torstai 20. elokuuta 2015

Bussi

Bussi sisältä 
Minulla on bussipysäkki Tel Avivin keskustaan ihan kodin vierestä: ulko-ovesta oikealle ,sitten vasemmalle ja sitten muutama porras ylemmäksi kadulle  ja siinähän se pysäkki onkin. Bussi on  mennyt ruuhka-aikoina  hieman useammin,ainakin aamuisin ja ruuhka-ajan ulkopuolella puolen tunnin välein. Bussipysäkillä on myös elektroninen taulu,joka ilmoittaa bussin tuloajan,mutta se on tuskallisen usein väärässä.....Bussi oli ulkopuolelta sininen kuten muutkin tämän bussiyhtiön bussit.
Kuva bussilinjan sivuilta

Huomisesta viikko sitten siniset bussit vaihtuivat omalla linjallani tällaiseksi. Pitkä bussi ja hopeanvärinen ulkokuori. Samalla kuulemma aikataulujakin korjattiin niin että bussin pitäisi tulla useammin kuin aiemmin:)   Bussi vaihdettiin uudemmaksi samalla kun osia joistakin Tel Avivin kaduista,jonka kautta bussin reitti kulkee ,on suljettu pikaraitiotien aesemien rakentamisen johdosta.Pikaraitiotien rakentamisen piti alkaa jo kun poikani on lapsi ja hän on jo aikuinen  ja tämä rakentaminen vasta alkoi.....
Uusissa busseissa (jotka itse asiassa eivät niin uusia olekaan sillä sen jälkeen kun ne oli hankittu seisoivat ne muutaman vuoden ihan turhan panttina..) kuljettaja keskittyy vain ajamiseen,mikä onkin hyvä juttu;hänelle ei voi maksaa esim. kertalippua. Ladattavat liput käytetään pikkulaitteen kautta ihan kuin Helsingissä raitiovaunuissa,metrossa ja busseissa. Bussin sisälle voi mennä mistä ovesta tahansa,toisin kuin ennen jolloin piti mennä kuljettajan kautta. Mutta entä jos haluaa ostaa kertalipun tai ladata kuukausikortin`?  Se pitääkin hoitaa tällaisella laitteella. Hieman huono idea mielestäni sillä ei  ole kauhean helppoa maksaa  luottokortilla tai käteisellä bussikortteja jos bussi heiluu tai on aivan täynnä. Näiden olisi pitänyt olla tietyillä pysäkeillä eikä busseissa.....

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Muutama puhelinkuva

Nykyään otan monet kuvat puhelimen kameralla,sillä näin  kuumalla kun ei jaksa paljon kävellä niin ei viitsi painavempaa kameraakaan raahata mukanaan. Tässä muutamia kuvia jotka otin bussipysäkin vieressä bussia odotellessa ja hieman sen jälkeenkin. Tel Avivin kaupungintalon viereisen Rabin-aukion reunalla sijaitsevan pysäkin vieressä on oliivipuita ja ne ovat täynnä ei ihan vielä kypsiä oliiveja.Siis tosiaankin täynnä! Periaatteessa kuka tahansa voi noita poimia ja viime vuonna osuin paikalle kun joku oli tuonut tuolin mukaansa ja poiminut ison säkillisen oliiveja näistä puista;D
Hieman kaupungitaloa päin mennessä on vuokrapyöriä
Ja niiden takana ekologinen lampi.
Lammessa kauniita lumpeenkukkia. Kurkistin tänään veteen ja näin kultakalojen lisäksi muutaman parven pikkuruisia kaloja,jotka eivät kyllä olleet kultakaloja vaan näyttivät ihan akvaariokaloilta.Olivatkohan ne tuonne istutettu vai muuten vain sinne joutuneet.....
Ennen ekologista lampea on ruohikkoa jossa lepotuoleja.Saa istua jos haluaa...
Bussista poistuttuani menin juomaan Cofizziin soijajääkahvin,joka on niin paikallaan nyt kun on kuumaa.  Tässä Cofizissa on baarikin,ja kaikki alkoholishotit maksavat saman kuin kahvikin eli vähän yli euron. Eli vaikka Campari soodalla olisi noin 2½ euroa.  
Torin viereisellä käsityöläistorilla oli eräällä käsityöläisellä hauskoja pingviinihahmoja. Laitoin kuvan myös Instagramiin ,jossa joku kommentoi luulleensä näitä  Angry Birds-hahmoiksi,No jotain samaahan näissä on;D Jokainen hahmo  on yksilöllinen sanoi näiden tekijä.


