torstai 17. syyskuuta 2015

Miu-Miu

Tähän kodin viereiseen puistoon ilmestyy joskus kuin tyhjästä kissanpentuja.Ei näy emoja,vaikka pentu olisi vielä aivan pieni.Niin oli myös tämän kisun tapauksessa:huomasin sen kurkistavan Carissa macrocarpa-pensaan jostain kohdasta vajaa kuukausi sitten..Tuo pensashan on piikikäs,joten ainakaan sitä kautta ei saa pentua otettua sieltä vaan on pitänyt odotella että se tulee sieltä ulos. 
Olen tuonut sille ruokaa ja juotavaa ja välillä on joku muukin niin tehnyt,mutta voi vain ihmetellä miten niin pieni kissanpentu on selvinnyt hengissä tuolla pensaan alla.
Miu miu....näin olen sitä kutsunut ja se on aina juossut maukuen silloin ulos pensaan alta. Olkoon pienen tyttökissan nimi siis Miu-Miu. Se on sen verran kesy että voin ottaa sen syliin mutta koiria se aristaa.
Tämä on vielä niin  pieni että voisi sopeutua johonkin kotiin. Olen vähän kysellyt mutta kun näitä tapauksia on aina niin monta niin saapa nähdä. Ja kissansyöttöpuuhiin olen vihdoinkin saanut jonkun jakamaan tuon homman,mikä on helpotus.Olen jo pitkään toivonut että joku jakaisi tämän homman sillä se käy myös kukkarolle,ja minua on häirinnyt se kissojen riippuvaisuus vain minusta ja nyt on löytynyt onneksi eräs kissahullu,joka tulee kauempaa puiston kissoja syöttämään joitakin kertoja viikossa:)

lauantai 12. syyskuuta 2015

Vieläkin pölyä

5.päivä menossa tätä pölysäätä,joskin tänään hitusen parempi tilanne ja aamupäivällä aurinko kurkisteli taivaalta.

Kosteusprosenttikin on vielä tosi korkea, ja sehän tässä onkin ollut epämukavinta. Vanha ilmastointilaitteeni ei enään toimi, joten olen ollut tuulettimien varassa, ka siksi myös ikkunoita ollut koko ajan auki. Niinpä kodissa onkin siellä täällä kerros vaaleanruskeaa pölyä ja kunhan kosteusprosentti laskee normaalin tasolle alkaa kunnon siivousoperaatio
Bambin kanssa olen ollut vain lyhyitä hetkiä ulkona näinä päivinä. Vaikka sanonkin aina että aurinko kyllästyttää kun se paistaa lähes koko ajan niin auringon pieni pilkahdus aamupäivällä ilahdutti. Huomiseksi on luvattu normaalimpaa säätä. Edit>mutta nyt luin että kuumuus&kosteus jatkuvat ensi torstaille...taitaa jäädä historiaan kuumimpana syyskuuna tämä syyskuu....
Luin etteivät edes asiantuntijat osaa tarkalleen sanoa miksi tällainen harvinaisen ikävä sääilmiö syntyi. Yksi mielenkiintoinen teoria on se, että tämä johtuisi Syyrian tilanteesta: kun ISIS on vallannut maata on viljelys lakannut ja osa maata muuttunut aavikoksi... Saan siis ehkä syyttää ISIStä tästä epämukavuudesta..... 
Postaus kuvineen tehty kokonaan puhelimella.. 


.
Pieni kissanpentu puistossa. Vien sille ruokaa mutta huomasin että joku toinen oli tuonut sille ruokaa ja juomaa:)

tiistai 8. syyskuuta 2015

Hiekkapölyä ilmassa

Täällä on aivan kamala sää tänään! Tästä supermarketin alueelta ottamastani kuvastakin huomaa että taivas on kellertävä ja kaikki ikäänkuin usvan peitossa. Hiekkamyrsky ja pölyhiekkaa joka puolella,niin että etenkin vanhuksia,lapsia ja kroonisesti sairaita on pyydetty pysymään sisällä.. Tämä tuli hieman pahaan aikaan sillä sunnuntain iltana alkaa Rosh HaShana-pyhä,joka on heti viikonlopun jälkeen ja kaupat kiinni muutamia päiviä joten ihmiset käyvät jo nyt ostamassa tarvikkeita useammalle päivälle Aamulla menin sairaskassan labraan verikokeita varten ja ihmettelin miten vähän ihmisiä siellä oli....Yleensä aikaisin aamulla siellä on ihan täyttä mutta tämä sää kai sai ihmiset pysymään kotona.Hieman yli 10 minuutissa olin jo valmis ja puhelimessa näin muutaman tunnin kuluttua että ensimmäiset tulokset olivat jo saapuneet. Sairaskassan aplikaatiosta katselin nopeasti verikokeitten ensimmäiset tulokset ,jotka näyttivät olevan ok.Miten kätevää kun kaikki voi hoitaa puhelimen kautta: ajat lääkäreille,tarvittavat paperit,lääkereseptit  (kuten minulle astamalääkitys) ja labrakokeiden tulokset..
Labrakokeiden jälkeen kävin juomassa kahvit Loveat-kahvissa torin viereisen kävelykadun varrella. Paaston jälkeen kahvi maistui ja sattui vielä niin että Loveat tarjosi minulle kahvit syntymäpäiväni kunniaksi;miten mukavaa:). Ulkona tuskin näkyi ihmisiä sään johdosta.
Bussin ikkunasta katsottuna olisi luullut että nyt on talvi..mutta jo aamulla puoli kuudelta herätessäni oli 28 astetta ja tosi kosteaa.Bussipysäkillä tunsin miten kasvovoide alkoi valua,otsatukka liimaantui kosteana otsaan,pusero ja housunlahkeet liimautuivat ihoon. Kun tämä hiekkapöly loppuu niin kosteus ja kuumuus jää,kuulemma ensi viikolle...
Vein Bambin ulos ,ihan vain hetkeksi. Ei siellä kauemmin voinut olla.,Paha juttu sillä minut on kutsuttu tänään iltapäivällä erääseen kaupungin tilaisuuteen johon haluaisin mennä mutta mietin että onko siinä järkeä kun tämä hiekkapöly voi olla terveydelle hyvinkin vaarallista.
Puistossa musta nuori kissa,jonka olen nimennyt Ilmariksi,näytti myös hieman kärsivän tästä sääilmiöstä....

