keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Etiopialainen ilta

Eilen täällä asuinkaupungissani Holonissa vietettiin Etiopian juutalaisten Sigd-juhlaa mukavan illan merkeissä,jonka järjesti  kaupunki yhdessa parin muutaman muun virallisen tahon kanssa, tässä aika lähelläni olevassa konserttitalossa. Tapahtuma ,joka oli avoin kaikille kaupunkilaisille,järjestettiin juhlan kunniaksi ja myös jotta muut pääsisivät tutustumaan Beta Israel-ryhmän kiehtovaan kulttuuriin.Soitin iltapäivällä ja kysyin lippujen tilaamisesta ja sain kuulla,että tilaisuus oli avoin eikä lippuja tarvitse ostaa.
Sitä ennen kävin vapaaehtoispaikassani sydänsairaitten lasten toipilaskodissa.Kuvassa etiopialaiset tytöt ja jo toistamiseen täällä oleva etiopialainen sairaanhoitaja Workie(jonka kanssa kävin Jerusalemissa puolitoista vuotta sitten)sekä hondurasilainen John Marcos.
Kello kuuden aikaan lähdin liikkeelle kohti konserttitaloa ja mukaani tulivat Workie sekä tansanialainen sairaanhoitaja Membele.
Aulassa näkyi useita etiopialaisia naisia kauniissa asuissaan. 
Aulassa oli pientä syötävää ja juotavaa ja jonkun ajan kuluttua pöytään tuotiin nämä erikoisen näköiset leivät,jotka kuuluvat etiopialaisten juhlallisuuksiin .Kuvan valkoasuiset miehet ovat etiopanjuutalaisia pappeja,nimeltään Kes.Etiopanjuutalaisessa yhteiskunnassa hengelliset johtajat ovat olleet pappeja eivätkä rabbeja. Myöhemmin kesit leikkasivat leivästä palasia,joita  jaettiin yleisölle.
Kuten niin monet tapahtumat täällä ,alkoi tämäkin kovasti myöhässä,mutta alkoihan se sitten lopulta. Heti aluksi nämä 2 kesiä lauloivat ,ja saimme kuulla että todella kauniit laulut olivat rukouksia,jotka kuulostivat kauniilta sillä molemmilla miehillä oli todella upeat äänet.Kysyin Workielta mitä laulut tarkoittivat mutta hän sanoi ettei ymmärtänyt sanoja.Vasta myöhemmin sain selville että rukouksissa käytetään ikivanhaa  Ge'ezin kiel .
Kauniita rukouslauluja seurasi monta puhetta,onneksi ei liian pitkiä.Puhumassa oli myös kaupungin juuri uudelleen valittu kaupunginjohtaja Motti Sasson,joka valittiin jo 5. kaudelleen suurella enemmistöllä viime viikon kunnallisvaaleissa(niin tämä on täällä mahdollista...).Mutta jos on hyväksi todettu,niin miksi vaihtaa ...
Sitten alkoi vihdoinkin tapahtua! Etiopialainen tanssi ja musiikki oli nautinto sekä silmille että korville.
Tuossa tanssissa oli jotain niin iloista ja viehättävää,että olisi voinut katsella sitä koko illan. Ja tanssijatkin nauttivat,mikä näkyi etenkin vasemman  puoleisen tanssijan ilmeistä.
Tanssin säestäjä oli  niin hyvä laulaja,että harmittaa etten ottanut nimeä ylös.Tanssin jälkeen oli taas puheitten vuoro ja sen jälkeen piti olla näytelmä,mutta koska sekä Workie että Membele eivät olisi sen sanoja ymmärtäneet,poistuimme tässä vaiheessa. 

Tässä Etiopian kuuluisimpien laulajien joukkon kuuluvan Gigin laulussa on vähän samaa iloa mitä oli eilisen tilaisuuden tanssiesityksessä:)

19 kommenttia:

  1. Voi vitsit, vau. Upeita asuja :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisia tilaisuuksia, pursuaa elämän iloa.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanalta, varsinkin tuo laulu ja tanssiosio! :-) Aika muhkean näköiset nuo leivät muuten. Miltäs ne maistuivat?

    VastaaPoista
  4. Israel on melkoinen kansojen sulatusuuni ja ihmisten sopeutuminen uuteen kulttuuriin on tietysti aina yksilöllistä. Osaisitko Jael kuitenkin kertoa, miten Etiopiasta tulleet juutalaiset ovat yleensä sopeutunueet ja sulautuneet Israeliin. Epäilen itse, että esim. muutto Etiopiasta oli vaikeampaa kuin esim. entisestä Neuvostoliitosta.

