perjantai 3. heinäkuuta 2020

Heinäkuun alkua

Heinäkuu tuli ,  ja samalla kosteusprosentit sekä asteet nousivat. Olen jo parin viikon aikana nukkunut  niin että tornituuletin on päällä koko yön. Kun alkaa olla liian kuumaa, ulkona on vähemmän kiva olla,  eikä Bambikaan jaksa viettää paljon aikaa ulkona kun on kuuma.  Kuvassa upea liekkipuu, joiden paras kukinta-aika täällä  on kesäkuussa, mutta  vielä on kukkia jäljellä joissain puissa. Liekkipuita saisi  olla mahdollisimman paljon, sillä niiden tarjoama varjo on puiden parasta antia.
Aikaisin aamulla on vielä miellyttävää, ja eräänä aikaisena aamuna tällä viikolla kävimme ystävän kanssa tarkistamassa uuden pienen kahvilan.  Kun niin monta paikkaa on joutunut koronan vuoksi sulkemaan ovensa, on mukavaa että joku uskaltaa avata uuden paikan.
Istuimme tuolla ulkoterassilla, mutta pikku kahvilan sisäpuolikin oli kivasti sisustettu. 
Kahvin jälkeen kävelimme puistossa,  jossa oli tämä tuttipuu, eli puu johon oli ripustettu kymmeniä erivärisiä tutteja.  Mietin että onkohan tämä se paikka johon ripustetaan tutti kun siitä luovutaan. Muistan kun poikani oli pieni ,  ja oli korkea aika luopua rakkaasta tutista.  Heitimme tutin yhdessä parvekkeelta ja kerroin jonkun hölynpölytarinan,  jotta poika raaskisi luopua tutistaan, Tällaisen puu olisi silloin ollut kätevä:)
Puiston jälkeen olin menossa torille, ja bussipysäkiltä näin miten poliisi oli juuri kirjoittamassa sakkolappua naiselle,   joka oli ulkona  ilman maskia.  Täällä ovat oireettomien tartunnat lisääntyneet roimasti viime päivinä,  ja  nyt saa jo kunnon sakot jos jää kiinni ilman kasvomaskia. Kuumalla on vähemmän kiva pitää maskia päällä, mutta minulla on se kyllä aina päällä ulkona.  Surettaa että täällä on näköjään alkanut toinen aalto, ja kevään rajoituksista otettiin osa takaisin.  Nyt pitää toivoa että  tilanne ei mene taas pahemmaksi.  Niin sääli kun ajattelee että kesäkuun alussa  näytti siltä että korona on melkein voitettu täällä, mutta täällä se edelleenkin on.
Torin lähellä on tämä aika huonossa kunnossa oleva vanha talo, joka piti kunnostaa putiikkihotelliksi. Korona taisi jäädyttää suunnitelmat,  mutta sillä välin taloa voi maalailla vähän värikkäämmäksi...
Talosta hieman eteenpäin näin tämän kissan ,  joka lepäsi  baarin ulkotilan pöydällä.-  Laukussa oli muutama kissojen makupala, ja tämäkin sai muutaman.
Alkuviikosta huomasin  että kotitalon edessä olevasta puusta oli pudonnut lähes puolet. Kun menin lähelle, luulin ensin että joku oli tahallisesti puolittanut puun, mutta ylemäpänä oli mädäntyneen näköinen kohta ,  ja näköjään jokin oli syönyt puuta sisältäpäin.  Kaatunut osa on vieläkin maassa, ja tuo puu joudutaan kai kaatamaan,  ja toivottavasti viereiset puut ovat terveitä, ettei nille tapahdu näin.  Onneksi tuolla pläntillä  ei ole yleensä ihmisiä,  sillä joku olisi voinut loukkaantua jos iso osa puuta putoaa päälle.

20 kommenttia:

  1. Meidän poika antoi tutin oravalle, kun se tarvitsi omille poikasilleen sitä :D

    VastaaPoista
  2. Melissa:jotain sen tapaista minäkin kerroin;D Muistaakseni kissa;D

    VastaaPoista
  3. Tuttipuu; hauska idea. Jotain hassua keksin omille pojillekin, kun tutista piti luopua.
    Kurjaa, ettei korona meinaa hellittää millään siellä Israelissa.Jännityksellä odotan, mikä on tilanne meillä kesän kuluessa. Nyt on vielä rauhallista.Esim. Keski-Suomessa ei ole ollut kolmeen viikkoon yhtään tartuntaa. Huh! Toivotaan ja rukoillaan, että tämä kauhea aika olisi pian ohi.
    Hyvää alkanutta heinäkuuta ja voimia helteisiin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe:Tuttipuu.olikin tosi hauska 🌺Täällä kun pueni maa ja paljon asukkaita niin lorona tietysti leviää helpommin. Nyt tuli uudestaan tosi rajoittavia rajoituksia. Kiitos, samoin sinulle hyvää heinäkuuta Täällä on nyt tosi kuumaa ja kosteaa.

      Poista
  4. Upea tuo liekkipuu ja tuttipuu on hauska idea.

