torstai 18. helmikuuta 2021

Melkein kesästä talveen

Kumkvattipuu kävelykadun varrella. 

Sää on kyllä tänä vuonna ollut aika kumma täälläpäin:  talven sijaan kesäistä säätä viikkokausia,  mutta nyt eilen saimme sitten kunnon minitalven.
Pitkään oli tällaista säätä.......

Eilen oli sitten tällaista ihan pohjoisessa.  Minä en päässyt tällaisia lumisia maisemia näkemään, mutta  ystäväni ja entinen vuokraisäntäni pohjoisessa  lähetti nämä kuvat,  jotka on otettu Beit Jannin druusikylässä. Beit Jann sijaitsee todella korkealla,  ja jos on kylmää niin sinne tulee helposti lunta, mutta tällä kertaa lunta taisi tulla vähän enemmän. Myös Jerusalemissa satoi lunta,  mutaman vuoden tauon jälkeen.
Täällä   rannikkoalueella lumen sijaan satoi kunnolla lähes koko päivän, ja välillä tuli rakeitakin. Tuuli oli niin hurja että  välillä pelkäsin että ikkunan edessä olevat jakarandapuut katkevat; ne nimittäin tosiaankin heiluivat kunnolla tuulen voimasta. Tänä aamuna oli kylmää mutta taivas kirkastui ja on aurinkoa. Päivää ennen myrskyä  kävelin  torin vieressä olevalla kävelykadulla.
Oikeastaan katu , harmikseni, ei ole enään pelkkä  kävelykatu, sillä alueen asukkaat ja kauppiaat saavat nyt ajaa siellä aamulla sekä parkkeerata autojaan.   Normaalina aikana tällä kadulla on myös käsityöläistori kaksi kertaa viikossa.
Uusi talo kävelykadun varrella.  Toisin kuin useimmat rakennukset kadulla,  tämä on täysin uusi talo eikä restauroitu vanha talo, mutta  aika hyvin tuo talo sopii tuonne.

Koronaluvut täällä ovat laskeneet sen verran että ensi viikolla avataan torit , katukaupat ja  kauppakeskukset, pitkästä pitkästä aikaa.   Tosin kauppakeskuksissa kaikki kaupat  eivät avaudu sillä  lomautetut saavat työttömyysrahaa kesään saakka, ja monella kaupalla on ollut vaikeuksia  saada työntekijöitään töihin , koska  työttömyysrahan ja palkan  ero ei ole suuren suuri. Aika absurdi tilanne.
Minusta on mahtavaa että minulle rakas Carmel -tori avautuu taas kunnolla, mutta kolmannen pitkän sulkemisen jälkeen monen monta kojua on mennyt nurin. Pitää toivoa että torit saavat nyt olla  auki kun on jo vuosi kulunut siitä kun kaikki rajoitukset alkoivat. 
Kangaskaupan ikkunasta kuvattu 
Myös pienet kulttuuritapahtumat (vuoden tauon jälkeen!!!) kuten konsertit, teatteriesitykset ym., pienimuotoisesti ja rajoituksin,  avataan yleisölle, mutta vain sellaisille jotka ovat saaneet  2 rokotetta.  Terveysministeriön sivuilta on voinut täyttää lomakkeen ja ladata itselleen ns. vihreän rokotustodistuksen,  jonka  QR-koodin avulla voi todistaa että rokotukset on saatu. Mutta   selvisi että niistä voi tehdä väärennyksiä,  ja sellaisia on sitten myyty.  Mutta on varoitettu  että jos esittelee väärennöksen ,  siitä voi saada jopa vankeutta,  joten myös tuon  minunkin saamani vihreä rokotustodistus on näköjään väliaikainen nykyisessä muodossaan.

Ravintolat,kahvilat ja baarit eivät sen sijaan vieläkään aukene,  vaan voivat myydä vain take away-annoksia.

