perjantai 4. syyskuuta 2015

Granaattiomenien aikaan

Kodin lähellä olevan granaattiomenat ovat kypsyneet. Niiden kuuluukin kypsyä niin että ovat valmiina Rosh HaShanaa eli juutalaista uutta vuotta varten,jonka aatto on puolentoista viikon kuluttua eli syyskuun 13 päivä.Tässä hieman kuvasatoa granaattiomenapuun hedelmistä:ne ovat niin kauniita:)
Värikin on niin kaunis
Tuleva pitkä pyhäkausi,johon kuuluu uusi vuosi,viikko sen jälkeen sovituspäivä ja sitten vielä lehtimajajuhla,hieman ahdistaa ja olisin mielelläni sitä paossa vaikka Suomessa.
Pitäiskö tuosta napata yksi....
Puu hieman kauempaa

maanantai 31. elokuuta 2015

Koristeita ja kasvamisia

Näin eräässä kaupassa näin kauniit koristeruukut. Minulle tuli heti puolukat mieleen ja nuo herättivät minussa jonkinlaisen puolukkahimon vaikka itse asiassa nuo taitavatkin esittää karpaloita,mutta karpalot ja puolukathan muistuttavat toisiaan. Jouluksi sopivat koristeet mutta kaupassa ne  olivat myynnissä varmaan pian vietettävän juutalaisen uuden vuoden johdosta;siihen kun kuuluvat omenat,,,,,
Niitä oli myös vihreillä omenilla.
Huomenna lapset palaavat kouluun;kesäloma on loppu.Eilen tapasin E:n ,jonka ohjaaja olen ollut pari viimeistä vuotta mutta nyt hän siirtyy uuteen kouluun enkä muutenkaan enään osaisi auttaa häntä mm.matikan tehtävissä...vaikka ei hän sellaista tarvitsekaan kun on hyvä oppilas.E täytti viikonloppuna 12 ja vein hänet pirtelölle ja sinne sun tänne. Viimeksi tapasimme juuri ennen Suomen-.matkaani eli noin 2½ kuukautta sitten ja kun E nyt astui ulos bussista en ollut uskoa silmiäni:tyttö oli kasvanut varmaan pään verran tuossa ajassa. E on aina ollut muita luokallaan olevia tyttöjä pienempi ja lyhyempi joten oli tosi mukavaa nähdä että hän nyt on ottanut heitä kiinni siinä mielessä.
Oli todella kiva nähdä,mutta tulemme tapaamaan jatkossakin vaikken enään olekaan hänen ohjaajansa.Sovimme että otan joku päivä kameran mukaan ja kuvaan häntä veden äärellä.
Hyvää alkavaa syyskuuta kaikille.Syyskuu alkaa kuulemma tosi lämpimänä.Eilenkin kaikki meikit ja naamarasvat valuivat bussia odotellessa .Elokuu onkin ollut täällä kuumin miesmuistiin..,,

lauantai 29. elokuuta 2015

Kukkakauppa

Kantakahvilani viereisen kukkakaupan omistaja Billie uudisti äskettäin kukkakauppaansa., Yhtenä päivänä kauppa oli täysin tyhjä tila  ja Billie sanoi että hän laittaa kaupan tosi hienoksi.
Billie on Tel Avivin mielenkiintoisin kukkakauppias;tunnetun viisunikkarin tytär ja rokkistaran sisko.Billie  oli nyt niin kiireinen joten laitan hänestä jo tämän aiemmin laittamani kuvan.
Vähitellen kauppaan ilmestyi kaikkea uutta.Billie teki koko uudistuksen itse;hän teki mm. hyllyt poisheitetyistä huonekaluista.
Sieltä täältä hän löysi esineitä joita siroitteli sinne tänne kasvien viereen.
Billien oma jälki näkyy kaikkialla
Kukkakaupan viereisen ravintolan terassin yrtit ja chilit ovat Billien hoidossa. 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Varjoon suojaan

