lauantai 4. syyskuuta 2021

Ennen juhlakautta

Kaunista viikonloppua:) Täällä Israelissa ollaan juuri ennen  High Holidays,  eli juhlakautta, joka alkaa maanantaina illalla Rosh HaShanan eli juutalaisen uuden vuoden merkeissä. Se tarkoittaa että tulevalla viikolla maanantai on lyhyt päivä, ja  tiistai ja keskiviikko pyhäpäiviä.  Sitä seuraavalla  viikolla on vuoden pyhin päivä eli sovituspäivä  ja sitä seuraavalla viikolla vielä  viikon kestävä lehtimajajuhla, jossa arkipyhiä. Tänä vuonna  pyhät ovat aikaisemmin,  sillä viime vuonna suurin osa niistä osui lokakuulle,  ja  viime vuonna osa oli myös viikonloppuna,  kun taas tällä kertaa keskellä viikkoa, mikä tekee tästä   syyskuusta tosi rikkinäisen,  ja täällä välillä mietittiinkin pitäisikö koulut avata lokakuussa,  kun tässä kuussa  oppilaat menettävät niin monta päivää. Ei kuitenkaan käynyt niin ,  vaan koulut alkoivat normaalisti syyskuun 1. päivänä, mutta joissain paikoissa täällä koulu alkoikin etäopetuksena.
Viime viikolla  tapasin amerikkalaisen ystäväni Nancyn,  joka nyt muutti tänne ja sai huomata ettei alku täällä ole lainkaan helppoa.  Nancy joutui olemaan viikon karanteenissa,  mutta entinen poikaystävänsä oli niin mukava että antoi hänen käyttöönsä oman asuntonsa.  Kiersimme Nancyn kanssa  asuinkaupunkini  Holonin pääkatua heti Nancyn karanteenin päätyttyä.

Täällä on nyt tosi suuri määrä  tartuntoja, mutta sairaaloiden koronaosastoilla sen sijaan  vakavasti sairaiden määrä on laskenut, minkä pitäisi olla se tärkeämpi kriteeri, eli miten paljon  korona rasittaa sairaaloiden resursseja. Suurin osa sairaaloissa olevista  ja vakavista tapauksista on  sellaisia jotka eivät ole ottaneet rokotteita,  mikä korostaa rokotteiden tärkeyttä. Hieman ärsyttää että  tämäkin aalto täällä on etupäässä ei-rokotettujen aiheuttama.

Viime viikon loppupuolella kävin Tel Avivin kaupungin viereisessä   kauppakeskuksessa  , ja siellä oli tällaisia virkattuja installaatioita.
Oli myös virkattuja patsaita. Sitten muistin lukeneeni  että  Kutchinatella,  afrikkalaisten pakolaisnaisten kollektiivilla,  on tuolla  pop-up-kauppa pyhään saakka.
Pikkuruisessa pop-up-kaupassa oli aivan ihanan värikkäitä , käsintehtyjä tuotteita.  5 vuotta sitten kävin pakolaisnaisten keskuksessa,  jossa he tekevät   näitä ihanuuksia,  ja kirjoitin siitä. 
Tällä viikolla kävelin myös torin halki pitkästä aikaa. Torin ihan alimmainen osa on katettu, muut osat eivät  eli sateella kastuu.   Sadetta tosin saadaan täällä vielä odotella  pitkään, ja kuuma yli 30 asteen lämpö jatkuu.
Osa Carmellan ihanaa kojua tai oikeastaan vihannesparatiisia.
Viinirypäleitä.  Hedelmät ovat tänä vuonna olleet ihan järkyttävän kalliita täällä, ja yksi syy siihen on tämän vuoden  liian lämmin talvi.
Liian makeita minulle....
Kävin myös katsomassa miten  vastapäätä olevan suuren , lähes valmiin toimistotalon  puistoalue  voi.  Kivilampeen oli  nyt lisätty vettä  , ja  se oli jaettu kivillä 4 osaan,  niiin että solisevan veden ääni kuului joka kohdasta. Vihdoinkin tajusin mikä tuon kivisen lammen tarkoitus on:  rentouttava lammikko,  sillä se solisevan veden ääni on tosiaankin rentouttava.
Tämä viikonloppu on myös  ollut surullinen , sillä ylemmässä kuvassa  näkyvä punertava kissa  Gingi kuoli luonani tänään.  Gingi oli todella ystävällinen kissa, joka tuli aina luokseni ja seurasi Bambia ja minua, ja jota sai myös silitellä. Olen varmaan  syöttänyt Gingiä 7 vuoden ajan. Joskus viikko sitten huomasin ettei Gingiä ole näkynyt  , ja eilen iltapäivällä löysin huonossa kunnossa olevan kissan talon takaa. Sillä oli toinen  käpälä kuivuneessa veressä ,  ja myös alaleuka oli täynnä kuivunutta verta. En vaan voinut jättää  Gingiä ulos, ja kannoin sen kotiin. Laitoin Gingin  ensin kylpyammeeseen, ja myöhemmin tähän isoon vatiin.  Kissa  oli todella heikossa kunnossa, ja oletan että se oli joutunut auton alle tai jotain sen tapaista.   Puhdistin hieman kissan haavoja , ja laitoin niihin  antibioottivoidetta, sillä muuta ei minulla  ollut.  Kissa joi eilen aika hyvin , mutta ei halunnut syödä mitään.