lauantai 15. elokuuta 2015

Hellyttäviä katseita ja lähialueen uudet ilot

Kävin tänään täällä asuinkaupungissani Holonissa eläinten suojakodissa.En edes tiennyt että täällä on sellainen mutta kotikadun naapuri oli menossa sinne viemään tavaroita ja pyysi mukaan. Tuolla oli kyllä taas niin hellyttäviä katseita,ja tämä ensimmäisen kuvan pentu oli sellainen että ellei minulla olisi jo Bambia niin tämä olisi lähtenyt mukaan.
Löytökissapentuja oli paljonkin.Tämä ressu oli menettänyt toisen silmänsä.
Tämä  onnekas oli löytänyt kodin: häkin seinässä oli lappu jossa luki "adoptoitu".
Paikka oli siisti,mutta tässä isompien koirien alueella joka näkyy kuvassa  oli joissain häkeissä kakat keräämättä. Ja ressukoilla varmaan kuumakin:tänään (eilenkin ja huomenna) täällä on kamalan kuumaa...Tässä paikassa järjestetään myös lapsille toimintaa,jossa he pääsevät tutustumaan eläimiin.
Kotia etsivien eläinten jälkeen menimme kodin lähelle sijaitsevaan kaupungin suurimpaan puistoon,jossa tehty remontti on nyt vihdoinkin valmistunut. La Parc-projektista olen kirjoittanut sen rakennusvaiheessa täällä. Uudistetussa kanaalissakin oli nyt taas vettä ja polkuveneet taas käytössä mutta missä olivat sorsat?
Tämä kohta oli rakennusvaiheessa kiinnostanut ja olin miettinyt mitä sinne tulee. Siellä on nyt italialainen ravintola Silo.
Silo vasta avattiin ja on vielä tässä vaiheessa auki vain iltaisin. Suurella terassilla oli monta tällaista yrittivaunua. Minäkin haluan tällaisen!
Silon terassi näytti tosi mukavalta ja sieltä näkyi myös kanaalin vesiputous.
Terassin toiselta puolelta näkyy vastapäinen urheilu/konserttihalli. La Parcissa oli osa kaupoista /ravintoloista vielä avaamatta mutta alhaalla olevassa jäätelöpaikassa söimme jäätelöit. Kun muutin tänne Holoniin surkuttelin sitä ettei kävelyetäisyydellä ollut oikein mitään.,Nyt on vieressä businesskeskus kuntosaleineen ja ravintoloineen ja sitä vastapäätä nyt tämä Le Parc-projekti,uusi urheilu/konserttihalli,vesipuisto,luisteluhalli,lasten museo ja muutakin,Le Parcissa on iltaisin kaikenlaisia tapahtumia mutta tämän kuumuuden vuoksi en ole jaksanut sinne raahautua vaikka kävelymatkaa olisi vain hieman yli 10 minuuttia.Ehkä sitten kun viilenee....
Vaikka Silo ei vielä ollut auki niin sain tulla sisälle katsomaan.
Vesiputous Silon terassilta katsottuna.

lauantai 8. elokuuta 2015

Luonnon taidetta

Tässä kodin viereisessä puistossa on useita eukalyptuspuita.
Nyt on se aika jolloin eukalyptuspuut " luovat nahkansa." Niistä tippuu isoja kuorenpalasia,joita olen joskus kerännyt .Niiden pinnoille voi vaikka maalata,piirtää ym.
Lähemmäs tultuani huomasin että aika jännältä näytti tämä puu.
Eikös tämä ole melkein taidetta?
Eri värejä puun rungossa. Lämmin sää jatkuu täälläpäin huh.....