Hyvää loppuviikkoa:

31 kommenttia:

  1. Melkoinen kontrasti nuo lumikuvat verrattuna muihin kuviin. Nopsaan kun vilkaisi olisi lumikuvien voinut luulla olevan Suomesta :D

    Ei voi kuin ihailla sikäläistä arkkitehtuuria, sekä värit että muodot miellyttävät kovasti silmääni. Mahtavaa kuulla, että siellä alkaa paikat hiljaksiin avautua. Toivottavasti tartunnat pysyvät alhaalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia:Todellakin kontrasti, olisi ollut kiva nähdä nuo paikat valkoisina. Täällä tiedettiin että on tulossa lunta, ja kaikki vuokrattavat mökit (ne sai taas olla auki viime viikosta lähtien, rajoituksin) menivät
      alta aikayksikön,,

      Nuo vanhat restauroidut talot ovat kyllä nättejä kuin karamellit, mutta myös nykyiset kaupunkitalot Tel Avivin keskustan alueella , ovat todella hyvän näköisiä. Pitää tosiaankin toivoa ettei tuo paikkojen avaaminen nosta lukuja, brittimuunnos on tehnyt aika pahaa jälkeä erityisesti nuorten aikuisten parissa.

      Poista
  2. Lunta on näköjään sielläkin, niinkuin muuhunkin maahan on tullut lunta, mitä ei lähes ollenkaan ole ollut. Makee puu tuo, ovatko syötäviä hedelmiä? ostan aina mieluummin Israelilaisia hedelmiä, koska Israel on lähellä sydäntäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo:Lunta tuli ihan pohjoisessa, tulispa täällä rannikollakin. Lumi on kyllä jokavuotista ihan pohjoisessa, kun on kylmiä päiviä, mutta Jerusalemiin ei tule joka vuosi lunta, mutta tällä kerralla tuli. PUun hedelmät ovat kumkvatteja, ja ihan syötäviä, kuorineen . Olenkin huomannut että Israel on lähellä sydäntäsi:) Mukavaa loppuviikkoa Pirjo.,

      Poista
  3. Tänä aamuna oikein säikähdin kun katsoin lämpömittaria, -26 astetta näytti. Kerrankin oli ihan kiva kuljeskella kangasmaski naamalla :)
    Tykkään niin noista vanhoista taloista ja niiden kauniista yksityiskohdista.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  4. Outi :huh, tuohan on melkein kuin astuisi pakastimeen.Nuo talot tuolla tosiaankin nättejä, niissä silmä lepää.
    Oikein hyvää loppuviikkoa sinullekin Outi💙

    VastaaPoista
  5. Ach, nyt rakastuin tuohon kuvaan joka on viides♥ Erittäin kaunis väri ja koko suunnitelma!

    Minua kiinnostaa Pohjois-Israel sekä ilmastoltaan että kasveiltaan ja eläimistään. Muistanet, että tunsin erään, jolta sain kiinnostavaa tietoa tuolta pohjoisesta.

    Hyvin olet kuitenkin selvinnyt ja olet jo rokotettukin!

    Halit ja hyvää viikonloppua♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Nuo keltaiset sävyt ja muodot taloissa tuossa kuvassa kyllä kauniita💛
      Muistan toki, Sirpan n
      blogin, joka hiljentyu. Sielläili niin hienoja juttuja pohjoisen luonnosta 💚
      Olen kyllä onnekas kun olen saanut molemmat rokotteet.
      Hali sinullekin, ja hyvää viikonloppua❤️

      Poista
  6. Ihana kumkvattipuu! Olen joskus maistanut siitä tehtyä hilloa.
    Hauskaa, että teilläkin oli jossain paikoissa hetken ajan lunta.
    Toivotaan että teillä alkaa epidemia mennä ohi ja maailma selkiintyy! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina:Tuo kumkvattipuu on kyllä niin upean runsas, ja näyttää siltä etteivät talon asukkaat käytä puun hedelmiä.. 🧡Joo minähän en mitään lunta nähnyt, toisin kuin toinen siskosi täällä❄️❄️Todellakin toivotaan että menee parempaan päin, ja että sinäkin voit taas matkustaa tänne tapaamaan siskojasi. Oikein hyvää viikonloppua sinullekin❤️