Aamulla  kissa näytti vieläkin heikommalta,  ja soitin kaupungin palvelunumeroon,  jossa sanottiin etteivät voi auttaa koska  kaupungin veterinaarinen osasto on lauantaisin suljettu.  Ajattelin että pyydän heitä viemään kissa sunnuntaina aamulla  kaupungin klinikalle,  jossa se saisi  piikin,  sillä tajusin että sillä oli myös sisäisiä vammoja,   eikä oikein mitään voinut kissalle tehdä paitsi  päättää piikillä  sen kärsimyksen.  Gingi kuitenkin ehti kuolla ennen sitä, mutta ainakin se sai kuolla  turvallisessa paikassa,   jossa olin vieressä, eikä ulkona.  Surullista, mutta näitä ulkokissoja vaanii kaikenlaiset vaarat:  autot, ihmiset, sairaudet ym. 

12 kommenttia:

  1. Voi Gingi-parkaa. Onneksi hänen viimeiset hetkensä olivat hyvät sinun luonasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Tosi surullista. Useinhan tuollaista voi tapahtua näille katukissoille, mutta Gingi oli sellainen läheinen kissa, joten tämä jätti surulliseksi.

      Poista
  2. Olipas kiva, että sait ystäväsi Tel Aviviin. <3

    Voi Gingi-ressukkaa. Hyvää matkaa hänelle kissojen taivaaseen. Mutta onneksi Gingi sai tosiaan viettää elämänsä viimeiset hetket turvallisessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu: Tosi kivaa.Nancy on muutamia vuosia seilannut Montanalaisen pikkukaupungin ja Holonin väliä, jossa hänellä oli se poikaystäväkin,mutta nyt kaveri on vain kaveri.
      Gingille kävi tosi huonosti:( Kiitos, onneksi löysin hänet talon takaa ja pystyin antamaan vähän paremman paikan viimeisille hetkille.

      Poista
  3. Makeat hedelmät ihanassa maassa. Minun tuttavani perheineen asui joskus Israelissa, he poimivat appelsiinejä, olivat lähetystyön merkeissä siellä.
    Kaunista ja värikästä käsityötä siellä,
    surullinen tuo kisun tapaus, hyvä kun sai olla luonasi loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo: Hedelmät niin ihania,mutta hinnat tänä vuonna olleet ihan järkyttäviä. Ystäväsi varmaankin nauttivat kun saivat poimia appelsiineja suoraan puista, se tuoksu....
      Nuo afrikkalaisten pakolaisnaisten työt ovat tosiaankin ihanan värikkäitä:)
      Kiitos, surullinen kohtalo oli kissalla, mutta onneksi ei tarvinnut kuolla ulkona,

      Poista
  4. Olipa hyvä, että Gingi sai olla luonasi, koska ulkona olisi varmasti ollut tosi rankkaa vakavasti loukkaantuneena. Ihana Jael <3

    Kaupungilta olit taas löytänyt paljon värikylläistä kuvattavaa. Käsityö-, kasvis- ja rypälekuviasi oli ilo katsella. Värikästä juhla-aikaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Kiitos, onneksi löysin sen talon takaa, ja pystyin antamaan sille turvallisen paikan viimeisille hetkille. Gingi oli kissa josta pidin erityisesti,etenkin kun nämä kissat tästä puistosta ja talon takaa näyttävät vähentyneen entiseen verrattuna.
      Nuo afrikkalisten pakolaisnaisten työt ovat todella kauniin värikkäitä, silmä nauttii.
      Kiitos Leena:)

      Poista
  5. Kaunis tuo soliseva vesielementti.
    Voi kisu parkaa, onneksi kuitenkin sai viettää viimeiset hetket kanssasi ja sai tuntea sen, että sinä välität <3
    Rauhaisaa sunnuntaita sinulle ja mukavaa juhlaviikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Pitkän ihmettelin mikä sen kiviröykkiön tarkoitus on tuolla;D Mutta nythän selvisi ja ihanaa istua penkillä ja kuunnella veden solinaa tuolla.
      Gingi parka , miten sille kävikään niin huonosti,mutta onneksi sain tarjota sille vähän paremmat oltavat viime hetkille.
      Kiitos Outi, ja oikein mukavaa viikkoa sinullekin,

      Poista
  6. Kissa raukka :(
    Baklavat on kyllä tosi makeita, ei vedä vertoja suomalaisille korvapuusteile :-D Kivaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  7. Voi miten kurjaan kuntoon on komea kissukka joutunut! Onneksi sinulla oli/ on sydän paikallaan!
    Nuo koriviritelmät näyttää kivoilta. Sellaisiahan voisi itsekin viritellä johonkin roikkumaan. Minulla on punasävyinen mekko, joka on muuten tosi samannäköinen, kuin nuo myymälän kirjavat kassit. Ostin sen kirpparilta ja tykkään kovasti. Ekaa kertaa käyttäessäni tytär totesi, että sinähän vaihdoit kerralla kansallisuutta ;D
    Jos nuo ovat sinulle liian makeita, niin minulle kyllä aina makea kelpaa ;)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...