lauantai 14. joulukuuta 2019

Kauppakeskuksessa tapahtuu

Tel Avivin keskustan vanhassa kauppakeskuksessa tapahtuu aina jotain,  ja tällä viikolla  siellä "lenteli"  hämähäkkimiehiä ja muita Marvelin hahmoja,  kun  japanilaiskiinalaisen  Miniso-ketjun kauppoihin lanseerattiin Marvel-tuotteiden kokoelma.
Hahmot ja Miniso-kauppa ovat ihan edellisen postauksen joulutorin lähellä.
Pikkupojat, ja miksei isommatkin pojat, varmaankin innostuvat näistä kunnolla.
Miniso-kaupassa oli valtava kokoelma erilaisia Marvel-tuotteita.
Tiistaina vietimme  hieman jälkikäteen  Suomen itsenäisyyspäivää  Suomi-Israel ystävyysseuran  järkkäämässä  juhlassa.   Juhlat  vietettiin  suuren Suomi-fanin Gabyn luona (joka marraskuun alussa  vei meitä arkkitehtuuriselle kierrokselle)  ja tarjottavat  olivat nyyttäriperiaatteella, eli jokainen toi jotain.  Tässä vain osa herkuista, sillä tuolla oli myös  Pirjon leipomia karjalanpiirakoita ja Annelin leipomia  korvapuusteja,  jotka eivät näy kuvassa.
Kuvassa Riikka  glögitarjottimen kanssa.  Oli kivat juhlat, ja  Suomen suurlähettiläs täällä,  Kirsikka Lehto-Asikainen  oli myös mukana juhlissa.
Teki niin mieli ottaa tästä muutama kumkvatti mutten kehdannut.....
Tällä viikolla meillä oli vihdoinkin vähän "talvista", eli satoi ja oli vähän viileämpää. Mutta ei täällä kyllä kylmää ole,  ja edelleenkin nukun ohuella peitolla, enkä lämpimällä untuvapeitolla, kuten yleensä tähän aikaan vuodesta. Mutta tällä viikolla tuli kivasti sadetta,  ja luonto on jo alkanut hieman vihertää.

Hyvää 3.adventtia huomenna,  ja joulun odotusta.

7 kommenttia:

  1. Mun pojat olis niin haltioissaan noista Marvel jutuista :D

    VastaaPoista
  2. Kivasti joku tehnyt suomikarttapipareita 👍👍

    VastaaPoista
  3. Voi, mikä Marvel-taivas! Tuolta saisi monelle pikku ja vähän suuremmallekin lapsella ihania lahjoja!

    VastaaPoista
  4. Tässä ajassa en käy kauppakeskuksissa paitsi jos on ihan pakko. En jaksa enää yhtään tätä osta tätä ja tuota elämää. Onneksi ei ole lahjaostospakkoa ollut vuosiin...
    Nautimme pimeän jakson päättymistä kynttilöin, hyvän ruuan ja juoman kanssa. Riittää meille :)

    VastaaPoista
  5. "Herkkua on siinä monenlaista..." On varmaan kiva kokoontua yhteen Suomi-teeman puitteissa ja muistella vanhaa kotimaata.
    Hyvää 3. adventtisunnuntaita Sinulle myös! <3

    VastaaPoista
  6. Melissa: Takuulla olisivat, tuo on kyllä niin poikien unelmajuttu:)

    Ulrika:Suomi-pipareita ja muuta hyvää oli:) Itse tein suolaisen kakun tuonne.

    SusuPetal:Todellinen Marvel-taivas! Olin vähän yllättynyt kun sitä Marvelia oli Minisossa tungettu vähän joka paikkaan, mutta varmaan noista tulee keräilyjuttuja kun niitä saa vain vähän aikaa.

    BLOGitse:Joulun alla on kyllä ihan kidutusta kierrellä kauppakeskuksissa. Täällä onneksi ei ole sitä jouluruljanssia, mikä helpotus! Pidän tuosta kauppakeskuksesta tosi paljon; harvoin tulee mitää tuolta ostettua mutta tuolla on aina kivoja tapahtumia, taidenäyttelyitä ja muuta mukavaa mikä houkuttelee. Mukavaa joulun odotusta teille:)

    Piipe: Oli kyllä herkkuja kaikenlaisia , ja aina on kiva kokoontua suomalaisten kesken näin ulkomailla asuessa. OIkein hyvää adventtisunnuntaita sinullekin Piipe.

    VastaaPoista
  7. Kiva, että vietätte tätä juhlaa joka vuosi♥ Riikka, josta en ole vielä kuullutkaan:): erittäin hyvä kuva tai sitten malli sekä kuva onnistuneet♥

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...