    VastaaPoista
  5. Ihan kivaa musiikkia tuo video.

    VastaaPoista
  6. Nelli:nuo etiopialaisten asujen kirjailut ovat tosi kauniita:)

    Sirokko:tosiaankin elämän iloa:)

    Jenni:tanssi-ja lauluosuus oli mahtava.Minua ei kauheasti innostanut leipä ilman mitään,joten maistoin ihan pikkuriikkisen palan.Oli ihan hyvää:)

    Anonyymi.Tuo kulttuurien sulatusuuni tekeekin tämän maan mielenkiintoiseksi.Etiopialaisilla ei ole ollut helppoa,ihonvärinsä ja ehkä myös länsimaista poikkeavan primitiivisemmän elämän vuoksi. Jotkut ovat tulleet kylistä missä kaikki oli alkeellista,joten joutuivat oppimaan mikä on vessa tai uuni ym...Seuraavan polven kanssa on sitten helpompi mutta ovat kokeneet syrjintää ja yleensä kärsivät köyhyydestä.Mutta jonkinlainen muutos on jo käynnissä,esim.,tämän vuoden Miss Israel on etiopialainen.

    Allu:pidän Gigin musiikista ja olenkin ostanut muutamia hänen CD:tään etiopialaisesta kaupasta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vastauksesta Jael. Työskentelin itse 90- luvun alussa joitain kuukausia Etiopiasta tulleiden juutalaisten parissa. En koskaan unohda, miten iloisia ja pienistäkin asioista nauttivia lapset olivat. Olen usein miettinyt, mitä noille lapsille tapahtui vuosien varella...Niin ja ne tanssi-ja lauluesitykset olivat tuolloinkin todella upeita.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi;mielenkiintoista kuulla että olet ollut tekemisissä tuon ihanan väestöryhmän kanssa.Heissä on jotain niin vaatimatonta ja viehättävää:)

    VastaaPoista
  9. On se vähän erilaista laulua, kun meidän humppa :D

    VastaaPoista
  10. Minullakin on lämpimiä ajatuksia etiopialaisia kohtaan. Heidän ruokakulttuurinsakin on kiehtova ja he ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
  11. Olen aina ihaillut etiopialaisten valkoisia juhla-asuja.
    Hienoa etta onnistut niin usein loytamaan naita jannittavia tapahtumia.

    VastaaPoista
  12. Ihailen myös noita vaatteita. Yleensäkin pidän afrikkalaisesta kangaskuvioinnista.

    VastaaPoista
  13. Amalia:no erilaistahan se on...

    Omenaminttu:todellakin,ruokansa on tosi hyvää(mulla on aina sitä berbereä keittiössä) ja todellakin kauniita ihmisiä nuo etiopialaiset:)

    Anu:ne kirjailut ovatkin tosi nättejä:)Ja noitten ilmaislehtien avulla löytyy aina välillä jotain;D

    Arleena:Afrikassa ollaan tosi taitavia noiden kirjailujen kanssa:)

    VastaaPoista
  14. Iloista ja värikästä, se tuli minullekin mieleen. Etiopialaiset on jotenkin ylvään kauniita.

    VastaaPoista
  15. Hieno postaus! Olen joskus käynyt etiopialaisessa ravintolassa Tukholmassa, mutta sen läheisempää kosketusta ei ole ko. maahan ja sen kulttuuriin. Kiva siksi lukea aiheesta vähän lisää. :)

    VastaaPoista
  16. Mine:ihanan värikästä tuolla olikin ja totta,etiopialaiset ovat todella kauniita ihmisiä:)

    Riina:merci:)Etiopia on aika kiehtova aihe.Hyvä ystäväni oli siellä toissa vuonna ja haikailee sinne takaisin...

    VastaaPoista
  17. Hienoa nähdä noita asuja ja leipiä sun muuta. Olen päässyt joskus iranilaisten ystävien kanssa kuulemaan messulauluja (chanting). Ne ovat uskomattoman ihania ja luovat erikoisen tunnelman.

    Minulla on pari etiopialaista oppilasta. Ymmärrän heidän kielestään vain yhden sanan, "brr" merkitsee raha :)

    VastaaPoista
  18. Fascinating! Thank you for sharing a bit about this event, since I know so little about the culture at all. I would always love to learn more!

    VastaaPoista
  19. Mitkä upeat asut ja kauniit tanssijat!

    Etiopian juutalaisuus on minulle vielä tuntematon luku...

    Btw: Tänään tulee Teemalta pitkä ohjelma Juutalaiset New Yorkissa. Siihen sisältyy mm. Annie Hall -leffa sekä Jiddish, New Yorkissa.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...