lauantai 2. huhtikuuta 2022

Lämmintä riitää


Hyvää huhtikuun alkua teille:) Täällä  huhtikuu, tai maaliskuun loppu, alkoi sään muutoksella,  kun  sateinen ja viileä kausi loppui, ja sateeton ja lämmin kausi alkoi. Tänäänkin on päiväsaikaan 28 astetta,  ja ensi viikolla 30 asteen päiviä,  kiitos  aavikkotuulien.  Lämmin kausi alkoi niin äkkiä, että  kesti hetken ennenkuin tajusi että  sateita ei enää tule ennenkuin  joskus lokakuun loppuvaiheilla,  ja että  lämpimät vaatteet voi nyt laittaa pois.
Viikko sitten illalla ja  aamulla oli vielä viileää,  ja  viime lauantai-iltana näin  talomme WhatsApp-ryhmässä kommentin jossa kerrosnaapurini kertoi löytäneensä talon sisääntuloaulasta  pikkuruisen kissanpennun. Hän oli laittanut aulan vieressä olevaan tilaan  pienen laatikon, jossa pehmeä pyyhe alla ja päällä, ja tonnikalaa sen viereen. Hän myös pyysi ettei pentua laitettaisi sieltä ulos. Menin katsomaan pentua, ja huomasin että se oli aivan pieni, sellainen joka tarvitsee lämpöä, joten otin pennun asuntooni.   Mitään emoa en ole täällä talon lähellä nähnyt,  joten on mysteeri miten pentu päätyi taloomme.  Tarkistin pennun, ja arvioin sen iäksi 3-3.5 viikkoa, sillä  pennulla oli jo hampaat, korvat kehittyneet ja silmien väri oli jo suurimmaksi osaksi  muuttunut sinisestä tummemmaksi. Oli myös helppo nähdä että kyseessä  oli poikapentu. Ilmoitin  naapurille että kissa on minun luonani, ja laitoin pehmeän pyyhkeen punaiseen pahvilaatikkoon,  ja toisen pyyhkeen päälle.  Muistin että minulla on kaapissa kissojen äidinmaitokorviketta,  mutta  viimeinen päiväys oli mennyt ohi jo aikoja sitten , ja maitojauhe muuttunt ruskeaksi, joten se  piti heittää  pois. Annoin kissalle sen sijaan  pipetillä vettä,  sillä tuon ikäinen ,  emosta erotettu pentu  tarvitsee nesteitä.
Laitoin laatikon kissanpentuineen  sänkyyni , mutta hieman kauemmas kun menin nukkumaan, mutta pentu kömpi ulos laatikosta ja peiton alle viereeni.  Laitoin pennun takaisin  laatikkoon 2 kertaa, mutta molemmilla kerroilla se tuli uudestaan viereen peiton alle, joten annoin sen olla,  ressukka etsi lämpöä. Jos ei Bambia, olisin varmaan mennyt ostamaan lisää äidinmaitokorviketta,   ja pitänyt pentua vielä muutaman päivän,  mutta koiran vuoksi en voi   ja vein pennun  Eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin. Täytin lomakkeen ja annoin pennun naiselle, joka laittoi pennun  fleecetakkinsa sisälle.  Toivottavasti pentu selviää ja kasvaa.  Se oli ihan syötävän suloinen,   mutta  tuon ikäinen tarvitsee myös ruokintaa ja huolenpitoa usein vuorokauden aikana.
Tällä viikolla kävin myös Tel Avivin matkamessuilla,  jotka pidettiin ensimmäistä kertaa sitten  koronan alkamisen.   Näitäkin messuja siirrettiin 3 kertaa, koska  ulkomaalaisia ei päästetty tänne, mutta nyt tuollaiset rajoitukset on poistettu,  ja messut tapahtuivat viimeinkin.  Ennen  näille messuille on päässyt myös kaikki sinne haluavat, mutta itse sain kutsun ja kehotuksen rekisteröityä jo kuukausia sitten,   ja  tuonne tullessa  sain nimellisen vierailijakortin nauhoineen.  Messuja kierrellessä näin että lähes jo kaikilla oli vierailijakortti,  joten tuolla ei tainnut olla tavallista yleisöä tällä kerralla.
Kävin messuilla tiistaina,  joka oli kevään ensimmäinen kunnon  hellepäivä, ja messuille tullessa oli kamala jano. Tel Avivin osastolla huomasin monta ihmistä jotka jonottivat kuvssa näkyvän Benny Brigan juomia.  Benny Brigalla on  Tel Avivin maustetorilla pieni kahvi&juomakioski, jossa hän valmistaa  fermentoituja hedelmiä , yrttejä ja siirappeja jotka päätyvät hänen poreiliviin juomiinsa. Jano oli kova joten minäkin jonotin juomaa.
Eräs ulkomaalainen ruokatoimittaja ihastui Brigan juomiin niin että kirjoitti siitä   jutun New York Times-lehteen,  ja niinpä  Briga sai kustannussopimuksen arvostetulta kustantajalta.  Minäkin ostin tuon englanninkielisen kirjan,  ja olen kokeillut siitä yhtä ohjetta tähän asti.  Tuo kuvan juomani oli  todella virkistävä ja hyvän makuinen.
Matkamessut ovat ihanan värikkäitä tapahtumia,  ja taas huomasin kuvanneeni lähes pelkästään ihmisiä siellä. Filippiinien osastolla oli tanssia ja laulua, joten jäin sinne hetkeksi. 
Brasilian osastolla.

