Toissa viikon torstaina kävin valtavassa halpiskaupassa, sellaisessa josta ei koskaan voi lähteä täysin tyhjin .käsin, ja niinpä ostin kuvan kauniin joulukoristeen, jota olin jo aikaisemminkin ihaillut. Ostin myös syntymäpäivälahjan pienelle tytölle, jonka syntymäpäiville olin luvannut tulla valmistamaan suklaapalloja.
Bussipysäkkini sijaitsee kodin viereisessä puistossa, ja pysäkki on puiston edessä. Tältä puolelta puisto on kävelykatua korkeampi, ja ennen sodan alkamista sitä kunnostettiin, mutta kunnostus jäi kesken, kuten lähes kaikki projektit täällä nyt. Tuohon oli jätetty kuvan katutiilejä, ja olen aikaisemminkin noussut niiden kautta puistoon.
Astuin tiilien päälle, mutta ne liikkuivat, ja silmänräpäyksessä kaaduin , niin että vasen yläpuoleni sai kunnon iskun. En tiedä miten pääsin ylös, kukaan ei mennyt ohi, ja jotenkuten pääsin kotiin saakka. Kipu oli kamala,ja en pystynyt nostamaan vasenta kättäni ylös Syntymäpäiville meno piti perua, ja särkylääkkeet helpottivat hieman oloa. Seuraavana päivänä pystyin nostamaan kättä hieman enemmän, ja ajattelin että olo paranee kunhan lepään vikonlopun. En lainkaan ajatellut että olisi ehkä pitänyt mennä sairaalan ensiapuosastolle.
Lauantai-iltana oli ilmahälytys (ne ja pamaukset jatkuvat edelleen...). Ilmahälytyksen aikana kerroin vastapäätä asuvalle sairaanhoitajalle että olin kaatunut ja käsivarsissa tuntui puutumista .Hän sanoi että se voi olla hermoperäistä. Hyvä, ajattelin, tarvitsen ehkä antibioottikuurin..
Seuraavana aamuna kipu oli kuitenkin sellainen, että matkustin sairaskassani klinikalle, ja tämän kuvan otin odottaessani traumalääkäriä. Kun traumalääkäri tuli, kerroin mitä tapahtui, ja hän lähetti minut röngten-kuvaukseen.
Kun röngten-kuvat tulivat, lääkäri ihmetteli miten olin kestänyt kovia kipuja yli 2 päivää, sillä olkapääni oli mennyt sijoiltaan. Traumalääkäri lähetti minut sairaalan ensiapuklinikan ortopedille. Siellä kului monta tuntia. Ortopedi sai olkaluun sijoitettua takaisin nivelkuoppaan,mutta se meni sijoiltaan vielä 3 kertaa ,joten ortopedin piti käyttää toista menetelmää, ja silloin olkaluu pysyi nivelkuopassa. Sen jälkeen myös kova kipu hävisi.
Siitä lähtien olen joutunut pitämää tällaista tosi rajoittavaa tukisidettä 24/7. Magneettikuvaus on joulukuun 21. päivä, ja sairaalan ortopedi 26 . päivä. Se tuntuu niin kaukaiselta, nyt kun ei voi oikein tehdä mitään, mutta pitäkää peukkuja että silloin voin luopua tästä kamalasta tukisiteestä.
Kaunista 2. Adventtisunnuntaita teille🎄❄️