keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pieni pala Suomea Jerusalemin lähellä ja taas juhlittiin Suomen itsenäisyyttä:)

Hotellin vastaanottotilan kellokin on suomalaista työtä
Eilen osa täällä' asuvista suomalaisista  juhlivat taas Suomen itsenäisyyttä;tällä kertaa Jad Hashmonassa lähellä Jerusalemia ja tapahtumassa,joka oli Suomi-Israel-ystävyyseuran järjestämä.
Jad Hashmonan perustivat vuonna 1974 ryhmä uskovaisia suomalaisia. Kyläyhteisössä on hotelli,kongressitilat,Raamatun ajan puutarha,ravintola ja kaikki rakennusmateriaalit ovat Suomesta tuotua puuta. Kuvan rakennuksen puu ei suinkaan ole noin tummaa mutta kamerani nyt näki sen noin illlalla koska en osaa hyvin ottaa pimeässä kuvia.  Jad Hashoman historiasta lisää täällä. Ja täällä video kylästä
Ravintolapuolella(otin kuvan ikkunan takaa,ravintola oli suljettu) kaikki kalusteet ,seinät,ym. ovat suomalaista puuta.Jad Hashmonassa oli aiemmin suomalaisten ylläpitämä huonekalutehdas.
Me juhlimme itsenäisyyttä  Jad Hashmonan juhlasalissa.Ohjelmassa oli hieman muutoksia,sillä osa musiikillisesta annista oli muuttunut ja suomalainen,Villa Maireasta kertova elokuva oli jäänyt yhdistyksen puheenjohtajan kotiin.Mutta mukavaa oli ilman sitäkin. Oli muutamia puheita,joista paras oli ehdottomasti Suomen suurlähettilään Leena-Kaisa Mikkolan puhe...
Nautimme ennen Suomessa asuneen trubaduurin Andre Zweigin musiikista ja laulusta
Juhlasalissa oli kaunis kissakin;tässä Anun sylissä. Anu ja miehensä tarjosivat minulle kyydin tuonne ja kotiin,kiitos vaan Anu ja G:)
Jad Hashmonan hotellin vastaanotossakin näytti niin kotoisalta.....

Juhlien jälkeen menimme Anu,miehensä ja minä Jad Hashmonan lähellä olevaan Abu Gosh-arabikylään ja siellä  olevaan Abu Gosh-ravintolaan.Tästä ravintolasta kirjoitettiin äskettäin suomalaisissakin lehdissä; ravintolan omistaja lupaa asiakkailleen 50% alennuksen mikäli nämä sammuttavat kännykkänsä aterian ajaksi.No yhdellä meistä oli avoin kännykkä pöydällä.......

19 kommenttia:

  1. Kyllä Suomen itsenäisyys on niin hieno asia, että sitä voi ja tulisikin juhlistaa useampanakin päivänä. Tässä pohdiskelen,uskallanko kokeilla tuota babka reseptiä, jos siitä tulee taas yksi uusi riippuvuus lisää, terveisin anonyymi pullaholisti TaijaS

    VastaaPoista
  2. Taija:on se,ja me täällä siis saimme juhlia sitä kaksikin kertaa,kerran hieman etuajassa ja sitten nyt vähän jälkeenpäin ja molemmilla kerroilla hieno tilaisuus.Kuule,tuo babka tai oikeastaan kranssikakku niinkuin täällä sitä kutsutaan,oli kyllä mahtavan hyvää,jos se sai tällaisen pullakammoisenkin tykkäämään siitä;D

    VastaaPoista
  3. Huh, mulle tuli tuosta puumäärästä ihan mieleen suomalainen sauna!

    Jäin vain miettimään, että kuinka tuolla ravintolassa kontrolloidaan sitä, onko asiakkaiden kännykät kiinni. Oikeinko käyvät tarkistelemassa pitkin iltaa?

    Anukin taitaa olla kissaystävä. :-)

    VastaaPoista
  4. Satu,kai ne huomaa jos joku käyttää kännykkää eli enemmänkin tarkoittavat sitä että kännykkää ei käytetä aterian aikana eikä se soi...
    Juu Anukin tykkää kissoista:)

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavaa :) Minulle tuli myös sauna mieleen mutta ei haittaa.