Georgian osastolla sain häneltä pienen maustepussin.
Tel Avivin matkamessuilla on lähes aina ollut panamalaisia tanssijoita, ja niinpä heitä oli tälläkin kertaa.
Marokon osastolla olisi saanut teetä. Marokko oli mukana ensimmäistä kertaa, samoin kuin   Dubai sekä Bahrain.
Ja Jerusalemin osastolla tuota Jerusalemin rinkeliä.
Ashdodin kaupunki (linkin takana postaus vierailustani Ashodissa)  panostaa aina näihin messuihin,  ja nyt heillä oli pieni ruokarekka,  jossa sai pienen lasillisen arak-juomaa, ja lasin sai pitää itselllään.
Kazakstanin jurtta, joka oli tosi upea sisältäpäin. Samalta alueelta olivat mukana myös Uzbekistan sekä Azerbaidzan.
Tämä matkaopas kuuluu druusi-vähemmistöön.
Eniten pidän tserkessien asuista, jotka niin upeita. Joku kysyi minulta noista pampuloista miesten asuissa, mutta en tiedä mitä ne merkitsevät.
Hieno asu   tserkessitytöllä. Täällä Israelissa tserkessit asuvat 2 kylässä.
Helteellä varmaan hikoiluttaa tuollaisen päähineen alla....
Ennen poislähtöäni sain tehdä  Timna Parkin osastolla värjätyllä hiekalla täytetyn pullon. Kotiin tullessa huomasin että olisi pitänyt lisätä vielä vähän hiekkaa, ja korkkina toimiva kuivunut savi valui alas.
Torstaina olin tosi pettynyt, sillä olin ilmoittautunut Hyvän Teon päivän säätiön vapaaehtoistoimintaan, ja minun oli tarkoitus viettää muutama  tunti pakolaislasten päiväkodissa.  Hyvän Teon päivä (Good Deeds Day-säätiö) on täältä alunperin alkanut tapahtuma, joka kerran vuodessa kerää vapaaehtoisia suorittamaan jonkun hyvän teon.  Täällä Hyvän teon päivä oli muutama päivä sitten, mutta muualla maailmassa  se on huomenna, huhtikuun kolmantena päivänä.  Tuo tapahtuma on täältä levinnyt jo yli sataan eri maahan. Olin ilmoittautunut siis tuohon päiväkotiin,  ja minulle vielä soitettiin viikon alussa  ,ja varmistettiin että tulen paikalle.   Minulle myös ilmoitettiin että saan ennen päivää yhteyshenkilön nimen ja puhelinnumeron. En saanut sellaista  mutta koska minulla oli ilmoitus tuosta vapaaehtoishommasta   ja osoite ym. ,  matkustin Tel Avivin  hieman köyhemmälle alueelle yli puolentoista tunnin ajan,  koska iltapäivällä ruuhkat ihan kamalia,  etupäässä  kevytraitiotietöiden vuoksi. Kun tulin paikalle,   siellä ei tiedetty lainkaan että oli tulossa joku vapaaehtoinen,  enkä voinut jäädä  sinne ,  koska kyseessä on lasten kanssa työskentely eikä heille ollut ilmoitettu tulostani. Mikä möhläys, ja niin harmitti! Jätin kuitenkin  puhelinnumeroni , jotta voivat ottaa yhteyttä  jos joskus tarvitsevat apua. Tuossa päiväkodissa, joka koulun yhteydessä,   kaikki lapset afrikkalaisten vanhempien lapsia   ja  enemmistö  eritrealaisten  lapsia. Päiväkoti oli tosi kodikkaan näköinen ja lastenhoitajat täkäläisiä sekä afrikkalaisia.  Tuo päiväkoti on Unitaf-järjestön ylläpitämä  päiväkoti, 
Hän soitti ja kysyi voinko jäädä vaikka heille ei ilmoitettu että olin tulossa, ja tässä vaiheessa vielä uskoin että voin tehdä hyvän teon.   Täällä Israelissa on ollut vaikea viikko,  sillä viikon aikana  oli 3 kuolettavaa terroritekoa,  joissa kuoli yhteensä 11 ihmistä, ja sellainen luo heti pelon ilmapiirin.  Pitää toivoa ettei niitä tule nyt lisää, sillä usein terroriteon jälkeen tulee copycat-terroriteko.

