tiistai 5. kesäkuuta 2018

Melkein maaginen kauppa

Viime viikolla tapasin  brasilialaisen laulajaystäväni  Eliseten ( ja hänen Mishka- koiransa)  kahvin merkeissä , ja Elisete  (Elisetestä olen kirjoittanut täällä ) kysyi tiesinkö hänen ystävänsä   korutaiteilija   Guy Gilin kaupan. En tiennyt,  joten kahvin jälkeen kävelimme lähellä  olevaan kauppaan.
Kun tulimme kaupan eteen , mietin että  olen lukemattomia kertoja kävellyt melkein ohi  ihan läheltä (kauppa on ihan lähellä torin lähellä olevaa pääkatua)  mutta en ole ollut tietoinen tästä kaupasta. Joten mennäänpä sisälle...
Tämä  oli varmaankin yksi värikkäimmistä näkemistäni kaupoista, ja aiheutti  todellisen vau-kokemuksen.
Guy Gil suunnittelee kaikki kaupassa olevat esineet,   ja korujen ja esineiden kokoamisessa häntä auttaa eläkkeellä oleva anoppinsa.
Suurin osa koruista ovat kierrätyskoruja;  kuvassa oleviin koruihin on käytetty lasipurkkien kansia. Jokainen koru on uniikkituote.    Frida Kahlo on selvästi toiminut muusana täällä....
 Tällaista korua ei voi olla huomaamatta jonkun päällä.
Guy Gil, mies korujen takana.     Guy valmistaa tuolla myös vaatteita, lakanoista, eli kierrätysmateriaalista nekin. Hän kuulemma rakastaa lakanoita!
Lisää Frida Kahloa... Aivan ihana kauppa!

22 kommenttia:

Piipe A kirjoitti...

Jopa on väriä ja iloa! Melkein kuin karkkikauppa. :)
Todella taitava mies ja hienoa, että hän käyttää kierrätysmateriaaleja töissään. Siitä peukutusta!!!

gady kirjoitti...

Upea! Sina sitten onnistut loytamaan aina hienoja paikkoja!

anumorchy kirjoitti...

Siis tuo olin mina mutta Gadikin olisi varmaan samaa mielta!

Jael kirjoitti...

Piipe: Todellakin värien iloa tuolla:) Guy on tosi taitava ja hienoa tosiaaknin että käyttää kierrätysmateriaalia, tosin vähän tyyriit nuo uniikkikorut.

Gady : Anu? En tiennytkään että Gadyllakin oli oma blogi:) Kiitos, tämä löytyi Eliseten avulla:)

Jael kirjoitti...

Anu:)

Päden paja kirjoitti...

Voi miten kiva kauppa, ihanan värikästä:)♥ Olisi kyllä paljon ihmeteltävää ja ihasteltavaa kun tuon kaupan ovesta astuisi sisään! Kierrätysmateriaalit koruissa saa ison peukun:) Nuo kannet on hauska idea! Mukavaa viikkoa♥

Leena kirjoitti...

Jestas mitä ilotulitusta!
Olen San Diegosta ostanut itselleni Frida Kahlo-sormuksen sellaiseksi voimasormukseksi, mutta se on kyllä aika vaisu noihin koruihin verrattuna. Meksikolaisissa tavaroissa on kuitenkin vähän samanlainen värimaailma.

Iso tykkäys kierrätrys-teemalle!!!

Satu kirjoitti...

Voi vitsit mikä kauppa! Tuollahan menisi koko päivä! <3

Rita A kirjoitti...

Oi miten värikästä. Näyteikkunassa jo näkyy sateenkaari 🌈 Jäin pitkäksi aikaa katselemaan näyteikkunassa olevaa kääpiötä ja nauramaan sille. Kyllä on hauska.

Hyviä kierrätysideoita, mainiota kun on näkemystä ja osaa toteuttaa.

Pidän kovsti noista lintutauluista ja taloiksi taiteillut puupalaset ovat sympaattisia ♥

Maatiaiskanasen Elämää kirjoitti...

vautsi, ihanan näköistä! Tuoltahan saisi heti värienergiaa tankattua itseensä. Kertakaikkisen ihanaa!

