torstai 28. toukokuuta 2020

Vuohia ja juustoja

Ihana vuohi joka halusin pään taputuksia koko ajan:)
Tänään iltana täällä perheissä kokoonnutaan  viettämään  Shavuot-juhlaa, jolla on eri merkityksiä, mutta yksi niistä on sadonkorjuujuhla. Shavuot osuu yleensä aina samoihin aikoihin kuin kristitty Helluntai, joka liittyy alkuperältään ja ajankohdaltaan tuohon Shavuot-juhlaan. Shavuotin juhlapäivällisellä kuuluu syödä  juustoisia ruokia,  ja   juustokakut kuuluvat lähes joka pöytään silloin.  Kun kaikki edellisten korona-ajan juhlien aikana  oli täysi ulkonaliikkumiskielto,  ei sitä nyt ole, eli  sukulaiset voivat kokontua toistenssa luokse, ja täällähän kokoonnutaan tällaisille aterioille koko suvun voimin,  yleensä.  Ennen  pyhää monilla juustoloilla on myös ovet auki,   ja niissä vieraillaan ahkerasti,  ainakin normaalina aikana.  Eksä ehdotti että menemme  erääseen juustolaan josta  en ollut aiemmin kuullut,  ja kuin luin juustolan (sivut harmi kyllä vain hepreaksi) taustasta,  huomasin että perheen äiti on Suomesta.
Ajoimme sinne, ja  menimme sisälle juustolan  rakennukseen . Juustola sijaitsee alueella jota jotkut kutsuvat Israelin Toscanaksi, ja  alueella on useita juustoloita sekä viinitarhoja. Kaunista oli nytkin matkan varrella vaikka luonto on jo  kuivunut pois.
Tuolla voi syödä paikan päällä juustolan vuohenjuustoja ja jugurtteja,  ja paikka oli auki, vaikka ravintolat ja kahvilat täällä avasivat vasta eilen, keskiviikkona. Mutta ei hätää , välimatkaa muihin oli reilusti.  Kun tuonne astui sisälle tuli jotenkuten tuttu olo kun rakennuksessa oli käytetty niin paljon puuta.
Salissa oli paljon kivoja yksityiskohtia.
Olisi ollut niin kiva puhua tuolla suomea, mutta  juustolan emäntä on töissä Suomen suurlähetystössä, eikä  ollut paikalla. Hänen miehensä ,  juustomestari,  kertoi että perhe  oli asunut Oulussa 4 vuotta, kunnes  tulivat tänne vuonna 2006,  ja avasivat vuohifarmin ja juustolan. 
Ihania vuohenjuustoja.
Juustotiskin kohdalla on ikkuna, josta näkyy missä juustot tehdään. Varjoni taisi tulla mukaan tuonne;D
Jaoimme juustolautasellisen  eksän kanssa.
Ulkopuolella oli suuri katettu terassi.   Ihan mahtava paikka tämä.
Ja sitten pääsin katsomaan vuohia . Olen käynyt monessa juustolassa, mutta en ole päässyt katsomaan vuohia, mutta täälläpä pääsi.  Vuohet ovat ihania , samoin lampaat ja lehmätkin.
Oli valkoisia,  ruskeita ja mustia vuohia.
Olisin voinut jäädä tuonne  vielä katsomaan vuohia, mutta eksällä oli kiire, eivätkä vuohet häntä kiinnostaneet. Tälle farmille on kyllä pakko päästä joskus uudestaankin.
Koska vielä ei voi järjestää mitään kunnon tapahtumia,  kaupunki oli laittanut kuvauspisteitä eri puolille kaupunkia.  Tämä oli lyhyen kävelymatkan päässä,  ja  kun vein Bambin ulos poikkesin katsomaan mitä sinne oli laitettu.   Edestä en voinut kuvata koska siellä oli jonollinen äitejä ja pikkulapsia odottamassa kuvausvuoroaan. Shavuot-juhlaan kuuluu  valkoiset asut, ja kukkaseppele päässä,  ja monella pikkuisella olikin tekokukkaseppele päässä.
Jokaiseen kuvauspisteeseen oli laitettu myös näyttelijä , ja kun hän huomasi että yritin kuvata, hän kääntyi ja poseerasi.
Minullakin on valkoinen tekokukkaseppele,  ja leikin hieman puhelimen filttereillä;D

15 kommenttia:

  1. Onpa herttainen paikka! Saiko tuolla myös ruisleipää? Lautasella oleva leipä ainakin näytti siltä.
    Vuohilla näytti olevan utareet täynnä maitoa.Kun esikoiseni oli pikkuinen, ostimme hänelle läheiseltä yrittäjältä vuohenmaitoa. Join sitä itsekin imetysaikana.
    Viimeinen kuvasi on kiva! :)

    Hyvää juhla-aikaa ja viikonloppua, terveiset aurinkoisesta Suomesta!

    VastaaPoista
  2. Näyttävät niin ihanan houkuttelevilta nuo juustot. Olisi varmaan kiehtova paikka piipahtaa käynnille. Vaan eipä taida täältä kaukaa niin vain onnistaa. Kaikkea hyvää sinulle sinne!