23 kommenttia:

  1. Voi tuota söpöä kissanpentua, niin hyvät kuvatkin! Sinun viereesi sitten kapusi kerta toisensa jälkeen lämpimään, suloista.

    Värikkäät matkamessut ja varmaan ihanan paljon hyvää syötävää.

    No, harmi, että tuo vapaaehtoistyö meni mönkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal: Tuo kissanpentu oli niin suloinen, vähän harmittelen että en pitänyt sitä vielä pari päivää ,mutta olisi ehkä ollut silloin vaikeampi luopua siitä.Kiitos, pieni kisu osasi poseerata:)
      Matkamessut aina tosi ihana tapahtuma, etenkin nyt kun se oli pitkästä aikaa.
      Todellakin harmi että meni mönkään tuo vapaaehtoishomma, olin odottanut sitä.

      Poista
  2. Erittäin mielenkiintoinen postaus. Teit parhaasi kissanpennun vuoksi. Kissa sai sinulta hyvän kohtelun ja hyvän paikan jatkossa.
    Matkamessuista en ole koskaan kuullut. Tainnut mennä ohi korvien. Mutta jos kuulen, niin takuulla menen.
    Noita teidän kuumuuksia ei meikäläinen kestäisi. Nuorenpana kestin paremmin. Harmi ettei siellä kesäisin sada. Jos sataisi vaikka öisin, niin sekin helpottaisi kuumuutta ja kuivuuta.
    Hyvää kesänalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa: Kiitos, yritin parhaani kissan hyväksi, enempää en oikein voinut tehdä.
      Eikö Tukholmassa ole matkamessuja? Helsingissäkin on aina hyvät matkamessut, ja sitten täällä. Kiva kuulla että pidit postauksesta , kiitos:)
      Juu en itsekään kestä kuumuutta hyvin,mutta kun on kuivaa ja kuumaa,niin ei niin paha. Nyt siis kuivaa ja kuumaa, ja kesällä kosteaa ja kuumaa, ja heinä-elo-syyskuussa kostea kuumuus on sietämätöntä, mutta olishan se kiva jos kesälläkin sataisi.
      Kiitos, ja hyvää kevättä teille:)

