torstai 9. tammikuuta 2020

Marraskuisia muistoja Helsingistä

Minulla on koneella  kuvia marraskuisesta Helsingin matkastani, jotka pitäisi saada  reistailevasta tietokoneestani muualle (ja ulkoinenkin kovalevy aika täynnä) joten laitetaan ne tänne, Saavuin Helsinkiin   marraskuun puolivälissä,  ja koska saavuin torstaina aamupäivällä Helsinkiin nukkumattoman yön jälkeen,  kului ensimmäinen päivä siitä toipuessa. Seuraavana päivänä eli perjantaina oli matkan ainoa aurinkoinen päivä,  ja keskustan alueella kuvasin muutamia Helsingin kauniita rakennuksia siellä kävellessäni.
Marraskuun 15. päivä ei lainkaan tuntunut marraskuiselta...
Samana päivänä kävin myös Triplassa, mutta en ehtinyt kunnolla tutustua  uuteen kauppakeskukseen  sillä matkaväsymystä oli edelleenkin hieman ,tai sitten se johtui pimeydestä;D
Olisin halunnut tulla uudestaankin Triplaan , sillä en saanut tuon vierailun aikana siitä kunnon käsitystä, mutta en sitten ehtinytkään tuonne uudestaan matkan aikana.
Viherseinä oli hieno!
Tästä Triplan kaupasta ostin värillisen heijastinnapin.  Tavallista heijastinta en täällä Israelissa viitsi käyttää sen jälkeen kun kerran joku tuli vetämään hihasta, ja kuiskasi että kaupan lappu oli jäänyt roikkumaan hihaan. Piti selitellä ettei se ollut kaupan lappu vaan heijastin....
Muut päivät olivatkin sitten aika harmaita, mutta ei se minua erityisesti häirinnyt.
Kävelin matkan aikana tosi paljon, ja lähes koko puolentoista viikon ajan kadut  olivat suhteellisen kuivat, joten  oli hyvä kävellä.
Kävin muutaman kerran kauppakeskus Redin WeFood-hävikkiruokakaupassa. Minusta tuo on niin hyvä idea! Olispa täälläkin tuollainen kauppa.
Onko kukaan teistä lukijoista käynyt WeFoodissa?

14 kommenttia:

  1. Sinulla olikin kivasti valoa marraskuisessa Helsingissä. ♥

    Naurattaa tuo heijastijuttu, koska Italiassa pitivät roikkuvia heijastimia pikkulasten juttuina. Minulle naurettiin ystävällisesti, kun roikotin takissani heijastinta.

    WeFoodissa pitäisi muistaa käydä!

    VastaaPoista
  2. Helsingissä onkin kivasti sekoiteltu vanhoja ja moderneja rakennuksia. Omaa silmää hivelee nuo vanhat talot ja niiden kauniit yksityiskohdat.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  3. Onpas ihana viherseinä! Seuraavalla Helsingin reissulla täytyy käydä tuollakin. Teillä on taas kuulemma tulvia, sisko kertoi. Jopa muutama ihminen hukkunutkin. Hyvää viikonloppua ja sapattia!

    VastaaPoista
  4. Meidän pitäisi synkronisoida meidän Helsingin matkat! Mä oli n. viikon aikaisemmin liikkeellä.

    Hih, mitä palautetta heijastimesta! Meillä varmaan kävisi sama juttu. Voin kuvitella, että joku yrittäisi mahdollisimman hienotunteisesti kuiskata, että sorry...

    Mä en Triplaan edes viitsinyt. Arvelin, että siellä on kaikki samat kuin Kampissa ja kaikissa niissä muissa kauppakeskuksissa Suomessa. Musta on aika hurjaa, että kauppakeskus toisensa perään valjastaa samat liikkeet. No, niinhän se on meilläkin. Tosin väkiluku on vähän suurempi.

    Meillä on ollut pari tosi kylmää yötä. Ai että mä nautin! Pakkasöitä ja paleltaa. Toivottavasti siellä on lämpöä riittävästi, mutta ei liikaa.

    VastaaPoista
  5. Oletpa saanut hienoja kuvia Helsingistä, aurinkokin vähän pilkahtaa. :-) Tripla on kyllä viihtyisä, tykkään käydä siellä, samoin Redi.

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia Helsingistä. Helsingissä käydessä ihailen aina noita vanhoja, kauniita rakennuksia. Itse en ole käynyt yli vuoteen Helsingissä ja sekä Tripla että Redikin on näkemättä. Pitää käydä seuraavalla Helsingin matkalla tutustumassa niihin.

    VastaaPoista
  7. Hahhah, hintalappu roikkumassa!

    Olen käynyt tuolla hävikkiruokakaupassa, hyvä idea! Saisi Triplaankin tulla sellainen, olisi lähempänä.
    Triplan paras kauppa on Lindtin suklaakauppa <3

    VastaaPoista
  8. Nythän näen Triplaa sinun kuvistasi, heh. Olen jo useat kerrat kävellyt Triplan kautta Opastinsillalle töihin mennessä, mutta en ole muuten siihen tutustunut. Huomennakin vain piipahdan matkalla Asperfer-kokoontumiseen. Mainioita kuvia olet ottanut Helsingissä 🖤

    VastaaPoista
  9. Eipä nämä saksalaisetkaan oikein heijastimia tunne tai arvosta. Mekin poikettiin matkalla lentokentälle Triplaan, kun piti ostaa vielä ruokatavaraa enkä ollut varma saanko kaiken kentältä.