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva paikka. Enpä ole nähnyt minäkään vuohia vuosiin. Kiva retkipäivä teillä ollut <3
    Leppoisaa viikonloppua Jael <3

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana paikka! <3 Harmillista, että et päässyt puhumaan suomea. Jospa joskus toiste...

    Ihanat vuohet ja ihana Jael kukkaseppeleessä. :-)

    VastaaPoista
  5. Piipe: tosi ihana paikka onkin:)Tuo leipä oli tosiaankin ruisleipää, ja hyvää sellaista. Utareet täynnä tosiaankin, kuulemma päivittäin tulee jotain 160 litraa vuohenmaitoa vuohilta. En ole juonut vuohenmaitoa, vaikka sitä kyllä saa kotiseudun isosta marketista, mutta vuohenjugurtti-ja juustot ovat ihania. Kiitos, Piipe, ja hyvää viikonloppua sinulle:)
    '
    Aino:Tosi ihanat juustot ja ihana paikka, ja oli yllätys että Suomi-yhteys tuolla:) Kaikkea hyvää sinullekin ja kaunista viikonloppua.

    SusuPetal:VUohenjuustot ovat kyllä ihan parhaita, ja vielä tuollaiset artesaanijuustot.VÄhän hintavia, mutta vähänkin riittää.

    OUti:Tosi ihana paikka, ja oli kiva nähdä vuohia:) Lähiseudullani on kyllä pieni eläinnurkkaus, jossa pari vuohta, mutta en ole ollut siellä pariin vuoteen. Kaunista viikonloppua Outi:)

    Satu:AIvan ihana paikka tosiaankin. Ja olihan se vähän harmi etten päässyt puhumaan suomea. No kuulin tänään että juustomestarin kanssa olisi voinut vähän jutella suomeksi,mutta hänpä ei sitä meille maininnut;D Vuohet oli kyllä niin hurmaavia.Kiitos Satu, hauskoja kuvia tulee puhelimen filtereillä;D

    VastaaPoista
  6. Jael, onko tuo hirväen laiha ruskea eläin lehmä?

    Sinä olet vegaani eettisistä syistä ja minä en taas eettisistä syistä käytä vuohenjuustoa. Onneksi en ehtinyt aikanaan Luvialla sitä Kuttulaa perustamaan...Tiedäthän pikkuisten poikakilien kohtalon.

    Minäkin pidän paljon sekä lampaista että vuohista ja voit olla huoleti lopetin sianlihan syönnin tiedät kyllä miksi ja minulle ei laske myöskään lammas. Ihan sama kuin söisi jotain lemmikkiä...

    Kiitos muuten tästä visiitistä♥

    VastaaPoista
  7. Leena :Ei lehmä vaan vuohi,joka oli tosiaankin laiha, ja sgressiivinen, ja ihan erilainen kuin muut,ehkä poloisella oli jotain vialla.Ymmärrän että et syö vuohenjuustoa koska ehkä kili pitää erottaa emosta jotta tulee maitoa? Mutta sanahan on lehmien suhteen. Tuolla tilalla vuohilla on kyllä ihan hyvät oltavat.
    Minähän en ole vegaani, Leema, en vaan syö lihaa. Hyvää viikonloppua Leena 💮❤💚🌺💮🏵🌸🌷🌹

    VastaaPoista
  8. Kiva valikoima vuohenjuustoa, mä syön vain vuohenjuustoa mutta valikoima on aika laiha tavallisissa ruokakaupoissa.
    Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  9. Mukavaa, että sielläkin alkaa elämänpiiri hieman levitä. Kivannäköinen paikka.

    VastaaPoista
  10. Ulrika:Tosi monta erilaista vuohenjuustoa tekevät tuolla, ja myös jugurtteja. Tack det samma:)

    Paluumuuttajatar: Täällä tosiaankin viime keskiviikkona avattiin ravintolat, kahvilat ja baarit, ja kadut täyttyivät ,ehkä liikaakin, ja 3 viikon tosi alhaisten sairastuneitten lukujen jälkeen luvut pomppasi ylöspäin kun jerusalemilaisessa lukiossa oli monta kymmentä tartuntaa, ja toivottavasti tämä ei nyt johda siihen että mennään takaisin kurjiin rajoituksiin: Maskipakkohan täällä on edelleenkin. Tuo paikka on tosi ihana:)

    VastaaPoista
  11. Kivan näköinen paikka, juustola. Ja voi mitä herkkuja! Menisin tuollaisessa paikassa varmasti sekaisin ;)

    VastaaPoista
  12. Lepis:Tosi kiva paikka, ja kiva että on suomalainen yhteyskin:) Ja ne juustot, nam:)

    VastaaPoista
  13. Olen pitkään koittanut etsiä kirpparilta tekokukkia, että vaoisin tehdä niistä tekokukkaseppeleen. Ehkä mä vielä löydän :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...