      Poista
  3. Voi lutunen, mikä kisu! On kyllä tosiaan syötävän soma.
    Matkamessuilta olet napsinut värikkäitä ja kiinnostavia kuvia. Eri kansallisuuksien edustajat ovat perinneasuissaan niin kuvauksellisia etten ihmettele ollenkaan, että olet kuvannut paljon juuri heitä. Minä olen käynyt matkamessuilla monta vuotta sitten, mutta en oikein enää muista mikä silloin kiinnosti eniten. Ehkäpä juuri ihmiset.. ja varmasti erilaiset maistiaiset eri maailmankolkista.
    Harmi, että paiväkotivierailu peruuntui. Hyvä tekosi oli, että ainakin aidosti tarjouduit auttamaan.
    Pysythän turvassa siellä levottomuuksien keskellä!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa Jael :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena: Oli kyllä suloisuuden huippu tuo kissanpentu, jos olisin pitänyt sitä täällä vielä muutaman päivän en olisi osannut luopua siitä.
      Minustakin juuri eri maiden ihmiset ovat niin mielenkiintoisia noilla messuilla. Ja etenkin jos heillä värikkäät asut päällä. Täällä kun oli nämä messut viimeksi ennen koronaa, niin oli tosi kiva päästä taas näkemään eri maiden edustajia ja osastoja, sekä myös paikallisia osastoja ja ihmisiä.
      Todellakin harmi että päiväkotivierailu ja vapaaehtoishomma peruuntui, ja vieläkin harmillisempaa ettei kukaan siitä ilmoittanut. Sain järjestöltä jo meiliä kun valitin, ja tutkivat asiaa. Näköjään ongelma ollut tuon päiväkotijärjestön puolelta eikä Hyvän Teon järjestöltä.Kiitos, toivottavasti ei tule lisää levottomuuksia, kevät ja Ramadan ovat tulenarkoja aikoja täälläpäin välillä.
      Oikein ihanaa viikkoa Leena.

      Poista
  4. Voi pientä ihanaa kisua <3 Mikä harmi, että tuo hyväntekeväisyystyö meni mönkään, lasten kanssa on aina ihana touhuta.
    Jee, Marokko matkailumessuilla. Marokkolainen minttutee on ihan parasta masulle ja hermoille :) Ihanaa viikonloppua Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kisu oli kyllä aivan ihana;( Ja todella harmittelin että tuo hyväntekeväisyystyö meni mönkään, olisi todellakin ollut kiva olla lsten kanssa touhuamassa pitkän tauon jälkeen.
      Oli kiva nähdä Marokkokin nyt tuolla messuilla,ja marokkolaist teelasit ihania,minullakin sellaisia:)
      Kaunista viikkoa Outi.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Allu: oli kyllä super liikuttavan suloinen kisu:)

      Poista
  6. Olisi kannattanut laittaa kissauutinen viimeiseksi, nyt ei mikään tuntunut miltään sen jälkeen kun kaikki tunteet vuoti katille. Sait paljon karmapisteitä, jos ei muuten niin kissojen tilitä. Catorange!lle hyvää tulevaisuutta,miumaumoukurrrr....

    Osaan kehrätäkin, olen monipuolinen elukka, aouuuu!! ;) (hevoista puhun vähän, oravaa, lintuja, sekä tietty koiraa sujuvasti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sus:Hih, olihan tuo niin liikuttavan suloinen tuo kisu :) Mjau:)
      No sinullahan on hieno taito kun osaat puhua noin monta eläinkielta;D

      Poista
  7. Silloon kaaauan sitte kun olin Jerusalemissa niin ostettiin joka ilta noita Jerusalemin rinkeleitä katukauppiailta sulatejuuston kanssa, tosi hyviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ULrika: Nuo rinkelit ovat kyllä tuoreina ja zaatar-mausteen kanssa tosi hyviä, kivoja muistoja sulla Jerusalemista:)

