keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Marraskuun 17 päivä

Taas on marraskuun 17.päivä,se päivä,jolloin äidilläni olisi syntymäpäivä,jos hän edelleen täällä olisi. Vaikka hänen poismenostaan on kulunut jouluna jo 16 vuotta,ajattelen häntä edelleenkin melkein päivittäin,ja näin syntymäpäivänä vieläkin enemmän.

Äitini oli alle 20 minut saadessaan ja olimme erittäin läheisiä.Miellä oli tapana soittaa joka ilta,ja kertoa mitä meille päivän aikana oli tapahtunut. Meidän kielemme oli ruotsi,jota en oikeastaan ole kunnolla puhunut sen jälkeen,kun äiti kuoli. Ruotsi oli ensimmäinen kieleni,mutta suomi on aina ollut vahvempi kieleni,sillä kävin suomenkielistä koulua ja isä puhui minulle suomea.Kaipaan ruotsin puhumista.....

Äitini oli tosi kaunis,ja sellainen persoona,joka astuessaan johonkin huoneeseen sai kaikki huomaamaan hänet,ilman että hän edes teki mitään. Nuorena jopa kadehdin häntä,hänen kauneuttaan ja sitä ,että kaikki ihastuivat häneen,mutta myöhemmin opin sen hyväksymään.


34 kommenttia:

  1. Kaunis postaus äitisi muistolle.
    Kaunis oli äitisi. Olette alemmassa kuvassa tosi säteileviä molemmat!

    Ihana kuulla, että olitte läheisiä.

    VastaaPoista
  2. Minunkin aitini kuoli 16 vuotta sitten, kevaalla 1994.

    VastaaPoista
  3. Sooloilija:Äiti oli tosiaankin kaunis,ja kuoli sen verran nuorena,että aina muistan hänet sellaisena. Olimme todella läheisiä.Usein meitä luultiin siskoksiksi!

    Anu:Sitten sinunkin äitisi meni pois kovin nuorena...Äitini kuoli jouluna 94

    VastaaPoista
  4. Äitisi oli kaunis ja sinä olet kaunis. Kirjoitit äidistäsi lämmöllä: Suru ja kaipuu eivät varmaan koskaan väisty kokonaan, mutta teidän läheisyytenne ja yhteiset puhelunne loivat varmasti ihania muistoja. Ja niin kauan, kun muistamme jonkun ihmisen, hän on olemassa ♥

    VastaaPoista
  5. Minunkin àiti oli alle kaksikymmentà kun sai minut. Hàn on edelleen làsnà jokapàivàisessà elàmàssàni, vaikka asunkin kaukana Suomesta.

    Todella kaunis àiti sinulla, ja olet kyllà itsekkin kaunis.

    VastaaPoista
  6. Sa vackert du talar om din mor! Nogra mànniskor har mera karisma àn andra. Du har àrvt det fron henne. (Huomaat kait, ettà koneestani puuttuu tai en osaa etsià ruotsalaisten ooo:ta)

    VastaaPoista
  7. Kaunis kirjoitus ja ihania kuvia. Olette molemmat niin nättejä, ja sinussa on sellaista hienoa iloa :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis postaus. Herkisti.

    Minusta sinussa on samoja kauniita piirteitä kuin äidissäsikin.

    Lisäksi olet ihanan oloinen ihminen, jonka bloginimen nähdessään tietää, että jotain kaunista tai lohduttavaa löytyy kommenttilaatikosta tarpeen tullen aina. Eli pidän sinua sydämellisenä, sielusta kauniina. Toki olet ulkoisestikin kaunis :).

    Minäkin olin alle 20, kun sain ekan lapseni. Tosin täytyin silloin samana vuonna 20.

    VastaaPoista
  9. Kauniisti kirjoitettu, hienoa että sinulla on ollut niin läheinen ja lämmin suhde äitiisi. Ja kyllä sinä säteilet samanlaista valovoimaa ihan omalla tavallasi, sen tuntee jo blogikirjoitustesikin kautta.

    VastaaPoista
  10. Lumiomena;kirjoitit niin kauniisti tänne kommentiin.Kaipuu kai ei häviä koskaan,kun on ollut niin läheinen kuin me olimme.Ja muistot ovat onneksi olemassa

    Marianne H: Kiva kuulla,että pystytte olemaan läheisiä ,etäisyyksistä huolimatta (mitä tekisimme ilman skypea,jne...)Kiitos,äiti oli kyllä huomioherättävän kaunis.

