. Ofakim on vuosia kärsinyt suurista työttömyysluvuista ja matalapalkkaisista työpaikoista , mutta kun kaupunkiin tuli juna-yhteys,  paransi se kaupungin asemaa , ja uusia rakennusprojekteja on tännekin tulossa ,sillä asunnot ovat täällä edullisia , ja junalla pääsee kauemmaksi töihin.
Keskuksessa tapasimme sen vetäjän,  Yahaloman,  (nimi tarkoittaa jalokiveä) joka on uskomaton pakkaus. Yahaloma toimi lähes 30 vuotta lentokonemekaanikkona armeijassa , ja on aina toiminut vapaaehtoisena muita auttaen, mutta kun hänen kotinsa viereen iskeytyi ohjus, tarvitsi hän itsekin apua, ja hän löysi Natalin kliinisen yksikön kaupungissa. Ofakimiin tuli aiemmin (ja vieläkin välillä) jatkuvasti ohjuksia  , mikä traumatisoi ihmisiä,  ja vaikka tilanne rauhoittuu  on trauma pinnalla ellei sitä hoideta.  Koska valtio ei avusta Ofakimissa tällaisia palveluita , jää se Natalin ja muiden järjestöjen hoidettavaksi. Yahaloman vahvuutena on  vahvuus vastoinkäymisissä, ja  hän päätti että jos valtio ei auta niin apu tulee heistä itsestäään. Hän kiersi ympäri kaupunkia , koputti oville ja päätti että kaupunkilaiset eivät ole uhreja vaikka ohjuksia tuleekin kaupunkiin.  Kun Natalin keskukseen Ofakimissa etsittiin vetäjää,  Yahaloma oli luonnollinen valinta siihen tehtävään. Minua ilahdutti myös se että Yahaloma on kuuluu Woman Wage Peace-järjestöön. (linkin takana Yahaloma kertoo itsestään, englanniksi) Vaikka ohjuksia nyt tulee vain harvakseen (toivottavasti näin jatkossakin) niin asukkaista koottuja vapaaehtoisryhmiä koulutetaan jatkuvasti , jotta he olisivat valmiita kun tilanne sen vaatii. Monet kaupungin asukkaat kärsivät traumaperäisistä stressihäiriöistä, ja  he saavat siihen apua keskuksessa.
Emme kierrelleet paljon Ofakimissa, mutta se mitä näimme auton ikkunasta oli suurimmaksi osaksi tätä: saman muotin mukaan tehtyjä tylsiä rakennuksia eikä paljon muuta.
Ofakimista jatkoimme Sderotin kaupunkiin, joka on kaikista lähimpänä Gazaa,  ja se kaupunki joka on eniten kärsinyt ohjuksista.   Sen vuoksi Sderot onkin saanut muita kaupunkeja enemmän valtion tukia ja avustuksia , mutta aina ei ollut näin.  En ollut ennen käynyt Sderotissa , ja odotin näkeväni hieman Ofakimin tapaisen kaupungin, mutta jo  kaupungin sisääntulossa huomasi että kyseessä oli  erilainen kaupunki: näytti siistiltä ja kauniilta.
Kaupungin sisääntulon kohdalla on uudehko kauppakeskus, ja kivan näköistä liikenneympyrää oltiin juuri laittamassa parempaan kuntoon kun ajoimme siitä ohi. Juna-asema on kaupungin sisääntuloa vastapäätä , ja sinne pääsee helposti kadun alaisen tunnelin kautta.  Erikoista Sderotissa (kiitos ohjusten...)  on se että  juna-asema on tien alapuolella, ja se on tietenkin ohjussuojattu.
Sderotissa pistää silmään myös  jokaisen bussipysäkin kohdalla oleva ohjussuoja , eli tuo pieni vaalea rakennus.
Tämä kiinnitti huomiomme (auton ikkunasta..) vanhan talon seinällä..  Sderotissa huomasimme että siellä on menossa kunnon rakennusbuumi: uusia kaupunginosia nousee siellä sun täällä.
Meidän määränpäämme Sderotissa oli keskus jossa hoidetaan Sderotin asukkaiden  post-traumaattisia stressihäiriöitä , ja niitä riittää tässä kaupungissa.  Keskus on samassa paikassa kuin opiskelijoiden konttiasunnot. Aika kivan näköiset muuten nuo konteista tehdyt asunnot, ainakin ulkoapäin.
Kuulimme keskuksen toiminnasta huoneessa, jossa  terapiaan kuuluvat myös eläimet. Näiden pitkäkarvaisten marsujen lisäksi oli kaneja,  lintuja, käärmeitä (sain pidellä pythonkäärmettä!) ja muita jyrsijöitä,  sekä yhden terapeutin ihastuttava Jack Russel koira,  joka tulee keskukseen "töihin". Eläimet auttavan lapsia käsittelemään stressioireita.  Keskusta rahoitti ennen Natal, mutta nykyään raha tulee valtiolta, toisin kuin Ofakimissa.
Kävimme katsomassa myös uudehkoa, lahjoituksen avulla rakennettua  leikkipuistoa, joka oli tietenkin ohjussuojattu kuten muutkin paikat tässä kaupungissa.  Kun kovaäänisistä kuuluu " punainen väri" , ( siellä ei kuulu sireeniä, sillä se stressaa  liikaa) lapsilla ja aikuisilla on muutama sekunti aikaa juosta käärmeen sisälle turvaan.
Käärmeen sisällä.  Se olisi voinut olla siistimmässä kunnossa...
Tämäkin on ohjussuoja.
Sitten oli aika jättää Sderot taaksemme , ja ajoimme Sderotin lähelle paikkaan,   josta voi nähdä Gazan talot.  
Viimeinen etappimme matkalla oli Kedman nuorisokylä  , joka näytti aivan kibbutsilta. Se olikin aikoinaan perustettu kibbutsina, mutta on jo vuosia toiminut nuorisokylänä, jossa asuu ja opiskelee nuoria jotka ovat pudonneet pois opetusjärjestelmistä , tai muuten vaarassa joutua väärälle tielle. Natal on kustantanut  tyttöjen valokuvaterapiakurssin, ja tulimme valokuvanäyttelyn avajaisiin. Siellä oli hienoja töitä, ja tosi lahjakkaita tyttöjä , jotka toivottavasti onnistuvat elämässään; kiitos nuorisokylän. 
Sitten olikin jo aika lähteä kotiinpäin;  oli jo melkein ilta.  Matka etelään olikin hyvin avartava matka.