      Poista
  8. Voi hyvät hyssykät mikä suloinen pikkuinen! Toivottavasti pääsee jälleen hyvään kotiin jatkossa.
    Varsin värikästä messuilua! Karvahatun kanssa on kunnioitettavaa olla näyttävästi ja myös sillä ajatuksella, että pystyi helteellä sitä käyttämään ;)
    Aivan hirveää olla jatkuvassa pelossa noiden iskujen takia!
    Ai muualla maailmassa on tänään hyvien tekojen päivä... ei ole tänne Finlandiaan kantautunut, ainakaan minun korviin. Täällä niitä tehdään varmaan päivittäin, koska ollaan kuulemma niin onnellisia ;D
    Hienoa tuo vapaaehtoistyö. Täällä ei varmaankaan oikeasti ole tuollainen vapaaehtoiskulttuuri yleistynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa:Oli kyllä liikuttavan suloinen tapaus tuo pieni kissanpentu, ja toivottavasti pääsee hyvään kotiin.
      Matkamessut ovat kyllä mielenkiintoisia ja etenkin vierasmaalaisten ihmisten takia , ihan asujensa vuoksikin. No ehkä ihan helteellä eivät tserkessit noita hattuja käytä, tuolla oli kunnon ilmastointi ja ihan markkinointimielessä noita käyttivät,kun yrittävät houkutella ihmisiä tulemaan kyliinsä, Olen kerran ollut ja mielenkiintoista oli tutustua heidän kulttuuriinsa.,
      TUo Hyvien Tekojen päivä on kyllä tosi hyvä juttu ja nyt 108- eri maassa, mutta ei kyllä taida olla pohjoismaissa. Hyviä tekoja tehdäänkin päivittäin, mutta kiva kun kerran vuodessa innostetaan toimimaan myös sellaisia jotka eivät yleensä sellaista tee. Täällä vapaaehtoiskulttuuri on tosi yleistä, kun valtio ei tule vastaan yhtä paljon kuin vaikka Suomessa, niin vapaaehtoistoimintaa tarvitaan .Itse olen ollut aikaisemmin joitakin vuosia pakolaislasten iltapäiväkerhossa sekä 3. maailmasta tulevien sydänsairaiden lasten hoitokodissa vapaaehtoisena. OIkein hyvää viikkoa sinulle.

      Poista
  9. Matkamessut näyttää niin erilaiselta kuin täällä. En kyllä ole vuosiin käynyt, ehkä ne nykyään on muuttuneet.
    Mietin usein matkailumainontaa. Miksi ihmisiä yritetään saada käymään kun vaatteet ei edusta sitä arkipäivää mitä maassa eletään. Eihän meillä kävellä Lapin puvut päällä mutta niillä Suomea edellen mainostetaan.
    Ei tosin itseäni haittaa. Kunhan ihmettelen. En valitse kohdetta vaatteiden perusteella! :)
    Energiaa alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BLOGitse: En osaa sanoa ovatko niin erilaiset, Helsingissä kävin matkamessuilla viimeksi 2000-luvun alkupuolella. Totta ,eihän sitä arjessa tuollaisia vaatteita käytetä, mutta kyllä on kiva tuolla messuilla katsella erilaisia eksoottisiakin asuja. TUskin kukaan muukaan vaatteiden perusteella kohdestta valitsee, mutta oli kyllä kiva katsella taas panamalaisten tanssia ja muutakin.
      Kiitos,samaa sinulle ja että takatalvi pian häviää pois.

      Poista
  10. Minäkin ihastuin tähän pieneen kissaan toivottavasti saa hyvän kodin. Ettei olisi talon sisältä kuitenkin lähtöisin.
    Messutapahtumat on aina mukavia ja mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila: Tuo pikkuruinen kissanpentu oli kyllä niin ihastuttava ja toivottavasti saa hyvän elämän jossain.
      Ei se kyllä talon sisältä ole kotoisin,minun vierasnaapureilla on 3 leikattua kissaa, ja parilla muulla talossa leikattu kissa, mutta talon ulkopuolella näin keväisin voi ilmestyä pentuja, sillä vaikka suurin osa näistä kissoita kodin viereisessä puistossa ja talojen ympärillä ovat leikattuja,niin aina on sellaisia jotka eivät, ja sitten
      syntyy näitä vahinkoja, joille pitäisi jostain löytää koti. Mutta minua ihmetyttää miten tuo oli joutunut eroon emostaan ja missä emo.
      Messut ovat kyllä mielenkiintoisia tapahtumia:)

      Poista
  11. Suvi:Eikös olekin , oli melkein vaikeaa luopua siitä yhden yön jälkeen, mutta en ´koiran vuoksi voinut pitää sitä.

    VastaaPoista
  12. Kiitos värikkäistä piristävistä kuvista. ❤️💚💜
    Kaunista viikkoa sinulle, ihana kissanainen Jael 😀🐈🐯

    VastaaPoista
  13. Ihana kissahoitaja Jael. <3

    Matkamessut. Niitä ei ole taidettu järjestää Suomessakaan sitten covidin alun. Tuntuupa eksoottiselta ajatukselta käydä pitkästä aikaa jollakin messuilla.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...