    Lissu:tack,och vad trevligt att svarade på svenska:-)Det är faktiskt så att vissa människor har mer karisma än andra.Min ex hade det också.Jag har nog mindre. Men det är ok. Hienostihan tuota ymmärsi myös ilman ruotsalaista O:ta ;D

    Pinea:kiitos,äidissäni oli kyllä sellaista oikeaa joie de vivreä.Toivottavasti minullakin..

    Natjale:jotkus joskus sanovat ,että muistutamme toisiamme,itse en sitä osaa nähdä,Veljeni on äitini näköinen enemmän.Voi kiitos,kirjoitit niin ihanasti,tuli oikein hyvä olo tuosta;-)

    Sirokko:Meillä oli tosi hyvä suhde,vaikka välillä riideltiinkin,eikös se ole normaalia;D Ja kiitos,kauniisti sanottu:-)

    VastaaPoista
  11. Ihana lukea tämmöisiäkin äititytärjuttuja, yleensä ne on vähän toisenlaisia. Kauniita olette molemmat:)

    VastaaPoista
  12. Oliko äidissäsi israelilaista verta? Ainakin näyttää hyvin eksoottiselta. Ja sinäkin olet oikea kaunotar tuossa alakuvassa.

    VastaaPoista
  13. Alakuvaa katsoessaan,voisi kylla paatella sisaruksiksi.Piirteita on samoja.
    İhana,lammin postaus aidistasi.
    Varmaan olet perinyt hyvia ominaisuuksiasi aidiltasi paljonkin.Kun vierailee taalla blogissasi,niin samaa huokuu kirjoituksistasi,mita kerrot aidistasi.

    VastaaPoista
  14. Inkivääri:Kiitos:-)Äiti-tytärsuhteet voivat olla tosi vaikeita,mutta kun välit ovat hyvät,on suhde ihana.

    Helena:äidini oli juutalainen,mutta molemmissa kuvissa taisi olla ruskettunut,joten ehkä sen vuoksi näit eksoottisuuden.Siniset silmät ja vaalea iho kuitenkin,ei sen enempää eksoottisuutta...

    Ciacy:-)

    Sateenkaari:Usein kyllä sellaisiksi luultiinkin! Kiitos sanoistasi,oli ehkä tavanomaista tunteellisempi postaus,,,

    VastaaPoista
  15. Kiva lukea äidistäsi. Hän onkin todella kaunis, mutta tuossa kuvassa te olette molemmat kauniita. :)

    VastaaPoista
  16. Hyvää syntymäpäivää! Tiedän mistä puhut. Ja nyt me lukijasi tiedämme, mistä olet ulkonäkösi perinyt. Kaunis äiti, kaunis tytär.

    VastaaPoista
  17. Anna;kiitos, olen ihan otettu,No kuva on otettu miljoona vuotta sitten;D

    Johanna:Se vahva tunne säilyy aina,muistoissa,sinullakin.

    VastaaPoista
  18. Olette kuin siskokset. Kumpikin kauniita. Ihana kirjoitus äidistäsi, joka varmasi sinua pilvenreunalta seuraa joka päivä.

    VastaaPoista
  19. Teillä oli läheinen kuin sisarellinen suhde, tunneside, joka jatkuu edelleen.
    Äitisi oli kaunotar, kuvat sen kertovat hienosti. Olet perinyt samaa kauneutta.

    VastaaPoista
  20. Vihreät Niityt:Kiitos:-)Usein niin luultiinkin.On jotenkuten lohduttavaa ajatella,että hän seuraa minua sieltä pilven reunalta.

    Arleena;Hyvin läheinen oli suhde,ja sitä kaipaan näin monen vuoden jälkeenkin,mutta ihanat muistot onneksi jäi (ja kuvat)Äiti oli tosiaankin kaunis!

    VastaaPoista
  21. Kaunis ja lämmin kirjoitus äidistäsi!
    Olette molemmat niin kauniita!

