keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Värikästä matkamessuilua ja blogi täytti 10 vuotta!

Joka vuosi harmittelen kun en ole Helsingissä silloin kun siellä on matkamessut, mutta onneksi aika pian Helsingin matkamessujen jälkeen on Tel Avivin matkamessujen vuoro.  Messut kestävät täällä vain kaksi päivää,  ja olin saanut  mediakutsun:  klo 14 asti messut olivat auki vain medialle,   ja sen jälkeen muulle yleisölle.  Matkamessut ovat aina niin värikkäitä,  ja on mielenkiintoista tutustua muiden maiden tarjontaan  vaikkei niihin pääsisikään tutustumaan.  Messut olivat taas   Tel Avivin kongressi-ja messukeskuksen uusimmassa  osassa,  jossa myös pidetään  toukokuun Euroviisut.
Latvia ja Liettua olivat aika hyvin edustettuna tuolla,  ja tässä Liettuan pisteessä  oli niin nätit esitteeet että otin muutaman mukaani. En ole koskaan käynyt Latviassa tai Liettuassa.
Hän oli pukeutunut korealaiseen asuun Korean osastolla, mutta ei kuitenkaan ollut korealainen.
Ja nyt en ole varma oliko tämä neitonen korealainen vai taiwanilainen.
Japanin osastolla yllätyinkin kun japanilainen neitonen puhui sujuvaa hepreaa.
Fidzin oastolla oli iloisia ihmisiä. Selvisi että he olivat  Fidzin   Etiopian suurlähetystön väkeä, ja  neitonen oikealla olikin etiopialainen.
Nepalin osastolla tämä herra oli täysin keskittynyt puhelimeensa...
Myös beduiiniteltassa keskityttiin puhelimeen..
Hello from Vietnam! Kolumbialainen ystäväni  miehineen on parhaillaan kuukauden kiertomatkalla Vietnamissa,  ja olen ihaillut heidän matkakuviaan Facebookissa.
Tansaniallakin oli oma osastonsa.
Samoin Ruandalla. Joitakin vuosia sitten matkailu Ruandassa olisi ollut suuri ihmettelyn aihe,  sillä Ruandan kansanmurhasta ei ole niin pitkä aika. Hienoa että he ovat päässeet sen yli , ja että Ruanda nykyään on mielenkiintoinen  matkailumaa.
Panaman osastolla oli taas tanssiesityksiä ,  ja muistan että tämä tanssija olisi ollut mukana myös edellisillä messuilla. Ihana tuo hame!
Tässä olisi tarjoiltu drinkkejä.

Monen monella muullakin maalla oli tuolla osasto, esimerkiksi Ruotsilla. (Suomella ei ollut..).  Israelin eri paikat olivat edustettuina. Luulin tätä ryhmää ensin tserkesseiksi, mutta asu on kuitenkin erilainen kuin täällä asuvilla tserkesseillä.
Tel Avivin kaupunki mainosti tietysti tulevia  Euroviisuja,
Omalla asuinkaupungillani Holonilla ei tällä kertaa ollut osastoa messuilla.  mutta Ashdodin kaupunki oli satsannut oikein kunnolla messuihin,  ja heillä oli hieno osasto. Sain sieltä jopa kirjan  joka kertoo  Ashdodin kulinaarisista helmistä. Olin Ashdodissa viime vuonna lyhyellä reissulla eksän kanssa,  ja huomasin että kaupungilla on paljon tarjottavaa , kuten upea ranta-alue.
Muistinkin tänään että blogillani oli 10-vuotissyntymäpäivät  aiemmin tässä kuussa,  eli helmikuun 8. päivänä.  Tämä blogihan sai alkunsa kun halusin erotella ruokablogista  muut kuin ruokapostaukset. 

17 kommenttia:

  1. Olet taitava Blogin pitäjä! Täällä on aina miellyttävä käydä. Riittävän suuret ja edustavat kuvat ja kivat tekstit lukea! Onnea kymmenen blogivuoden johdosta!!

    VastaaPoista
  2. Onnea 10-vuotiaalle blogillesi! Mazal Tov!
    Minä en ole käynyt vuosiin Helsingin matkamessuilla, muut käyvät siellä meidän yrityksestä. Saisihan siellä varmasti uusia ideoita ja matkakuume nousee...

    VastaaPoista
  3. Ihania messukuvia! En itse taitaisi rohjeta kuvata ihmisiä messuilla ihan noin avoimesti, joten oli tosi kiva päästä katsomaan messutarjontaa ja esittelijöitä kamerasi avulla. <3 Ja miten hienoa, että Ruandakin oli mukana.

    Mitähän siellä nepalilaisen osaston miehellä oli kännykässään, kun niin kovasti kiinnosti... ;-D

    VastaaPoista
  4. Oli kiva päästä kurkistamaan matkamessuille. Kiva postaus.
    Paljon onnea 10-vuotiaalle♥

    VastaaPoista
  5. Ihanan värikkäitä kuvia olet messuilta ottanut. Paljon onnea 10-vuotiaalle blogille ja blogin pitäjälle. Vaikka emme ole koskaan tavanneet, niin pidän sinua ystävänä. Hyvää ystävänpäivää myös!