      Poista
  7. Täällä on ollut kovia pakkasia. Ai sielläkin voi sataa lunta :O
    Sain pari päivää sitten toisen rokotukseni. Ei ainakaan mitään kummaa oiretta ole ilmaantunut. Käsi taas vähän arka, kuten ekastakin. Täällä on löytynyt joku uusi Suomi -muunnos viruksesta. Saas nähä miten se leviää, vai onko liian heikko.
    Outo tilanne kaikille sekin, että saa taas alkaa liikkua vapaammin ja rajoitukset poistuu (jos poistuu). osaako sitä enää ollakaan entiseen tapaan, vai jääkö joku varovaisuus päälle. Veikkaan, että maskeja käytetään jatkossakin herkemmin uudelleen (ainakin hoitotyössä). Vuosi niiden kanssa on jo menty. Alkaa tuntua alastomalta, jos ei ole maskia ;D
    Sinun kuvat on täältä katsottuna aina niin eksoottisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa: Olenkin lukenut että teillä on hurjia pakkasia, ja puhelimessani on myös Helsingin säät;D Ju täällä ihan pohjoisessa yleensä sataa lunta, mutta ei se kauan pysy maassa, paitsi ehkä hiihtokeskuksessa. Samaan aikaan voi olla lunta pohjoisessa ja shortsisää etelässä, muutaman tunnin välimatkan päässä.
      Luinkin tuosta SUomi-mutaatiosta, toivottavasti ei leviä, eikä se brittimuunnos, joka on pahempi kuin luultiin, täällä on nyt nuoria aikuisia sairaaloissa sen johdosta.
      Täällä nyt höllennetään jonkun verran mutta normaaliin on vielä pitkä matka. Nyt kun olen käyttänyt maskeja pakosta vuoden verran , niin niihin on tottunut mutta odotan kuitenkin päivää jolloin niiden kanssa ei tarvitse kävellä ulkona kuten täällä. Mutta ainon kyllä jatkossa käyttää maskeja ainakin flunssakautena, vaikka julkisessa liikenteessä.
      Hih, no lumisista maisemista katsottuna varmaankin eksoottisen näköistä;D Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  8. Vuonna - 85 kun olin Jerusalemissa, niin sielä satoi lunta silloon :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:vau olet kokenut lumisen Jerusalemin.Minä en ole koskaan ollut siellä kun on lunta, eikä sitä lunta sinne joka vuosi tulekaan.

      Poista
  9. Lunta Israelissa - apua 😀 Tervetulleita kuulumisia teillä kun rajoituksia puretaan. Meillä saattaa Suomessa nyt sen sijaan olot kiristyä. Katsotaan miten käy. Mahtavaa jos pääset taas torille! 🍏 🌽 🍉 🍇 🍓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:hih, ihan normaalia se lumi talvella ihan pohjoisessa täällä, Jerusalemissa sitten välillä . Juu kiva kun avataan taas torit,vaikka saa nähdä miten siellä kun varmaan monet ovat joutuneet lopullisesti sulkemaan kojunsa. Mutta pitää toivoa että tulee uusia tilalle. Toivottavasti teillä ei kiristy pahasti. Täällä alkaa melkein tottua ettei ole vuoteen päässsyt ravintolaan, kahvilaan jne. istumaan,mutta toivottavasti jatkossa pääsee..Mukavaa viikonloppua Rita:)

      Poista
  10. Lumikuvat voisivat olla vaikka Suomesta. Täällä kovat pakkaset on tänä aamuna hellittänyt Helsingin kupeessa meillä myöskin. Kohta teillä on sitten sama ongelma kuin meilläkin että jotkut ihmiset eivät edes halua töitä kun pärjää aika mukavasti sosiaali edullakin. Talvella on liian kylmä lähteä töihin ja on mukava jäädä tuvan lämpöön ja kesällä on mukavampaa viettää aikaa ulkona. Näin se vaan on. Olemme lähdössä huomenna mökille se on meiltä vain 30 km päästä tekemään polttopuita. Emme ole siellä nyt yötä. On luvattu tänne jopa vesisateita ja mökkitie voi muuttua yön aikana erittäin liukkaaksi. Mutta kun siellä muutaman tunnin huhkii hiki päässä voi tulla jo kotiin. Ajattelin tehdä siitä postauksen seuraavaksi. Mökin havut pitäisi myös peittää kun aurinko on kuitenkin jo aika lämmin kun se paistaa. Mukavaa kun teillä voi saada siellä jo pieniä vapauksia täällä saattaa tulla kiristyksiä... pian se kuullaan. Hyvää loppuviikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila: se tulikin mieleen kun katselin noita lumikuvia.,.. Teillä on ollut siellä hurjat pakkaset,mutta onneksi nyt lauhtui . Niinpä, onneksi tuo tilanne täällä kestää vain kesäkuuhun, eli silloin nuo lomautetut eivät enään voi kieltäytyä töihin palaamisesta.
      Teillä on mökki aila lähellä sitten, tosi kätevää:) Pitääkin tulla katsomaan sitten se postaus sieltä. Nyt pitää toivoa ettei teilläpäin huononen tilanne. Täällä on ollut niin paljon rajoituksia, enemmän kuin missään muualla, ja kiva jos nyt hieman saa lisää vapauksia,ja toivon etteivät luvut sen johdosta lähde uudestaan nousuun, sillä silloin mennään taaksepäin eli vapaudet pois. Hyvää viikonloppua sinulle.