Edit: nyt on ilta ja tilanne vieläkin sama.Käytiin Bambin kanssa ulkona ja kissoja syöttämässä mutta ei kauan siellä vietetty,oli hikistä.Luin ettei tällaista ole ollut 15 vuoteen ,mutta 15 vuotta sitten asuin Suomessa enkä ole ikinä ennen kokenut tällaista.  Olen kyllä kokenut extreme-sääolosuhteita muuallakin kuten Venezuelassa ja ollut jopa sen vuoksi hengenhädässäkin  melkein,mutta nyt tuntuu että tämä on vielä kamalempaa,sillä tämä hiki!  Ja en tiedä onko sillä mitään tekemistä sään kanssa mutta asuintalossani paukahti tänään rikki joku vesiputki ja kun tulin kotiin niin hissi ei toiminut ja talon sisäänkäynnissä ja rappukäytävissä oli vettä ja mutaa,jota oltiin silloin juuri siivoamassa.Vettä pääsi hissikuiluun,eikä sitä voi korjata ennenkuin ensi viikolla. Minua hissittömyys ei häiritse sillä asun 3.kerroksessa mutta se on vaikeaa tässä talossa asuville vanhemmille ihmisille ja lapsiperheille (talossa 7 kerrosta..)

Edit.Edit. Pettymys oli melkoinen kun äsken (torstai-iltana) luin nettilehdestä että tämä vielä jatkuukin ja ehkä vasta sunnuntaina alkaa taivas kirkastua.Ja kosteus on taas nousemassa ihan kuin sitä ei olisi muutenkin jo tarpeeksi.....

perjantai 4. syyskuuta 2015

Granaattiomenien aikaan

Kodin lähellä olevan granaattiomenat ovat kypsyneet. Niiden kuuluukin kypsyä niin että ovat valmiina Rosh HaShanaa eli juutalaista uutta vuotta varten,jonka aatto on puolentoista viikon kuluttua eli syyskuun 13 päivä.Tässä hieman kuvasatoa granaattiomenapuun hedelmistä:ne ovat niin kauniita:)
Värikin on niin kaunis
Tuleva pitkä pyhäkausi,johon kuuluu uusi vuosi,viikko sen jälkeen sovituspäivä ja sitten vielä lehtimajajuhla,hieman ahdistaa ja olisin mielelläni sitä paossa vaikka Suomessa.
Pitäiskö tuosta napata yksi....
Puu hieman kauempaa

maanantai 31. elokuuta 2015

Koristeita ja kasvamisia

Näin eräässä kaupassa näin kauniit koristeruukut. Minulle tuli heti puolukat mieleen ja nuo herättivät minussa jonkinlaisen puolukkahimon vaikka itse asiassa nuo taitavatkin esittää karpaloita,mutta karpalot ja puolukathan muistuttavat toisiaan. Jouluksi sopivat koristeet mutta kaupassa ne  olivat myynnissä varmaan pian vietettävän juutalaisen uuden vuoden johdosta;siihen kun kuuluvat omenat,,,,,
Niitä oli myös vihreillä omenilla.
Huomenna lapset palaavat kouluun;kesäloma on loppu.Eilen tapasin E:n ,jonka ohjaaja olen ollut pari viimeistä vuotta mutta nyt hän siirtyy uuteen kouluun enkä muutenkaan enään osaisi auttaa häntä mm.matikan tehtävissä...vaikka ei hän sellaista tarvitsekaan kun on hyvä oppilas.E täytti viikonloppuna 12 ja vein hänet pirtelölle ja sinne sun tänne. Viimeksi tapasimme juuri ennen Suomen-.matkaani eli noin 2½ kuukautta sitten ja kun E nyt astui ulos bussista en ollut uskoa silmiäni:tyttö oli kasvanut varmaan pään verran tuossa ajassa. E on aina ollut muita luokallaan olevia tyttöjä pienempi ja lyhyempi joten oli tosi mukavaa nähdä että hän nyt on ottanut heitä kiinni siinä mielessä.
Oli todella kiva nähdä,mutta tulemme tapaamaan jatkossakin vaikken enään olekaan hänen ohjaajansa.Sovimme että otan joku päivä kameran mukaan ja kuvaan häntä veden äärellä.
Hyvää alkavaa syyskuuta kaikille.Syyskuu alkaa kuulemma tosi lämpimänä.Eilenkin kaikki meikit ja naamarasvat valuivat bussia odotellessa .Elokuu onkin ollut täällä kuumin miesmuistiin..,,