    VastaaPoista
  6. Onnea!
    Minä muistin viime viikolla että mun bloggaus alkoi 2008 :)
    Tuolla matkamessuilla näyttää paljon tuttua mm. Fiji.
    Aurinkoiset, +2 terveiset!
    ps. ystävyydellä!

    VastaaPoista
  7. Kirsti:kiitos paljon kauniista sanoistasi, tässä ihan punastuu;D

    Eeviregina: Kiitos, toda:) Helsingin matkamessut ovat tosi suuret, mutta nämä täälläkin suuremmat vuosi vuodelta:) Ja todellakin matkakuume nousee tuollaisissa tapahtumissa:)

    Satu:Kiitos:) Laatu vähän kärsi kun puhelimella näppää kuvia sisätiloissa missä kirkkaat valot. Minä yleensä kysyn jos saan kuvata, mutta esim, puhelinnäprääjiltä en kysynyt;D Oli kyllä jännää nähdä Ruandakin tuolla , ja ihanaa että vaikeiden vuosien jälkeen nyt on mitä näyttää muillekin. Hih, seisoin jonkun aikaa Nepalin osaston tiskin edessä mutta mies oli niin keskittynyt puhelimeensa ettei lainkaan huomannut;D

    Susanne:Kiitos, ja kiva että pidit,matkamessut ovat tosi kivat aina:)Kiitos:)

    Saara:Kiitos, tosi värikästä tuolla olikin ja paljon kuvattavaa, harmi vaan ettei kamera ollut mukana kun valaistus tuolla oli vähän haastava.Oi kiitos, samaa voisin sanoa ja toivottavasti joskus tapaamme vielä.Hyvää ystävänpäivää sinullekin:)

    BLogitse:Kiitos ja samaa sinullekin,mehän ollaan yhtä vanhoja täällä blogimaailmassa;D Olikin ensimmäinen kerta kun näin FIjin edustajia tuolla. Kiitos samoin ,ja lisää aurinkoa teille siellä lumen keskellä, ja hyvää ystävänpäivää:)

    VastaaPoista
  8. Ihanan värikkäitä kuvia!

    Onneksi olkoon kymmenvuotiaalle ja hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  9. Ihanan värikkäät messut siellä on pidetty!
    Oikein paljon onnea 10-vuotiaalle blogillesi <3

    VastaaPoista
  10. Voi kun pääsisi matkustamaan maailman ympäri <3 Tosin ehkä tuo Kazimierz kaihertaa sydämessä aika lujaa nyt :) Oikein paljon onnea blogille sekä sinulle <3

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea mielenkiintoiselle blogille ja kiitos, kun otit meidät mukaan messuille <3

    VastaaPoista
  12. Onnea Jael! Olen Kirstin kanssa samaa mieltä mielenkiintoisesta blogistasi. Hyvää innokasta jatkoa ja iloa elämääsi!!

    VastaaPoista
  13. Olipa värikäs ja kiinnostava reportaasi. Mukavaa aloittaa aamu tällä.

    Meillä on töissä latvialainen siivooja. Huomaan että en itse asiassa tiedä Latviasta mitään.
    Nyt googlaamaan :)

    Onnittelut 10 vuoden bloggaamisesta Appelsiinipuun alla. ❤️

    VastaaPoista
  14. SusuPetal: Kiitos, me ollaan oikeita konkareita;D Ja myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset sinulle.

    Outi: Kiitos paljon:) Matkamessut ovatkin aina niin kivan värikkäitä, kiva käydä niissä:)

    Melissa: Se olisi kyllä minunkin haaveeni:) TOivottavasti pääset uudestaan Kasimierziin kun niin pidät kaupungista:) Ja kiitos paljon:)

    Marianna:Kiitos paljon, ja kiva kun olit virtuaalisesti mukana:)


    Suomalainen Kyproksella:kiitos tosi paljon:) Ja muutenkin kiitos:) Ja mukavaa kevään jatkoa sinulle Kyprokselle:) Harmittelin tuolla messuilla sitä ettei ole päivittäisiä laivamatkoja Kyprokselle, vähän kuin Helsingin ja Viron välillä, eihän se välimatka täältä Kyprokselle ole paljon pidempi.


    Rita:Kiitos, ja kiva kun pidit, matkamessut ovat niin mielenkiintoisia ja pääsee vähän nojatuolimatkalle. Hih,minä aina sekoitan Latvian ja Liettuan, ja nytkin mokasin kun kerroin liettualaiselle edustajalle /tuossa kuvassa) että olen kuullut Latvian olevan niin kaunis....Kiitos paljon Rita:)




    VastaaPoista
  15. Onnea Jaelille ja 10 vuotiaalle blogillesi:) Blogillasi on kiva nimi ja olen iloinen että olen saanut seurata sinua lämpimiin paikkoihin ja mielenkiintoisiin asioihin - kuten nytkin ja olipa siinä vilskettä ja kansainvälistä meininkiä!

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea Jael 10-blogivuodesta. Se on kunnioitettava ikä melko nuorella alalla ja ihanan innostuneesti jaksat edelleen kirjoitella, juttujasi on ilo lukea niin kotikulmista kuin ruuistakin.

    VastaaPoista
  17. Noilla messuilla on nähtävää riittänyt! Oikein paljon 10v onnitteluja❤ Sinulla on ihana blogi ja olen niin iloinen että sinä olet täältä blogimaailmasta löytynyt, olet aarre❤

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...