    VastaaPoista
  22. Voi miten kaunis äiti!! <3 Ja kuten muutkin on sanonut, niin sinussa on paljon hänen näköä! Kauniita, niin kauniita molemmat!
    Mamae jätti minulle kerran aivan ihanan aforismin kommenttilootaan, kun olin kirjoittanut omasta äidin ikävästäni: "Niin äiti, sinä siellä, minä täällä. Niin kaukana, vain kuiskauksen päässä"
    Äidinrakkaus ei ikinä kuole; äidit elää meissä ja kulkee mukana, ihan jokapuolelle ja aina. Silloin tällöin otan hyllyltä äidin huivin, kietoudun siihen ja tuoksutan äidin tuoksua. Tuntuu kuin hän olisi siinä ja halaisi. En uskalla pitää huivia kauan, sillä en halua että äidin tuoksu siitä hälvenee... <3

    VastaaPoista
  23. Muistutat kovin aitiasi! Oikeastaan uskomattoman paljon. Todellisia kaunottaria molemmat.

    Kirjoitit niin kauniisti aidistasi, etta se pisti ihan kyynelehtimaan taalla.

    VastaaPoista
  24. Susanne:kiitos:-)

    MaaMaa:Sinä osaat aina sanoa niin ihanasti ,sweet MaaMaa:-)Tuo Mamaen aforismi on hyvä,pistänkin sen talteen.Minullakin on äidiltä saatu takki,ja jotenkuten vieläkin voin tuntea siinä sitä tuoksua..(on vaan seissyt kaapissa,eikä ole käynyt missään pesussa sen jälkeen..)Onneksi on ihanat muistot,sekä sinulla että minulla äideistämme.

    Tuula:-) Minä taas en näe että muistutamme paljon,joskin jotkut sanovat että tapa millä liikun muistuttaa häntä. Veljeni taas muistuttaa äitiä enemmän.Kiitos sanoistasi Tuula:-)

    VastaaPoista
  25. Mina en nae yhdennakoisyytta omissa pojissani. Kovin ovat kuulemma samannakoisia, ei voisi erehtya, etta ovat veljeksia, sanovat. Minusta ovat niin kovin erilaisia :). Joten kun oikein lahelta asioita katsoo, niin ei niita vaan nae itse.

    VastaaPoista
  26. No men ni snackar här svenska...vad roligt! Men jag tror att det är bättre för mig att byta på finska..

    Kauniita olette molemmat.Ja nyt minulle tuli olo, että meillä saattaisi olla yhteisiä tuttuja tai tutun tuttuja. Hhmmm..:)

    VastaaPoista
  27. Tuula;Monestihan sitä on vaikeaa nähdä sitä yhdennäköisyyttä omissa lapsissaan tai sukulaisisa,muut näkee sen paremmin,Tosin jostain näkee heti,keiden lapsia on.Esimerkkinä vaikka Kirk ja Michael Douglas...

    Pikkujutut:Ja ibland är det så kul att snacka svenska....Yhteisiä tuttuja? Tulin uteliaaksi....

    VastaaPoista
  28. Olipa kaunis postaus. Tuli haikea olo, mutta toisaalta tuntui myös hienolta kuulla, miten läheinen suhde teillä oli.

    Äitisi oli todellakin kaunis, jotenkin karismaattinen, mutta kaunis olet sinäkin! Minusta te näytätte tuossa yhteiskuvassa ihan joltain kuninkaallisen perheen jäseniltä. :-)

    VastaaPoista
  29. Jael, äitisi oli todellinen kaunotar! Voin kuvitella, että kun hän astui huoneeseen, hänet huomattiin, vaikka hän ei olisi sanonut sanaakaan. Sitä glamouria joko on tai ei ole, sitä ei voi tehdä.

    Olet hyvin äitisi näköinen, Jael!

    VastaaPoista
  30. Hippu;kiitos:-) Tykkäsin olla äidin seurassa ,sillä hänellä oli sellaista vetovoimaa,että aina kaikki ihmiset tulivat kohti...Ja suhde oli sen verran läheinen,että se kaipuu jäi tosi vahvaksi.Äiti oli tosiaankin kaunis ja karismaattinen..Hih,kuin kuninkaallisen perheen jäsenet;D

    Leena:äiti oli tosiaankin kaunotar.Ja karismaattinen. Joko sitä on tai ei ole.Sinussakin taitaa olla vähän sellaista,D VÄhän muistutan äitiä ,mutta veli enemmän.

    VastaaPoista
  31. hon är vacker, din mamma! och du också...

    VastaaPoista
  32. Sara:Ja det var hon.Och det är du med:-)

    VastaaPoista
  33. Viehättävä kirjoitus ja hienot kuvat. Muistutat kaunista äitiäsi.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...