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että saatte juhlia siellä, kaukana kotomaasta, itsenäisyyttämme.
    Kodikasta, suomalaista =)
    Oliko tarjoilut suomalaista perää?
    Ihanaa Joulun odotusta sinulle ♥

    VastaaPoista
  7. Nelli:tuo onkin mahtava paikka ja tuntuu niin kotoisalta:)

    Hanne:tuo on niin suomalaisen näköinen paikka että:) Ja suomalaisia siellä vieläkin asuu jonkun verran.Tarjottavat(kuivia kakkuja,pullaa) eivät kuitenkaan olleet suomalaista perää.....
    Kiitos samoin sinulle ihanaa Joulun odotusta! Ja kiva että onnistuit nyt kommentoimaan tänne:)

    VastaaPoista
  8. Jep,muistanpa juuri tuon kaappikellon respan nurkassa.Mukava paikka ja niin kovin suomalainen.Hyvin rauhallinen ja mukava tunnelma ympäristön puutarhassa.Suosittelen käyntiä siellä.Ja ruoka ravintolassa oli tosi hyvää !!!Oletko aiemmin siellä käynyt Jael??

    VastaaPoista
  9. Anneli:arvasinkin jotenkuten että sinäkin olet tuolla joskus ollut...Olin siellä 10 vuotta sitten lyhyellä käynnillä,kahvilla...ja puutarhaan tutustumassa,Kaunis paikka!

    VastaaPoista
  10. Mukava, että siellä muistetaan Suomea.
    Jännä lupaus ravintolaisännältä.
    Täällä Suomessa, mehän ollaan pihiä kansaa, kaikki sulkisivat kännykän ja kas ruoka on 50 % halvempaa eli kumppani syö ilmaiseksi.

    VastaaPoista
  11. Seuraavalla kerralla pidetaan kannykat oikeesti piilossa tuossa ravintolassa!
    Toivottavasti ei Bambi ollut pissinyt housuun kun meni niin myohaan :)!

    VastaaPoista
  12. Niin tuttu paikka, monesti ollaan pyörähdetty siellä kahvilla. Ja asuu siellä kylässä meidän tuttujakin.
    Siskojen lapset pitivät suomikoulun päättäjäisiä siellä useana vuonna.
    Sitä puutarhaa on laitettu vuosien aikana ja on nyt kaunis. Rinteen alaosassa on suomalaisten hautoja.
    Minä käyn Abu Goshissa ihanalla puutarhalla ostoksilla.

    VastaaPoista
  13. Arleena;mukavasti muistettiinkin Suomea ja tuo paikkahan siitä aina muistuttaa:) Hih,ei sitä kauheasti tuolla mainosteta,oli ulosmennessä sellainen lappu siitä mutta Anu oli lukenut siitä.Siitä huolimatta oli se kännykkä käytössä...

    Anu:no se todellakin kannattaa;D
    Bambi nukkui sikeää unta kun tulin ja tuskin edes halusi mennä ulos...hyvin oli osannut pidätellä...

    Eeviregina:ihana paikka tuo.Edellisen kerran olin siellä päiväsaikaan ja näin miten kaunista siellä on ,talot ja ympäristö.Teille se onkin sitten kunnolla tuttu paikka!

    VastaaPoista
  14. Hauska paikka! Tuolit näyttivät aivan päiväkodin puutuoleilta, joten kyllä sen suomalaiseksi paikaksi tunnisti. :) Ja tosi hyvä tuo kännykättömyys-idea! Tykkään! ;)

    VastaaPoista
  15. Rankaistiinko yhden kännykän aukiolosta koko pöytää laskussa? Minullekin tuolla on liikaa puuta, mutta joskus muinoin puupanelointi oli muotia:).

    VastaaPoista
  16. Tyyne Inkeri:enpä tullutkaan ajatelleeksi että muistuttavat päiväkodin tuoleja;D Ja olis vaan pitänyt olla se kännykkä pois näkyvistä kun olimme tuossa ravintolassa;D

    Mine:emme saaneet lainkaan alennusta.....Tuo paikka kai rakennettiin silloin kun puupenlointi oli suurta huutoa;D

    VastaaPoista
  17. Oi, luulenpa että olen minäkin tuolla yöpynyt pari kertaa jo reilut 15 vuotta sitten.. ellei sitten Jerusta löydy useampiakin suomalaisten rakentamia/pitämiä hotelleja. Muistan vaan, että kovin puinen paikka oli ja sauna löytyi myös :)

    VastaaPoista
  18. Tutulta näyttää! Olen ollut Jadissa töissäkin :) Tänään poikkesin kahvilla matkalla Tel Aviviin. Hyvä, että päästiin lumen seasta pois... ei ollut mikään helppo homma :)

    VastaaPoista
  19. Annika:Tuo se takuulla on sillä mun tietääkseni ei ihan noin puisia suomalaisia paikkoja ole muualla Jerusalemin tienoilla;D

    Ninarose:arvasinkin että on tuttua;D Ai sä olet ihan ollut siellä töissäkin,Ja olipa onni että pääsitte pois sieltä lumen saartamasta kaupungista:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...