    Voi kurjuus, että tartunnat ovat siellä lähteneet taas nousuun. Suomessa on ollut aika maltillista tartuntojen kanssa, turvavälit ovat hävinneet kaupoista, porukka hönkii taas niskaan kassajonossa, ärsyttävää!

    Koetahan kestää kuumuutta, kuin myös Bambi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Liekkipuu on tosi upea, ja nyt ovat kukat jo pudonneet niistä, mutta varjoa on edelleenkin niiden alla. Tuttipuu oli värikkään hauska.💙❤Va7kka täällä maskipakko, niin korona lebisi uudelleen, ja yksi syy taisi olla kaikenlaiser ihmisten juhlinnat kun ajateltiin että korona ohi. Kiitos, tuntuu että koka vuosi vaikeampaa kestää tätä kuumuutra, etenkin myt maskin kanssa. Hyvää loppuviikkoa sinulle ❤

      Poista
  5. Ihanat kahvikupit kahvilassa!
    Kuinka paljon sakko on?
    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:tosi kiva pieni kahvila☕kuppeja myöten. Tuo sakko on myt euroissa joku 130-140

      Poista
  6. Tyylikkään näköinen uusi kahvila siellä!
    Meillä tyttären tutti meni naapurin vauvalle ja poika leikkasi itse oman tuttinsa rikki :D
    Ihanaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Olikin tyylikäs pikku kahvila ☕Hih, poikasi luopui sitten helposti tutistaan😏Oikein hyvää loppuviikkoa Outi ❤

      Poista
  7. Teillä on siellä aina niin kivoja kahviloita, mutta sitä kosteaa kuumuutta en varmaan kestäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu:Tosi kivoja kahviloita mutta kurjaa kun pari suosikkia joutui lopettamaan koronan vuoksi. Kuumuus yhdistettynä kosteuteen on kyllä kamalaa, mutta onneksi voi aina mennå vaikka kayppakeskunseen jossa hyvä ilmastointi 😀

      Poista
  8. On nuo liekkipuut vaan upeita!

    Hih, tuommoinen tuttipuu olisi ollut hyvä olla olemassa myös mun lapsuudessa. Minä kun en olisi halunnut luopua tutista millään. :-D

    Kiva postaus taas, vaikka koronatapausten lisääntyminen uudestaan on kyllä todella valitettavaa. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Luekkipuut tosi kauniita ❤Tänään huomasin että. kukat ivat jo pudonneet eivätkä puut enään punaisia. Tuttipuuonkin kätevä 😀Hih, mites pääsit tutista irti.. Kiitos Satu, tosi kurjaa kun jo luulimme että korona ohi, ja sitten kaikki muuttui..

      Poista
  9. Olisin mielelläni ollut mukana kahvilla tuossa uudessa kahvilassa. Toivotaan jarruja koronalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu:In kyllä k7va kahvila ☕Oi kun oliskin jarruja. Tämå toinen aalto in kyllå huolestuttava

      Poista
  10. Mainio ajatus, tuttipuu! Kyllä niistä tuteista on monia poruja käyty, vaikka meillä se ei ollut ajankohtaista. Olin sen verran nolo äiti, että en antanut tuttia käyttöön ollenkaan... Mitähän traumoja siitäkin sitten tuli.

    Meillä on sairastumisia nyt enemmän kuin koskaan ja osavaltion sairaalapaikatkin alkavat täyttyä. En tiedä missä vaiheessa pistetään sitten taas kaikki kiinni vai pistetäänkö ollenkaan. Kaupassa käydessä tänään huomasi, että ihmiset ovat ottaneet maskien käytön tosissaan. Näin yhden asiakkaan ilman, kaikilla muilla oli maskit. Se on nyt pakollistakin, mutta aina löytyy niitä, joiden mielestä asia ei koske heitä. Sakkoja ei sentään kai anneta.

    Ihanaa heinäkuuta Jael! Bambille haukut Felixiltä. Felix näyttäisi myös viihtyvän nyt paremmin sisällä, kun keli on käymässä tukalaksi.

    VastaaPoista
  11. Söpö kahvikuppi. Kahvihetket ovat nautinnollisia. 💚

    Ihan mahtava tuo liekkipuu ja ajatus sen varjossa istumisesta viehättää, ehkäpä hyvän kirjan kanssa. 📕

    VastaaPoista
  12. Tuo liekkipuu on kyllä näyttävä. Samoin tuttipuu omalla tavallaan. Aika hauska idea!

    Minun silmääni miellyttää tuo rupuisen näköinen talokin. Harmillista, jos sitä ei saada kunnostettua. Nuo seinämaalaukset ovat kyllä tyylikkäitä!

    Täällä saivat pubit avata ovensa viime lauantaina ja jo nyt muutama on joutunut sulkemaan uudelleen ovensa, koska niissä on ilmennyt koronatartuntoja. Täällä on jo varoiteltu pahimmasta lamasta aikoihin.

    VastaaPoista
  13. Tuttipuut ovat hauskoja ja niitä on täälläkin!

    Kahviloissa käyminen on kyllä taas tauon jälkeen mukavaa, vaikka varovainen saa toki olla vieläkin.
    Täällä ei käytetä maskeja, paitsi lennoilla, mutta saapa nähdä mikä tilanne on loppukesästä.

    Kiitos taas kuvamatkasta <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...