Israelissa kasvaa 11 erilaista eukalyptuslajiketta.

maanantai 3. elokuuta 2015

Melkein läkähdyin.....

Tänään tosiaankin tuntui siltä:jo kello 6 aamulla mittari näytti 28 astetta ja se kosteus...Aamusuihkun jälkeen tuntui että tarvitsen uuden suihkun mikä ei ollut ihme: kosteusprosentti liikkui tuolla 95% prosentin tuntumassa mikä tarkoittaa sitä että voiteet (ja meikit)valuvat ,vaatteet liimautuvat kiinni ,huh! Heinäkuu oli miellyttävä mutta heti kun alkoi elokuu niin sääkin muuttui.En jaksa käydä oikein kommentoimassakaan muille kun tässä kirjoittaessakin tulee kuuma;D Iltapäivällä oli taas suomalaisen kirjaston vuoro mutta sitä ennen kävin viereisessä puistossa jossa kasvaa carob-ja oliivipuita. Viimeksi kun kävin katsomassa niin carobit olivat vielä vihreänruskeita mutta nyt ne olivat kypsyneet ja keräsinkin noita palkoja ison pussillisen.Niistä teen carobjauhetta
Samaisen puiston nurkassa huomasin nämä eli kissojen talvisuojat:pahviset "pesät" joissa kissat nukkuvat talvella.Niissä on päällä muovia sateensuojana.Kesällä he eivät näitä tarvitse.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pikku Huopalahti

Pikku-Huopalahdessa  asuin kunnes muutin tänne uudestaan.,Siellä myös poikani kasvoi ja nyt muutti aikuisena takaisin lapsuuden seudulleen pienen perheensä kanssa. Joka vuosi olen tehnyt kävelykierroksen Pikku Huopalahdessa,joka on niin kaunis kesäisin. Minä myös vietin lapsuuden ja nuoruuden ihan Pikku Huopalahden vieressä,joten seutu on minulle hyvinkin rakasta.Ensimmäisessä kuvassa on Pikku Huopalahden sorsalampi;vesi oli tyyni ja oli niin kaunista.Tässä tulee nyt iso pläjäys kuvia sieltä,suurin osa puhelimella otettuja ,sillä jostain syystä Helsingissä en jaksanut kantaa kameraa mukaani kun puhelimellakin sai ihan siedettäviä kuvia.
Valkoposkihanhia näkyi siellä paljonkin.Kuvan punainen mökki;Tapanilan entinen juna-asema on Pikku Huopalahden pääkerhotalo.
Lisää hanhia
Minäkin näin merenlahtea ikkunasta tuolla asuessa.
Joki halkaisee Pikku Huopalahden
Tässä näkyy hieman Viiripuistoa.
Merellistä Pikku Huopalahtea
Polku,jonka varrella karviaispensaiden reunustamia puutarhatilkkuja. Kuvassa näkyy myös entinen kotitaloni...
Aurinkokeinu Pikku Huopalahden puistoalueella. Keinu on Sanna Karlsson-Sutisnan toteuttama.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Keltaista sadetta

Huh,kuumaa riittää ja tietokone reistailee...ei tee kauheasti mieli istua tietokoneen ääressä. Tosin tämä kesä ainakin tähän asti on muistini mukaan ollut hieman siedettävämpi kuin edelliset;välillä tuntuu että on vain kuumaa eikä niin kosteaa.Nytkin illalla kun kävin Bambin kanssa ulkona  tuntui miellyttävä tuulen henkäys eikä lainkaan tullut hiki pintaan.Sisällä tuntuu se kosteus melkein enemmän....Kävin puistossa kuvaamassa yhden nyt niin kauniisti kukkivista puista:tämä on latinalaiselta nimeltään Peltophorum pterocarpum,jota myös kutsutaan keltaiseksi poincianaksi.
Puun kauniin keltaiset kukat putoilevat maahan ja hieman likaavat ympäristöään ,mutta kauniilla tavalla.Keltaista sadetta.....