    VastaaPoista
  10. Katja:Ensimmäisenä päivänä tosiaankin oli, ja sen jälkeen jouluvalot:) Hih, olisko niin että niitä tavanomaisia heijastimia on vain Pohjoismaissa;D Ja todellakin, WeFood on siitäkin kiva ettei koskaan tiedä mitä sinne on ilmestynyt:)

    Outi:Helsingissä on todellakin jäljellä suuri määrä niin upeita taloja, ja kuten sanot, upeita yksityiskohtia niissä:) Oikein hyvää viikonloppua sinullekin :)

    Eeviregina: Tosi upea olikin tuo viherseinä:) Juu tulvia on ollut, ei onneksi omassa pienessä kaupunginsosassani,mutta aika lähellä, ja kuulemma 5 ihmistä on kuollut tulvien seurauksena. Kiitos samoin sinulle hyvää viikonloppua:)

    Johanna: No voihan harmi ettei taas oltu samaan aikaan kuten viimeksi.Mulla oli vähän sumplimista majapaikan kanssa tällä kertaa , ja se selvisi aika myöhään joten ei voinut kauheasti suunnitella. Mua kyllä nauratti silloin , mutta olin vähän nolonakin kun ajattelin että ne luulee että olen pihistänyt takin ja hintalappu vielä siinä;D Niinhän se on että samat kaupat joka paikassa, ja niin se on muissakin maissa, mutta Tripla on vähän erilainen, ja kun se on myös juna-asema, ja myös Redi on kivasti erilainen:) Täällä on pitkästä aikaa ollut vähän talvisempi talvi, tosin vain noin viikon ajan, mutta olen tykännyt kun on ollut viileää,etenkin öisin. Tosin täällä on myös tulvinut pahasti,mikä ei ole kiva juttu.

    AnnieAlander: Kivasti olikin valoa tuona ekana päivänä,mutta sen jälkeen oli harmaata. Kiitos, Helsingissä on niin paljon kaunista kuvattavaa.Triplaan ehdin tutustua hyvin pintapuolisesti, mutta seuraavan kerran sitten. Redistä tykkään, kivan sokkeloinen:)

    Susanne: Helsingissä on tosiaankin paljon kauniita taloja. Tripla ja Redi ovat kivasti erilaisia, joten niihin kannattaa tutustua.

    SusuPetal: ekana se tuntui vähän nololtakin;D WeFood onkin tosi hyvä juttu,noita kauppoja saisi olla enemmänkin, mutta kun ne toimivat vapaaehtoispohjalta, niin ehkä ei ihan helppoa saada sinne töihin tarpeeksi ihmisiä ilman palkkaa. Mä en ehtinyt edes nähdä mitä kauppoja oli Triplassa, niin lyhyt oli se mun visiitti siellä.

    Rita:No kiva, tosin en kyllä ehtinyt siellä kauppoja oikein katsoa paitsi tuota mistä ostin heijastinnapin. Mutta muuten en oikein ehtinyt paikkoihin tutustua, eli ensi kerralla sitten.Mukavaa kokoontumista huomenna teille:) Ja kiitos, kun puhelin on aina mukana niin on helppo ottaa kuvia:)

    Allu:Aika jännää, en tiennytkään että heijastimet tunnetaan kai vain Pohjoismaissa...Tripla on kyllä kätevä kun sieltä pääsee suoraan junaan Ja myös ratikkaan ja bussiin:)

    VastaaPoista
  11. Olipas tuo hauska tapaus...kaupan lappu hihassa..:D
    MEillä vahin pojista...ja nuorin (vanhimman poika) asuvat Helsingissä ja käyvät tuolla Redin hävikkikaupassa.

    VastaaPoista
  12. Kivoja kuvia, ensimmäinen mun suosikki, missä raitiovaunu mukana 👍

    VastaaPoista
  13. Itse en ole vielä päässyt käymään Triplassa. Ei oikein ole innostanut mennä.

    VastaaPoista
  14. Hannele Ruusukummusta: Juu hauska tapaus, vaikka hieman nolottikin niin että otin sen silloin kokonaan pois, siitä tuli sellainen olo että ajattelevat että olen lähtenyt kaupasta maksamatta takkia;D Redin hävikkikauppa on tosi kiva idea, kävisin jos asuisin uudestaan Helsingissä.

    Ulrika: Tuo päivä oli kyllä hieno kun taivas oli kirkas ja aurinkoista ,Helsingin kauniita taloja on kiva kuvata:)

    Melissa. Itse näin vain pienen osan, ja mua kiinnosti se arkkitehtuuri siellä, vähemmmän kaupat. Ja aika jännän oioinen kauppakeskus tuo onkin.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...