Kesä täällä päin maailmaa on kuuma,pitkä ja aurinko paistaa hyvin voimakkaana. Ihmiset etsivät varjoa mutta aina sitä ei löydy helpolla kuten vaikka kuvan aukiolla,asuinkaupunkini Holonin Design-museon edessä.
Museossa onkin mietitty miten varjoa voitaisiin  luoda julkisille paikoille ja yksi museon tämänhetkisistä näyttelyistä on nimeltään "Urban Shade in Israel". Olin nähnyt kuvassa näkyvän installaation bussin ikkunasta ja tänään iltapäivällä menin tutkimaan varjo-installaatioita hieman tarkemmin.
Osa näyttelystä on museon ulkopuolella:;siellä on varjo-instalaatioita ,joihin kaikki voivat tutustua vaikka eivät menisikään museoon. Tässä heti ensimmäiseksi näkyvä "Cloud Seeding"
Katto koostuu pienistä kierrätysmateriaalista valmistetuista palloista jotka liikkuvat tuulen mukana. Kyllä tuossa oli varjoa ihan mukavasti mutta viherkasvit lisäisivät viihtyisyyttä...
Puut antavat tietysti parhaiten varjoa mutta uusilla alueilla kestää kauan ennenkuin puut kasvavat sen verran suuriksi että antavat varjoa.Omalla asuinalueellani puut ovat jo ehtineet kasvaa tuuheiksi ja varjoa antaviksi.Minä kaipaisin varjoa liikennevaloissa....monesti kun kävelee leveän kadun yhden puolen  yli niin toiselle puolelle pääsyä pitää taas odotella liikennevaloissa ja siinä on ihan olematon varjo.Niinpä onnistuin polttamaan hiuksenikin niin että oli ihan pakko mennä kampaajalle, vaikka vältänkin tätä kuumana porottavaa aurinkoa niin hyvin kuin voin. Tässä seuraava installaatio joka on nimeltään "Green Net". Green Net koostuu metallitangoista  joiden yläpäässä kasvavien kasvien pitäsi luoda varjoa. Rakennelmassa on myös kastelujärjestelmä. Tässä ei vielä ollut minkäänlaista varjoa mutta ehkä sitten kun nuo kasvit kasvavat ja luovat vihreän katon ja seinänkin. Tuomaristo piti tätä toteutettavana ratkaisuna.
Pikku kukkulan päältä näkyi Design -museotakin hieman eri suunnasta. 
Kukkulan toiselta puolelta näkyy uutta seutua. Siellä eivät vielä puut ole kasvaneet niin että antaisivat hyvin varjoa.
Kun menin kukkulalta alas vastaan tuli kolmas varjo-istallaatio eli  "Serpentina" ,joka olikin kaikista varjoisin paikka .Serpentina on pitkä,modulaarinen  ja värikäs rakennelma ,joka on valmistettu kierrätysmateriaaleista.
Serpentinan katoksen alla oli myös pingispöytä,mutta se oli tuolla jo ennen Serpentinan pystyttämistä.

Osa Design-museon pääsisäänkäyntiä.  Museon ja Mediateekin alueella piti olla vielä 2 varjo-installaatiota  mutta toinen oli purettu pois ja toista en löytänyt.Tämän jälkeen kävelin kadun toiselle puolelle  ,bussipysäkille,jossa oli onneksi varjoa antava puu....

torstai 20. elokuuta 2015

Bussi

Bussi sisältä 
Minulla on bussipysäkki Tel Avivin keskustaan ihan kodin vierestä: ulko-ovesta oikealle ,sitten vasemmalle ja sitten muutama porras ylemmäksi kadulle  ja siinähän se pysäkki onkin. Bussi on  mennyt ruuhka-aikoina  hieman useammin,ainakin aamuisin ja ruuhka-ajan ulkopuolella puolen tunnin välein. Bussipysäkillä on myös elektroninen taulu,joka ilmoittaa bussin tuloajan,mutta se on tuskallisen usein väärässä.....Bussi oli ulkopuolelta sininen kuten muutkin tämän bussiyhtiön bussit.
Kuva bussilinjan sivuilta

Huomisesta viikko sitten siniset bussit vaihtuivat omalla linjallani tällaiseksi. Pitkä bussi ja hopeanvärinen ulkokuori. Samalla kuulemma aikataulujakin korjattiin niin että bussin pitäisi tulla useammin kuin aiemmin:)   Bussi vaihdettiin uudemmaksi samalla kun osia joistakin Tel Avivin kaduista,jonka kautta bussin reitti kulkee ,on suljettu pikaraitiotien aesemien rakentamisen johdosta.Pikaraitiotien rakentamisen piti alkaa jo kun poikani on lapsi ja hän on jo aikuinen  ja tämä rakentaminen vasta alkoi.....
Uusissa busseissa (jotka itse asiassa eivät niin uusia olekaan sillä sen jälkeen kun ne oli hankittu seisoivat ne muutaman vuoden ihan turhan panttina..) kuljettaja keskittyy vain ajamiseen,mikä onkin hyvä juttu;hänelle ei voi maksaa esim. kertalippua. Ladattavat liput käytetään pikkulaitteen kautta ihan kuin Helsingissä raitiovaunuissa,metrossa ja busseissa. Bussin sisälle voi mennä mistä ovesta tahansa,toisin kuin ennen jolloin piti mennä kuljettajan kautta. Mutta entä jos haluaa ostaa kertalipun tai ladata kuukausikortin`?  Se pitääkin hoitaa tällaisella laitteella. Hieman huono idea mielestäni sillä ei  ole kauhean helppoa maksaa  luottokortilla tai käteisellä bussikortteja jos bussi heiluu tai on aivan täynnä. Näiden olisi pitänyt olla tietyillä pysäkeillä eikä busseissa.....

