lauantai 6. elokuuta 2011

Oliiveja ja telttoja

Kodin viereisen puiston 2 oliivipuuta ovat täynnä hedelmää,ja oliivit ovat jo aika isokokoisia.
Oliivipuut ovat ihan puiston reunassa.
Puistossa oleva telttakylä on kasvanut.Edellisessä postauksessa kerroin,että telttoja oli 6,mutta viimeisen laskelmani mukaan niitä on jo 14.Tällaisia telttakyliä on nyt vähän joka puolella maata,ja tänään illalla on suuri mielenosoitus,samaan aikaan monessa kaupungissa.Mielenosoittajat sanovat,etteivät peräänny,ennenkuin heidän vaatimuksiinsa on suostuttu.
Puhuin erään puiston teltoissa asuvan ,pyörätuolissa olevan naisen kanssa. Hän kertoi,että hänen vuokransa pienestä asunnosta oli  noin 500 euroa,ja hän sai tukea asumiseen  140 euroa,mutta kaikkien kulujen jälkeen hän on miinuksella.Yksi puistossa oleva perhe oli kuitenkin jo saanut kaupungilta asunnon.Kunnallista asutusta ei täällä ole nimeksikään Suomeen verrattuna.

18 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Telttajengi siis lisääntyy yhä. Hyvä uutinen tietysti on, jos yksikin on saanut asunnon. Onkohan ollut tällä mielenosoituksella siihen vaikutusta?

Yaelian kirjoitti...

Elegia:Noista telttoja on nyt ihan joka puolella. Telttojen maahantuoja on varmaankin onnellinen;D
Luulen,että kaupunki on vähän nolona,että puistoon on syntynyt tuollainen telttakylä,mutta jos kunnallisia asuntoja ei ole,niin niitä ei ole. Mutta onneksi edes yksi sai sellaisen.Mutta nämä mielenosoitukset eivät ole pelkästään asuntojen vuoksi;hinnatkin ovat täällä liian korkeat.Miksi maitolitran pitäisi maksaa täällä enemmän kuin Suomessa,kun palkatkin ovat pienemmät...

Leena Lumi kirjoitti...

Oliviivipuu on kaunis. Mystisellä, historiallisella tavallaan.

Jael, meillä taas moni muu asia on niin paljon kalliimpaa kuin teillä. Ihmettelen vain kuinka moni asuu enää eläkkeellä omassa talossaan, kun energian hinta on niin kova. Ja onhan ruokakori useasti laskettu Suomessa EU:n yläkastiin kalleudessa. Tämä ei tarkoita, että haluaisin teille kalliita maitotuotteita, mutta kyllä olisi hinnoittelussa Suomessakin kirveellä töitä. Ja täällä ruoassa maksaa juuri kaikki terveellinen. Monet lapsiperheet sinnittelevät asuntolainojensa kanssa ja ostavat mitä halvimmalla ruokakaupasta saavat ja sitten ihmetellään, kun suomalaiset vain lihovat ja sairastuvat.

Teillä on niin herkulliset ja tuoreet hedelmät ja vihannekset,että jo se suorastaan siirtää ruokailun painopistettä oikeaan suuntaan. Nyt vielä minä saan hyviä luomukirsikkatomaatteja, mutta luulenpa että jo kuukauden päästä saan luopua tuosta herkustani. Kunpa saisin oman kasvihuoneen!

Yaelian kirjoitti...

Leena: Oliivipuu onkin kaunis,en koskaan lakkaa sitä ihailemasta.

Moni asia onkin Suomessa kallista,mutta ruokakorin hinta taitaakin olla täällä suhteessa jo kalliimpi kuin Suomessa,kun otetaan huomioon,että palkat ovat täällä halvempia.Sen sijaan ihanan vihannekset ja hedelmät ovat täällä halvempiä,mutta ostin Suomessa korillisen ,jossa kilo italialaisia nektariineja,ja täällä paikalliset nektariinit olivat tullessani kaksinkertaisesti kalliimpia,syynä ties mikä huono talvi,välikädet jne. Hinnat ovat täällä nousseet viimeisten vuosien aikana huolestuttavan paljon,ja keskiluokkakaan ei enään pärjää palkoillaan.Joten jonkinlainen muutos on tarpeen.Suomessa on niin paljon enemmän tukia kuin täällä,mutta kyllä Suomessakin on peruseläkkeellä vaikeaa sinnitellä.Mutta täällä voi syödä terveellisemmin ,siinä olet oikeassa.
Voi kun saisit oman kasvihuoneen;siinä voisit kasvatella sitten tomaatteja ja yrttejä! Katselin silloin Viherlandiassa ollessamme Kekkilän esitettä,ja heillä olikin ihania pikku kasvihuoneita.

Irmastiina kirjoitti...

Ihania nuo oliivipuut... voiko niistä vain napsia hedelmiä, kun kypsyvät?

anumorchy kirjoitti...

Vihanneksissa ja hedelmissa ei taalla ole ALVia ollenkaan, joten sillakin selittyy niiden suhteellisen halpa hinta.

Yaelian kirjoitti...