      Poista
  11. Lumikuvat hätkähdyttivät! :-D Harvoinpa täällä sinun blogissasi nähdään lunta. :-)

    Siellä on kyllä tosi kauniita rakennuksia. <3

    Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että koronaluvut jatkavat laskuaan ja että ravintolat ja muut pääsevät vihdoin toimimaan normaalisti!

    Kivaa viikonloppua, Jael! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Hih lunta.. Nuo ystävän lähettämät lumikuvat pohjoisesta olivat niin upeita että piti laittaa tännekin..
      Tuon kadun restauroidut talot ovat kyllä tosi kauniita, ja nätti väritys niissä.
      Kiitos, Satu, raflaan olisi kiva päästä vuoden tauon jälkeen, mutta saa nähdä mitä tapahtuu. Toivottavasti teillä ei tilanne pahene, se mutaatio tekee aika pahaa jälkeä.
      Kivaa viikonloppua sinullekin Satu:)

      Poista
  12. Minäkin hämmennyin lumisista kuvistasi. Nuo keltaiset ihanat rakennukset sen sijaan ovat sitä tuttua Jaelia :)
    Olen niin iloinen puolestasi kun kuulin, että elämä siellä on palailemassa vähän normaalimmaksi. Oikein odotan retkiäsi toreille, kahviloihin ja iloisille vilinäkaduille. Kuten tuossa edellä joku kertoikin, meillä täällä sen sijaan tilanne kiristyy. Saapa nähdä.
    Hyvää viikonloppua sinulle Jael.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Huomaan että ihmiset hämmästyvät siitä että täällä on lunta. Nuo lumikuvat pohjoisesta ovat tosi ihania,mutta itse olen täällä nähnyt lunta vuonna 2004, kun asuimme täällä eksän kanssa hieman yli vuoden, ennen USAa ja Etelä-Amerikkaa. Silloin ajoimme Golanille hiihtokéskukseen ja eksä joka on hyvä laskettelija kävi laskettelemassa ja minä hytisin kylmästä paikan kahvilassa;D
      Nuo keltaiset rakennukset ovat kyllä niin nättejä:)
      Kiitos Leena ihanainen, on kyllä mahtavaa että saadaan lisää vapauksia, mutta pitää toivoa että ihmiset täällä tajuavat että on heistä kiinni jatkuvatko vapautukset vai mennäänkö taas lockdowniin. Minäkin niin odotan että pääsen taas istumaan kahvilaan ,en vain hakemaan kahvia take awaynä. . Voihan harmi jos teillä tilanne kiristyy. Olen lukenut että monet siellä eivät niin välitä käyttää maskia tai turvavälejä, ja se on kurjaa, etenkin nyt kun brittimuunnos leviää ahkerasti ja sen kohde on etenkin nuoret aikuiset.
      OIkein hyvää viikonloppua sinullekin Leena:)

      Poista
  13. No,jopas on talvisia kuvia sieltä pohjoisesta!

    Nuo kuvaamasi rakennukset ovat kyllä ihania arkkitehturiltaan, todellisia namuja.

    Ihanaa, että siellä yhteiskunta alkaa vähitellen avautua pitkän, pitkän ajan jälkeen.