13 kommenttia:

  1. Olenkin juuri katsonut kuvia Sderotista, en muista mikä oli se juttu mitä luin, jostain Israelilaisesta nettilehdestä. Paljon värejä löytyi.

    VastaaPoista
  2. Nelli: Värit ovat tärkeitä,ne auttavat stressioireisiin,harmi vain että Ofakimissa ei ihan niin ollut.

    VastaaPoista
  3. Oli mukava katsella kuviasi, en ole muistaakseni näistä paikoista kuullutkaan aikaisemmin.

    Puistosuunnittelijalla on ollut hyvä mielikuvitus.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, miten ohjussuojat on "naamioitu" leikkipaikoiksi. Kamala asia on saatu näyttämään kivalta.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus! Varmasti oli mielenkiintoinen retki lähikyliin. Ikävää että ohjussuojia ylipäätään täytyy olla, mutta onneksi sentään rakennetaan kun pakko on.

    VastaaPoista
  6. Nuoriso- ja lapsityö on niin tärkeää. Joskus se, että on yksi aikuinen joka kysyy mitä kuuluu muuttaa ihan kaiken.

    Mukavaa viikonloppua Jael!

    VastaaPoista
  7. Uskon, että oli mielenkiintoinen ja puhutteleva matka.

    VastaaPoista
  8. Unelma:kiva että pidit. Puistossa tosiaankin kivoja juttuja ja paljon värejä,vaikka niillä on vähän ikävempikin puoli.

    Outi:todellakin, tosi hauskan näköiseksi saatu. Tykkäsin noista käärmeistä:)

    Matkatar:kiitos:) IHan lähikyliä nuo eivät ole,sen verran on matkaa mutta oli todella mielenkiintoinen matka. Ja tuossa Sderotissa on sen historian vuoksi ihan pakko olla suojat joka paikassa,ikävä kyllä.

    Johanna:näin on,ja tuolla nuorisokylässä tehdään tärkeää työtä. Kaunista viikonloppua sinullekin:)

    Nurkkalintu:Oli hyvin mielenkiintoinen ,ja avartava matka.

    VastaaPoista
  9. Kiitos uutisista ja valokuvista. Tuntuu niin vieraalta ajatukselta, että paikoittain on ohjussuojia, jotka ovat henkivakuutuksia kaupungissa. Tarkoitan näin täältä katsottuna. Eikö ihmiset ikinä viisastu ja sodat vain jatkuu ja lisääntyy ympäri maailman.

    VastaaPoista
  10. Jael, hirveän kiinnostava juttu: Kiitos!<3

    Tämän päivän Helsingin Sanomissa on kolmen sivun juttu suomalaiskylästä nimeltän Jad Hashmona, jonka jo linkitinkin sinulle.

    Jotenkin toivoisi, että tällainen kuin sinun juttusi julkaistaisiin Suomen uutisissa. Moni varmaan hätkähtäisi noita ohjussuojia, mutta avautuisivatpa silmät ja mielet todellisuudelle.

    <3

    VastaaPoista

  11. 1Ritva: Kiva kuulla että kiinnosti. Niin,surullista tuossa kaupungissa että noin pitää olla,mutta sellaista se elämä on siellä,pitää vain toivoa ettei tule ohjuksia,ja sitten uutta sotaa,kuten edellisillä kerroilla,se on niin raskasta. Maailma on niin julma nykyään, oli se ennenkin mutta tuntuu että vain julmistuu...

    Leena: kiitos:) Tuosta Sderotista oli juttu lauantain Hesarissa ,näitkö sen ?Siinä oli niistä ohjussuojista:) Sattumalta pari päivää sen jälkeen kun itse postasin vierailusta sinne;D
    Kiitos,olin jo lukenut sen ,ja postasin tänään omasta vierailustani sinne tässä kuussa,ihana paikka:)

    VastaaPoista
  12. Oli varmasti todellakin avartava matka. Pisti tässä itsenikin miettimään, että miten erilaisissa todellisuuksissa ihmiset voivat elää.

    Minä en ikinä uskaltaisi pidellä käärmettä! Kääk!

    VastaaPoista
  13. Satu:totta.täällä keskisessä Israelissa ei aina tule ajatelleeksi että muualla täällä elämässä on jatkuvasti pelon aiheita. Hih, jos käärme ei ole myrkyllinen tai vaarallinen niin mielelläni pidän sellaista käsissäni;D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...