sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sunnuntaiklassikko 14.11


Tällä kertaa taas klassikko ranskalaisen musiikin puolelta. "Laissez-moi t'aimer" eli "anna minun sinua rakastaa " oli Kyproksella pakolaisleirillä syntyneen,israelilaisen Mike Brantin,suurin hitti,jota myytiin sen ilmestymisen jälkeen puolitoista miljoonaa kappaletta. Brant löydettiin nuorena ja hän pääsi esiintymään ulkomaille.Esiintyessään v. 1969 Teheranissa Hilton-hotellissa(those were the days...) ,Sylvie Vartan innostui nuoresta laulajasta niin paljon,että kehotti häntä tulemaan Pariisiin.josta hänestä tuli nopeasti erittäin suosittu laulaja.Hänen konserttinssa olivat töpötäysiä,ja suurin osa yleisöstä koostui kirkuvista ja pyörtyilevistä naisista....
Brant kuitenkin kärsi masennuksesta ja kuoli toukokuussa 1975 hypättyään alas parvekkeelta Pariisissa.
Täällä  aika komean näköistä Brantia  voi nähdä myös livenä
Tänä syksynä,marraskuun loppuun saakka, Pariisissa pääsee näkemään Brantin elämästä kertovaa musikaalia.

Muut klassikot löytyvätkin täältä

18 kommenttia:

  1. Teemasoitto? Onko? Jos, niin multa on mennyt ohi. Komea ääni miehellä, mutta kappale ei oikein innosta.

    VastaaPoista
  2. Tuima:En tiedä jos teemasoitto,huomasin vaan että oli monella isänpäivään liittyvä laulu,niin luulin niin.

    VastaaPoista
  3. Ranskaksi laulettuna huonompikin biisi kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
  4. Hyva aani on todella,mutta melodia vahan melankolinen.

    VastaaPoista
  5. Ei kai tainnut olla sen kummempaa teemaa.

    Surullinen laulu. Mukavaa, kun kuulee välillä muutakin kuin anglo- ja suomimusiikkia.

    VastaaPoista
  6. Tuttu ääni ja komea oli mies, mutta kovin oli surullinen kohtalo hänellä.

    VastaaPoista
  7. Hyvät menevät ensin, ranskalaista moodia.

    VastaaPoista
  8. Kari;Ranskaksi laulettuna kaikki melkein kuulostaa hyvältä,mutta ei tämä mielestäni mikään kauhean huono kappale ole,mutta mahtipontinen se on

    Sateenkaari:Vähän melankolista tuo kai on.Brantilla oli tosi hyvä ääni.

    SusuPetal:Surullinen laulu ja laulajan kohtalo. Minustakin välillä kiva kuulla myös muilla kielillä klassikkoja.

    Sooloilija:Todella surullinen kohtalo.Sitä miettii ,miten mies,jolla oli melkein kaikkea ja joka oli huipun kynnyksellä,katkaisee kaiken noin. Hänestä olisi voinut tulla megatähti,mutta hän päätti toisin.Komea oli tosiaankin.

    Ari:C'est la vie...

    VastaaPoista
  9. Komea ääni, joskin ehkä turhan mahtipontinen biisi tämänhetkiseen mielentilaani. :)

    Brant olisi varmasti pärjännyt myös musikaaleissa, jostakin syystä mieleeni nousi Les Misérables. Siihen tämän kaltainen äänellinen heittäytyminen sopisi täysin. Sääli, että masennus nujersi tämänkin lahjakkaan artistin.

    VastaaPoista
  10. Viides Rooli:ääntä häneltä tosiaankin löytyi.Samaa mieltä tuosta biisistä,aika mahtipontinen se on,ja kuten mainitsetkin,musikaaleihin olisi hyvin sopinut.Ties minne olisi ehtinyt ellei olisi parvekkeelta heittäytynyt...

    VastaaPoista
  11. Tämä naurattaa minua niin, että en ainakaan seuraa hänen esimerkkiään ja hyppää alas... mistään. Tällainen Las Vegas -meininki on vaikea laji, aina komean ja naurettavan rajalla. Nyt suhahdettiin vai sanoisinko, että osuttiin ja upottiin...

    Kiitos kuitenkin siitä, että tiedän nyt tällaisenkin.

    VastaaPoista
  12. Tommi:oli Brantilla vähän vähemmänkin mahtipontisia kappaleita,mutta tämä oli se suurin hitti, minkä ehti tehdä. Ehkä silloin 70-luvulla tämä oli hyvä,nyt tuntuu liiankin mahtipontiselta.Mutta komea ääni hänellä oli.

    VastaaPoista
  13. Ranskan kieli on niin soljuvaa ja kaunista - kaikki kuulostaa ranskaksi paremmalta.

    Voi, ihan Jim Morrisonin näköinen. Ja hänenkin päivänsä päättyivät Pariisissa.

    VastaaPoista
  14. Hei Yaelian, tulinkin piipahtamaan sinun blogin sivuilla ja lòysin ihanan ja mielenkiintoisen blogin, joka on tàynnà kulttuuria, mistà itse pidàn paljon.

    Mukavaa alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  15. Johanna;Ranskan kieli tosiaankin on kaunista laulettuna (ja muutenkin;-) Kieltämättä Brant tuo hieman Morrisonin mieleen;molemmat olivat itsetuhoisia,vaikkakin eri lailla. Surullista!

    Marianne H:Tervetuloa ja kiva että löysit tänne ja toivottavasti tulet jatkossakin..Sinulle samoin mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  16. En muista surusilmä-Mikea, ääni kyllä kuulostaa tutulta.

    VastaaPoista
  17. Nurkkalintu:Mike Brant oli todella suosittu Ranskassa ja esiintyi hyvin ahkerasti.Hän oli juuri siinä pisteessä että kuuluisuus olisi levinnyt laajemmalle,mutta hän ikävä kyllä päätti toisin.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...