lauantai 9. lokakuuta 2010

Sunnnuntaiklassikko 10.10.10


Teksasista kotoisin olevan laulaja/lauluntekijän Edie Brickellin ja New Bohemians-yhtyeen ensialbumi "Shooting Rubberbands at the Stars" saavutti kaupallista ja kriittistä suosiota vuonna 1988 ja oli 2 kertaa platinasijalla USA:ssa.Videolla oleva "Mama Help Me" on yhtyeen toiselta albumilta,"Ghost of a Dog" vuodelta 1990. Yhtyeen solisi Brickell on myös julkaissut sooloalbumeita ja  mm. esiintyi folk-laulajana elokuvassa "Syntynyt 4. heinäkuuta" vuodelta 1989.Yhtyeen musiikissa on vaikutteita rokista,bluesista,folkista ja jazz-musiikista.

Brickell on naimisissa Paul Simonin  ja hänellä on myös indierock-yhtye Heavy Circles Simonin pojan,Harper Simonin kanssa.


Muut klassikot ovatkin sitten täällä

17 kommenttia:

  1. Jael, tämä sopii nyt niin hyvin, sillä katsoimme juuri David Lynchin Villin sydämen (Wild at Heart) eli teemme paluuta Texasista ja myös musiikista siellä. Ehkä nyt käy kuten elokuva-arvostelija Marko Ahonen kirjoitti, että 'tämä filmi seuraa katsojaansa uniin saakka' ja 'filmi välttää kaikki tavanomaisuudet'. Näihin tunnelmiin suununtaiklassikkosi oli kuin piste iin päälle!

    Kaunista sunnuntaita ja toivottavasti sataa, Jael! Ellei niin luulen, että kuitenkin kohta Sade lankeaa...

    VastaaPoista
  2. Tässä oli jotain sellaista levottomuutta, että en oikein päässyt biisin sisään. Kuuntelin suurimman osan vain ja sanoitushan on aivan loistava, mutta sitten en tiedä. Lieneekö Brickellin venyttävä laulutapa tai jotain... Tai sitten on yksinkertaisesti liian aikainen aamu tutustua johonkin uuteen.

    VastaaPoista
  3. Leena;Hyvä tuo katsomanne elokuva.Yhtyeen musiikki ei kuitenkaan ole mitenkään teksasilaista,vaikka Brickell siellä on syntynytkin.Sade tuli ja meni,seuraavasta ei tietoa ja loppuviikosta luvassa erittäin kuuma.

    Lepis:Ehkä se aamu....Ajattelin ensin laittaa itselleni tutumman Brickellin ja yhtyeen kappaleen(Circle)mutta pidin tämän laulun energisyydestä,joten laitoin sen tänne.

    VastaaPoista
  4. Minusta todellä hyvää musiikkia .

    VastaaPoista
  5. Mahtavat hiukset laulajalla, tuli omat kutrit mieleen vuosikymmeninä sitten, nyyh.

    Pidin kyllä musiikistakin.

    VastaaPoista
  6. En ole tietääkseni ennen tätä kuullut. Huh mitkä hiukset! Kiinnitin huomiota tuohon vuoden -90 ISOON bleiseriin!

    Laulutavasta tulee hieman tulee Janis Joplin mieleen.

    Ai Paul Simonin kanssa naimisissa, kiva tieto.

    VastaaPoista
  7. No hei näin tämä nojatuolimatkailu etenee. Löysin blogisi tuolta Tuulan sivulta, mukava vilkuilla sinnekkin päin. Muistoja maasta on paljon, asuin siellä aikanani kaksi vuotta, kultaisina hippivuosina -70 luvulla ;)

    VastaaPoista
  8. Mainiota, Yaelian! Taas onnistuit esittelemään - ainakin minulle - uuden tuttavuuden. Ja kyllä, kiinnostukseni heräsi, vaikken olekaan esityksestä ihastuksesta lääpälläni. Mutta biisi rullasi, ja toisin kuin Lepis, tykästyin Brickellin laulutapaan. Perehdyn siis lisää rouva Simonin musiikilliseen maailmaan. :)

    VastaaPoista
  9. Ei hassumpaa, jotain indie rocin kaltaisia melodioita, ei kuitenkaan paul Simonin tyyppisiä.

    VastaaPoista
  10. Kyllimarjaana:Minäkin pidän!

    SusuPetal:jeps´oli Ediellä tosi mahtavat hiukset tuohon aikaan! Mutta osasi myös laulaa...

    Sooloilija:Aika hurja pehko tosiaankin.Minäkin huomasin heti tuon jakun,aika kamalia ne kyllä olivat;D
    Mulle ovat muut Edien kappaleet tutummat,mutta tästäkin pidän .

    Ari:Kiva että tulit käymään:-)Aika jännää,sinulla kuten Tuulallakin on ollut täällä vuosia ja sitten olette päätyneet Norjaan..

    Viides Rooli;kiva kun tykkäsit.Tämän kappaleen itse asiassa löysin etsiessäni toista Edien kappaletta josta pidän paljon (Circle) mutta tässä oli hyvä rytmi ja minäkin pidän Edien laulutavasta.

    Ari:niin vähän eri tyyliä kuin Simonin,mutta hyvää musaa mielestäni..

    VastaaPoista
  11. Jokin tässä mättää, laulajan hieman teennäiseltä tuntuva laulutapa ja kappale. En oikein innostu.

    VastaaPoista
  12. Edie tuo mieleen 80-luvun lopun, jolloin pääsin ensi kosketuksiin MTV:n kanssa. "What I am" oli silloin hänen ja boheemiensa suurenmoinen hitti. Tämä ei ihan yllä siihen, mutta persoonallisen lauluäänen teho on tallella. Täytyy vetää vinyyli lautaselle. Kiitos muistipanoksesta!

    VastaaPoista
  13. Tuima:Eihän kaikesta pidäkään pitää;D Itse pidän tästä,mutta muista Edien kappaleista enemmän-

    Tommi:"What I am" onkin tätä parempi biisi,ja ihan syystä tunnetumpikin.Tämä oli sellainen biisi,mitä en aiemmin tuntenut,joten tuli laitettua.

    VastaaPoista
  14. Enpas ole kuullutkaan. Ja Paul Simonin kanssa naimisissa. Mista sina naita klassikoita kaivatkaan :) Mukavasti sivistyy musiikin suhteen, kun seuraa sivujasi. Kerta kuulemalta en heti niellyt, vaatinee varmaan lisaaltistusta.

    VastaaPoista
  15. Johanna;Mulle on pitkään ollut tuttuja pari muuta Brickellin ja boheemikkojen kappaleet;tämä kappale oli uusi minullekín.Ajattelin,että tässä oli ehkä enemmän särmää. KIva kun blogeista aina oppii uuuta;sinunkin blogista olen jotain oppinut:-)

    VastaaPoista
  16. laulu rullaa ja pidän äänestäkin. Mutta en voi sanoa ennen kuulleeni. Mutta mulla onkin näitä rajoitteita ;)

    VastaaPoista
  17. I never realized she was married to Paul Simon. Can you imagine their Saturday afternoon backyard jams...

    -----------------------------------
    My photography is available for purchase - visit Around the Island Photography and bring home something beautiful today!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...