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Muutama puhelinkuva

Nykyään otan monet kuvat puhelimen kameralla,sillä näin  kuumalla kun ei jaksa paljon kävellä niin ei viitsi painavempaa kameraakaan raahata mukanaan. Tässä muutamia kuvia jotka otin bussipysäkin vieressä bussia odotellessa ja hieman sen jälkeenkin. Tel Avivin kaupungintalon viereisen Rabin-aukion reunalla sijaitsevan pysäkin vieressä on oliivipuita ja ne ovat täynnä ei ihan vielä kypsiä oliiveja.Siis tosiaankin täynnä! Periaatteessa kuka tahansa voi noita poimia ja viime vuonna osuin paikalle kun joku oli tuonut tuolin mukaansa ja poiminut ison säkillisen oliiveja näistä puista;D
Hieman kaupungitaloa päin mennessä on vuokrapyöriä
Ja niiden takana ekologinen lampi.
Lammessa kauniita lumpeenkukkia. Kurkistin tänään veteen ja näin kultakalojen lisäksi muutaman parven pikkuruisia kaloja,jotka eivät kyllä olleet kultakaloja vaan näyttivät ihan akvaariokaloilta.Olivatkohan ne tuonne istutettu vai muuten vain sinne joutuneet.....
Ennen ekologista lampea on ruohikkoa jossa lepotuoleja.Saa istua jos haluaa...
Bussista poistuttuani menin juomaan Cofizziin soijajääkahvin,joka on niin paikallaan nyt kun on kuumaa.  Tässä Cofizissa on baarikin,ja kaikki alkoholishotit maksavat saman kuin kahvikin eli vähän yli euron. Eli vaikka Campari soodalla olisi noin 2½ euroa.  
Torin viereisellä käsityöläistorilla oli eräällä käsityöläisellä hauskoja pingviinihahmoja. Laitoin kuvan myös Instagramiin ,jossa joku kommentoi luulleensä näitä  Angry Birds-hahmoiksi,No jotain samaahan näissä on;D Jokainen hahmo  on yksilöllinen sanoi näiden tekijä.


lauantai 15. elokuuta 2015

Hellyttäviä katseita ja lähialueen uudet ilot

Kävin tänään täällä asuinkaupungissani Holonissa eläinten suojakodissa.En edes tiennyt että täällä on sellainen mutta kotikadun naapuri oli menossa sinne viemään tavaroita ja pyysi mukaan. Tuolla oli kyllä taas niin hellyttäviä katseita,ja tämä ensimmäisen kuvan pentu oli sellainen että ellei minulla olisi jo Bambia niin tämä olisi lähtenyt mukaan.
Löytökissapentuja oli paljonkin.Tämä ressu oli menettänyt toisen silmänsä.
Tämä  onnekas oli löytänyt kodin: häkin seinässä oli lappu jossa luki "adoptoitu".
Paikka oli siisti,mutta tässä isompien koirien alueella joka näkyy kuvassa  oli joissain häkeissä kakat keräämättä. Ja ressukoilla varmaan kuumakin:tänään (eilenkin ja huomenna) täällä on kamalan kuumaa...Tässä paikassa järjestetään myös lapsille toimintaa,jossa he pääsevät tutustumaan eläimiin.
Kotia etsivien eläinten jälkeen menimme kodin lähelle sijaitsevaan kaupungin suurimpaan puistoon,jossa tehty remontti on nyt vihdoinkin valmistunut. La Parc-projektista olen kirjoittanut sen rakennusvaiheessa täällä. Uudistetussa kanaalissakin oli nyt taas vettä ja polkuveneet taas käytössä mutta missä olivat sorsat?
Tämä kohta oli rakennusvaiheessa kiinnostanut ja olin miettinyt mitä sinne tulee. Siellä on nyt italialainen ravintola Silo.
Silo vasta avattiin ja on vielä tässä vaiheessa auki vain iltaisin. Suurella terassilla oli monta tällaista yrittivaunua. Minäkin haluan tällaisen!
Silon terassi näytti tosi mukavalta ja sieltä näkyi myös kanaalin vesiputous.
Terassin toiselta puolelta näkyy vastapäinen urheilu/konserttihalli. La Parcissa oli osa kaupoista /ravintoloista vielä avaamatta mutta alhaalla olevassa jäätelöpaikassa söimme jäätelöit. Kun muutin tänne Holoniin surkuttelin sitä ettei kävelyetäisyydellä ollut oikein mitään.,Nyt on vieressä businesskeskus kuntosaleineen ja ravintoloineen ja sitä vastapäätä nyt tämä Le Parc-projekti,uusi urheilu/konserttihalli,vesipuisto,luisteluhalli,lasten museo ja muutakin,Le Parcissa on iltaisin kaikenlaisia tapahtumia mutta tämän kuumuuden vuoksi en ole jaksanut sinne raahautua vaikka kävelymatkaa olisi vain hieman yli 10 minuuttia.Ehkä sitten kun viilenee....
Vaikka Silo ei vielä ollut auki niin sain tulla sisälle katsomaan.
Vesiputous Silon terassilta katsottuna.