Esther Helmiä kirjoitti...

Hienoa että löytyy taiteilijoita joita kierrätys ja sen hyödyntäminen kiinnostaa, se auttaa myös maapalloa ja siten sopii hyvin minun maailmaani joten löytösi on huikea! :) Kivaa loppuviikkoa sinulle!

SusuPetal kirjoitti...

Oi, mikä namukauppa, väreistä tuli mieleen vaahtokarkit <3

Kierrätys kunniaan, sitä arvostan!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi mikä puoti! Tännä kaikkea kivaa..:)

LauraKatarooma kirjoitti...

Just mun näkönen kauppa! <3

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Aivan ihana kauppa ja vielä kierrätystavarasta tehtyjä koruja niin pisteet kohoaa vielä siitäkin!
Ihanaa keskiviikkoa sinulle Jael <3

Allu kirjoitti...

Frida Kahlo <3

Melissa L kirjoitti...

Ihan mun kauppa tämä <3 Aivan ihanat värit, romantiikka leiskuu ja mielikuvitus lentää <3

Jael kirjoitti...

Päden Paja:) Todella ihanan värikäs kauppa ja niin inspiroiva:) Ja ihanaa että hän käyttää ahkerasti kierrätysmateriaalia:) Nuo kansikorut ovat tosiaankin näyttäviä:)

Leena: no todellakin, tuo tapetti! Frida Kahlo-portretit ovat kyllä upeita, ja von kuvitella että sinun sormuksesikin on ihana:) Meksikolaisilla on tosiaankin upea värimaailma:) San Diego:) Lempikaupunkini USAssa:)

Satu: olin kyllä ihan vau vau kun astuin sisään tuonne;D

Rita Ihanan värikäs kauppa:) Ja kaupan edessäkin on kaikenlaista , ananaksia ja muuta, ja saavat näköjään (toivottavasti) olla rauhassa myös kaupan ollessa kiinni. Gadilla on ihania kierrätysideoita:) Talot olivat tosi söpöjä, samoin kuin nuo lintutaulutkin:)

Maatiaiskanasen Elämää: Tosiaankin kauppa täynnä väri-iloittelua:) Minusta tuli heti tuon kaupan fani:)

Esther HElmiä: Minäkin arvostan sitä että käytetään kierrätysmateriaalia ja hän todellakin osaa käyttää niitä luovasti:) Kiitos samoin sinulle oikein hyvää loppuviikkoa:)

SusuPetal:ihana kauppa, nyt kun tiedän missä se on niin olen jo poikennut 3 kertaa,ihan vain ihailemaan,mutta Frida Kahlo-vihko olisi kiva:) Mahtavaa että hän käyttää niin paljon kierrätysmateriaalia tuolla:)

Hannele Ruusukummusta: Aivan ihanan värikäs kauppa, ja niin paljon kivaa siellä:)

LauraKatarooma: Tuo on kyllä niin mielettömän ihana kauppa:)

Outi: Tosi ihana kauppa, ja todella hienoa miten hän käyttää kierrätysmateriaaleja, siinä' on oikea luova ihminen (niinkuin sinäkin) Ihanaa loppuviikkoa Outi:)

Allu: ihanasti Frida tuolla esillä:)

Marianne kirjoitti...

Ooh, aivan sikaihana kauppa ja kiva kuva ystävästäsi. Tyttöni olisi haltioissaan tuolla kaupassa. :-)

Jael kirjoitti...

Marianne: tosi ihana kauppa onkin, ja mukava taiteilija-omistaja:)

Unelma kirjoitti...

Ihanan värikästä. Minäkin pidän Frida Kahlosta. Helsingissä oli joskus vuosia sitten näyttely hänen tuotannostaan, jätti lähtemättömän muiston mieleeni.

Jael kirjoitti...

Unelma: tuo kauppa on kyllä niin ihanan värikäs:) Frida Kahlo onkin inspiroinut niin monia:)