lauantai 29. elokuuta 2015

Kukkakauppa

Kantakahvilani viereisen kukkakaupan omistaja Billie uudisti äskettäin kukkakauppaansa., Yhtenä päivänä kauppa oli täysin tyhjä tila  ja Billie sanoi että hän laittaa kaupan tosi hienoksi.
Billie on Tel Avivin mielenkiintoisin kukkakauppias;tunnetun viisunikkarin tytär ja rokkistaran sisko.Billie  oli nyt niin kiireinen joten laitan hänestä jo tämän aiemmin laittamani kuvan.
Vähitellen kauppaan ilmestyi kaikkea uutta.Billie teki koko uudistuksen itse;hän teki mm. hyllyt poisheitetyistä huonekaluista.
Sieltä täältä hän löysi esineitä joita siroitteli sinne tänne kasvien viereen.
Billien oma jälki näkyy kaikkialla
Kukkakaupan viereisen ravintolan terassin yrtit ja chilit ovat Billien hoidossa. 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Varjoon suojaan

Kesä täällä päin maailmaa on kuuma,pitkä ja aurinko paistaa hyvin voimakkaana. Ihmiset etsivät varjoa mutta aina sitä ei löydy helpolla kuten vaikka kuvan aukiolla,asuinkaupunkini Holonin Design-museon edessä.
Museossa onkin mietitty miten varjoa voitaisiin  luoda julkisille paikoille ja yksi museon tämänhetkisistä näyttelyistä on nimeltään "Urban Shade in Israel". Olin nähnyt kuvassa näkyvän installaation bussin ikkunasta ja tänään iltapäivällä menin tutkimaan varjo-installaatioita hieman tarkemmin.
Osa näyttelystä on museon ulkopuolella:;siellä on varjo-instalaatioita ,joihin kaikki voivat tutustua vaikka eivät menisikään museoon. Tässä heti ensimmäiseksi näkyvä "Cloud Seeding"
Katto koostuu pienistä kierrätysmateriaalista valmistetuista palloista jotka liikkuvat tuulen mukana. Kyllä tuossa oli varjoa ihan mukavasti mutta viherkasvit lisäisivät viihtyisyyttä...
Puut antavat tietysti parhaiten varjoa mutta uusilla alueilla kestää kauan ennenkuin puut kasvavat sen verran suuriksi että antavat varjoa.Omalla asuinalueellani puut ovat jo ehtineet kasvaa tuuheiksi ja varjoa antaviksi.Minä kaipaisin varjoa liikennevaloissa....monesti kun kävelee leveän kadun yhden puolen  yli niin toiselle puolelle pääsyä pitää taas odotella liikennevaloissa ja siinä on ihan olematon varjo.Niinpä onnistuin polttamaan hiuksenikin niin että oli ihan pakko mennä kampaajalle, vaikka vältänkin tätä kuumana porottavaa aurinkoa niin hyvin kuin voin. Tässä seuraava installaatio joka on nimeltään "Green Net". Green Net koostuu metallitangoista  joiden yläpäässä kasvavien kasvien pitäsi luoda varjoa. Rakennelmassa on myös kastelujärjestelmä. Tässä ei vielä ollut minkäänlaista varjoa mutta ehkä sitten kun nuo kasvit kasvavat ja luovat vihreän katon ja seinänkin. Tuomaristo piti tätä toteutettavana ratkaisuna.
Pikku kukkulan päältä näkyi Design -museotakin hieman eri suunnasta. 
Kukkulan toiselta puolelta näkyy uutta seutua. Siellä eivät vielä puut ole kasvaneet niin että antaisivat hyvin varjoa.
Kun menin kukkulalta alas vastaan tuli kolmas varjo-istallaatio eli  "Serpentina" ,joka olikin kaikista varjoisin paikka .Serpentina on pitkä,modulaarinen  ja värikäs rakennelma ,joka on valmistettu kierrätysmateriaaleista.
Serpentinan katoksen alla oli myös pingispöytä,mutta se oli tuolla jo ennen Serpentinan pystyttämistä.

Osa Design-museon pääsisäänkäyntiä.  Museon ja Mediateekin alueella piti olla vielä 2 varjo-installaatiota  mutta toinen oli purettu pois ja toista en löytänyt.Tämän jälkeen kävelin kadun toiselle puolelle  ,bussipysäkille,jossa oli onneksi varjoa antava puu....