Irmastiina:Oliiveja ei voi ihan sellaisenaan syödä,niitä pitää jotenkuten käsitellä ensin.Olen joskus saanut ihan suoraan puista tulleita oliiveja,joita käsittelin(niihin tuli viilto,ja sen jälkeen joiksikin viikoiksi suolaveteen).

Anu:mutta siitä huolimatta ovat hedelmät aika kalliita viime aikoina...

Allu kirjoitti...

Onpas isoja oliiveja. Ruoka oli mielestäni Suomessa todella kamalan kallista.

Yaelian kirjoitti...

Allu:Aika isoja jo,mutta vasta syksyllä voi poimia.Kyttään niitä,sillä haluaisin taas itse käsitellä niitä. Ruoka on Suomessa kallista,koska ALV on korkea keski-Eurooppaan nähden,mutta useat maitotuotteet ovat nyt täällä jopa Suomea kalliimpia.,samoin kuin kananmunat!

Aili-mummo kirjoitti...

Hei Yaelian!

Maanviljelijät suomessa ovat tiukoilla, mutta kauppa se on joka rahastaa, ruokakauppa tekee kuulemma (luin juuri lehdestä) 30% voittoa! Maaniviljelijöiden hinnat poljetaan pohjaan, heille jää tietysrti tuet, mutta hintoje suunta on ollut Eu-aikana melekin pelkästään laskeva. Nykyään ruuan alv-prosentti on 13, kun se ennen oli 17%. On joitakin maita, joissa ei alv:oa ole, yleensä se on alempi kuin meidän muistaa Eu-maissa.

Terveellisen ruuan hintaa pitäisi alentaa, ja huonon ruuan hintaa nostaa, silloin pienituloisetkin ostaisivat terveellisemmin kuin nyt.

Oikein hyvää viikonvaihdetta sinulle, Yaelian<3

Yaelian kirjoitti...

Aili:Täälläkin ruokamarkettiketjut ja muut välikädet nostavat hintoja liikaa.Maidontuottajat parahtivat,kun päätettiin tuota juustoja ulkomailta.Maitotuotteet ovat tosi kalliita nyt täälläpäin.
Suomessa onkin tosi korkea ALV edelleenkin;muistan kun olin pidempiä aikoja Hollannissa ja iloitsin siellä alemiista hinnoista. Oikeassa olet,terveellistä ruokaa pitäisi tuota enemmän.,
Mukavaa viikonloppua sinullekin Aili!

hanne virtauksesta kirjoitti...

Oliviit ovat herkkuani, niin kuin taatelitkin.
olivipuut ovat mielestäni kauniita..

Surullista kun maailmassa on niin paljon epätasaisuutta, epäoikeudenmukaista..Emme koskaan pääse siihen,että kaikilla oisi edes kohtuulliset olot..
minäkin paras puhuja..Asun yksin isossa talossa..paitsi eläimet ovat tietty kanssani..

En ymmärrä montaakaan seikkaa maailmassa..
Ainoa mistä voi lähteä liikkeelle on oma sydän..
halaus!

arleena kirjoitti...

Oliivipuu tuo mieleeni aina raamatuhistorian kertomukset. Juhlallinen puu.
Nyt on kuohuntaa kaikkialla maailmassa. Mihin me oikein ollaan menossa ?

Hippu kirjoitti...

Onpa aika kova hinta pienestä asunnosta tuo 500 euroa. Sympatiat ovat kyllä mielenosoittajien puolella. Toivon kovasti, että mielenosoituksella olisi jotain vaikutusta asioihin, mutta pahaa pelkään, että niin ei tule käymään... Välillä tuntuu, että päättäjät ovat niin todellisesta elämästä vieraantuneita.

Lissu kirjoitti...

Oliivipuu on kaunis, ja mitä vanhempi (useita satoja vuosia) sitä kauniimmat kyhmyrät. Kohta pääsen taas poimimaan oman öljyni raaka-aineet. Tuo telttakylä kertoo karua kieltään maailman menosta: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Ikävän ikävä kyllä.

Yaelian kirjoitti...

Hanne; minäkin rakastan oliiveja ja taateleita ,ja täällä ne onneksi ovat lähiruokaa.Näin se vaan on,että missä sitten ollaan,niin aina on epäarvoisuutta.Ihana Hanne,sinulla on suuri sydän:)

Arleena:Oliivipuut ovat kauniita ja niistä ihmiset saavat paljon hyvää ravintoa:) Hieman epävakaat olot on taas maailmassa..

Hippu:on se ,etenkin kun on palkat täällä alemmat kuin Suomessa.Mutta tuo asunto on tässä Tel Avivin kupeessa olevassa kaupungissa;jos menisi Tel Avivin puolelle,niin tuolla hinnalla ei saisi huonettakaan.Päättäjät taitavat aina olla niin kaukana tavallisesta kansasta,etteivät näe mitä kansa haluaa.Se näkyy kyllä sitten vaaleissa(täällä 2 vuoden kuluttua)

Marleena kirjoitti...

Toivottavasti poliitikot alkavat huomata myös köyhät asunnottomat.

Yaelian kirjoitti...

Marleena;niinpä!