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Täälläkin lunta, vaan ei minun nurkillani;D
      No tosiaankin namuja, tykkään niin kun noita vanhoja rakennuksia restauroidaan niin taitavasti:) TUo vuosisadan alun eklektinen tyyli oli kyllä ihana, ja onneksi siitä ajalta jäänyt noita rakennuksia joita restauroidaan, tuolla kadulla yksi rakennus taas restaurointivaiheessa.
      On kyllä helpottavaa että hieman avataan taas paikkoja, tuntuu että kiellot täällä olleet liian tiukkoja.
      Kiitos samoin sinulle hyvää viikonloppua.

      Poista
  14. Voi, covid. Täällä uutisoitiin, taisi olla eilen, kuinka paljon Israel on pannut rahaa sekä luvannut tietojen jakamisesta lääkehtiölle.
    Meillä tilanne pahenee. Maskien käyttö selvästi vähentynyt kun käy kaupoissa, sen huomaa. Uudenmaan tilanne pahin ja suunnitteilla on ravintoloiden ym. sulku maaliskuun puoleen väliin asti.
    Käsittämätöntä ettei ihmiset ymmärrä miten vaikea epidemiaa on saada kuriin jos ei varotoimenpiteistä pidetä huolta. argh.
    Täällä tuosta rokotustodistuksesta puhutaan myös mutta se asettaisi ihmiset eriarvoiseen asemaan...blaa, blaa...Näillä mennään. Relaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BLOGitse: Voi covid tosiaankin. Juu me ollaan täällä koekaniineja, ja molempien rokotusten jälkeen tuli kyselyitä joita piti täyttää .
      Kurjaa että teillä tilanne pahenee ja käsittämätöntä että maskien käyttö vähentynyt , argghh! Pitäisi olla maskipakko kuten täällä. Täällä ihan harvinaisuus nähdä joku ilman maskia,
      Todellakin, on aika vaikeaa ymmärtää että jotkut väheksyvät tuota tautia eivätkä varo.
      Niin, täälläkin puhuttiin siitä että se asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan,mutta sen tarkoitus on myös houkutella ihmisiä rokotuttamaan itsensä, sillä se sitten palkitaan sillä että saa tiettyjä oikeuksia mitä ei-rokotetut eivät saa. Täällä on etenkin venäläisten parissa ollut paljon sellaisia jotka eivät ole halunneet rokotetta, meidänkin talossa yksi sellainen täti, kun lukevat kaikenlaisia fake newsejä venäläisessä mediassa.
      Kivaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  15. Harvinaisia lumikuvia Israelista! Täällä lunta sataa nyt aika runsaasti jo ennestään korkeiden kinosten lisäksi. Harvinaisen paljon on tänä talvena lunta.
    Varmasti ihanaa, kun rajoituksia vähitellen puretaan ja elämä alkaa normalisoitua edes pikkuisen. Hyvää alkanutta viikkoa Sinulle (eikös eilen ollut sapatti?)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe. Luntahan on ihan pohjoisessa lähes joka vuosi, joten ei niin harvinaista, mutta esim. Jerusalemissa ei tule joka vuosi lunta ja nyt tuli:)
      On tosi ihanaa että rajoituksia puretaan,mutta saapa nähdä mitä tapahtuu nyt kun paikkoja avattiin.Koronakerroin ainakin nousi heti...Kiitos samoin sinulle (juu oli sapatti..)

      Poista
  16. Mahtavaa, että teillä rajoitukset hellittää! Kauniin näköisiä taloja. Täälläkin kevät jo vähän ilmoittaa tulostaan, valoa ja lämpöä enemmän, vaikka lumi toki pysynyt maassa. Lenkkikausi alkoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annielander: ON tosi ihanaa että torit ja katukaupat saivat avautua lähes 2 kuukauden tauon jälkeen. Nuo talot ovat kyllä tosi hurmaavia. Ja ihanaa että teilläkin jo kevään merkkejä eli lisää valoa, maaliskuu lähestyy eli kohta se kevät teillekin alkaa:)

      Poista
  17. Tuo keltainen talo on valtavan kaunis. Olisi kiva shoppailla kankaita siellä :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...